Tänään on vuorossa kakkosvolyymi Taylor Swift Meets Greek Mythology -sarjaani. Ideana on siis, näin lyhykäisesti, yhdistää kreikkalaisen mytologian hahmoja Taylor Swiftin biiseihin ja selittää teille miksi jokin kappale mielestäni sopii jollekin hahmolle.
Syväluotaavaa analyysia ei ole tiedossa, vain hupailua, jonka avulla voin yhdistää kaksi rakastamaani asiaa: Taylor Swiftin musiikin ja mytologian.
Here we go!
"I've got a lot to live without" – Bigger Than the Whole Sky ja Andromakhe
Bigger Than the Whole Sky, levyltä Midnights, on yksi Taylor Swiftin surullisimpia kappaleita, ja ehdottomasti yksi Midnights-levyn parhaimmista lauluista. Tämä melankolinen laulu kertoo kaipuusta, surusta, menetyksestä ja tuosta ontosta tunteesta, jonka rakkaan kuolema jättää jälkeensä. Kuuntelin kappaletta ja mietin kenet antiikin mytologiassa kovia kokeneista, rakkaitaan menettäneistä hahmoista valitsisin sen pariksi, ja lopulta tajusin, ettei se voi olla kukaan muu kuin Troijan prinsessa Andromakhe.
Andromakhe oli Troijan prinssin, ihaillun sankari Hektorin rakastava vaimo ja tämän ainoan lapsen, Astyanax-pojan, äiti. Tämän pariskunnan suhde on yksi harvoista suhteista kreikkalaisessa mytologiassa, joka tuntuu olleen aidosti onnellinen, rakastava ja läheinen. Pariskunnan kohtaukset Homeroksen Iliaassa ovat ehdottomasti eepoksen koskettavimpia. He todella rakastavat toisiaan ja Hektorin lähtiessä sotatantereelle, Andromakhe pelkää hänen puolestaan. Andromakhen elämä on kuitenkin tragedia: hän menettää perheensä mitä julmimmalla tavalla. Achilles surmaa Hektorin ja häpäisee tämän ruumiin raahaamalla sitä vaunujensa perässä Troijan muurien edessä, ja sodan päätyttyä kreikkalaiset tappavat Andromakhen vauvan, yleensä heittämällä hänet Troijan muureilta. Andromakhe yrittää sodan loputtua ja miehensä kuoltua suojella poikaansa parhaansa mukaan vain memenettääkseen tämän kreikkalaisten käsissä mitä barbaarisimmalla tavalla. Andromakhen perheen kohtalo on karmaiseva ja surettaa minua aina kun mietin sitä.
Bigger Than the Whole Sky sopii minusta hyvin Andromakhelle ja tämän perheelle. Voin kuvitella Andromakhen istumassa yksin – menetettyään kaiken ja tultuaan kreikkalaisten orjuuttamaksi – ajattelemassa vauvana murhattua poikaansa: "Goodbye, goodbye, goodbye / You were bigger than the whole sky / You were more than just a short time / And I've got a lot to pine about / I've got a lot to live without / I'm never gonna meet / What could've been would've been / What should've been you". Tämä kohta on erittäin surullinen, jos sitä miettii lapsensa menettäneen Andromakhen kautta: hän ei saa nähdä lapsensa kasvavan, hän ei saa koskaan tietää millainen Astyanaxista olisi tullut ja hän sai tuntea poikansa vain pienen hetken ajan, kenties vuoden tai alle. Kappaleen haikeat säkeet "Every single thing to come has turned into ashes / Cause it's all over now" ja "Did some force take you because I didn't pray?" tuovat myös mieleen Andromakhen. Hän varmasti mietti miksi tämä tapahtui hänen perheelleen ja olisiko hän voinut jotenkin muuttaa asioita, vaikka rukoilemalla jumalilta armoa ahkerammin.
Jos haluat lukea antiikin lähteitä Andromakhesta ja Hektorista heidän molempien ollessa vielä elossa, lue ehdottomasti Homeroksen Ilias, tai ainakin heidän kohtauksensa. Heidän rakkautensa toisiaan ja lastaan kohtaan on käsin kosketeltavaa tässä eepoksessa. Mutta koska tässä osiossa puhuin erityisesti Andromakhen surusta Hektorin ja Astyanaxin kuoleman jälkeen, minun on ehdottomasti suositeltava Euripideen Troijan naiset -näytelmää. Tämä näytelmä on yksi Euripideen surullisimmista ja traagisimmista. Se käsittelee Troijan tuhosta selviytyneiden naisten uutta elämää kreikkalaisten vankeina ja orjina. Tragediassa esiintyy Andromakhen ohella muun muassa Troijan kuningatar Hekabe, Troijan "tuho" Helena ja kirottu papitar ja prinsessa Kassandra.
En ole lukenut yhtään modernia teosta, joka seuraisi Andromakhea hänen perheensä kuoleman jälkeen, joten suosittelen romaania, joka seuraa Andromakhen ja Hektorin avioliittoa Troijan sodan loppupuolella. Tarinan keskiössä on muun muassa Troijan sisäinen poliittinen valtakamppailu ja heidän yrityksensä saada perijä Troijan kruununprinssille, Hektorille. Kirjailijaduo A.D. Rhinen Horses of Fire on mainio teos. Andromakhe on hyvin erilainen tässä romaanissa kuin mytologiassa yleensä – hän on taistelija ja ottaa aktiivisesti osaa kaupunkinsa politiikkaan, jopa vastoin kuningas Priamin ja muun hovin tahtoa – mutta teos on silti mainio. Hektorin ja Andromakhen suhde on monimutkainen, mutta kaunis.
"Now we got bad blood, you know it used to be mad love" – Bad Blood ja Medeia
Levyn 1989 kappale Bad Blood kertoo ihmissuhteen hajoamisesta, petoksesta ja siitä, miten intensiivinen rakkaus voi muuttua raivoksi. Kappale on kitkerä ja loukkaantunut, ja laulun puhujan katkeruus paistaa lyriikoista. En voinut antaa Bad Bloodin pariksi ketään muuta kuin Medeian, kreikkalaisen mytologian pahamaineisen prinsessan ja noidan, joka on tunnettu raivostaan ja hänen karmaisevasta reaktiostaan rakastamansa miehen petokseen.
Medeia oli Kolkhiksen prinsessa, joka rakastui kreikkalaiseen sankariin Iasoniin tämän tullessa hakemaan Medeian isän, Kolhiksen kuninkaan, hallussa olevan tarunhohtoisen kultaisen taljan. Medeia auttaa Iasonia selviytymään kuninkaan mahdottomista haasteista taikuutensa avulla. Lopulta, hän auttaa Iasonia varastamaan taljan, ja pakenee tämän kanssa Kreikkaan. Hänestä tulee Iasonin vaimo ja tämän lasten äiti. Iason kuitenkin pettää Medeian luottamuksen, ja päättää ottaa toisen, nykyistä barbaarinoitavaimoaan paremman vaimon turvatakseen asemansa. Medeian sydän särkyy ja hänen rakkautensa muuttuu leimuavaksi vihaksi, ja hän alkaa juonitella kostaakseen Iasonille tämän petoksen.
"Cause baby now we got bad blood, you know it used to be mad love" on Medeialle osuva säe. Hän todellakin hullaantui Iasonista, jätti kotinsa ja petti perheensä tämän vuoksi, ja, joissain versioissa, jopa tappoi ja paloitteli oman veljensä hankkiakseen Iasonille miehistöineen aikaa paeta Kolkhiksen kuningasta. Medeia on tunteiltaan hyvin estoton ja räiskyvä hahmo, joten ei ole ihme, että hänen katkeruutensa ja vihansa on yhtä voimakasta ja veristä kuin hänen rakkautensa ja uskollisuutensa. Bad Bloodin säkeet "Did you think we'd be fine? / Still got scars on my back from your knife / So don't think it's in the past / These kinds of wounds / They last and they last" sopivat Medeialle myös täydellisesti, koska Medeia ei todellakaan aio antaa häntä satuttaneiden ja hänen luottamuksensa pettäneiden paeta seuraamuksia, ei todellakaan. Hän ei unohda ja anna anteeksi, ja hän hautoo haavojaan. Iason koettaa vakuutella hänelle, että hänen uusi avioliittonsa on heidän ja heidän lastensa parhaaksi, mutta Medeia ei kuuntele tällaista, ei suostu olemaan ookoo Iasonin petoksen kanssa.
Hänen myytissään ja hänen katkeruudessaan on nähtävissä se, kuinka paljon Iason aikanaan merkitsi hänelle. Kyseessä ei ole avioliitto, joka oli alkujaan jo onneton, vaan liitto, joka syntyi intohimoisesta, vaarojen keskellä syttyneestä rakkaudesta. Bad Bloodin "Did you have to do this / I was thinking that you could be trusted" kuvaa hyvin sitä hämmennystä, minkä Medeiakin varmasti tunsi tultuaan petetyksi, vieläpä miehen, joka oli luvannut olla hänen puolisonsa, toimesta.
Medeian katkeruutta, vihaa, raivoa, hajonnutta rakkautta ja kostoa voi seurata parhaiten Euripideen mestarillisessa, erittäin intensiivisessä tragediassa Medea (luin Michael Collierin ja Georgia Machemerin käännöksen – lainaukset näytelmästä ovat heidän käännöksiään). "A brutal man whom I once loved has smashed me in the face so hard I wear the face of death", Medeia vaikeroi näytelmässä, ilmaisten juuri samanlaisia tunteita kuin Bad Blood -kappale. Medeian raivo Iasonia kohtaan kulminoituu mielestäni täydellisesti yhdessä näytelmän vaikuttavimmista lauseista – Iason on juuri haukkunut häntä hirviöksi, ja Medeia vastaa: "Say I'm a water fiend like Scylla – tell me, how does it feel with my teeth in your heart." Kuten Bad Bloodissakin, Medea-näytelmässä on nähtävissä se, että hajonnut pääpari oli aikoinaan rakastunut, ja se tekee näytelmän tapahtumista vielä kamalampia.
Moderneja versioita Medeiasta löytyy jokunen. Tänä vuonna julkaistaan Rosie Hewlettin Medea, ja olen varma, että se tulee olemaan suurenmoinen. Hänen ensimmäinen kirjansa Medusa oli mainio. Eräs omalaatuisimmista Medeia-kirjoista, jonka olen lukenut, oli David Vannin Bright Air Black. Tämä kirja oli hyvin intensiivinen, karu ja raadollinen, ei todellakaan miellyttävää luettavaa. Kirja syventyy Medeian taikuuteen, hänen myrskyisään luonteeseensa ja siihen, kuinka pitkälle hän on valmis menemään, kuinka hän voi uhrata lähes kenet tahansa saavuttaakseen haluamansa. En välttämättä suosittelisi kirjaa kelle tahansa, se on aika ahdistavaa luettavaa paikoittain, mutta jos haluat Medeian synkkyyttä syleilevän teoksen, tsekkaa Vannin romaani.
"Give me back my girlhood, it was mine first" – Would've, Could've, Should've ja mytologian kärsivät tytöt
Kreikkalainen mytologia on täynnä hyväksikäytettyjä, satutettuja ja hylättyjä tyttöjä, jotka joutuvat itseään voimakkaampien ja vanhempien miesten ja jumalien uhreiksi. Parhaimmin tämä tulee esille roomalaisen Ovidiuksen Muodonmuutoksia-teosta lukiessa, jossa – tai niin ainakin minusta tuntui – joka toinen myytti kuvaa jälleen yhden tytön tai naisen kärsimyksiä ja siirtyy sitten seuraavaan myyttiin jäämättä pohtimaan tapahtunutta ollenkaan. Muodonmuutoksia on upea teos, mutta hauskaa luettavaa se ei ole. Tätä postausta suunnitellessani rupesin miettimään Muodonmuutoksia-teosta ja mieleeni singahti heti yksi Swiftin musertavimmista kappaleista, Would've, Could've, Should've, levyltä Midnights.
Would've, Could've, Should've kertoo, oletetusti, Swiftin suhteesta John Mayeriin, joka seurusteli laulajan kanssa ollessaan yli 30-vuotias ja Taylorin ollessa 19-vuotias. Swift käsittelee huumaavan mutta haavoittavan suhteen jättämiä haavoja ja sitä, kuinka hänen itseään paljon vanhempi kumppaninsa ei kohdellut häntä hyvin, jopa käytti häntä jossain määrin hyväkseen, olihan hän vasta naiivi 19-vuotias nuori nainen heidän seurustellessaan. Olen antanut Would've, Could've, Should've -kappaleelle pariksi Muodonmuutoksia-kirjan lukuisat nuoret tytät ja naiset, jotka saivat osakseen kurjaa ja julmaa kohtelua, usein seksuaalista väkivaltaa. Swiftin kappale ei kerro tällaisesta väkivallasta tai hyväksikäytöstä, haluan tehdä tämän selväksi, mutta se kommentoi epäreilua vallankäyttöä ja sukupuolten epätasa-arvoa, joka voi äärimmillään johtaa seksuaaliseen väkivaltaan ja pahoinpitelyihin.
Apollon jahtaama Dafne. Zeuksen hyväksikäyttämät Io, Callisto ja Europa. Kuningas Tereuksen satuttamat siskokset Prokne ja Filomela. He ovat vain kourallinen esimerkkejä tytöistä, jotka kokevat karuja miesten käsissä. Monien näiden tyttöjen tarinoissa yhteistä on se, miten heitä satuttaneet miehet pääsevät pälkähästä, eivätkä joudu kohtaamaan minkäänlaisia seuraamuksia (poikkeuksena Proknen ja Filomelan myytti ja heidän verinen kostonsa Tereukselle). "And if I was a child, did it matter / If you got to wash your hands" toi minulle mieleen juuri tämän: miehet voivat vain ns. pestä kätensä teoistaan ja jatkaa elämää, kun taas heidän uhrinsa joutuvat kärsimään. Lainaus, joka kuitenkin varmisti valintani yhdistää Would've, Could've, Should've ja Muodonmuutoksia oli Midnights-levyn yksi tunntetuimpia ja suurullisimpia säkeitä: "Give me back my girlhood, it was mine first". Monen edellä mainitsemani tytön elämä oli ennen tätä tapahtumaa idyllistä, onnellista ja viatonta. Tämä rauhallinen lapsuus ja viattomuus – heidän ns. tyttöaikansa – päättyi heidän kohdatessaan miehen, joka teki heistä uhrinsa.
Suosittelisin Ovidiuksen Muodonmuutoksia-teosta, jos haluat lukea näiden tyttöjen myytit antiikin aikaisina versioina. Teoksessa tulee niiden ohella myös kymmenittäin muita lyhyitä myyttejä, joista osa on mukavampia, romanttisempia ja iloisempia, joten ei koko kokoelma silkkaa masennusta ja tyttöjen tuskaa ole. Tästä kirjasta et kuitenkaan paljoa löydä tyttöjen omia ääniä, heidän omia ajatuksiaan siitä mitä heille on tehty tai sitä, miten he selviytyvät tapahtuneen jälkeen, miten he kasvavat ja toipuvat. Jos kaipaat tätä lukiessasi Muodonmuutoksia tai sen jälkeen, suosittelisin sinua nappaamaan Nina MacLaughlinin teoksen Wake, Siren: Ovid Resung, joka kertoo Ovidiuksen kertomat myytit uudelleen, tällä kertaa tarinoiden naisten näkökulmasta.
Wake Siren on koskettava, raadollinen kokoelma ja mainio vastapari Muodonmuutoksia-teokselle. Tässä modernissa teoksessa naiset saavat kertoa tarinansa, kuvata arpiaan ja haavojaan, ja ilmaista suorin sanoin mitä heille tehtiin. Arakhnen tarinassa oleva lainaus kuvaa hyvin kirjan sisältöä: "And all those gods, all those deathless ones. They never met regret. They don't fear mistakes because they don't know consoquences. Never guilty, never punished. I showed you all, showed each crime, showed all you criminals. And yet we're the ones to pay. How's it work? You murder. You rape. You violate. And it's us who fall. Why am I the only one to say it?" Tämä muistutti minua Swiftin kappaleen maininnoista siitä, kuinka miehet voivat vain jättää tekonsa taakseen, siirtyä eteenpäin ilman seuraamuksia. MacLaughlinin lainaus "He put his body where I did not want his body. This is the moment I was amputated from myself." muistutti minua "Give me back my girlhood, it was mine first" -säkeestä: kumpikin kuvaa omalla tavallaan hetkeä, jossa tyttö menettää jotain itsestään ja joku toinen, häntä voimakkaampi varastaa häneltä jotain, mikä ei ollut hänen otettavissaan.
Taideteokset:
Kuva 1: The Farewell of Hector to Andromache and Astyanax (Carl Friedrich Deckler, 1918)
Kuva 2: Medea the Sorceress (Valentine Cameron Prinsep, 1880)
Kuva 3: Apollo chasing Daphne (Cornelis de Vos, 1630) – Dafne pakenee Apollo-jumalaa muuttumalla laakeripuuksi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti