Hermes, Olympoksen kujeileva jokapaikanhöylä

Hermes, yksi kahdestatoista Olympoksen jumalasta, tunnetaan enimmäkseen jumalten sanansaattajana ja viestinviejänä. Hän oli kuitenkin paljon muutakin, eikä hänen roolinsa viestinviejänä tarkoittanut vain sitä, että hän toimi eräänlaisena jumalallisena postimiehenä. Hän toimi linkkinä maailmojen välillä. Tässä esseessä haluan esitellä teille Hermeksen monimuotoisessa, hämmentävässä loistossaan. 

Mutta ihan ensiksi, kuka oli Hermes? Ketkä olivat hänen vanhempansa? Kuten monet Olympoksen nuoremmista jumalista, Hermes oli jumalten kuninkaan Zeuksen poika, ja siten esimerkiksi Apollon ja Artemiksen velipuoli. Hänen nymfiäitinsä oli Maia, vanhin plejadeista, eli titaani Atlaksen tyttäristä. Hermes siitettiin salassa, koska Zeus ei halunnut herättää sisarvaimonsa Heran raivoa – Hera tuppasi purkamaan miehensä seksiseikkailujen synnyttämän kiukkunsa tämän jälkeläisiin ja heidän äiteihinsä. Homeerisen, Hermekselle omistetun hymnin mukaan Hermes syntyi Arkadiassa, Kyllínin vuorella. Synnytyksen jälkeen, Maia laski vastasyntyneen lapsensa nukkumaan. Hermes ei ollut kuitenkaan mikään tavallinen vauva, vaan jumala, joten Maian nukahdettua, hän lähti ryömien tutkimaan maailmaa.

Hermeksen ensimmäinen merkittävä teko maan päällä kuvastaa hänen luonnettaan täydellisesti ja on yksi kirjallisuuden historian parhaimmista esimerkeistä kierosta pikkusisarustoiminnasta. Vastasyntynyt Hermes, josta on tuleva muun muassa kujeilun jumala, päättää ensitöikseen varastaa velipuolensa Apollon pyhän karjan. Kun Apollo tulee syyttämään uutta veljeään tästä rikoksesta, Hermes, teeskennellen järkyttynyttä, huudahtaa, että miten hän, vastasyntynyt vauva, olisi voinut varastaa Apollon karjan, eihän hän edes tiedä mitä lehmät ja sonnit ovat. Hermes vetoaa siis pikkusisaruskorttiin. Kinastelevat veljet menevät lopulta isänsä Zeuksen luokse ja vaativat tätä ratkaisemaan ongelman. Kumpikin koettaa tuoda oman kantansa esille ja kumpikin toivoo isän tukea riidassa. Olen varma, että kuka tahansa sisarusten kanssa kasvanut voi tunnistaa tämän tilanteen. Hermeksen nenäkkyys huvittaa Zeusta suunnattomasti, ja lopulta hän määrää poikansa sopimaan riitansa ja antamaan toisilleen sovinnonlahjan. Hermes palauttaa karjan ja antaa Apollolle keksimänsä soittimen, lyyran, josta tulee yksi Apollon merkittävimmistä attribuuteista. Veljeksistä tulee tämän jälkeen läheisiä ystävyksiä.

Hermestä kuvataan usein nimityksellä "jack of all trades" eli jokapaikanhöylä. Tämä on suht pätevä nimike, onhan hänellä on jumalalliset sormensa vaikka minkälaisissa piiraissa, mutta toisin kuin jokapaikanhöylät yleensä, Hermes oli omien jumalallisten alojensa ekspertti.

Hermes on kujeilun jumala, vähän kuten pohjoisen mytologian Loki. Hermeksen kujeet eivät kuitenkaan ole useinkaan hirvittävän verisiä, eikä hän koettele jumalten ja ihmisten moraalisia rajoja yhtä kovasti kuin esimerkiksi pikkuvelipuolensa Dionysos, jota palvovat naiset repivät eläimiä ja miehiä kappaleiksi jumalallisessa hurmiossaan. Hermes antaa kuitenkin tukensa myös yhteiskunnan ulkopuolisille, muun muassa rikollisille: hän on varkaiden jumala, mikä tulee ilmi hyvin myös aiemmin kertomassani tarinassa, jossa hän heti synnyttyään päättää astua rikolliselle polulle. Hermes käyttää terävää älyään kuitenkin myös mukaviin juttuihin, jotka tuovat iloa ihmisille. Hänen kerrotaan keksineen pelejä (hän on myös pelien jumala), urheilulajeja ja soittimia, kuten aiemmin mainitun lyyran. 

Mielenkiintoisin piirre Hermeksessä on mielestäni se, miten hän elää kahdessa maailmassa ja toimii siltana kuolleiden ja elävien valtakuntien välillä. Olympoksen jumalat tai muut jumaluudet, saati sitten kuolevaiset, eivät voineet noin vain astella manalaan, vaan harvalla oli tähän oikeus. Hermes oli yksi heistä. Tarinoissaan Hermes kuljettaa viestejä elävien maailman jumalien ja setänsä Haadeksen välillä, ja hän auttaa sieluja tekemään matkan tuonpuoleiseen. Hän elelee liminaalisessa tilassa myös maan päällä oleillessaan. Hän on, näin modernein termein, queer ja hänellä on suhteita miesten ja naisten kanssa. Hän on aina liikkeessä, hän ei ole pysyvästi sidoksissa mihinkään paikkaan ja hänet tunnetaan erityisesti nopeudestaan ja jatkuvasta matkaamisestaan, jota kuvastavat hänen kenties tunnetuin attribuuttinsa, hänen siivekkäät sandaalinsa, sekä hänen päässään joskus oleva matkaajan lakki. Hermes suojelee matkustajia. Hän on reittien, rajojen, polkujen ja muiden matkareittien jumala. Hermes edustaa rajoja ja rajamaastoja – hän operoi kuoleman ja elämän välillä, hän suojelee kirjaimellisia rajoja ja reittejä, ja hän rikkoo sääntöjä, omanlaisiaan rajoja, kujeillessaan ja hän tukee rikollisia, jotka rikkovat maallisia lakeja.

Myös kaupankäynti ja kauppiaat olivat Hermeksen vastuulla. Monet kauppiaat joutuivat tekemään pitkiä matkoja poliksesta polikseen, kylästä kylään, joten ei kenties ole ihme, että Hermes, matkustajien suojelija, piti myös kauppiaat turvassa. On kenties ristiriitaista, että Hermes oli sekä varkaiden että kauppiaiden jumala, mutta milloin kreikkalaiset jumalat olisivat mitään muuta kuin täynnä ristiriitoja? Mielestäni tämän ristiriidan voi tulkita niin, että Hermes on vaurastumisen jumala. Palvoja voi itse päättää vaurastuakko varkaan vai kauppiaan keinoin – minkä polun valitsetkin, Hermes on rinnallasi.

Unohdan usein itsekin, että Hermes on myös paimenten jumala. Hän ei ole maanviljelyn jumala – se homma kuuluu hänen tädilleen Demeterille – mutta hän suojelee maalla työskenteleviä ihmisiä. Hermes tuntuu olevan vähän kaikenlaisen homman jumala, ja jotkut hänen aloistaan sopivat loogisesti yhteen, esimerkiksi matkustaminen ja sanansaattaminen. Paimenten suojeleminen on kuitenkin varsinainen loikka matkustajien turvaamisesta – matkustajat, kuten Hermes itsekin, ovat aina liikkeessä, mutta paimenet pysyvät paikallaan, vaeltavat korkeintaan karjansa kanssa. Alueilla, joissa Hermestä palvottiin erityisesti paimenten jumalana, hänet saatettiin kuvata eläinten kanssa.

Miten Hermeksen voi tunnistaa alastomien miespatsaiden kirjosta tai rivistä jumalia vaasissa, saatat miettiä. Tsekkaa ensimmäisenä jalat. Jos hahmolla on jalassaan siivekkäät sandaalit/tossut, kyseessä on 99% varmuudella Hermes. Jos hahmolla on pyöreä lakki (jolla saattaa olla myös siivet), kyseessä on myös mitä luultavimmin Hermes. Muita jumalia ei useinkaan kuvata hattupäisinä. Hermeksellä on usein kädessään caduseus-sauva, jonka vartta ympäröi kaksi symmetristä käärmettä. Joskus myös sauvalla on siivet. Kuten kaikilla jumalilla, myös Hermeksellä oli tiettyjä eläimiä, jotka liitettiin häneen. Kilpikonnat ovat muun muassa häntä symboloivia olentoja, koska hänen kerrotaan luoneen ensimmäisen lyyran kilpikonnan kuoresta.

Jos haluat lukea antiikin teoksen, jossa Hermes esiintyy, tsekkaa ehdottomasti Homeerinen hymni Hermekselle, joka löytyy kokoomateoksesta Homeric Hymns. Hymnit eivät oikeasti ole kuuluisan Homeroksen laulamia tai keksimiä, vaan ne ovat vain kirjoitettu samalla tavalla kuin Homeroksen eepokset. Hermeksen hymni on yksi kokoelman hauskimpia ja sisältää hänen viekkaan juonensa Apolloa vastaan. Moderneja teoksia, joissa Hermes esiintyy, löytyy myös. Parhaimmillaan hän on mielestäni ollut Rosie Hewlettin teoksessa Medusa, jossa hän esiintyy Medusan ystävänä(?) elämässä ja kuolemassa. Hänen kujeilijaenergiansa on käsin kosketeltavaa tässä kirjassa.

Toinen moderni Hermes (ehkä suosikkini kaikista kohtaamistani moderneista Hermeksistä), jonka haluaisin mainita on Supergiant Gamesin huippusuositun pelin Hades versio Hermeksestä. Pelin päähenkilö on manalan kuninkaan poika Zagreus, joka yrittää karata isänsä valtakunnasta ja löytää kadonneen biologisen äitinsä. Matkallaan hän saa apua sukulaisiltaan, Olympoksen jumalilta, mukaan lukien Hermekseltä. Andrew Marksin upeasti esittämä Hermes on aivan ihana hahmo, yksi pelin kohokohdista. Hän on juuri sellainen kuin Hermes mielessäni on – hauska, vilkas, innokas, ja ylenpalttisen puhelias. Pidän myös siitä, miten pelissä tuodaan ilmi hänen hieman omalaatuinen asemansa jumalana, jonka valtapiiri ulottuu elävien maailman lisäksi kuolleiden maailmaan, ja viestinviejänä. Hän välittää Zagreukselle usein viesejä muilta jumalilta. Hermeksen lahjat Zagreukselle ovat puolestaan monet nopeuteen liittyviä, mikä myös sopii Hermeksen luonteelle ja kyvyille. Hahmon design on mainio – hänen suuri laukkunsa on täynnä paperikääröjä, hänen kengissään on siivet, hän näyttää olevan aina liikkeessä ja hänen kasvoillaan on kujeileva virne. Suosittelisin Hades-peliä yleisesti kaikille mytologianörteille, mutta myös Hermes-faneille erityisesti. Ette varmasti pety.

Taideteokset:

Kuva 1: Hermes (Mercury) seated on a tree stump (Ferdinand Gaillard, 1876)

Kuva 2: Hermeksen roomalainen versio Merkurius teoksesta Mercury appearing to Aeneas (Giovanni Battista Tiepolo, 1757)

Kuva 3: Kriophoros Hermes (roomalainen kopio kreikkalaisesta patsaasta 400-luvulta eaa.)

Sims 4 lisäosien inspiroimia kirjavinkkejä

Sims 4 on suosikkivideopelini. Olen jo useamman vuoden pelannut aktiivisesti itsekseni – tätä ennen katselin sivusta kun isosisarukseni pelasi – ja näiden vuosien aikana olen tullut hankkineeksi jokusen lisäosan.

Pelatessani eräänä päivänä, keksin, että voisin yhdistää Simsin ja kirjat ja tehdä hupaisan (vai tyhmän?) postauksen, jossa ehdotan joidenkin Sims-lisäosien pohjalta kirjoja. 

Tässä se postaus nyt sitten olisi!

Kaupunkielämää / City Living = One Last Stop 

Kaupunkielämää-lisäosassa tulee yksi parhaista sims-maastoista, San Myshunon vilkas suurkaupunki, jonka eri kortteleissa vietetään erilaisia festivaaleja (Maustefestarit, Romantiikkafestarit...) ja jossa simisi voivat asustella vuokralla. Nämä kämpät voivat olla eeppisiä ja suuria luksuskattohuoneistoja, viihtyisiä koteja yksineläjille tai perheille, tai rottien asuttamia lääviä, joissa putket hajoilevat ja lattiasta leijailee outoa hajua. Lisäosa tuo peliin mukavaa vaihtelua maastonsa ja fiiliksensä ainutlaatuisuuden takia. Se on ehdottomasti yksi suosikkilisäosistani.

Kaupunkielämää oli ensimmäinen lisäosa, jossa maasto oli lähes kokonaan pelkkää kaupunkia lähiön tai asutusalueiden sijaan, joten haluan tämän kunniaksi valita sille pariksi kirjan, jossa muutetaan suurkaupunkiin ja aloitetaan uusi elämä. Casey McQuistonin One Last Stop kertoo Augustista, joka muuttaa New Yorkiin, löytää perheen kämpällisestä ystävyksiä (heidän kämppänsä on ehdottomasti enemmän läävämäinen kuin luksuskattohuoneistomainen) ja rakastuu junassa tapaamaansa Janeen. One Last Stop on fantasiatwistillä höystetty romanssi, mutta se on myös kertomus uuden elämän aloittamisesta, oman porukan löytämisestä ja yhteisöllisyydestä. Teos on myös rakkauskirje New Yorkille, suurkaupungeista kenties ikonisimmalle.

Kohti kuuluisuutta / Get Famous = The Seven Husbands of Evelyn Hugo

Kohti kuuluisuutta -lisäosan ideana on, kuten nimestä voi päätellä, kuuluisuuden tavoittelu. Lisäosassa tulee Los Angelesin kaltainen maasto, näyttelijän ura ja kuuluisuussysteemi, jossa simit voivat hankkia harrastustensa, suhteittensa ja työnsä kautta kuuluisuutta ja hyvää tai huonoa mainetta. Simit voivat myös ansaita rahansa vloggaamalla! Lisäosan tavarat ja vaatteet ovat ylenpalttisia ja glamouria tihkuvia – ainakin minun mielestäni, monien mielestä ne tuntuvat olevan lähinnä mauttomia. Menestyneimmät simit voivat tulla palkituiksi hienossa gaalassa ja he voivat järjestää hyväntekeväisyystempauksia.

Minun on kerrassaan pakko suositella tämän lisäosan pariksi Taylor Jenkins Reidin mestariteosta The Seven Husbands of Evelyn Hugo, joka kertoo kunnianhimoisesta Evelynistä, joka tekee kaikkensa noustakseen Hollywoodin kerman joukkoon. Hänestä tulee aikansa ikonisin leffatähti, joka on kuuluisa niin elokuviensa kuin dramaattisten suhteidensa takia. Kellään similläni ei ole koskaan ollut seitsemää aviomiestä (ennätykseni taitaa olla Xenia Villarealin neljä aviomiestä), mutta simsissä ei todellakaan olisi hankalaa saavuttaa Evelynin suhdekuvioiden kaltaisia sotkuja ja draamoja. Evelyn Hugo alkaa Evelynin lahjoittaessa omaisuuttaan hyväntekeväisyyteen (simit voivat kerätä rahaa hyväntekeväisyyteen) ja Evelyn elelee suurimman osan ajastaan Hollywoodissa, joka on inspiroinut Del Sol Valley -maaston.

Maalaiselämää / Cottage Living = Far From the Madding Crowd

Maalaiselämää on yksi suosikkilisäosistani. Taka-kumpulan idyllisessä maailmassa voit hoivata kanoja, lehmiä ja laamoja, viljellä maata ja elää omavaraista elämää. Voit kasvattaa normaaleja ruokakasveja ja kukkasia, tai jättikokoisia vihanneksia. Viikonloppuisin voit matkata kylän keskustassa järjestettäville markkinoille, hengailla lähikapakassa ja kilpailla esimerkiksi parhaan piiraan, lehmän tai vihanneksen pystistä. Lisäosan maailman on inspiroinut perinteinen englantilainen maaseutu – lisäosassa tulee esimerkiksi monia klassikkoruokia englantilaisesta ruokakulttuurista.

Jos haluat kirjan, joka sijoittuu Englannin maaseudulle ja keskittyy maatilan elämään ja arkeen, lue Thomas Hardyn ihanainen klassikkoromaani Far From the Madding Crowd. Teos kertoo Bathsheba Everdenestä, joka saa haltuunsa maatilan ja pyrkii todistamaan kykynsä niille, jotka epäilevät naisen pystyvän tähän tehtävään. Tämän ohella romaani seuraa Bathsheban mutkikkaita suhdekiemuroita kolmen hyvin erilaisen miehen kanssa. Far From the Madding Crowd on tunteikas ja dramaattinen, kuten kaikki Hardyn romaanit, mutta erityisen ihanaa siinä on juuri maatilan arjen seuraaminen ja se, miten Hardy kuvailee englantilaista maaseutua, sen luontoa ja elämää.

Häätarinoita / My Wedding Stories = Delilah Green Doesn't Care

Häätarinoita-lisäosan avulla voit järjestää unelmiesi häät. Lisäosassa tulee kaunis Tartosa-maasto, lukuisia upeita häämekkoja ja -pukuja, romanttisia koristeita ja kalusteita, sekä erilaisia häätapahtumia, kuten polttarit ja kihlajaisjuhlat. Häätarinoita on hauska lisäosa, silloin kun se toimii – kun se julkaistiin, se oli täysin buginen ja hajalla, eikä mikään toiminut. Jos yritit järjestää häät, pariskunta ei vain suostunut menemään alttarille, vieraat eivät totelleet toiveitasi ja kaikki oli aina tuhoon tuomittua. Lisäosa toimii nykyään paremmin, mutta ei se vieläkään mikään sulavimmin sujuva pack ole.

Kunnioittaakseni Häätarinoita-lisäosan legendaarista bugisuutta, haluan suositella sen inspiroimana hääaiheista kirjaa, jossa kaikki menee pieleen ja hääsuunnittelu ei etene pariskunnan toiveiden mukaisesti. Ashley Herring Blaken Delilah Green Doesn't Care on tarina Delilahista, jonka siskopuoli Astrid palkkaa häihinsä valokuvaajaksi. Siskokset eivät ole koskaan olleet läheisiä, ja kun Delilah saapuu paikalle, hän a) ihastuu Astridin parhaaseen ystävään Claireen ja b) tajuaa Astridin kihlatun olevan kusipää. Yhdessä kaasojen kanssa Delilah alkaa suunnitella siskonsa pelastamista tältä typerältä mieheltä.

Yliopisto / Discover University = Loveless

Yliopisto-lisäosassa simit voivat mennä, yllätys yllätys, yliopistoon! Simit voivat valita erilaisia tutkinto-ohjelmia (voit opiskella kaikkea kirjallisuudesta  rikollisuuteen), ottaa opintolainaa, pitää opiskelijabileitä, liittyä kerhoihin (voit jopa liittyä salaseuraan) ja asua asuntolassa kämppisten kanssa, jotka raahaavat yhteisiin tiloihin kumppaneitaan ja kavereitaan, roskaavat ja kokkaavat tajuttomasti ruokaa. Lisäosassa tulee ihania vaatteita (paljon neulepaitoja, hameita, farkkuja ja muuta peruskamaa) ja tavaroita, jotka ovat energialtaan joko a) vanha englantilainen hienostokartano tai b) Ikea. 

Alice Osemanin romaanissa Loveless, epävarma ja ahdistuneisuuteen taipuvainen Georgia aloittaa yliopiston, tutustuu uusiin ihmisiin, etsii itseään ja alkaa pyöriä näyttelijäpiireissä (Simsissä ei yliopistossa ole näytelmäkerhoa, mutta muita kerhoja, esimerkiksi väittelykilta, löytyy). Georgia asuu asuntolassa kampuksella. Jos pidät siitä, miten simisi voivat tässä lisäosassa tuskailla kurssien, kämppiselämän, suhteiden ja itsenäistymisen kanssa, voit saada kaikkea tätä kirjamuodossa Loveless-teoksessa. Kirjan parasta antia on mielestäni kuitenkin se, miten se käsittelee aseksuaalisuutta ja aromanttisuutta, ja näiden identiteettien löytämistä ja sisäistämistä. 

Kunnia(ton)maininta! 

Lemmikkikamaa / My First Pet Stuff 

Pelaajien keskuudessa Rat Packina tunnettu Lemmikkikamaa, on yksi Simsin pahamaineisimpia lisäosia. En rupea selittämään tarkemmin miksi – sanottakoon vain niin, että lisäosan tavarat olisivat kuuluneet osaksi Kissat ja koirat -lisäosaa, ja että jyrsijälemmikit eivät ole tarpeeksi kannattelemaan kokonaista lisäosaa, josta pelaajan täytyy pulittaa noin 10 euroa.

Lemmikkikamaa-lisäosan avulla voit ostaa simeillesi lemmikeiksi erilaisia jyrsijöitä, esimerkiksi hamsterin. En voi suositella Lemmikkikamaa-lisäosan pariksi mitään muuta kuin Raymond Howen Hannibal the Hamster -kirjoja, joissa pieni, herttainen hamsteri Hannibal ajautuu vaikka minkälaisiin seikkailuihin, oppii maailmasta ja tapaa muita eläimiä. Suosittelen aloittamaan ensimmäisestä kirjasta, Hannibal Runs Away, jossa Hannibal karkaa ankeaa elämäänsä ja löytää uuden, iloisen kodin.

The Hamilton Book Tag

Lin-Manuel Mirandan musikaali Hamilton on yksi suosikeistani. Olen iso musikaalien ystävä ja olen niitä jokusen nähnyt. Hamilton on ehdottomasti yksi parhaimmista musikaaleista, joita olen koskaan nähnyt. Sen musiikki on lumoavaa ja mukaansatempaavaa, ja vaikka tarinan USA:n ensimmäisen valtiovarainministerin elämästä voisi olettaa olevan tylsä, on Hamiltonin tarina koskettava, jännittävä ja täynnä käänteitä.

Tänään haluan osoittaa rakkauteni tälle mestariteokselle tekemällä YouTuben maureenkeavyn Hamilton-aiheisen kirjatagin. Olen suomentanut kyssärit itse. Poistin yhden kohdan (You'll Be Back – Sassiest villain) koska en kerrassaan keksinyt siihen hyvää vastausta!

HUOM! Kohta 4 sisältää spoilereita Sebastian Faulksin kirjasta Birdsong, kohta 5 spoilaa Madeline Millerin The Song of Achillesin ja kohta 7 spoilaa C.S. Pacatin Dark Rise -teoksen ison twistin!

1. "The Room Where it Happens" – Book world you would put yourself in / Kirjamaailma, jossa haluaisit olla

Jos minulle luvattaisiin että selviäisin hengissä ja pääsisin halutessani pois, haluaisin kyllä kovasti nähdä George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu -saagan Westeros-maailman. Haluaisin erityisestä vierailla Tyrellien ja Martellien alueella (Lakeus ja Dorne), koska ne vaikuttavat Westerosin kauneimmilta alueilta. Haluan kuitenkin painottaa, etten missään nimessä haluaisi asua tässä maailmassa. En usko, että selviäisin kovinkaan kauan hengissä.

2. "The Schuyler Sisters" – Underrated female characters / Aliarvostettuja naishahmoja

Homeroksen eepos Ilias mielletään useimmiten tarinaksi sotureista, sankareista ja kuninkaista. Ja kyllähän se sitä on – suurin osa eepoksesta on taistelua, kuninkaitten ja sotajohtajien keskusteluja, ja niin sanottua miesmähinää. Mutta Ilias ei ole pelkästään tätä! Achilleksen vihaa, joka toimii lähtölaukauksena Iliaalle, ei olisi ilman Briseis-nimistä orjatarta, joka joutuu keskelle kahden sankarin välistä egojen mittelöä. Koko Troijan sotaa ei ehkä olisi ilman Helenaa, jonka muutamat esiintymiset ovat koko eepoksen tunteikkaimpia hänen katsoessaan sotimista, pohtiessaan omaa rooliaan sodan katalyyttina ja purkaessaan suruaan. Troijan sankarin Hektorin vaimo Andromakhe on toinen emotionaalinen ydin eepokselle: hänen ja Hektorin kohtaukset heidän poikansa kanssa muistuttavat lukijalle/kuuntelijalle miksi nämä ihmiset taistelevat, ketkä odottavat heitä ja kuinka sota koskettaa myös niitä jotka eivät taistele, esimerkiksi naisia. Iliaan naisia ei todellakaan saa unohtaa eikä heidän merkitystään aliarvioida.

3. "My Shot" – A character that goes after what they want and doesn't let anything stop them / Hahmo, joka tavoittelee haluamaansa eikä anna kenenkään tai minkään asettua heidän tielleen

Suositun ja rakastetun mangan, Death Noten, päähenkilö Yagami Light on ehdottomasti hahmo, joka tekee mitä haluaa eikä anna kenenkään häntä häiritä. Hänen kunnianhimoinen matkansa kohti maailmaa, jonka hän uskoo luovansa ja jonka jumalana hän näkee itsensä, on täynnä kiemuroita ja esteitä, mutta hän tavoittelee haluamaansa kylmällä päättäväisyydellä. Light lähtee siis luomaan Death Noten – vihon, johon kirjoittamalla voit aiheuttaa kenen tahansa kuoleman (tiettyjen sääntöjen raameissa) – avulla maailmaa ilman pahuutta ja rikollisuutta. Lightin idealistiset päämäärät unohtuvat kuitenkin ajan kanssa muiden prioriteettien ottaessa niiden paikan. Lightia jahtaava nero L on yhtälailla putkiaivoinen päättäväisyydessään, eikä hänkään anna liiallisen moraalisen pohdinnan tai turhan pehmoilun estää häntä. 

4. "Stay Alive" – A character you wish was still alive / Hahmo, jonka toivoisit olevan vielä elossa

Yksi kuolema, joka todellakin satutti minua ja tuntui (ihan tarkoituksella) niin turhalta, oli Michael Weirin kuolema Sebastian Faulksin ensimmäisen maailmansodan sotilaista kertovassa romaanissa Birdsong. Tosiaan, mielestäni Weirin kuoleman kuuluukin tuntua turhalta ja julmalta, koska sitä sota on – turhaa ja julmaa kuolemaa ja tappamista – mutta olen silti siitä ikuisesti hapan. Michael oli lempparini koko kirjassa.

5. "Burn" – The most heartbreaking end to a relationship you've ever read / Sydäntäsärkevin päätös parisuhteelle, jonka olet koskaan lukenut

En voi hyvällä omatunnolla vastata tähän millään muulla kirjalla kuin Madeline Millerin kirotulla (mutta ah, niin upealla) The Song of Achilles -teoksella. En muista, että mikään toinen kirja olisi onnistunut hajottamaan minut niin totaalisesti. Tiesin, että Patroclus tulisi kuolemaan ensimmäisenä ja, että Achilles tulisi murtumaan tyystin, mutta se ei tehnyt noiden lukujen lukemisesta yhtään helpompaa. Patrocluksen kuolema Achilleksen haarniskassa on kamala kohtaus missä tahansa versiossa tästä myytistä, mutta Millerin teoksessa se on ehdottomasti pahin, koska kirja on ensisijaisesti Patrocluksen ja Achilleksen rakkaustarina. Millerin päätös kertoa tapahtumat Patrocluksen kuoleman jälkeen Patrocluksen hengen näkökulmasta oli erityisen julmaa (mutta ah, niin nerokasta) koska lukija joutui näkemään Patrocluksen silmin Achilleksen verenhimoiseen kostonhimoon yltyvän tuskan. Joo, kirjan lopussa he saavat toisensa manalassa, mutta hittolainen, että sitä edeltävät parikymmentä sivua särkevät.

6. "The Reynolds Pamphlet" – A book with a twist that you didn't see coming / Kirja, jonka juonenkäännettä et osannut odottaa

C.S. Pacatin Dark Rise oli totaalinen mindfuck. En osaa sitä muuten kuvata. Kirjan loppuhuipennussa matto repäistiin useampaan otteeseen lukijan jalkojen alta – isoin ja järisyttävin paljastuksista oli se, ettei tarinan päähenkilö Will olekaan muinaisen pelastajan jälkeläinen ja siten tarinan puhtoinen sankari, vaan kirjan maailman muinainen suuri pahis uudelleensyntyneenä. Luin kirjan uudelleen kakkososaa odotellessa, ja nyt kun tiesin totuuden Willistä, kirjan tarina tuntui aivan uudelta. Oli huvittavaa lukea teos nyt ja tajuta kuinka totaalisesti olin missannut tai väärinymmärtänyt monet Pacatin nerokkaista vihjauksista.

7. "Non-stop" – A series you marathoned / Sarja, jonka maratoonasit

C.S. Pacatin Captive Prince -trilogia. Ensimmäisen kirjan luin parissa päivässä, ja kun sain kakkos- ja kolmososan käsiini, tykitin ne molemmat kahdessa vuorokaudessa. Trilogian kirjat eivät ole kovinkaan paksuja, Pacatin kirjoitustyyli on hyvin helppolukuista ja tarina oli todella koukuttava, joten uppouduin siihen tyystin. Haluan joskus lukea sarjan vähän rauhallisemmalla tahdilla, koska kakkos- ja kolmososa sekoittuvat mielessäni aika pahasti, koska luin ne niin lyhyessä ajassa. Pidän Captive Prince -trilogiasta kovasti – se ei paikoittain rajun sisältönsä takia sovi kaikille, mutta mielestäni se on mainio!

8. "Satisfied" – Favorite book with multiple POVs / Suosikkikirjasi, jossa on monia näkökulmia

En minä nyt mitenkään osaa valita parasta kirjaa, jossa on monia näkökulmia. Lähes kaikissa lempiteoksissani on useita kertojia! Vastaan tähän sen sijaan kirjalla, joka mielestäni hyödyntää useaa näkökulmaa kiinnostavalla tavalla. Kate Quinnin toisen maailmansodan aikaan sijoittuva Metsästäjätär seuraa kolmea eri hahmoa, joista osan näkökulma liikkuu eri aikajanalla, mutta jotka kaikki lopulta kietoutuvat yhteen kertomaan yhden koherentin, upean ja koskettavan tarinan. Metsästäjättären parhaimpia puolia on juuri sen näkökulmien monipuolisuus ja se, kuinka erilaisen näkökulman tähän aikakuteen kukin hahmo antaa: Nina on kovapintainen neuvostoliittolainen lentäjäpommittaja, Ian on emotionaalisesti etäinen ja kovia kärsinyt entinen sotakirjeenvaihtaja joka viettää päivänsä sodan jälkeen metsästäen natseja, ja Jordan valokuvaajan ammatista unelmoiva jenkkityttö, jonka elämä mullistuu uuden äitipuolen myötä. Myös se, miten eri tavoilla tietyt hahmot esittäytyvät kussakin näkökulmassa on mainiota luettavaa.

9. "Who Lives, Who Dies, Who Tells Your Story" – A book/series you feel like will be remembered throughout history / Kirja/sarja, jonka uskot jäävän historiaan

Angie Thomasin The Hate U Give oli jättihitti heti ilmestyessään ja se synnytti todella paljon keskustelua. Kirja kertoo teini-ikäisestä, tummaihoisesta Starrista, joka todistaa valkoihoisen poliisin murhaavan hänen hyvän ystävänsä, toisen tummaihoisen teinin. Kirjassa käsitellään Yhdysvaltojen rasistista poliisi- ja oikeusjärjestelmää, kapinointia ja mielenosoitusta, ja Starrin kokemuksia koulunsa liki ainoana tummaihoisena opiskelijana, traumaattisesta kokemuksesta toipuvana nuorena ja naisena, joka joutuu mediakohun keskelle ja löytää äänensä. Olen aika varma, että THUG:ista tulee osa (nuorten)kirjallisuuden historiaa ja, että se tullaan muistamaan yhtenä aikakautensa merkkiteoksina.

BONUSKYSYMYKSIÄ! Näitä ei ole alkuperäisessä tagissa – löysin ne Sam's Cozy Corner -kanavan videosta! Jätin guilty pleasure -kysymyksen pois, koska minulla ei oikein ole sellaisia.

1. "Helpless" – A relationship you were pulling for from the very start / Pari, jota kannatit alusta asti

Robin Blyth ja Edwin Courcey Freya Marsken mainiosta romaanista A Marvellous Light olivat ensitapaamisestaan lähtien pari, jota kannustin ja josta tykkäsin. Romaani oli muutenkin todella viihdyttävä – hauska sekoitus historiallista fiktiota, romantiikkaa ja fantasiaa – ja minusta oli ihana seurata Edwinin ja Robinin suhteen kehitystä heidän alkaessaan yhdessä selvittää taikamaailman salaliittoa. Edwin ja Robin olivat itsenäisinä hahmoina molemmat mainioita, vaikkakin tykkäsin Edwinistä enemmän, ja mielestäni Marske kuvasi hienosti sitä, miten toisiinsa tutustuminen muuttaa kumpaakin miestä. Erityisesti se, miten Edwin löytää Robinista ihmisen, joka uskoo häneen ja arvostaa hänen outouksiaan, oli herttaista. Jos romanttinen fantasia täynnä erilailla queereja hahmoja kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti Marsken trilogiaa!

2. "Ten Duel Commandments" – Favorite fight scene / Paras taistelukohtaus

Minulle ei tullut mieleen yhtään tiettyä taistelua, mutta kun aloin miettiä tätä kysymystä, mieleeni tuli aika nopeasti eräs kirja, jossa taistelukohtauksia lähestytään mielestäni kiinnostavalla tavalla. Delilah Dawsonin tuore Star Wars -kirja Inquisitor: The Rise of the Red Blade kertoo Jedi Iskat Akarisin tarinan hänen tullessaan korotettua oppilaasta ritariksi ennen aikojaan Kloonisotien syttyessä ja alkaessa pikkuhiljaa valua kohti pimeyttä. Kirja kuvaa koskettavasti ja raadollisesti miten alkujaan hyvä Iskat muuttuu väkivaltaiseksi, vihaiseksi ja Voiman pimeän puolen agentiksi. Merkittävä osa Iskatin hahmoa on se, miten hän on aina kokenut väkivallan ja taistelemisen tulevan hänelle luonnostaan ja olevan ainoa asia, jossa hän on hyvä. Dawsonin teos on täpötäynnä väkivaltaisia kohtauksia ja sotaa, mutta hän kuvaa nämä hetket Iskatin näkökulmasta, keskittyen itse toiminnan sijasta enemmän hahmon tunteisiin, kokemuksiin ja siihen, miten hän ajautuu taistellessaan flow-tilaan, jossa hän on enemmän itsensä kuin milloinkaan muulloin. Dawson kirjoittaa väkivaltaa hyvin mielenkiintoisella tavalla.

3. "What Comes Next" – A series you wish had more books / Sarja, jonka toivot olevan pidempi

V.E. Schwabin The Archived! Toivon tämän sarjan olevan pitempi, koska alunperin Schwab suunnitteli teoksesta, jos muistan oikein, trilogian, mutta hänen ei annettu julkaista kolmatta kirjaa kahden ensimmäisen heikon myynnin takia. Nyt kun Schwabista on tullut iso nimi, toivon, että hän saa julkaista tarinan loppuun saakka, koska The Archived on todella kiehtova kertomus sielujen kirjastosta, niitä vartioivasta tytöstä ja seikkailusta kuoleman ja elämän rajamaastossa.

4. "Right Hand Man" – Favorite BROTP / Paras BROTP tai ystävyys

Koska biisi on Hamiltonin ja Washingtonin ystävyydestä, valitsen tähän miesten välisen ystävyyden, joka on mielestäni hyvä. Yksi parhaimmista ystävyyksistä löytyy V.E. Schwabin trilogiasta Shades of Magic. Kruununprinssi Rhy ja tämän kasvattiveli Kell ovat aivan ihanaisia. He ovat veljiä ja parhaita ystäviä, ja heidänvälilleen muotoutuu sarjan aikana hajoamaton, taianomainen yhteys (en selitä tästä enempää, jotta en spoilaa mitään) ja jos minä jotain rakastan fiktiossa niin taikayhteyksiä hahmojen välillä. Rhy ja Kell eivät ole ongelmaton duo, ja heillä on omat konfliktinsa ja riitansa, mutta he rakastavat silti toisiaan tulisesti ja tekisivät mitä vain toistensa puolesta. I love them so much.

5. "What'd I Miss" – A book or series you were late to read / Kirja/sarja, jonka luit paljon muita myöhemmin

Luin Nälkäpeli-trilogian vasta suhteellisen myöhään. Kaikki kolme kirjaa oli jo julkaistu ja ensimmäinen elokuvakin oli jo ehtinyt ilmestyä. Jostain syystä vastustelin alunperin kirjan lukemista, ehkä siksi koska halusin olla cool ja edgy ja vastustaa kaikkea trilogian saamaa hypeä, ja ehkä osittain siksi, ettei kukaan lähipiirissäni intoillut trilogiasta tai suositellut sitä minulle. Näin jälkikäteen tuomitsen itseäni typerästä vastahankoisuudestani, koska kyseessä on valehtelematta yksi vaikuttavimpia nuorten trilogioita ikinä.

Taylor Swift Meets Greek Mythology, vol. 2

Tänään on vuorossa kakkosvolyymi Taylor Swift Meets Greek Mythology -sarjaani. Ideana on siis, näin lyhykäisesti, yhdistää kreikkalaisen mytologian hahmoja Taylor Swiftin biiseihin ja selittää teille miksi jokin kappale mielestäni sopii jollekin hahmolle. 

Syväluotaavaa analyysia ei ole tiedossa, vain hupailua, jonka avulla voin yhdistää kaksi rakastamaani asiaa: Taylor Swiftin musiikin ja mytologian.

Here we go!

"I've got a lot to live without" – Bigger Than the Whole Sky ja Andromakhe

Bigger Than the Whole Sky, levyltä Midnights, on yksi Taylor Swiftin surullisimpia kappaleita, ja ehdottomasti yksi Midnights-levyn parhaimmista lauluista. Tämä melankolinen laulu kertoo kaipuusta, surusta, menetyksestä ja tuosta ontosta tunteesta, jonka rakkaan kuolema jättää jälkeensä. Kuuntelin kappaletta ja mietin kenet antiikin mytologiassa kovia kokeneista, rakkaitaan menettäneistä hahmoista valitsisin sen pariksi, ja lopulta tajusin, ettei se voi olla kukaan muu kuin Troijan prinsessa Andromakhe.

Andromakhe oli Troijan prinssin, ihaillun sankari Hektorin rakastava vaimo ja tämän ainoan lapsen, Astyanax-pojan, äiti. Tämän pariskunnan suhde on yksi harvoista suhteista kreikkalaisessa mytologiassa, joka tuntuu olleen aidosti onnellinen, rakastava ja läheinen. Pariskunnan kohtaukset Homeroksen Iliaassa ovat ehdottomasti eepoksen koskettavimpia. He todella rakastavat toisiaan ja Hektorin lähtiessä sotatantereelle, Andromakhe pelkää hänen puolestaan. Andromakhen elämä on kuitenkin tragedia: hän menettää perheensä mitä julmimmalla tavalla. Achilles surmaa Hektorin ja häpäisee tämän ruumiin raahaamalla sitä vaunujensa perässä Troijan muurien edessä, ja sodan päätyttyä kreikkalaiset tappavat Andromakhen vauvan, yleensä heittämällä hänet Troijan muureilta. Andromakhe yrittää sodan loputtua ja miehensä kuoltua suojella poikaansa parhaansa mukaan vain memenettääkseen tämän kreikkalaisten käsissä mitä barbaarisimmalla tavalla. Andromakhen perheen kohtalo on karmaiseva ja surettaa minua aina kun mietin sitä. 

Bigger Than the Whole Sky sopii minusta hyvin Andromakhelle ja tämän perheelle. Voin kuvitella Andromakhen istumassa yksin – menetettyään kaiken ja tultuaan kreikkalaisten orjuuttamaksi –  ajattelemassa vauvana murhattua poikaansa: "Goodbye, goodbye, goodbye / You were bigger than the whole sky / You were more than just a short time / And I've got a lot to pine about / I've got a lot to live without / I'm never gonna meet / What could've been would've been / What should've been you". Tämä kohta on erittäin surullinen, jos sitä miettii lapsensa menettäneen Andromakhen kautta: hän ei saa nähdä lapsensa kasvavan, hän ei saa koskaan tietää millainen Astyanaxista olisi tullut ja hän sai tuntea poikansa vain pienen hetken ajan, kenties vuoden tai alle. Kappaleen haikeat säkeet "Every single thing to come has turned into ashes / Cause it's all over now" ja "Did some force take you because I didn't pray?" tuovat myös mieleen Andromakhen. Hän varmasti mietti miksi tämä tapahtui hänen perheelleen ja olisiko hän voinut jotenkin muuttaa asioita, vaikka rukoilemalla jumalilta armoa ahkerammin.

Jos haluat lukea antiikin lähteitä Andromakhesta ja Hektorista heidän molempien ollessa vielä elossa, lue ehdottomasti Homeroksen Ilias, tai ainakin heidän kohtauksensa. Heidän rakkautensa toisiaan ja lastaan kohtaan on käsin kosketeltavaa tässä eepoksessa. Mutta koska tässä osiossa puhuin erityisesti Andromakhen surusta Hektorin ja Astyanaxin kuoleman jälkeen, minun on ehdottomasti suositeltava Euripideen Troijan naiset -näytelmää. Tämä näytelmä on yksi Euripideen surullisimmista ja traagisimmista. Se käsittelee Troijan tuhosta selviytyneiden naisten uutta elämää kreikkalaisten vankeina ja orjina. Tragediassa esiintyy Andromakhen ohella muun muassa Troijan kuningatar Hekabe, Troijan "tuho" Helena ja kirottu papitar ja prinsessa Kassandra.

En ole lukenut yhtään modernia teosta, joka seuraisi Andromakhea hänen perheensä kuoleman jälkeen, joten suosittelen romaania, joka seuraa Andromakhen ja Hektorin avioliittoa Troijan sodan loppupuolella. Tarinan keskiössä on muun muassa Troijan sisäinen poliittinen valtakamppailu ja heidän yrityksensä saada perijä Troijan kruununprinssille, Hektorille. Kirjailijaduo A.D. Rhinen Horses of Fire on mainio teos. Andromakhe on hyvin erilainen tässä romaanissa kuin mytologiassa yleensä – hän on taistelija ja ottaa aktiivisesti osaa kaupunkinsa politiikkaan, jopa vastoin kuningas Priamin ja muun hovin tahtoa – mutta teos on silti mainio. Hektorin ja Andromakhen suhde on monimutkainen, mutta kaunis.

"Now we got bad blood, you know it used to be mad love" – Bad Blood ja Medeia

Levyn 1989 kappale Bad Blood kertoo ihmissuhteen hajoamisesta, petoksesta ja siitä, miten intensiivinen rakkaus voi muuttua raivoksi. Kappale on kitkerä ja loukkaantunut, ja laulun puhujan katkeruus paistaa lyriikoista. En voinut antaa Bad Bloodin pariksi ketään muuta kuin Medeian, kreikkalaisen mytologian pahamaineisen prinsessan ja noidan, joka on tunnettu raivostaan ja hänen karmaisevasta reaktiostaan rakastamansa miehen petokseen.

Medeia oli Kolkhiksen prinsessa, joka rakastui kreikkalaiseen sankariin Iasoniin tämän tullessa hakemaan Medeian isän, Kolhiksen kuninkaan, hallussa olevan tarunhohtoisen kultaisen taljan. Medeia auttaa Iasonia selviytymään kuninkaan mahdottomista haasteista taikuutensa avulla. Lopulta, hän auttaa Iasonia varastamaan taljan, ja pakenee tämän kanssa Kreikkaan. Hänestä tulee Iasonin vaimo ja tämän lasten äiti. Iason kuitenkin pettää Medeian luottamuksen, ja päättää ottaa toisen, nykyistä barbaarinoitavaimoaan paremman vaimon turvatakseen asemansa. Medeian sydän särkyy ja hänen rakkautensa muuttuu leimuavaksi vihaksi, ja hän alkaa juonitella kostaakseen Iasonille tämän petoksen.

"Cause baby now we got bad blood, you know it used to be mad love" on Medeialle osuva säe. Hän todellakin hullaantui Iasonista, jätti kotinsa ja petti perheensä tämän vuoksi, ja, joissain versioissa, jopa tappoi ja paloitteli oman veljensä hankkiakseen Iasonille miehistöineen aikaa paeta Kolkhiksen kuningasta. Medeia on tunteiltaan hyvin estoton ja räiskyvä hahmo, joten ei ole ihme, että hänen katkeruutensa ja vihansa on yhtä voimakasta ja veristä kuin hänen rakkautensa ja uskollisuutensa. Bad Bloodin säkeet "Did you think we'd be fine? / Still got scars on my back from your knife / So don't think it's in the past / These kinds of wounds / They last and they last" sopivat Medeialle myös täydellisesti, koska Medeia ei todellakaan aio antaa häntä satuttaneiden ja hänen luottamuksensa pettäneiden paeta seuraamuksia, ei todellakaan. Hän ei unohda ja anna anteeksi, ja hän hautoo haavojaan. Iason koettaa vakuutella hänelle, että hänen uusi avioliittonsa on heidän ja heidän lastensa parhaaksi, mutta Medeia ei kuuntele tällaista, ei suostu olemaan ookoo Iasonin petoksen kanssa. 

Hänen myytissään ja hänen katkeruudessaan on nähtävissä se, kuinka paljon Iason aikanaan merkitsi hänelle. Kyseessä ei ole avioliitto, joka oli alkujaan jo onneton, vaan liitto, joka syntyi intohimoisesta, vaarojen keskellä syttyneestä rakkaudesta. Bad Bloodin "Did you have to do this / I was thinking that you could be trusted" kuvaa hyvin sitä hämmennystä, minkä Medeiakin varmasti tunsi tultuaan petetyksi, vieläpä miehen, joka oli luvannut olla hänen puolisonsa, toimesta. 

Medeian katkeruutta, vihaa, raivoa, hajonnutta rakkautta ja kostoa voi seurata parhaiten Euripideen mestarillisessa, erittäin intensiivisessä tragediassa Medea (luin Michael Collierin ja Georgia Machemerin käännöksen – lainaukset näytelmästä ovat heidän käännöksiään). "A brutal man whom I once loved has smashed me in the face so hard I wear the face of death", Medeia vaikeroi näytelmässä, ilmaisten juuri samanlaisia tunteita kuin Bad Blood -kappale. Medeian raivo Iasonia kohtaan kulminoituu mielestäni täydellisesti yhdessä näytelmän vaikuttavimmista lauseista – Iason on juuri haukkunut häntä hirviöksi, ja Medeia vastaa: "Say I'm a water fiend like Scylla – tell me, how does it feel with my teeth in your heart." Kuten Bad Bloodissakin, Medea-näytelmässä on nähtävissä se, että hajonnut pääpari oli aikoinaan rakastunut, ja se tekee näytelmän tapahtumista vielä kamalampia. 

Moderneja versioita Medeiasta löytyy jokunen. Tänä vuonna julkaistaan Rosie Hewlettin Medea, ja olen varma, että se tulee olemaan suurenmoinen. Hänen ensimmäinen kirjansa Medusa oli mainio. Eräs omalaatuisimmista Medeia-kirjoista, jonka olen lukenut, oli David Vannin Bright Air Black. Tämä kirja oli hyvin intensiivinen, karu ja raadollinen, ei todellakaan miellyttävää luettavaa. Kirja syventyy Medeian taikuuteen, hänen myrskyisään luonteeseensa ja siihen, kuinka pitkälle hän on valmis menemään, kuinka hän voi uhrata lähes kenet tahansa saavuttaakseen haluamansa. En välttämättä suosittelisi kirjaa kelle tahansa, se on aika ahdistavaa luettavaa paikoittain, mutta jos haluat Medeian synkkyyttä syleilevän teoksen, tsekkaa Vannin romaani.

"Give me back my girlhood, it was mine first" – Would've, Could've, Should've ja mytologian kärsivät tytöt

Kreikkalainen mytologia on täynnä hyväksikäytettyjä, satutettuja ja hylättyjä tyttöjä, jotka joutuvat itseään voimakkaampien ja vanhempien miesten ja jumalien uhreiksi. Parhaimmin tämä tulee esille roomalaisen Ovidiuksen Muodonmuutoksia-teosta lukiessa, jossa – tai niin ainakin minusta tuntui – joka toinen myytti kuvaa jälleen yhden tytön tai naisen kärsimyksiä ja siirtyy sitten seuraavaan myyttiin jäämättä pohtimaan tapahtunutta ollenkaan. Muodonmuutoksia on upea teos, mutta hauskaa luettavaa se ei ole. Tätä postausta suunnitellessani rupesin miettimään Muodonmuutoksia-teosta ja mieleeni singahti heti yksi Swiftin musertavimmista kappaleista, Would've, Could've, Should've, levyltä Midnights.

Would've, Could've, Should've kertoo, oletetusti, Swiftin suhteesta John Mayeriin, joka seurusteli laulajan kanssa ollessaan yli 30-vuotias ja Taylorin ollessa 19-vuotias. Swift käsittelee huumaavan mutta haavoittavan suhteen jättämiä haavoja ja sitä, kuinka hänen itseään paljon vanhempi kumppaninsa ei kohdellut häntä hyvin, jopa käytti häntä jossain määrin hyväkseen, olihan hän vasta naiivi 19-vuotias nuori nainen heidän seurustellessaan. Olen antanut Would've, Could've, Should've -kappaleelle pariksi Muodonmuutoksia-kirjan lukuisat nuoret tytät ja naiset, jotka saivat osakseen kurjaa ja julmaa kohtelua, usein seksuaalista väkivaltaa. Swiftin kappale ei kerro tällaisesta väkivallasta tai hyväksikäytöstä, haluan tehdä tämän selväksi, mutta se kommentoi epäreilua vallankäyttöä ja sukupuolten epätasa-arvoa, joka voi äärimmillään johtaa seksuaaliseen väkivaltaan ja pahoinpitelyihin.

Apollon jahtaama Dafne. Zeuksen hyväksikäyttämät Io, Callisto ja Europa. Kuningas Tereuksen satuttamat siskokset Prokne ja Filomela. He ovat vain kourallinen esimerkkejä tytöistä, jotka kokevat karuja miesten käsissä. Monien näiden tyttöjen tarinoissa yhteistä on se, miten heitä satuttaneet miehet pääsevät pälkähästä, eivätkä joudu kohtaamaan minkäänlaisia seuraamuksia (poikkeuksena Proknen ja Filomelan myytti ja heidän verinen kostonsa Tereukselle). "And if I was a child, did it matter / If you got to wash your hands"  toi minulle mieleen juuri tämän: miehet voivat vain ns. pestä kätensä teoistaan ja jatkaa elämää, kun taas heidän uhrinsa joutuvat kärsimään. Lainaus, joka kuitenkin varmisti valintani yhdistää Would've, Could've, Should've ja Muodonmuutoksia oli Midnights-levyn yksi tunntetuimpia ja suurullisimpia säkeitä: "Give me back my girlhood, it was mine first". Monen edellä mainitsemani tytön elämä oli ennen tätä tapahtumaa idyllistä, onnellista ja viatonta. Tämä rauhallinen lapsuus ja viattomuus – heidän ns. tyttöaikansa – päättyi heidän kohdatessaan miehen, joka teki heistä uhrinsa.

Suosittelisin Ovidiuksen Muodonmuutoksia-teosta, jos haluat lukea näiden tyttöjen myytit antiikin aikaisina versioina. Teoksessa tulee niiden ohella myös kymmenittäin muita lyhyitä myyttejä, joista osa on mukavampia, romanttisempia ja iloisempia, joten ei koko kokoelma silkkaa masennusta ja tyttöjen tuskaa ole. Tästä kirjasta et kuitenkaan paljoa löydä tyttöjen omia ääniä, heidän omia ajatuksiaan siitä mitä heille on tehty tai sitä, miten he selviytyvät tapahtuneen jälkeen, miten he kasvavat ja toipuvat. Jos kaipaat tätä lukiessasi Muodonmuutoksia tai sen jälkeen, suosittelisin sinua nappaamaan Nina MacLaughlinin teoksen Wake, Siren: Ovid Resung, joka kertoo Ovidiuksen kertomat myytit uudelleen, tällä kertaa tarinoiden naisten näkökulmasta.

Wake Siren on koskettava, raadollinen kokoelma ja mainio vastapari Muodonmuutoksia-teokselle. Tässä modernissa teoksessa naiset saavat kertoa tarinansa, kuvata arpiaan ja haavojaan, ja ilmaista suorin sanoin mitä heille tehtiin. Arakhnen tarinassa oleva lainaus kuvaa hyvin kirjan sisältöä: "And all those gods, all those deathless ones. They never met regret. They don't fear mistakes because they don't know consoquences. Never guilty, never punished. I showed you all, showed each crime, showed all you criminals. And yet we're the ones to pay. How's it work? You murder. You rape. You violate. And it's us who fall. Why am I the only one to say it?" Tämä muistutti minua Swiftin kappaleen maininnoista siitä, kuinka miehet voivat vain jättää tekonsa taakseen, siirtyä eteenpäin ilman seuraamuksia. MacLaughlinin lainaus "He put his body where I did not want his body. This is the moment I was amputated from myself." muistutti minua "Give me back my girlhood, it was mine first" -säkeestä: kumpikin kuvaa omalla tavallaan hetkeä, jossa tyttö menettää jotain itsestään ja joku toinen, häntä voimakkaampi varastaa häneltä jotain, mikä ei ollut hänen otettavissaan.

Taideteokset:

Kuva 1: The Farewell of Hector to Andromache and Astyanax (Carl Friedrich Deckler, 1918)

Kuva 2: Medea the Sorceress (Valentine Cameron Prinsep, 1880)

Kuva 3: Apollo chasing Daphne (Cornelis de Vos, 1630) – Dafne pakenee Apollo-jumalaa muuttumalla laakeripuuksi

Ikimuistoisia lauseita ja tunnemyrskyjä – Parhaat rakkaudentunnustukset

Rakkauden kuukauden kunniaksi höpöttelen tänään parhaista rakkaudentunnustuksista fiktiossa. Tässä eivät suinkaan ole kaikki rakastamani tunnustukset, mutta nämä ovat ehdottomasti tämän kategorian parhaimmistoa. Ehkä teen joskus kakkososan tähän postaukseen!

Postaus sisältää spoilereita kirjoista...

• Crooked Kingdom (Leigh Bardugo)
• A Power Unbound (Freya Marske)
• Viisasteleva sydän (Jane Austen)
• Emma (Jane Austen)
• The Song of Achilles (Madeline Miller)
• Ruin and Rising (Leigh Bardugo)
• If We Were Villains (M. L. Rio)
• Red, White & Royal Blue (Casey McQuiston)

Crooked Kingdom – Kaz Brekker & Inej Ghafa

Kaz ja Inej ovat suosikkipariskuntani Grishaversumista. Kun ensimmäisen kerran luin tämän kohtauksen, saatoin istua tuolissani tuijottaen tyhjyyteen ainakin puolisen tuntia. I mean... En voi sanoa muuta kuin, että asdfghjkl. Kaz ei ole hempeä, romanttinen tai tunnekyvykäs, mutta kun hän päästää suustaan jotain kaunista, se on unohtumatonta. Se, miten Kaz, joka inhoaa heikkouden näyttämistä ja on luonut itsestään kuvan kylmänä, kovana ja murhanhimoisena, sanoo olevansa valmis nöyrtymään, ryömimään ja taistelemaan Inejin vuoksi... So good.

"'He was going to break my legs,' she said, her chin held high, the barest quiver in her voice. 'Would you have come for me then, Kaz? When I couldn't scale a wall or walk a tightrope? When I wasn't the Wraith anymore?'

Dirtyhands would not. The boy who could get them through this, get their money, keep them alive, would do her the courtesy of putting her out of her misery, then cut his losses and move on. 

'I would come for you,' he said, and when he saw the wary look she shot him, he said it again. "I would come for you. And if I couldn't walk, I'd crawl to you, and no matter how broken we were, we'd fight our way out together - knives drawn, pistols blazing. Because that's what we do. We never stop fighting.'"

A Power Unbound – Jack Alston & Alan Ross

Jack ja Alan kommunikoivat lähinnä nälvien ja kinastellen ja vitsaillen, mutta aina silloin tällöin kumpikin tokaisi tai ajatteli jotain niin romanttista, että herkistyin tyystin. Ensimmäinen lainaus, Jackin lausahdus, rutisti sydämeni myttyyn parhaimmalla tavalla. Sen fyysisyys, toisen sydämen varjeleminen omalla keholla ja luustolla, nostatti jostain syystä tunteeni pintaan – varsinkin, kun ottaa huomioon miten Jack on vältellyt ihmisiä, kiintymystä ja rakkautta vuosikausia. Toinen lainaus, Alanin runolliset pohdinnat, saivat minut haluamaan huutaa tästä pariskunnasta jollekulle – uhri oli kaverini, jolle lähetin lainauksen kera muutaman tunnepurkauksen.

"I would take your heart between my ribs and guard it like my own. Is there any way I could make you believe it?"

"I would write you into immortality. I would trap you in ink and wear the pages next to my skin until they fell apart. Kiss me until I know you. Kiss me until you know me, and unmake me, and love me anyway."

Viisasteleva sydän – Anne Elliot & Frederick Wentworth

Puhuttaessa ikonisista, upeista rakkaudentunnustuksista, en usko minkään voivan koskaan päihittää, ainakaan minun mielestäni, kapteeni Frederick Wentworthin kirjettä Anne Elliotille. En usko, että minun tarvitsee sen kummemmin selitellä miksi tämä kirje päihittää kaikki muut rakkauskirjeet mennen tullen ja ansaitsee paikkansa rakkaudentunnustusten kärjessä, tai ainakin vähintään kärkikolmikossa. Se on upea, koskettava, romanttinen ja tunteikas, ja yksi Austenin mestarillisimmista hetkistä kirjailijana. En laita koko kirjettä tähän, koska se on aika pitkä, mutta tässä on parhaimmat kohdat.

"I can no longer listen in silence. I must speak to you by such means as are within my reach. You pierce my soul. I am half agony, half hope. Tell me not that I am too late, that such precious feelings are gone for ever. I offer myself to you again with a heart even more your own than when you almost broke it eight years and a half ago. 

Do not say that man forgets sooner than woman, that his love has an earlier death. I have loved none but you. Unjust I may have been, weak and resentful I have been, but never inconstant. You alone have brought me to Bath. For you alone, I think and plan. Have you not seen this? Can you fail to have understood my wishes?"

Emma – Emma Woodhouse & George Knightley

Austenin toinen loistokas rakkausquote on herra Knightleyn lyhyt mutta ytimekäs ja suunnattoman kaunis lausahdus Emmalle, hänen parhaalle ystävälleen, johon hän on rakastunut. Knightley on verbaalisesti kyvykäs hahmo ja hän on hyvä ihmisten kanssa – hän ei ehkä ole mikään bileiden keskipiste, mutta hän osaa keskustella hahmon kuin hahmon kanssa – joten siinä on jotain yltiöherttaista, että hänen rakkautensa Emmaan saa hänet sanattomaksi. 

"'I cannot make speeches, Emma,' he soon resumed; and in a tone of such sincere, decided, intelligible tenderness as was tolerably convincing. 'If I loved you less, I might be able to talk about it more.'"

The Song of Achilles – Achilles & Patroclus

Nämä kaksi lainausta, molemmat Patrocluksen pohdintoja Achilleksesta, ovat lainauksia, jotka ovat vainonneet minua siitä asti kuin ensi kerran luin ne. Ne on tatuoitu jonnekin sieluuni, aivooni ja luuytimeeni. Nämä ovat myös sellaisia lainauksia, että aina kun näen ne, minulle tulee fyysisesti aavistuksen paha olo ja muistan sen ahdistuksen, surun ja piinaavan tunteen, jonka kirjan lukeminen saa aikaan, erityisesti mitä lähemmäs loppua etenet. Achilles ja Patroclus ovat ehkä parhain fiktiivinen esimerkki sielunkumppaneista, jonka tiedän. He todella ovat osa toisiaan, toistensa sieluja, ja Miller kuvaa sitä näiden lainausten kautta mitä kauneimmin. 

"He is half of my soul, as the poets say."

"I could recognise him by touch alone, by smell; I would know him blind, by the way his breaths came and his feet struck the earth. I would know him in death, at the end of the world."

Ruin and Rising – David Kostyk & Genya Safin

Voi David. Kultainen pieni David. Tämän lainauksen ihanuus piilee siinä, miten sosiaalisesti kömpelö, etäinen ja arka David onnistuu sanottamaan tunteensa Genyalle hyödyntäen omaa osaamisaluettaan ja asioita, joita hän ymmärtää ja rakastaa. Se miten David muistuttaa Genyaa, jota on satutettu ja jonka kasvoja on raadeltu, ettei hänen kauneutensa ja vahvuutensa ole vain ulkoista, vaan myös jotain ikuista ja sisäistä, saa minut aina hymyilemään, koska Genyaa on aina arvostettu lähinnä hänen kauneutensa vuoksi. David kuitenkin rakastaa hänen teräksistä sydäntään.

"'I... I don't understand half of what goes on around me. I don't get jokes or sunsets or poetry, but I know metal.' His fingers flexed unconsciously as if he were physically grasping for words. 'Beauty was your armour. Fragile stuff, all show. But what's inside you? That's steel. It's brave and unbreakable. And it doesn't need fixing.'"

If We Were Villains – Oliver Marks & James Farrow

Tämä ei ole rakkaudentunnustus rakkauden kohteelle, vaan tunnustus omista tunteista itselle. Oliver vietti suurimman osan kirjasta kieltäen rakkautensa Jamesia kohtaan ja vasta aivan kirjan lopussa, Oliver pystyy myöntämään, että hän rakasti Jamesia aina, ilman häpeää. Tämä tunnustus on kauniisti kirjoitettu, mutta siitä tekee erityisen riipaisevan se, ettei Oliver pääse koskaan kertomaan sitä Jamesille (paitsi no, riippuen miten tulkitsee lopun). Hän tajuaa tunteensa ja hyväksyy ne, mutta liian myöhään. Kun luin tämän ensimmäisen kerran hajosin tyystin ja pillitin sängylläni, valehtelematta, ainakin tunnin on and off.

"'Were you in love with him?'

'Yes,' I say simply. James and I put each other through the kind of reckless passions Gwendolyn once talked about, joy and anger and desire and despair. After all that, was it really so strange? I am no longer baffled or amazed or embarrassed by it. 'Yes, I was.' It's not the whole truth. The whole truth is, I'm in love with him still."

Red, White & Royal Blue – Prince Henry & Alex Claremont-Diaz

Henry ja Alex ovat söpöjä ja romanttisia halki koko kirjan, mutta tämä lainaus Henryltä on jäänyt mieleeni erityisesti. Se, miten lainaus on yhtä aikaa hieman surullinen, hauska sekä todella kaunis, on ilahduttavaa ja sopii tälle pariskunnalle mainiosti. Henryn epävarmuus ja se, miten hän on pitkään kokenut itsensä yksinäiseksi ja ihmiseksi, jota kukaan ei voisi todella rakastaa, on yksi hänen hahmonsa merkittävimpiä piirteitä. Pidän tässä romanssissa siitä, miten Alexin rakkaus muuttaa hänen koko maailmansa ja saa hänet tuntemaan olonsa onnelliseksi tavalla, jota hän ei uskonut mahdolliseksi. I love these boys so much.

"I thought, if someone like that ever loved me, it would set me on fire. And then I was a careless fool and fell in love with you anyway. When you rang me at truly shocking hours of the night, I loved you. When you kissed me in disgusting public toilets and pouted in hotel bars and made me happy in ways in which it had never even occurred to me that a mangled-up, locked-up person like me could be happy, I loved you. And then, inexplicably, you had the absolute audacity to love me back."