Vuoden 2024 parhaat kirjat (1/2)

On aika paljastaa vuoden 2024 kymmenen parasta kirjaa. Tässä postauksessa esittelen puolet top kympistäni. En ole asettanut kirjoja sen tarkempaan järjestykseen, vaan luettelin ne tässä (ja seuraavassa postauksessa) satunnaisessa järjestyksessä. Minulle oli hyvin vaikeaa valita vuoden kymmenen parasta teosta, mutta olen listaani tyytyväinen. 

Kaikki nämä teokset todella koskettivat minua, saivat minut hymyilemään ja monet niistä itkettivät minua tai saivat minut, vähintään, herkistelemään muuten vain. Suosittelisin kaikkia näitä teoksia koko sydämelläni.

The Mermaid, the Witch and the Sea (Maggie Tokuda-Hall)

Maggie Tokuda-Hallin The Mermaid, the Witch and the Sea on esimerkillinen nuorten fantasiaromaani. Se on menevä, jännittävä, romanttinen ja hauska kertomus kahdesta nuoresta, rikkaasta ja hienostuneesta Evelynistä ja merirosvo Florasta (joka tunnetaan miehistön parissa Florianina) jotka ajautuvat yhteen Evelynin matkatessa morsiameksi vieraaseen maahan laivalla, jonka miehistöön Flora kuuluu. 

Tokuda-Hallin teos on rakkaustarina, mutta myös kertomus vapaudesta, sorrosta, kolonialismin eri muodoista ja sukupuolen ja seksuaalisuuden monimuotoisuudesta (päähenkilö Flora/Florian on erityisen kaunis kuvaus oman sukupuoli-identiteetin etsimisestä ja ymmärtämisestä). Kirjassa käsitellään siis isoja, hankaliakin teemoja fantasiaseikkailun raameissa. Erityisesti arvostin sitä, miten monitahoisesti Tokuda-Hall käsitteli Evelynin kansan kolonialistisia toimia ympäri kirjan maailmaa sekä sitä, miten kansan hallitsijat sortavat myös omia kansalaisiaan. Kirjan jatko-osassa The Siren, the Song and the Spy (joka oli myös loistava, mutta ei ihan yhtä hyvä kuin duologian eka kirja!) keskitytään tähän teemaan vielä syvällisemmin. Tämä duologia oli yksi vuoden parhaita lukukokemuksia ja kumpikin kirja sai minut nyyhkimään. Ensimmäisen kirjan luin loppuun junassa ja minulla oli aikamoinen kontrolloida tunteitani ja olla häpäisemättä itseäni ja äitiäni vollottamalla avoimesti ja äänekkäästi.

The Mermaid, the Witch and the Sea on täynnä ihania hahmoja. Flora/Florian ja Evelyn olivat molemmat hyvin kirjoitettuja, kompleksisia hahmoja, mutta pidin myös kovasti Floran/Florianin mentorista, happamasta Rakesta, noita Xenobiasta ja Merestä (kyllä, meri on personifikoitu hahmo), joka aika ajoin saa kirjassa puheenvuoron ja suree tyttäriään, merenneitoja, joita ihmiset metsästävät voittoja tavoitellen. Tokuda-Hallin duologiassa on pinnalla myös ympäristö ja se, miten ihmiset käyttävät luontoa hyväkseen.

Veren vangit (Anne Rice)

Anne Ricen legendaarinen Veren vangit on synkkä, goottilainen, kutkuttavan queer, intohimoinen ja traaginen tarina vampyyri Louis de Pointe du Lacista, joka kertoo tarinansa nuorelle reportterille. Hänen tarinansa keskittyy aluksi hänen ja hänen "luojansa" Lestat de Lioncourtin suhteeseen, ja perheeseen, jonka he muodostivat nuoren, viisivuotiaana vampyyriksi muutetun Claudian kanssa. Kirjan myöhemmät vaiheet tapahtuvat Pariisin kaduilla ja mysteerisessä Vampyyrien teatterissa. Ricen vampyyreja ei voi päihittää: he ovat aidosti hirviömäisiä, vaarallisia ja pelottavia, mutta heissä kaikissa on sen verran inhimillisyyttä, ettei heitä voi vastustaa. Kirjan hahmot ovat ikimuistoisia.

En osaa sanoa oliko Veren vangit vuoden paras kirja (sanoisin, että se on ainakin top kolmosessa), mutta sen voin sanoa epäilyksettä, että se oli kirja, joka sai minut itkemään enemmän ja hysteerisemmin kuin mikään muu kirja. Viimeisten lukujen aikana olin jo niin herkistynyt, että, heitin kirjan lattialle jäähylle. Vietin sitten pitkän tovin viestitellen ystävälleni, joka suositteli kirjoja minulle kerta toisensa jälkeen, ja taisin jopa soittaa äidilleni voidakseni huutaa hänelle tunteistani. Hän ei ole lukenut kirjaa, mutta hän on nähnyt leffa-adaptaation vuosia sitten, joten sentään hänellä oli jonkinlainen käsitys siitä mistä puhuin. Tunteilen helposti fiktion parissa, mutta harvoin mikään aiheuttaa minussa näin vahvan tunnereaktion. Hillitön itkuni ja se, että viskasin kirjan lattialle, on kunnianosoitus ja merkki siitä, että Veren vangit on jotain ainutlaatuista.

Kirjan jatko-osa, Lestatin "omaelämäkerta" Vampyyri Lestat oli myös upea teos, vaikka se ei top kymmeneen yltänytkään. Vaikka pidän Lestatista enemmän hahmona kuin Louisista, pidin Veren vangit -kirjan tunnelmasta ja intiimistä juonesta enemmän. En ole jatkanut sarjan kolmanteen osaan vieläkään, koska nämä kirjat ovat aina niin tunteikkaita ja intensiivisiä, että minun täytyy olla henkisesti valmis sukeltamaan takaisin niiden maailmaan. 

Skandar and the Chaos Trials (A. F. Steadman)

A. F. Steadmanin villejä, taianomaisia yksisarvisia ja heidän ratsastajikseen kouluttautuvia lapsosia seuraava Skandar-sarja on yksi suosikeistani. Viime vuonna sarjan kakkososa oli top kympissäni, enkä ole lainkaan yllättynyt, että sarjan uusi kirja, Skandar and the Chaos Trials, pääsi tämän vuoden listalle. Sarjan neljäs osa, Skandar and the Skeleton Curse, julkaistiin myös tänä vuonna, mutta se ei ollut ihan yhtä hyvä kuin Chaos Trials (se ansaitsee kuitenkin tässä pienen kunnianosoituksen, olihan se silti mainio teos!).

Chaos Trials oli kaikkea mitä mitä halusin sarjan kolmannen osan olevan. Se jatkoi hahmojen kehittämistä ja syvensi lukijan ymmärrystä tarinan maailmasta, poliittisesta tilanteesta, sivuhahmoista ja antagonisteista. Pidän taikakilpailuista, ja kirja keskittyikin haasteisiin, joita yksisarvisratsastajiksi kouluttautuvat nuoret ratkoivat kilvan toisiaan vastaan edetäkseen seuraavalle tasolle koulutuksessaan. Sarjan romanssit etenivät herttaisesti ja keskeinen kvartetti – Skandar, Bobby, Flo ja Mitchell – häikäisivät minut jälleen ihanuudella. He ovat kaikki niin hauskoja, rakastettavia hahmoja, kukin omalla tavallaan. Pidän tarinoista, jotka kertovat kaveriporukoista ja platonisen rakkauden eri muodoista, ja Skandar-kirjat ovatkin, ennen kaikkea, tarina perheestä ja ystävyydestä.

Kolmoskirjaa lukiessa minulla oli pitkään fiilis, ettei se tulisi päihittämään kakkoskirjaa. Viimeiset 70 tai 60 sivua olivat kuitenkin niin villit ja tunteikkaat, että, saatuani kirjan loppuun, istuin jonkin aikaa suu auki, aivan häkeltyneenä ja jännityksestä hiessä. Chaos Trials on loistava esimerkki siitä, miten matto tulee vetää lukijan jalkojen alta. Chaos Trialsin jälkeen lukijalle jää fiilis, ettei mikään tule enää olemaan samanlaista, ja että sarja – ja sen hahmot – ovat astuneet uuteen, aikuismaisempaan ja synkempään maailmaan. 

Hera (Jennifer Saint)

Saintin Hera kertoo kreikkalaisten jumalten pantheonin kuningattaren, Heran, tarinan. Tämä oli aikamoisen kunnianhimoinen veto Saintilta, koska a) Hera on yksi kuuluisimmista ja merkittävimmistä jumalattarista ja esiintyy siten sadoissa myyteissä, b) Heran tarinalla ei ole mytologiassa selkeää alkua ja loppua, onhan hän kuolematon olento ja c) Hera on yleisesti vihattu hahmo, koska hän targetoi usein viattomia kuolevaisia, usein naisia, ja rankaisee heitä aviomiehensä (ja veljensä) Zeuksen rikkeistä häntä kohtaan. Voin kuvitella monen miettineen miksi kukaan haluaisi kirjoittaa tarinan niin kylmästä ja inhottavasta jumalattaresta kuin Hera, mutta onneksi Saint otti riskin, koska, hitto vieköön, se kannatti.

Saint on kirjoittanut jo monia kreikkalaiseen mytologiaan pohjaavia romaaneja, mutta mielestäni Hera on niistä ehdottomasti paras. Se on kunnianhimoinen, lyyrisesti kirjoitettu romaani, jossa Saint onnistuu nivomaan yhteen lukuiset eri tarinat Herasta ja antamaan tälle koherentin tarinan ja persoonallisuuden. Hän ei pehmennä Heraa tai tee tästä miellyttävää, vaan antaa tämän olla sekä väkivallan uhri, että tekijä. Pelkäsin, että hän yrittäisi tehdä Herasta niin sanotun girlbossin, mutta onneksi hän ei alentunut tähän, vaan antoi Heran paistatella parrasvaloissa kaikessa kamaluudessaan. Saint antaa kirjassa myös ihanasti aikaa suosikkijumalattarelleni, Heran ja Zeuksen siskolle, Hestialle. Hän toimii mielenkiintoisena vastapainona Heralle ja on, kuten kaikki kirjan jumaluudet, omanlaisensa ikkuna jumalten, yliluonnollisten voimien ja jatkuvan valtataistelun maailmaan.

Hera ei olisi välttämättä ensimmäinen Saintin kirjoista jota suosittelisin, jos joku kysyisi minulta mistä aloittaa tutustuminen kreikkalaisen mytologian moderneihin uudelleenkerrontoihin. Ariadne on aloittelijaystävällisempi teos. Hera sisältää monia myyttejä ja pieniä viittauksia muihin myytteihin, ja ellet tiedä mytologian ns. peruskaanonia, monet niistä menevät ohi. Hera on lahja nörteille, jotka ovat kuluttaneet lähes kohtuuttomasti aikaa lukien myyttejä uudelleen ja uudelleen. Se on yksi palkitsevimmista kirjoista, jonka olen koskaan lukenut.

DC Comics: Bombshells (Marguerite Bennett)

Bombshells on paras sarjakuva, jonka olen koskaan DC:ltä lukenut. Se sijouttuu toisen maailmansodan aikaan ja seuraa DC:n legendaarisia naissankareita heidän osallistuessaan, kaikki omilla tavoillaan ja omia voimiaan hyödyntäen, taisteluun natseja ja heidän yliluonnollisia liittolaisiaan vastaan. Sarjan keskiössä ovat muun muassa Kate Kane eli Batwoman, Diana eli Wonder Woman, Atlantiksen prinsessa Mera ja Supergirl, joka tunnetaan tässä tarinassa nimellä Kara Starikov. Pidän sarjiksessa siitä, ettei siihen ole otettu mukaan vain DC:n isoimpia nimiä, vaan myös vähemmän tunnettuja naishahmoja – pääset siis tarinan edetessä tutustumaan vaikka kehen!

Bombshells on upea sekoitus historiallista maailmansotafiktiota ja yliluonnollista supersankarimeininkiä. Tarinat käsittelevät meidän maailmalle aitoja kauhuja – vähemmistöjen vainontaa, sotatraumoja ja menetystä – mutta tarinassa on aina supersankaritarinoille tyypillinen toiveikas ote. Vaikka hahmot kokevat kamaliakin juttuja ja heidän uskoaan itseensä ja maailmaan koetellaan, he ovat silti aina sankareita ja jaksavat aina vain jatkaa taistelua paremman maailman puolesta. Sarjiksessa on myös mukana huumoria, herttaisia ystävyyssuhteita (Mera ja Diana ovat varsin ihania) sekä romantiikkaa (Harley ja Ivy, Diana ja Steve, ja Mera ja Arthur ovat erityisiä suosikkejani).  Näin queer-ihmisenä, minua myös ilahduttaa se, kuinka läpeensä queer tämä sarjis on, niin päähenkilöiden kuin sivuhenkilöiden kannalta. 

Olen jo monta vuotta miettinyt, että pitäisikö minun tsekata tykkäisinkö Bombshellsistä, tuppaanhan tykkäämään maailmansotien aikaan sijoittuvista romaaneista ja DC:n leideistä. En kuitenkaan koskaan saanut aikaiseksi etsiä ensimmäistä volyymia käsiini, ennenkuin törmäsin siihen sattumalta suosikkiantikvariaatissani. Olen niiiiiiiiin kiitollinen, että otin riskin ja nappasin ekan volyymin mukaani. Olen hillonnut kolmea viimeistä volyymia, koska en halua sarjan koskaan loppuvan!