Vuoden 2023 top 5 biisiä kirjoina (Spotify Wrapped Meets Book Recs)

Yksi vuoden kohokohdista on aina Spotify Wrapped, jolloin Spotify kertoo sinulle kaikki synkimmät musikaaliset salaisuutesi: mitä artisteja kuuntelet, mitkä ovat vuoden lempibiisisi, mitä genrejä kuuntelit, kuinka monta minuuttia kuuntelit (tänä vuonna kuuntelin yhteensä n, 48 vuorokautta) ja niin edespäin. Vuoden top 5 artistini olivat BTS, Taylor Swift, Agust D, Ludovico Einaudi ja V. Näistä minut yllätti ainoastaan Ludovico Einaudi – italialainen klassinen säveltäjä – koska en todellakaan odottanut, että olisin kuunnellut häntä niin paljon.

Ajattelin, että olisi hauska jotenkin yhdistää kirjat ja Spotify Wrapped, joten tässä sitä ollaan, suosittelemassa kirjoja vuoden 2023 top 5 biisieni pohjalta! Kolmen kärjessä minulla oli BTS:n poitsujen soolobiisejä: ykkösenä Jinin The Astronaut, kakkosena V:n Sweet Night ja kolmantena Agust D:n AMYGDALA. Nelonen ja vitonen olivat puolestaan BTS-biisejä: Life Goes On ja Spring Day. Valuin tänä vuonna aika pahaan BTS-kuoppaan, joten en yllättynyt Spotifyn paljastuksista hirveästi. 

Koska suurin osa näistä biiseistä on laulettu korean kielellä, tulen käyttämään vinkkauksissani, jos haluan lainata tiettyjä säkeitä, englanninkielisiä käännöksiä! 

The Astronaut = Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe

The Astronaut on herttainen ja soljuva popballadi, jossa hyödynnetään avaruuskuvastoa ja -tematiikkaa. Biisi on Jinin ja Coldplayn yhteistyötä, ja biisissä todellakin on Coldplaymainen fiilis. Laulu oli Jinin lahja faneille ennen hänen lähtöään armeijaan ja hän kuvailee biisin kertovan hänen tunteistaan fanejaan, Armya, kohtaan. En ihmettele, että se oli vuoden 2023 ykkösbiisini – kuuntelen sitä koko ajan ja yhteen aikaan luupitin sitä valehtelematta putkeen joka päivä.

Koska minulla ei ole kirjoja, jossa pohditaan laulajan ja tämän fanien ikuista, kaunista suhdetta, päätän tulkita The Astronautin tässä hetkessä ihan vain perinteiseksi rakkauslauluksi. Kappaleen avaruustematiikka ja erityisesti lainaukset "You and me, an unending history / Oh, you became my universe" ja "When I'm with you / There is no one else / I get heaven to myself / When I'm with you / There is no one else / I feel this way I've never felt" muistuttivat minua Benjamin Alire Sáenzin ihanasta rakkaustarinasta Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe. 

Luonnollisesti jo sanan "universumi" mainitseminen toi minulle heti mieleen tämän kirjan nimen, mutta mielestäni biisin yleinen ylimaailmallinen tai avaruudellinen kuvasto sopii hyvin Saenzin teokseen, jossa nuoret Ari ja Dante pohtivat paljon paikkaansa maailmassa, maailman salaisuuksia ja kummallisuuksia, ja löytävät toisissaan, ja heidän välisessään rakkaudessa, yhden maailman kauneimmista mysteereistä. He ovat toisilleen jotain uniikkia ja aivan uutta, aivan kuten kappaleen puhujalle hänen tunteittensa kohde on. The Astronaut on hyvin hellä, herttainen laulu, ja Arin ja Danten kertomus on vähäeleinen, runollisesti kirjoitettu ja lämmin – biisin ja kirjan vibat sopivat mielestäni hyvin yhteen.

The Astronautissa ja biisin musavideossa on molemmissa vähän retrofiilis. Jin on puhunut, että halusi sisällyttää biisiinsä mm. kasarifiilistä, mikä sopii myös mukavasti Aristotle and Danteen koska Saenzin kirja sijoittuu 1980-luvulle.

Sweet Night = If We Were Villains

Sweet Night on kaunis, mutta melankolinen laulu, jossa puhuja pohtii olisiko hänellä mahdollisuuksia rakastettunsa kanssa, onko liian myöhäistä ja voisivatko he olla jotain muuta kuin "ships in the night". Fun fact, biisi tehtiin Itaewon Class -k-dramaa varten (isosisarukseni, eli ylimmistä ylin auktoriteetti kaikessa, kehui sitä hyväksi sarjaksi, joten uskallan suositella sitä biisin ja kirjan ohella!)

Haluan kovasti suositella valitsemaani kirjaa, mutta en oikein tiedä miten edetä ilman, että spoilaan kirjan pääpariskunnan, josta biisi minua muistuttaa. Sanonpa vain, että M.L. Rion If We Were Villains -teoksessa pääpariskunta, jotka jääköön nimeämättä tässä suosituksessa, sopivat mielestäni mainiosti Sweet Night -kappaleen melankoliseen, haikeaan tunnelmaan. Erityisesti kohta "How could I know / One day I'd wake up feeling more / But I had already reached the shore / Guess we were ships in the night" yhdistettynä tähän kirjaan sai minut tuntemaan tunteen jota voin vain kuvailla seuraavanlaisesti: !!!!!!

If We Were Villains ei ole pelkästään dramaattinen ja koskettava rakkaustarina, vaan se on paikoittain hyvinkin synkeä ja ahdistava dark academia -teos, joten älä nappaa tätä kirjaa ja odota romanssia. Kirjan romanssi on kuitenkin loistavasti kirjoitettu, joten jos kirja Shakespearen lumoihin uppoutuneista toinen toistaan sekavammista nuorista taiteilijoista, jotka ajautuvat keskelle salaisuuksien, murhan ja tuomitun rakkauden vyyhtiä, kiinnostaa sinua, en usko, että tulet pettymään sen keskeiseen romanssiin. Kun olet lukenut sen, voit kuunnella Sweet Nightin ja vibailla tätä duoa.

AMYGDALA = Teräviä esineitä

AMYGDALA on raadollisen koskettava kuvaus masennuksesta, ahdistuksesta, menneisyyden taakasta ja tunteesta, että olet jumissa, että pyörität valintojasi ja kokemuksiasi luupilla pääsemättä niistä eroon. Agust D vetoaa amygdalaansa, eli aivojen osaan, joka on vastuussa tunteiden (erityisesti pelon) käsittelystä, ja anoo sitä pelastamaan hänet itseltään ja ajatuksiltaan. Synkkää, mutta upeaa menoa. AMYGDALA on pitänyt minua kuristusotteessa siitä hetkestä kun kuulin sen.

Alkaessani pohtia AMYGDALAlle hyvää paria, halusin löytää kirjan, jossa käsiteltäisiin mielenterveysongelmia ja seurattaisiin hahmoa, joka painii menneisyytensä ja kaikkien hänelle sattuneiden kipujen kanssa. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin Gillian Glynnin upeaan romaaniin Teräviä esineitä, jossa päähenkilö Camille on syvästi masentunut, itsetuhoisuuden kierteeseen ajautunut nainen, joka joutuu palaamaan töidensä puolesta lapsuuden tukahduttavaan kotikaupunkiinsa ja kohtaamaan menneisyytensä haamut. Teräviä esineitä on kiehtova rikosromaani, mutta ennen kaikkea se on raadollinen, rehellinen kuvaus masennuksesta, yksinäisyydestä ja ahdistuksesta. 

AMYGDALA-kappaleessa on useampikin kohta, joka sopii minusta Camillelle mainiosti. Agust D laulaa äitinsä ja isänsä sairastumisista, ja kirjassa Camille käsittelee mm. sisarensa menetystä. Laulussa myös toistuu hyponoottisesti laulettu "I don't know your name, your name, your name", jota olen nähnyt tulkittavan siten, että Agust D puhuttelee ongelmiaan ja aaveitaan, joita hän ei välttämättä osaa nimetä tai hahmottaa, ja tämä sopii minusta myös Camillen hahmoon – hän ei ole käsitellyt moniakaan traumojaan kunnolla, eikä hän välttämättä aina edes ymmärrä, että jokin tapahtuma olisi saattanut todella sekoittaa hänen psyykettään. Laulun musavideo sisältää myös hyvin ankean ja synkän samankaltaisuuden kirjan kanssa: videolla Agust D viiltää itseään kasvoihin, ja Camille on kirjassa vakavasti itsetuhoinen. "So, is all countless suffering for my own good? / What didn't kill me only made me stronger / And I begin to bloom like a lotus flower again" ei ole myöskään pöllömpi lainaus, ottaen huomioon Camillen tarinan päätöksen. Yleisesti ottaen, koko laulun energia kuitenkin sopii Camillelle ja tälle koko kirjalle: se on epätoivoinen, tuskainen, paikoittain lähes vihainen, eikä se pääty iloisesti, se vaan päättyy, sisältäen jokusen toiveikkuuden pilkahduksen. 

Life Goes On = Where Hope Comes From

Life Goes On on BTS:n pandemiabiisi, jossa pojat pohdiskelevat maailman äkkinäistä muutosta ja pysähtymistä, vakuuttelevat kuuntelijoitaan siitä, että elämä jatkuu ja kaikki muuttuu taas paremmaksi, ja ylipäätänsä lietsovat rauhallista toiveikasta oloa kuuntelijassaan. Life Goes On oli yksi niistä biiseistä, jotka tekivät minusta BTS-fanin: rakastuin siihen heti ja nopeasti.

Kun aloin miettimään Life Goes Onia ja mitä BTS halusi kappalellaan viestittää ja millainen tunnelma kappaleessa on – haikea, mutta toiveikas ja lämmin – niin mieleeni tuli salamana Nikita Gillin runokokoelma Where Hope Comes From, joka on Gillin teos, jossa käsitellään kaikkea eristyksestä, pelosta, uupumuksesta toivoon. Gill julkaisi Where Hope Comes From -runokokoelman vuonna 2021, eli koronapandemian riehuessa maailmalla, eli molemmat näistä teoksistä ovat tekijöidensä pandemian aikaista käsialaa, joten tässäkin mielessä ne sopivat toisilleen hyvin.

Life Goes On -kappaleen kantava teema on, kuten nimestäkin voi jo päätellä, se, että elämä jatkuu, vaikka joskus tapahtuukin hankalia ja pelottavia asioita. Tulevaisuus on aina edessäpäin, ja sitä kannattaa odottaa: "Once again daylight will glow" ja "Close your eyes for a moment / Hold my hand / To that future, let's run away" kuvastavat tätä ajatusta hyvin. Näihin ajatuksiin Gillin teos sopii täydellisesti – esimerkiksi eräässä hänen runoistaan, hän kirjoittaa seuraavanlaisesti: "We must remember that an ending is the start of another beautiful something, that there is always light to be had at the end of everything." 

Biisissä ja kokoelmassa on samanlainen rauhoittava tunnelma – kumpikin tuntuu lämpimältä, tuudittavalta halaukselta. Jos kaipaat Life Goes Onin vibaa kirjamuodossa, en keksi parempaa vaihtoehtoa kuin Gillin runous!

Spring Day = Kuunnousu

Spring Day on mestarillinen laulu hajonneesta ystävyydestä. Puhuja muistelee menneitä, pohdiskelee mitä hänelle ja hänen ystävälleen tapahtui (kuka muuttui, mikä muuttui...) ja löytää lopulta toivon siitä, että he vielä joskus löytävät toisensa uudelleen. Spring Day on kenties yksi BTS:n rakastetuimmista ja arvostetuimmista lauluista, enkä voi tätä todellakaan mitenkään kritisoida: se on upea kappale.

Mielestäni Spring Dayn haikeaan tunnelman ystävään saattaisi iskeä Sarah Crossanin säeromaani Kuunnousu. Kirja ei kerro hajonneesta ystävyydestä, vaan Joesta, jonka veli, Ed, joutui vankilaan vuosia sitten ja istuu nyt odottamassa kuolemantuomiota. Veljekset eivät ole nähneet toisiaan 10 vuoteen, ja kirja alkaa kun Joe päättää vihdoinkin mennä veljensä luo tämän viimeisiksi viikoiksi ja kohdata kaikki ne hankalat tuntee joita veljen toimet herättävät hänessä. Spring Dayn ydinteema – hankala, hajonnut suhde, toivo sen parantumisesta ja näin edespäin – sopii kuin nakutettu Edille ja Joelle. Kirja on myös, kuten laulukin, kaunis ja soljuva, mutta myös surullinen ja melankolinen.

Osa Joen perheenjäsenistä päätti jättää Edin taakseen tämän joutuessa vankilaan, mistä minua muistuttaa laulun sanat "Yes, I hate you, you left me / But I never stopped thinking about you, not even a day / I miss you, honestly, but I'll erase you / Cause it hurts less than to blame you". Tämä pätee myös jossain määrin Joeen, joka on junnannut veljensä tapaamista vuosia, vaikka on aina muistellut tätä, vaikka siten itsekseen salassa. "Wait a little bit, just a few more nights / I'll be there to see you (I'll go there to meet you) / I'll come for you" sopii Edin ja Joen vuosien jälkeiseen tapaamiseen, ja säkeiden "Please stay, please stay there a little longer" lähes anova pyyntö, ettei toinen katoa tai lähde, puolestaan sopii ikävän hyvin siihen, ettei Joella ja Edillä ole enää kauaa jäljellä.