Ikimuistoisia lauseita ja tunnemyrskyjä – Parhaat rakkaudentunnustukset

Rakkauden kuukauden kunniaksi höpöttelen tänään parhaista rakkaudentunnustuksista fiktiossa. Tässä eivät suinkaan ole kaikki rakastamani tunnustukset, mutta nämä ovat ehdottomasti tämän kategorian parhaimmistoa. Ehkä teen joskus kakkososan tähän postaukseen!

Postaus sisältää spoilereita kirjoista...

• Crooked Kingdom (Leigh Bardugo)
• A Power Unbound (Freya Marske)
• Viisasteleva sydän (Jane Austen)
• Emma (Jane Austen)
• The Song of Achilles (Madeline Miller)
• Ruin and Rising (Leigh Bardugo)
• If We Were Villains (M. L. Rio)
• Red, White & Royal Blue (Casey McQuiston)

Crooked Kingdom – Kaz Brekker & Inej Ghafa

Kaz ja Inej ovat suosikkipariskuntani Grishaversumista. Kun ensimmäisen kerran luin tämän kohtauksen, saatoin istua tuolissani tuijottaen tyhjyyteen ainakin puolisen tuntia. I mean... En voi sanoa muuta kuin, että asdfghjkl. Kaz ei ole hempeä, romanttinen tai tunnekyvykäs, mutta kun hän päästää suustaan jotain kaunista, se on unohtumatonta. Se, miten Kaz, joka inhoaa heikkouden näyttämistä ja on luonut itsestään kuvan kylmänä, kovana ja murhanhimoisena, sanoo olevansa valmis nöyrtymään, ryömimään ja taistelemaan Inejin vuoksi... So good.

"'He was going to break my legs,' she said, her chin held high, the barest quiver in her voice. 'Would you have come for me then, Kaz? When I couldn't scale a wall or walk a tightrope? When I wasn't the Wraith anymore?'

Dirtyhands would not. The boy who could get them through this, get their money, keep them alive, would do her the courtesy of putting her out of her misery, then cut his losses and move on. 

'I would come for you,' he said, and when he saw the wary look she shot him, he said it again. "I would come for you. And if I couldn't walk, I'd crawl to you, and no matter how broken we were, we'd fight our way out together - knives drawn, pistols blazing. Because that's what we do. We never stop fighting.'"

A Power Unbound – Jack Alston & Alan Ross

Jack ja Alan kommunikoivat lähinnä nälvien ja kinastellen ja vitsaillen, mutta aina silloin tällöin kumpikin tokaisi tai ajatteli jotain niin romanttista, että herkistyin tyystin. Ensimmäinen lainaus, Jackin lausahdus, rutisti sydämeni myttyyn parhaimmalla tavalla. Sen fyysisyys, toisen sydämen varjeleminen omalla keholla ja luustolla, nostatti jostain syystä tunteeni pintaan – varsinkin, kun ottaa huomioon miten Jack on vältellyt ihmisiä, kiintymystä ja rakkautta vuosikausia. Toinen lainaus, Alanin runolliset pohdinnat, saivat minut haluamaan huutaa tästä pariskunnasta jollekulle – uhri oli kaverini, jolle lähetin lainauksen kera muutaman tunnepurkauksen.

"I would take your heart between my ribs and guard it like my own. Is there any way I could make you believe it?"

"I would write you into immortality. I would trap you in ink and wear the pages next to my skin until they fell apart. Kiss me until I know you. Kiss me until you know me, and unmake me, and love me anyway."

Viisasteleva sydän – Anne Elliot & Frederick Wentworth

Puhuttaessa ikonisista, upeista rakkaudentunnustuksista, en usko minkään voivan koskaan päihittää, ainakaan minun mielestäni, kapteeni Frederick Wentworthin kirjettä Anne Elliotille. En usko, että minun tarvitsee sen kummemmin selitellä miksi tämä kirje päihittää kaikki muut rakkauskirjeet mennen tullen ja ansaitsee paikkansa rakkaudentunnustusten kärjessä, tai ainakin vähintään kärkikolmikossa. Se on upea, koskettava, romanttinen ja tunteikas, ja yksi Austenin mestarillisimmista hetkistä kirjailijana. En laita koko kirjettä tähän, koska se on aika pitkä, mutta tässä on parhaimmat kohdat.

"I can no longer listen in silence. I must speak to you by such means as are within my reach. You pierce my soul. I am half agony, half hope. Tell me not that I am too late, that such precious feelings are gone for ever. I offer myself to you again with a heart even more your own than when you almost broke it eight years and a half ago. 

Do not say that man forgets sooner than woman, that his love has an earlier death. I have loved none but you. Unjust I may have been, weak and resentful I have been, but never inconstant. You alone have brought me to Bath. For you alone, I think and plan. Have you not seen this? Can you fail to have understood my wishes?"

Emma – Emma Woodhouse & George Knightley

Austenin toinen loistokas rakkausquote on herra Knightleyn lyhyt mutta ytimekäs ja suunnattoman kaunis lausahdus Emmalle, hänen parhaalle ystävälleen, johon hän on rakastunut. Knightley on verbaalisesti kyvykäs hahmo ja hän on hyvä ihmisten kanssa – hän ei ehkä ole mikään bileiden keskipiste, mutta hän osaa keskustella hahmon kuin hahmon kanssa – joten siinä on jotain yltiöherttaista, että hänen rakkautensa Emmaan saa hänet sanattomaksi. 

"'I cannot make speeches, Emma,' he soon resumed; and in a tone of such sincere, decided, intelligible tenderness as was tolerably convincing. 'If I loved you less, I might be able to talk about it more.'"

The Song of Achilles – Achilles & Patroclus

Nämä kaksi lainausta, molemmat Patrocluksen pohdintoja Achilleksesta, ovat lainauksia, jotka ovat vainonneet minua siitä asti kuin ensi kerran luin ne. Ne on tatuoitu jonnekin sieluuni, aivooni ja luuytimeeni. Nämä ovat myös sellaisia lainauksia, että aina kun näen ne, minulle tulee fyysisesti aavistuksen paha olo ja muistan sen ahdistuksen, surun ja piinaavan tunteen, jonka kirjan lukeminen saa aikaan, erityisesti mitä lähemmäs loppua etenet. Achilles ja Patroclus ovat ehkä parhain fiktiivinen esimerkki sielunkumppaneista, jonka tiedän. He todella ovat osa toisiaan, toistensa sieluja, ja Miller kuvaa sitä näiden lainausten kautta mitä kauneimmin. 

"He is half of my soul, as the poets say."

"I could recognise him by touch alone, by smell; I would know him blind, by the way his breaths came and his feet struck the earth. I would know him in death, at the end of the world."

Ruin and Rising – David Kostyk & Genya Safin

Voi David. Kultainen pieni David. Tämän lainauksen ihanuus piilee siinä, miten sosiaalisesti kömpelö, etäinen ja arka David onnistuu sanottamaan tunteensa Genyalle hyödyntäen omaa osaamisaluettaan ja asioita, joita hän ymmärtää ja rakastaa. Se miten David muistuttaa Genyaa, jota on satutettu ja jonka kasvoja on raadeltu, ettei hänen kauneutensa ja vahvuutensa ole vain ulkoista, vaan myös jotain ikuista ja sisäistä, saa minut aina hymyilemään, koska Genyaa on aina arvostettu lähinnä hänen kauneutensa vuoksi. David kuitenkin rakastaa hänen teräksistä sydäntään.

"'I... I don't understand half of what goes on around me. I don't get jokes or sunsets or poetry, but I know metal.' His fingers flexed unconsciously as if he were physically grasping for words. 'Beauty was your armour. Fragile stuff, all show. But what's inside you? That's steel. It's brave and unbreakable. And it doesn't need fixing.'"

If We Were Villains – Oliver Marks & James Farrow

Tämä ei ole rakkaudentunnustus rakkauden kohteelle, vaan tunnustus omista tunteista itselle. Oliver vietti suurimman osan kirjasta kieltäen rakkautensa Jamesia kohtaan ja vasta aivan kirjan lopussa, Oliver pystyy myöntämään, että hän rakasti Jamesia aina, ilman häpeää. Tämä tunnustus on kauniisti kirjoitettu, mutta siitä tekee erityisen riipaisevan se, ettei Oliver pääse koskaan kertomaan sitä Jamesille (paitsi no, riippuen miten tulkitsee lopun). Hän tajuaa tunteensa ja hyväksyy ne, mutta liian myöhään. Kun luin tämän ensimmäisen kerran hajosin tyystin ja pillitin sängylläni, valehtelematta, ainakin tunnin on and off.

"'Were you in love with him?'

'Yes,' I say simply. James and I put each other through the kind of reckless passions Gwendolyn once talked about, joy and anger and desire and despair. After all that, was it really so strange? I am no longer baffled or amazed or embarrassed by it. 'Yes, I was.' It's not the whole truth. The whole truth is, I'm in love with him still."

Red, White & Royal Blue – Prince Henry & Alex Claremont-Diaz

Henry ja Alex ovat söpöjä ja romanttisia halki koko kirjan, mutta tämä lainaus Henryltä on jäänyt mieleeni erityisesti. Se, miten lainaus on yhtä aikaa hieman surullinen, hauska sekä todella kaunis, on ilahduttavaa ja sopii tälle pariskunnalle mainiosti. Henryn epävarmuus ja se, miten hän on pitkään kokenut itsensä yksinäiseksi ja ihmiseksi, jota kukaan ei voisi todella rakastaa, on yksi hänen hahmonsa merkittävimpiä piirteitä. Pidän tässä romanssissa siitä, miten Alexin rakkaus muuttaa hänen koko maailmansa ja saa hänet tuntemaan olonsa onnelliseksi tavalla, jota hän ei uskonut mahdolliseksi. I love these boys so much.

"I thought, if someone like that ever loved me, it would set me on fire. And then I was a careless fool and fell in love with you anyway. When you rang me at truly shocking hours of the night, I loved you. When you kissed me in disgusting public toilets and pouted in hotel bars and made me happy in ways in which it had never even occurred to me that a mangled-up, locked-up person like me could be happy, I loved you. And then, inexplicably, you had the absolute audacity to love me back."