Rakastan harvoja asioita fantasiaelokuvissa tai -TV-sarjoissa yhtä paljon kuin lauluja, oli kyseessä sitten laulu, jota hahmot laulavat riemukkaina ja aavistuksen juopuneina tavernassa bardin soittaessa luuttua tai kappale, jota he hyräilevät ratsastaessaan tai paistaessa ruokaa nuotiolla. Muutama säe tai useampi säkeistö, laulut saavat minut aina kiintymään fantasiamaailmaan entistäkin enemmän. Mutta miksi?
Ajatelkaa hetki maailmaa jossa elämme. Ja sitten miettikää kaikkia niitä hetkiä, missä musiikki on osa arkeasi. Ehkä kuuntelet lempibiisejäsi herätäksesi aamulla, ehkä laitat kuulokkeet päähäsi matkatessasi töihin tai kouluun, ehkä reippailet kuntosalilla musan tahtiin ja ehkä laitat levyn soimaan illalla kootessasi palapeliä tai neuloessasi tai leikkiessäsi lemmikkisi kanssa. Musiikki soi kaupassa, radiossa, taksissa, baarissa ja ravintolassa. Musiikkia ja lauluja on kaikkialla – ne ovat osa maailmaamme ja elämäämme olennaisella tavalla. Jos musiikki katoaisi maailmasta, se järkyttäisi meitä kaikkia jollain tasolla.
Musiikki tekee fantasiamaailmasta elävän ja tutun. Kun näemme fantasiahahmojen, jotka voivat olla vaikkapa örkkejä tai haltioita tai kääpiöitä tai noitia, ilahtuvan kuullessaan tutun laulun tai laulavan baarissa kavereidensa kanssa, me tunnistamme heissä itsemme, koska me tiedämme tuon tunteen ja hetken. Olemme mitä luultavimmin kokeneet sen. Kun The Witcher -sarjan Jaskier riemastuttaa yleisöä soittamalla hittibiisinsä Toss a Coin to Your Witcher tai Burn Butcher Burn, tuo se katsojalle mieleen hetkiä tämän omasta elämöstä, jolloin toisilleen täysin vieraat ihmiset ovat jakaneet yhteisen hetken kaikille tutun laulun äärellä. Futisfanit laulavat kannatuslauluja koko stadionin voimin ja fanit keikalla hyppivät samojen biisien tahtiin. Suomessa olen kokenut tuollaisia hetkiä esimerkiksi Paula Koivuniemen Aikuisen naisen ja Käärijän Cha Cha Chan tahtiin: tilassa olevat ihmiset eivät tunne toisiaan, mutta nuo biisit ovat osa jaettua kulttuuriamme ja siksi tekee meistä hetkeksi joukon. On ihanaa nähdä heijastus tuollaisista oikean maailman hetkistä fantasiamaailmassa.
Musiikkia ja lauluja voi hyödyntää hyvin fantasiamaailman luomisessa ja maailman kulttuurien elävöittämisessä. Niiden kautta voi välittää katsojalle tietoa vaikka mistä – maailman historiasta, mytologiasta, ylpeyden hetkistä, jaetuista suruista ja pelon kohteista. Laulut näyttävät katsojalle mitä tarinoiden hahmot ja kansat haluavat muistaa ja spesifisti miten he haluavat nuo asiat muistaa.
Taru sormusten herrasta -elokuvissa Pippin ja Merri laulavat pöydällä tanssien The Green Dragon -veisua, jossa he laulavat hobittien rakkaudesta paikallista The Green Dragon -kapakkaa ja kotiaan kohtaan. Tämä on vain lyhyt hetki, mutta kertoo niin paljon hobiteista lajina: he ovat kotona viihtyvä kansa, joka nauttii hauskanpidosta, juomingeista ja hauskanpidosta. He laulavat lauluja omasta rakkaasta pubistaan ja he julistavat tätä rakkautta iloisesti kaikille. Ajan pyörä -sarjassa Elayne, teeskennellessään bardin oppipoikaa, ilahduttaa Tanchico-kaupungin asukkaita The Hills of Tanchico -kappaleella joka kertoo innuendojen sävyttämän tarinan pojasta, joka ajautuu Tanchicoon ja joutuu sen kurvikkaiden naisten lumoamaksi. Tanchicon kansa tanssii ja laulaa ja riehakoi – tämä laulu yhdistää heitä ja antaa katsojalle hyvän kuvan Tanchicon paheellisesta maineesta ja siitä, että se on paikka, jonka suloihin ja nautintoihin kuka tahansa voi upota. Game of Thronesissa palkkasoturi Bronn laulaa Dornen valtakuntaan ratsastaessaan laulua The Dornishman's Wife, joka kertoo miehestä, joka on rakastunut dornelaisen miehen vaimoon ja kuolee onnellisena, koska vaikka mies tappoi hänet, hän sai "maistaa" tämän vaimoa. Tämä biisi antaa katsojalle hyvän kuvan siitä, millainen maine Dornella on Westerosissa – se on eksoottinen, jännittävä ja sen naiset ovat kuolemisen arvoisia. Laulun voisi myös sanoa kuvastavan laajemmin sarjan maailman naiskuvaa: naiset ovat miesten taistelujen ja himon kohteita, he ovat miehen palkinto tai turmio, eivät niinkään toimijoita.
Samaisessa sarjassa esitetty kappale Jenny of Oldstones puolestaan on laulu tutusta tarinasta tai myytistä, ja kertoo katsojalle millaisien tarinoiden parissa hahmot ovat mahdollisesti kasvaneet ja millaiset tarinat siirtyvät laulamalla kuulijalta seuraavalle. Laulun Jenny on kaikki rakkaansa menttänyt ja raunioituneessa linnassa aaveiden kanssa tanssiva nainen – ei ole ihme, että tällainen haikea, menetystä käsittelevä kappale on niin suosittu Westerosin julmassa, sotaisassa maailmassa. Taru sormusten herrasta -elokuvien Aragorn laulaa ihmismies-Berenistä ja haltijaneito Lúthienista nuotiolla istuessaan – laulu ei ole pelkästään esimerkki siitä millaiset tarinat ovat jääneet Keskimaan kansojen mieleen vaan myös viittaus Aragornin omaan haikeaan rakkaustarinaan haltijaneito Arwenin kanssa.
Game of Thronesin karmaisevan kylmäävä The Rains of Castamere on laulu, joka kertoo historiallisen varoituskertomuksen uhmakkaasta Reynen perheestä, joka vastusti Lannisterien valtaa ja kärsi hulluutensa seuraukset. Se, että Lannisterien voimasta ja heidän kukistamastaan perheestä lauletaan lauluja, sanoo paljon Lannisterien pelottavuudesta ja siitä, millainen paikka heillä on Westerosin mantereen kollektiivisessa mielessä. Ajan pyörässä pienestä kyläsestä kotoisin olevat nuorukaiset laulavat itseään piristääkseen heille kaikille tuttua ja kodista muistuttavaa Weep for Manetheren -laulua, mutta saavat tietää, etteivät he ole todella koskaan ymmärtäneet laulun taustaa tai historiaa. Siitä huolimatta, laulu on heille ja heidän kansalleen tärkeä – myöhemmällä kaudella, halutessaan innostaa kylän väkeä taistelemaan kotinsa puolesta, yksi nuorukaisista alkaa laulaa tätä laulua ja lopulta kaikki liittyvät joukkoon. Tämä kohtaus muistutti minua kansallislaulujen ja muiden kansallista ylpeyttä ja yhteenkuuluvuutta herättävien laulujen voimasta.
Sitten on tietenkin lauluja, jotka kertovat siitä millaiset jutut naurattavat näiden maailmojen ihmisiä. The Witcherin Jaskierin härski rallatus fauniin rakastuvasta tytöstä, The Fishmonger's Daughter, saa ihmiset tanssimaan ja hymyilemään, koska ketäpä ei huvittaisi ajatus tämän kummallisen parin karvaisesta lapsesta. The Bear and the Maiden Fair Game of Thronesin maailmasta on samanlainen härskihkö rallatus kauniista neidosta ja karhusta, jossa maailmalle tyypillisen ritarikuvaston kautta kerrotaan outo tarina tytöstä, jolla on herkullista hunajaa hiuksissaan, joka päätyy karvaisen karskin karhun mukaan.
Kaikki nämä mainitsemani sarjat (ja nämä ovat siis vain sarjoja tai elokuvia jotka olen katsonut itse, joissa musiikki on olennaisessa osassa tavalla tai toisella) olisivat paljon köyhempiä ilman niissä esiintyviä lauluja. Katsoessani mitä tahansa niistä, toivoisin, että lauluja olisi entistä enemmän. Esimerkiksi Tulen ja jään laulu -kirjoissa, joihin Game of Thrones perustuu, mainitaan ja lainataan monia lauluja, jotka eivät koskaan päässeet mukaan sarjaan, eivät ainakaan mitenkään merkittävästi. The Witcher on varmaan mainitsemistani sarjoista paras mitä laulujen olennaisuuteen tulee – jokaisella kaudella on useampikin merkittävä biisi, jotka ovat toinen toistaan kovempia bangereita ja samalla antavat katsojalle tietoa hahmojen suhteista, tunteista ja sarjan maailmasta. Sen sitä saa kun yksi sarjan merkittävimmistä – ja rakastetuimmista – hahmoista on bardi.
Tämä postaus onkin ennen kaikkea minun tapani manifestoida, että tulevaisuudessa televisio- ja elouvakirjoittajat tajuavat laittaa sarjoihinsa musiikkia ja lauluja. Ei niiden tarvitse olla kokonaisia laulukohtauksia, mutta ihan vaan siellä täällä olevia veisuja ja rallatuksia, sekin riittäisi tekemään tarinan maailmasta elävämmän, tutumman ja hauskemman. Erityisesti rukoilen niitä, jotka adaptoivat kirjoja tai sarjiksia tai pelejä joissa lauluja esiintyy, laittamaan laulut mukaan adaptaatioon – lupaan, että alkuperäisteosten fanit ovat siitä kiitollisia.
Kuva 1: The Witcher -sarjan Jaskier (Joey Batey) laulamssa ikonista break-up-biisiään Burn Butcher Burn
Kuva 2: Taru sormusten herrasta -elokuvien Merri (Dominic Monaghan) ja Pippin (Billy Boyd) laulamassa
Kuva 3: Ajan pyörä -sarjan Elayne (Ceara Coveney) eläytymässä The Hills of Tanchicoon
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti