Sims 4 on suosikkivideopelini. Olen jo useamman vuoden pelannut aktiivisesti itsekseni – tätä ennen katselin sivusta kun isosisarukseni pelasi – ja näiden vuosien aikana olen tullut hankkineeksi jokusen lisäosan.
Pelatessani eräänä päivänä, keksin, että voisin yhdistää Simsin ja kirjat ja tehdä hupaisan (vai tyhmän?) postauksen, jossa ehdotan joidenkin Sims-lisäosien pohjalta kirjoja.
Tässä se postaus nyt sitten olisi!
Kaupunkielämää / City Living = One Last Stop
Kohti kuuluisuutta / Get Famous = The Seven Husbands of Evelyn Hugo
Minun on kerrassaan pakko suositella tämän lisäosan pariksi Taylor Jenkins Reidin mestariteosta The Seven Husbands of Evelyn Hugo, joka kertoo kunnianhimoisesta Evelynistä, joka tekee kaikkensa noustakseen Hollywoodin kerman joukkoon. Hänestä tulee aikansa ikonisin leffatähti, joka on kuuluisa niin elokuviensa kuin dramaattisten suhteidensa takia. Kellään similläni ei ole koskaan ollut seitsemää aviomiestä (ennätykseni taitaa olla Xenia Villarealin neljä aviomiestä), mutta simsissä ei todellakaan olisi hankalaa saavuttaa Evelynin suhdekuvioiden kaltaisia sotkuja ja draamoja. Evelyn Hugo alkaa Evelynin lahjoittaessa omaisuuttaan hyväntekeväisyyteen (simit voivat kerätä rahaa hyväntekeväisyyteen) ja Evelyn elelee suurimman osan ajastaan Hollywoodissa, joka on inspiroinut Del Sol Valley -maaston.
Maalaiselämää / Cottage Living = Far From the Madding Crowd
Jos haluat kirjan, joka sijoittuu Englannin maaseudulle ja keskittyy maatilan elämään ja arkeen, lue Thomas Hardyn ihanainen klassikkoromaani Far From the Madding Crowd. Teos kertoo Bathsheba Everdenestä, joka saa haltuunsa maatilan ja pyrkii todistamaan kykynsä niille, jotka epäilevät naisen pystyvän tähän tehtävään. Tämän ohella romaani seuraa Bathsheban mutkikkaita suhdekiemuroita kolmen hyvin erilaisen miehen kanssa. Far From the Madding Crowd on tunteikas ja dramaattinen, kuten kaikki Hardyn romaanit, mutta erityisen ihanaa siinä on juuri maatilan arjen seuraaminen ja se, miten Hardy kuvailee englantilaista maaseutua, sen luontoa ja elämää.
Häätarinoita / My Wedding Stories = Delilah Green Doesn't Care
Häätarinoita-lisäosan avulla voit järjestää unelmiesi häät. Lisäosassa tulee kaunis Tartosa-maasto, lukuisia upeita häämekkoja ja -pukuja, romanttisia koristeita ja kalusteita, sekä erilaisia häätapahtumia, kuten polttarit ja kihlajaisjuhlat. Häätarinoita on hauska lisäosa, silloin kun se toimii – kun se julkaistiin, se oli täysin buginen ja hajalla, eikä mikään toiminut. Jos yritit järjestää häät, pariskunta ei vain suostunut menemään alttarille, vieraat eivät totelleet toiveitasi ja kaikki oli aina tuhoon tuomittua. Lisäosa toimii nykyään paremmin, mutta ei se vieläkään mikään sulavimmin sujuva pack ole.
Kunnioittaakseni Häätarinoita-lisäosan legendaarista bugisuutta, haluan suositella sen inspiroimana hääaiheista kirjaa, jossa kaikki menee pieleen ja hääsuunnittelu ei etene pariskunnan toiveiden mukaisesti. Ashley Herring Blaken Delilah Green Doesn't Care on tarina Delilahista, jonka siskopuoli Astrid palkkaa häihinsä valokuvaajaksi. Siskokset eivät ole koskaan olleet läheisiä, ja kun Delilah saapuu paikalle, hän a) ihastuu Astridin parhaaseen ystävään Claireen ja b) tajuaa Astridin kihlatun olevan kusipää. Yhdessä kaasojen kanssa Delilah alkaa suunnitella siskonsa pelastamista tältä typerältä mieheltä.
Yliopisto / Discover University = Loveless
Alice Osemanin romaanissa Loveless, epävarma ja ahdistuneisuuteen taipuvainen Georgia aloittaa yliopiston, tutustuu uusiin ihmisiin, etsii itseään ja alkaa pyöriä näyttelijäpiireissä (Simsissä ei yliopistossa ole näytelmäkerhoa, mutta muita kerhoja, esimerkiksi väittelykilta, löytyy). Georgia asuu asuntolassa kampuksella. Jos pidät siitä, miten simisi voivat tässä lisäosassa tuskailla kurssien, kämppiselämän, suhteiden ja itsenäistymisen kanssa, voit saada kaikkea tätä kirjamuodossa Loveless-teoksessa. Kirjan parasta antia on mielestäni kuitenkin se, miten se käsittelee aseksuaalisuutta ja aromanttisuutta, ja näiden identiteettien löytämistä ja sisäistämistä.
Kunnia(ton)maininta!
Lemmikkikamaa / My First Pet Stuff
Pelaajien keskuudessa Rat Packina tunnettu Lemmikkikamaa, on yksi Simsin pahamaineisimpia lisäosia. En rupea selittämään tarkemmin miksi – sanottakoon vain niin, että lisäosan tavarat olisivat kuuluneet osaksi Kissat ja koirat -lisäosaa, ja että jyrsijälemmikit eivät ole tarpeeksi kannattelemaan kokonaista lisäosaa, josta pelaajan täytyy pulittaa noin 10 euroa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti