5 Suosikkia: Star Wars -sarjat

Tänään on aika asettaa Star Warsin TV-sarjat vastakkain ja listata viisi (minun mielestäni) parhainta sarjaa! 

Tämä lista kuvastaa tämänhetkistä mielipidettäni – se voi tulevaisuudessa muuttua uusien sarjojen myötä.

1. Obi-Wan Kenobi (2022)

Obi-Wan Kenobi ei ole kenties, jos katson Star Warsin sarjojen listaa objektiivisesti, parhain SW-sarja ikinä, mutta sillä ei ole väliä, koska tämä ei ole objektiivinen lista. Obi-Wan Kenobi oli juuri sitä mitä halusin Ewan McGregorin paluun Star Wars -universumiin olevan: intiimi katsaus Obi-Wanin mielentilaan vuosia Sithin koston jälkeen ja koskettava tarina toipumisesta ja toivon uudelleen löytämisestä. Sarjassa kuvattiin mielestäni todella hyvin Obi-Wanin yksinäisyyttä ja sitä, miten hän on jumissa menneisyytensä virheissä ja traumoissa, miten hän löytää tiensä takaisin toivoon ja jediyden ytimeen. 

Ewan McGregor on aina loistava, mutta hän ei todellakaan ollut sarjan ainut mainio näyttelijä. Hayden Christensenin paluu Anakinina/Vaderina oli kylmäävä ja musertava, Moses Ingram oli uhkaava mutta myös traaginen inkvisiittori Revana ja Vivien Lyra Blair oli säihkyvä ja hulvaton nuorena Leia Organana. En voi sanoin kuvailla sitä riemua, jonka tunsin kun aloitin sarjan ensimmäisen jakson ja tajusin Leian olevan mukana tarinassa ja vieläpä pääroolissa. Leian mukana tuli tietenkin myös suuresti rakastamani Bail Organa ja hänen ihana vaimonsa Breha – kaksi hahmoa, jotka eivät saa tarpeeksi rakkautta fandomilta.

Tämän sarjan viehätys on paljolti nostalgiassa, enkä edes teeskentele toisin. Kun Lucasfilm ilmoitti tekevänsä sarjaa ja tuovansa Haydenin ja Ewanin jälleen yhteen, sisareni ja minä itkimme yhdessä koska "lapsuutemme suuri unelma toteutui": saisimme nähdä Anakinin ja Obi-Wanin jälleen yhdessä. Sarja kuitenkin onnistui olemaan myös muutakin kuin vain nostalgiatrippi. Tämä sarja tulee ehdottomasti, tästä lähtien, olemaan osa SW-leffaputkeani.

2. Andor (2022–)

Jos minun pitäisi valita objektiivisesti paras SW-sarja, se olisi Andor. Sarjan käsikirjoitus, dialogi, visuaalinen ilme ja hahmot ovat upeita, ja se on rohkeasti aivan omanlaisensa Star Wars -tarina. Tony Gilroyn, sarjan luojan, ei turhia arastele yhteiskuntakritiikissään: se, miten hän käsittelee niin fasistisen hallinnon ja sorron monitahoisuutta (keskiössä ovat niin avoimesti sortavat toimet, kuten tappaminen ja kiduttaminen, sekä salakavalammat aseet, kuten poliisin epäoikeudenmukainen toiminta, vankilajärjestelmän julmuus ja paikallisten kulttuurien hidas syövyttäminen), sekä kapinoinnin ja vallankumouksen moraalia, on kerrassaan upeaa. 

Andor on myös, kuten aiemmin mainittu Obi-Wan Kenobi, täynnä loistavia näyttelijöitä. Diego Luna on Cassian Andorina loistava. Luna on osa suurta, käsittämätöntä taitoa omaavaa näyttelijäkaartia. Joka ikinen hahmo, niin isot kuin pienetkin, on täydellisesti roolitettu. Sarjan hahmot ovat unohtumattomia, paljolti juuri näyttelijöiden erinomaisuuden vuoksi: Kyle Soller onnistuu luomaan tukalasta ja ahdistavasta Syril Karnista jotain hahmon premissiä suurempaa, ja Fiona Shaw luo Maarva Andorista, huolimatta hänen suhteellisen pienestä ruutuajastaan, ikonisen, elämää suuremman hahmon, äidin ja kapinoitsijan, tutkimusmatkailijan ja taistelijan. 

Andor on, kuten jo sanoinkin, loistavasti käsikirjoitettu sarja. Monet sarjan dialoginpätkät ja monologit kummittelevat aivoissani vaikka en ole katsonut sarjan ensimmäisen kauden kuin kerran vuonna 2022. Kuinka voisin unohtaa Karis Nemikin intohimoisen manifeston, Maarva Andorin viestin Cassianille, adoptiopojalleen ("Tell him I love him more than anything he could ever do wrong") tai Stellan Skarsgårdin hahmon Luthenin puheen, jossa hän kuvaa vastarinnan hintaa: "What is... what is my sacrifice? I'm condemned to use the tools of my enemy to defeat them. I burn my decency for someone else's future. I burn my life to make a sunrise I know I'll never see. No, the ego that started this fight will never have a mirror, or an audience, or the light of gratitude. So what do I sacrifice? Everything." I mean... asdfghjkl. Mestarillista.

3. The Mandalorian (2019–)

Jättihitti The Mandalorian, Star Warsin ensimmäinen live action -sarja, hurmasi minut ensimmäisellä ja toisella kaudellaan tyystin. Mysteerinen, aina maskia pitävä Mando oli rakastettava mutta enigmaattinen päähenkilö, eikä kiintymystäni hahmoon suinkaan häirinnyt se, että häntä näyttelee ihanainen Pedro Pascal.

Mandon ja pienen Grogun välille kehittyvä, hellä isä/poika-suhde on kerrassaan hurmaava ja koskettava. Minulle Star Wars on kertomus perheestä ja rakkaudesta, joten kun tajusin tämän sarjan olevan ennen kaikkea kertomus kyynisestä, yksinäisestä ja toivonsa menettäneestä miehestä, joka adoptoi tahtomattaan pienen Jediorvon ja muodostaa tämän kanssaan oman pienen tiiminsä – pienen perheen – olin aivan myyty.

Sarjan kolmoskausi ei ollut suosikkini – mielestäni sarja kärsi siitä, että se lakkasi olemasta vain Mandon ja Grogun tarina, ja pyrkii kertomaan tätä kaksikkoa paljon suuremman tarinan. Vaikka minusta onkin ihanaa oppia enemmän Mandaloren kulttuurista, viettää aikaa animaatioista tuttujen hahmojen kuten Bo Katan Kryzen kanssa ja nähdä miten Mandon elämä kietoutuu yhteen galaksin suurempien tapahtumien kanssa, huomasin kaipaavani jaksoja, jotka keskittyivät vain Mandoon ja Groguun. Sarjassa viehätti alkuun juuri se, että se oli aivan uusista hahmoista ja kertoi omaa, itsenäistä tarinaansa. 

Sarjalla on kuitenkin, kritiikeistäni huolimatta, aina paikka sydämessäni. Monet viime vuosien parhaimmista Star Wars -hetkistä olen kokenut tätä sarjaa katsoessa.

4. Clone Wars (2008–2020)

Moni SW-fani varmasti raivostuisi jos näkisi Clone Warsin olevan vasta neljäntenä listallani. Ymmärtäisin heidän raivonsa, koska Clone Wars on niin rakastettu, Star Warsin ensimmäinen pitkä animaatiosarja ja se on ollut osa SW:n universumia jo niin pitkään, mutta kuten jo sanoin, tämä on kuitenkin minun objektiivinen listani. Clone Wars on ehdottomasti elintärkeä SW:n kaanonille ja se tekee episodeista I–III vielä parempia ja surullisempia (jos Order 66 oli kamala jo ihan vain elokuvissa, niin Clone Warsin jälkeen tuo karmaiseva hetki musertaa sinut tyystin). Clone Wars myös laajentaa elokuvien maailmaa suunnattomasti – jaksoissa pääset tutustumaan vaikka minkälaisiin kummallisiin maailmoihin ja otuksiin – ja venyttää Star Warsin rajoja esittelemällä eeppisiä, mytologisia henkiolentoja ynnä muuta. 

Minulle Clone Warsin parasta antia on Ashley Ecksteinin upeasti ääninäyttelemä Ahsoka Tano – hahmo, jota alkuun vihattiin raivokkaasti (hän oli teinityttö fandomissa, jonka fanikunnalla on aina ollut paha seksismiongelma), mutta josta on vuosien saatossa tullut yksi universaalisti rakastetuimmista hahmoista koko SW-saagassa. Anakinin ja Ahsokan mestari/padawan-suhde, sekä trio jonka he muodostavat Obi-Wanin kanssa, ovat mainiosti kehiteltyjä suhteita.

Välillä minua surettaa, etten saanut tilaisuutta katsoa Clone Warsia kun olin lapsi. Muistan katsoneeni muutaman jakson ykköskaudelta, mutta en sen enempää. Uskoisin, että jos olisin voinut uppoutua tämän sarjan maailmaan ollessani lapsi, se olisi nyt tämän listan kärjessä. Clone Wars on niin monelle yksi lapsuuden kulmakivistä ja toivon joskus, että se olisi ollut sitä minullekin. En halua kuitenkaan antaa ymmärtää, että sarja olisi vain lapsista hauska, ei todellakaan. Sarja on, näin aikuisenakin, viidhyttävä, koskettava ja kiehtova.

5. Star Wars: Rebels (2014–2018)

The Mandalorian -sarjasta höpistessäni sanoin, että Star Wars on minulle ennenkaikkea tarina perheestä ja rakkaudesta (niin romanttisesta kuin platonisesta). Ei siis ole ihme, että nautin Star Wars: Rebels -sarjasta kovasti, onhan se tarina hämmentävästä joukosta yksinäisiä hahmoja, jotka ovat ajautuneet yhteen ja muodostavat lopulta ilmatiiviin, rakastavan kapinallisten perheen. Hera ja Kanan ovat perheen vanhemmat (heidän hitaasti, taka-alalla viipyilevä romanssinsa on ihana), Zeb ja Ezra ovat kahnailevia veljiä, ja Chopper-robotti on kuin perheen kaaottinen, väkivaltainen koira. Star Wars: Rebels ei ole ehkä sarjana niitä, joiden pariin palaisin jatkuvasti, mutta tulen aina ajattelemaan sitä hellästi juuri keskeisen tiimin dynamiikan vuoksi. He ovat yksi parhaimpia esimerkkejä found family -troopista.

Star Wars: Rebels onnistui tasapainottelemaan hyvin itsenäisen tarinankerronnan ja laajemman universumin tapahtumien välillä. Alkuun, sarja seurasi Kananin ja Heran tiimiä heidän poukkoillessaan reissusta toiseen ja taistellessaan Imperiumia vastaan omillaan, mutta myöhemmillä kausilla tiimi liittyi laajempaan kapinaan, ja sarjassa alkoi esiintyä legendaarisia hahmoja, kuten Wedge Antilles, Mon Mothma ja jopa itse Leia Organa. Ahsoka Tano, animaatiosarjojen kuningatar, esiintyy myös ja sarjasta löytyykin pari hänen hahmonsa parhainta kohtausta ikinä (Twilight of the Apprentice!!!!!!)

Kuten Clone Warskin, myös Star Wars: Rebels lähti välillä ihanasti laukalle ja esitteli toinen toistaan oudompia paikkoja ja olentoja. World between worlds, lentävät avaruusvalaat purgilit ja Voima-olento Bendu – aina välillä täytyy pysähtyä arvostamaan sitä, että animaatiosarjoissa kirjoittajien annetaan keksiä mitä villeimpiä konsepteja ja kehitellä niitä mielin määrin. Live action sarjat ovat hieman varovaisempia fantasiaelementtien kanssa (Ahsoka tosin otti kivoja riskejä) suuremman budjetin ja muun sellaisen takia. Onneksi villille, oudolle ja joskus hupsullekin meiningille on tilaa animaatioiden maailmassa.

"None of the stories people tell about me can change who I really am" – Parhaat Luke Skywalker -tarinat

Tänään on Star Wars -päivä! May the Fourth Be With You ja niin edespäin. 

Juhlistaakseni lempielokuvasarjani päivää, aion tänään höpistä hieman Star Warsista, Luke Skywalkerista ja rakastamistani tarinoista.

Alkuperäisten Star Wars -elokuvien päähenkilö Luke Skywalker on kaikista maailman fiktiivisistä hahmoista minulle kaikkein rakkain. Ottaen huomioon kuinka paljon luen kirjoja ja katson televisiota ja elokuvia, tämä on aikamoinen kunnia. 

Luke on ollut suosikkini siitä asti kun ensimmäisen kerran katsoin Star Warsit – olin noin kuusi tai seitsemän – eikä kukaan ole vielä onnistunut keikauttamaan häntä ykköspaikalta sydämessäni. En oikein tiedä mikä Lukessa minua lapsena viehätti, mutta nykyään rakastan häntä siksi, että hän on miessankari, jonka tarinaa määrittelevät hänen empatiansa ja rakkautensa (hän ei todellakaan ole tyypillinen machosankari), ja siksi, että vaikka hän on maailmassaan toivon symboli, häntä revitään kahtaalle koko saagan ajan ja hän joutuu kamppailemaan oman sisäisen pimeytensä ja häntä viettelevien ulkopuolisten voimien kanssa. Olen valmis nujakoimaan kenen tahansa kanssa, joka väittää Luken olevan yksiselitteinen hyvä ja siten tylsä. Katsoimmeko me samat elokuvat?! Luke on pehmeä, rakastava, optimistinen ja (etenkin alussa) naiivi, mutta jokaisessa elokuvassa on nähtävissä se, että hän on myös taipuvainen yliampuviin tunteenpurkauksiin, kiukkuun, ärtymykseen ja myös väkivaltaan. Kaiken tämän lisäksi rakastan Luken suhdetta perheeseensä, sitä että hän on sankari joka tarvitsee jatkuvasti apua toisilta (eikä tätä esitetä heikkoutena – kaikki me tarvitsemme apua, jopa supervoimaiset sankaripojat) ja hänen kykyään nähdä hyvyyttä kaikissa.

Luken tarina alkuperäisissä elokuvissa on koskettava ja upea. Minulla on ongelmani episodien VII–IX kanssa, mutta niissäkin on paljon hyvää. Tänään en kuitenkaan halua puhua Lukesta elokuvissa, vaan elokuvasaagan ulkopuolisista tarinoista, joissa Luke esiintyy ja on mielestäni parhaimmillaan. Jos, kuten minä, haluat enemmän tarinoita Lukesta, minun on aivan turha ruveta suosittelemaan Star Wars -leffoja – oletan, että olet jo nähnyt ne. Tämä lista sisältää minun henkilökohtaisia suosikkejani, jotka ovat auttaneet minua ymmärtämään Lukea paremmin hahmona ja syventäneet rakkauttani häntä kohtaan. Minun on kuitenkin pakko sanoa, ihan näin for the record, että mielestäni Luke on parhaimmillaan Jedin paluu -elokuvassa, joka on kaikkien aikojen suosikkielokuvani.

Obi-Wan Kenobi (2022)

Luke esiintyy tässä TV-sarjassa itse vain muutaman kerran, mutta hänen omat kohtauksensa eivät ole edes pääasiallinen syy miksi suosittelen tämän sarjan katsomista kelle tahansa Luke-fanille. Pikku-Luke on ehdottomasti herttainen ja suloinen tässä sarjassa, mutta mielestäni kaikkein tärkein asia, mitä Obi-Wan Kenobi antoi Luken hahmolle oli se, miten se syventää Owen ja Beru Larsin hahmoja.

Owen esitetään A New Hope -elokuvassa lähinnä kärttyisänä ukkona, joka ei päästä Lukea farmilta. Hän on este sankarinmatkalla, vaikka hän onkin Lukelle selvästi rakas. Beru esiintyy vain muutaman kerran, eikä katsoja opi hänestäkään muuta kuin sen, että hän on Owenia pehmeämpi ja pitää Luken puolia. Olen nähnyt aivan liian usein kommentteja siitä, miten Owen oli huono kasvatti-isä Lukelle ja miten hän kohteli tätä huonosti. Tämä raivostuttaa minua, koska jo A New Hopen perusteella minusta on selvää, että Owen pidättelee Lukea koska haluaa suojella tätä. 

Obi-Wan Kenobi vie viimeisenkin huteran pohjan noilta typeriltä väitteiltä. Tässä sarjassa tehdään selväksi, että Luke on Owenille ja Berulle suunnattoman rakas, heidän poikansa. Sarja nostaa Skywalker-kaksosten adoptiovanhemmat vihdoin heidän ansaitsemaansa kunniaan. Se, että katsojan annetaan nähdä miten raivokkaasti Owen ja Beru puolustavat Lukea – he tarttuvat jopa aseisiin ja taistelevat Voimaa käyttävää vihollista vastaan kahdestaan Lukea suojellakseen – antaa sille, että Luke menettää heidät niin karmaisevasti enemmän painoarvoa. Yksi kaikinpuolin tunteikkaan Obi-Wan Kenobin parhaimmista hetkistä oli Owenin ja Revan kaksintaistelu, jossa Reva sanoo kummastuneena Owenille: "You really love the boy. Like he's your own." Owen vastaa: "He is my own." Joten fuck you kaikki jotka parjaavat Owenia (ja jossain määrin myös Berua) – Luke on sekä Anakinin ja Padmén että Larsien poika.

Battlefront II

En ole itse koskaan pelannut tätä peliä, mutta olen katsonut YouTubesta videoita ihmisistä, jotka pelaavat sitä. Tiedän siis miten tarina menee. Luke ei esiinny pelissä paljoa, mutta hänen kohtauksensa ovat kerrassaan mahtavia. Tiivistettynä, Luke päätyy auttamaan imperiumia palvelevaa Del Meekoa seuratessaan Voiman kutsua Pillio-planeetalle. 

Luken empatia ja kyky nähdä hyvyyttä kaikissa, jopa vihollisissaan, tulee kauniisti esille tässä pelissä. Hän pelastaa Del Meekon hengen ja kun Del kysyy häneltä miksi Jedi, imperiumin vihollinen, auttaisi vastapuolen sotilasta, Luke vastaa yksinkertaisesti, kuin vastaus olisi päivänselvä: "Because you asked." Tämä on jediyttä puhtaimmillaan: jos joku pyytää apua, vaikka hän olisi "vihollinen", häntä tulee auttaa, ja jokainen elämä on arvokas. Heidän erotessaan Del sanoo Lukelle, että hän tietää kyllä ettei imperiumi oli täydellinen ja kysyy: "But what else there is?" Luke ei yritä käännyttää häntä kapinan puolelle, hän vain vastaa että kaikki voivat valita olla parempia huomenna kuin tänäään: "A choice to be better".

Pelaaja pääsee näkemään Luken pelissä ulkopuolisen, vihollisen silmin, ja hän näyttäytyy rauhalliselta, eteeriseltä ja viisaalta, jotenkin ylimaalliselta, ja se kiehtoo minua. Parasta pelissä minusta on kuitenkin se, näin Luke-fanina, miten hänen empatiansa, ymmärtäväisyytensä ja hänen halunsa auttaa kaikkia tulee ilmi. Poika, joka näkee hyvyyttä Darth Vaderissa, näkee sitä myös tavallisessa rivisotilaassa.

Luke Skywalker and the Shadows of Mindor (Matthew Stover)

Matthew Stoverin The Shadows of Mindor on Legends-romaani, ja seuraa lähinnä Luke Skywalkeria tämän yrittäessä setviä ystäviensä kanssa kriisiä Mindorin planeetalla. Tämä on todella outo kirja – pysähdyin monta kertaa lukiessani miettimään mitä ihmettä juuri luin – mutta loistava. Legendaariseen asemaan nousseen Sithin koston novelisaation kirjoittajalta ei voi muuta odottaa.

Tässä kirjassa Stover pureutuu syvälle Luken epävarmuuteen, pelkoihin ja siihen, kuinka kovat paineet hänellä on galaksin toivon symbolina ja jedeistä viimeisenä. Eräs kirjan parhaimpia kohtia on Luken henkinen romahdus hänen tuntiessaan epäonnistuneensa jälleen. Hän puhuu Obi-Wanille, isälleen ja Yodalle, epätoivoisena siitä, kuinka sota vain jatkuu ja jatkuu: "Now it's over. But it's not the end. It's never the end. I guess I was still kind of hoping there might be a Happily Ever After in there somewhere. Not even for me. I was ready to die. I still am. It's everybody else. It's like everything we went through, it was for nothing. We're still fighting. We'll always be fighting. It's like I didn't actually save anybody." Muistan nyyhkineeni tätä lukiessani, koska Stover onnistui sanottamaan täydellisesti yhden Luken hahmon haikeimmista piirteistä: hän on valmis antamaan ja uhraamaan kaikkensa toisten puolesta, hän on valmis kuolemaan. Hänen elämänsä on Tatooinelta lähtemisen jälkeen yhtä pitkää taistelua, niin legends-aikajanalla kuin uudessa kaanonissa.

Toinen hyvin koskettava piirre tässä romaanissa on se, miten Stover kuvaa Luken asemaa muiden kapinallisten silmissä. Hän on sankari, toivon kipinä, jonka läsnäolo valaa kaikkiin uskoa ja toivoa. Luke kantaa tämän roolin valittamatta koskaan sen painosta. Lando kuitenkin pysähtyy kirjassa miettimään: "Had there ever been a good reason to burden one man with the hope of the entire galaxy?" Ei, se ei ole reilua, mutta Luke tekee sen, koska hänen on pakko. 

Tästä kirjasta on myös tämän postauksen otsikossa oleva lainaus. Kirjan halki Luke törmää ihmisten outoihin oletuksiin hänestä ja hänen elämästään, mutta kirjan loppua kohden, hän hyväksyy tämän, koska vaikka hänestä kerrottaisiin mitä, se ei muuta sitä, kuka hän on.

The Legends of Luke Skywalker (Ken Liu)

The Legends of Luke Skywalker on uuden kaanonin lastenromaani, joka seuraa avaruusmatkalla olevaa kaveriporukkaa, jotka jakavat ajan kuluksi kuulemiaan tarinoita legendaarisesta Luke Skywalkerista. Tarinat ovat usein yliampuvia ja kummallisia, ja lukijan omalle vastuulle jää pohtia mitkä asiat kustakin tarinasta ovat totta. Kirja sijoittuu ajalle hieman ennen episodi seiskaa. 

Kirjan tarkoitus ei ole antaa selkeitä vastauksia tai tositarinoita, vaan näyttää näiden lasten ja heidän kertomustensa kautta mitä Lukesta ajatellaan, millaiseen asemaan hän on noussut ja miten hänestä on tullut vuosikymmenten kuluessa enemmän myytti kuin mies. Eräs hahmoista sanookin: "There are lots of stories about Luke Skywalker. Some of them might even be true." Pidän tästä kirjasta kovasti, koska se on hauskaa luettavaa, mutta pidän siinä erityisesti siitä, miten se pohdiskelee Luken asemaa myyttinä ja legendana. Tarinat eivät kaikki ehkä ole totta, mutta sillä ei ole väliä – väliä on sillä, että Luke on galaksissa yhä sankari. Hän on sankari droideille, lapsille, tavallisille kansalaisille ja entisille imperiumin jäsenille, jotka loikkasivat. Mitä väliä sillä on, onko joku tarina totta, jos se auttaa sinua?

Episodi kasista tiedämme, kuinka legendan leima hiertää Lukea, mutta minusta siinä, että hänen tarinansa ja hahmonsa tuovat niin monelle lohtua ja toivoa, on jotain kaunista. Legendana oleminen on kaksiteräinen miekka, mutta tässä kirjassa esille tulee ehdottomasti sen paremmat puolet.

Star Wars (2020–) (Charles Soule)

Tämän listan ainut sarjakuva on Charles Soulesin loistava vuonna 2020 alkanut Star Wars, joka alkaa aivan Imperiumin vastaiskun jälkeen ja seuraa Lukea, Leiaa, Landoa ja kumppaneita heidän taistellessaan imperiumia vastaan, yrittäessään keksiä keinon pelastaa Han Jabban kynsistä ja ajautuvat galaktiseen palkkionmetsästäjien ja rikollissyndikaattien väliseen mittelöön. 

Parhaimmat tarinat ovat tässä sarjiksessa olleet minusta aina ne, joissa seurataan Lukea, koska hän on tässä vaiheessa aikajanaa aivan hajalla. Hän on saanut vasta selville varsin epämiellyttäviä perhesalaisuuksia, tajunnut että Obi-Wan ja Yoda molemmat pimittivät häneltä asioita ja menettänyt kätensä. Hänen koko identiteettinsä on koetuksella ja hän on todella, todella huonossa jamassa. 

Tämä tarina alkaa aivan sen jälkeen kun Luke on yrittänyt tappaa itsensä. Mark Hamill on kertonut useasti, että hänen mielestään, kun Luke hyppää kuiluun saatuaan tietää totuuden Vaderista, Luke haluaa kuolla. Soule kuvaa Luken hidasta kehitystä tästä hajonneesta pojasta siksi vakaaksi, itsevarmaksi, pimeytensä kanssa kamppailevaksi Jediksi, joka antaa kaikkensa isänsä pelastaakseen, jonka kohtaamme episodi kutosessa, todella hienosti ja vakuuttavasti. Hänen hahmonsa muutos tuntuu luontevalta. 

Viimeisimmissä Luke-tarinoissa Soule alkoi myös todella pureutua siihen, miten Luke voi uskoa isässään olevan hyvyyttä nähtyään Vaderin tekevän niin paljon pahaa. Luke miettii eräässä luvussa, isäänsä ajatellessaan: "That means you didn't begin as Darth Vader. Once... You were someone else. It's all this there, good, bad... It's all still there. No one is beyond help. No one." Asdfghjkl!! Sarjis on saanut minut nyyhkimään pariin otteeseen, koska Luken ja Vaderin suhde on, ainakin minulle, yksi Star Wars -saagan hienoimmista. Rakastan kaunotar ja hirviö -tarinoita, ja he ovat upea, platoninen versio tästä troopista.