Vuoden 2024 parhaat TV-sarjat – viisi uutta sarjasuosikkia

Katsoin tänä vuonna enemmän uusia TV-sarjoja kuin pitkään aikaan. Lähes kaikki mitä tulin katsoneeksi oli viihdyttävää ja ehdottomasti katsomisen arvoista. Ellen ole aivan tyystin pyyhkinyt jotain sarjaa mielestäni, en usko, että katsoin  mitään mikä olisi mielestäni ollut aidosti surkea tai edes erityisen heikko. 

Haluan tänään höpistä vähän viidestä sarjasta, jotka nousivat ylitse kaikkien muiden tänä vuonna. Listassa on historiallista meininkiä, paranormaalia kauhua, mustan huumorin sävyttämää fantasiaa ja urheiluanimea. Listan sarjat eivät ole missään erityisessä järjestyksessä, koska en halunnut tehdä hankalia päätöksiä.

Interview with the Vampire (2022–)

Anne Ricen klassikkokirjoihin perustuva Interview with the Vampire kertoo vampyyri Louis de Pointe du Lacista, joka kertoo elämäntarinansa toimittaja Daniel Molloylle. Hän kuvailee elämäänsä New Orleansissa, intohimoista mutta synkkää rakkauttaan luojaansa Lestat de Lioncourtia kohtaan sekä omituista perhettään, jonka hän rakensi Lestatin sekä teini-ikäisenä vampyyriksi muutetun Claudian kanssa. IWTV on täydellinen sarja kaltaisilleni nörteille, jotka rakastavat goottilaista kauhua, tragediaa, vähän fucked up romantiikkaa ja kompleksisia hahmoja, jotka riistävät sieluasi ja tekevät toinen toistaan huonompia valintoja. 

IWTV on kaikinpuolin vaikuttava sarja. Sen historiallinen miljöö ja puvustus on hienosti tehty ja siinä on erinomaiset goottilaiset vibat. Sarjan luojat ovat tviikanneet kirjojen tarinaa – se sijoittuu osittain 2020-luvulle ja haastattelija Daniel on vanha mies, joka on jo kerran aiemmin, sekavin ja hämmentävin seurauksin, koettanut haastatella Louisia – mutta muutoksista huolimatta IWTV on yksi parhaista adaptaatioista, joita olen koskaan nähnyt. Se on hyvä esimerkki siitä, miten lähdemateriaalia voi sekä kunnioittaa että muokata ja tulkita uudelleen. Sarjan vahvuus on ehdottomasti sen upea näyttelijäkaarti. Jacob Anderson loistaa henkisen piinan riipimänä Louis'na, joka ajautuu vampyyrien synkkään maailmaan häikäisevän Lestatin viettelemänä. On yleinen vitsi, että Sam Reidin sanotaan olleen Lestatin hengen valtaama näytellessään, mutta tässä vitsissä on jotain perää. Hän on Lestat, syntynyt näyttelemään tätä karismaattista vampyyria, jota eräs sarjan hahmoista kuvaili runollisin (ja hyvin osuvin) sanoin "French fucking bitch motherfucker". Claudiaa esittää kaksi upeaa näyttelijätärtä: ensimmäisellä tuotantokaudella hänet herättää henkiin Bailey Bass ja toisella kaudella hänen tarinaansa jatkaa Delainey Hayles. Erig Bogosian loistaa sarkastisena ja nenäkkäänä Daniel Molloyna ja Assad Zaman tuo kaartiin aivan omanlaistaan energiaa roolityöllään hahmona, josta en kerro sen enempää, että en spoilaisi mitään olennaista.

Olen ikuisesti kiitollinen ystävilleni, jotka kerta toisensa jälkeen jankuttivat minulle tästä sarjasta ja toistelivat, että tulisin pitämään siitä. Olitte oikeassa, myönnän sen with all my heart and soul. IVTW on yksi suosikkisarjoistani ikinä ja ehdottomasti tämän vuoden paras uusi sarja, jonka katsoin. Tämän listan sarjat eivät ole paremmuusjärjestyksessä lukuun ottamatta IWTV:tä. Se ansaitsi ykköspaikan koska se oli selvästi vuoden ykkössarja. Muita en osannut laittaa järjestykseen.

Bridgerton (2020–)

Bridgerton on Netflixin historiallinen hittisarja, jossa seurataan Bridgertonien sisarusten romansseja. Rakkaustarinoiden ohella sarjassa seurataan ystävyyssuhteita, yläluokan meininkiä ja juonittelua ja vaikka mitä muuta, kaikkea mitä voit odottaa historialliselta, kepeällä otteella tehdyltä romanttiselta sarjalta. Olin harkinnut sarjan katsomista jo pitkään, olenhan suuri pukudraamojen fani, mutta sain vasta tänä vuonna aikaiseksi istua alas ja tykittää ensimmäiset kaksi kautta kolmatta odotellessa. Sarja hurmasi minut hauskoilla hahmoillaan, värikkäällä ja hauskan yliampuvalla visuaalisella ilmeellään ja veikeällä otteellaan historiallisen pukudraaman ja romanssin genreen. 

Bridgerton on juuri sellainen sarja, jota katsoessa voit vain sammuttaa aivosi ja antautua tarinan vietäväksi. Minulla on ongelmani tiettyjen sarjan aspektien kanssa (en esimerkiksi välittänyt ykköskauden pääparista), mutta siitä huolimatta sarja toi minulle niin paljon iloa, että olen aloittanut katsomaan sitä uudelleen. Pidän Bridgertonissa erityisesti siitä, miten se ei yritä olla 100% autenttinen historiallinen sarja. Sarjan musiikki on esimerkiksi paljolti modernia pop-musaa, mutta historiallisin soittimin soitettua (kakkoskaudella tanssitaan Miley Cyrusin Wrecking Ballin ja kolmoskaudella Taylor Swiftin You Belong With Me:n tahtiin). Puvustus ei todellakaan ole autenttista aikakaudelle, vaan paljon todellista muotia yliampuvampaa ja suureellisempaa. Sarja myös sijouttuu vaihtoehtoiseen menneisyyteen, jossa Englannin kuningas meni naimisiin tummaihoisen naisen kanssa, mikä johti yhteiskunnan rodulliseen tasa-arvoistumiseen. Hahmokaarti on siten hyvin monimuotoinen – esimerkiksi ykköskauden herttua Simon on tummaihoinen ja kakkoskauden naispääosa, Kate, on intialainen. Bridgerton tulkitsee lähdemateriaalia ja historiallista miljöötään modernilla, leikittelevällä otteella, mikä tekee siitä virkistävän ja erottaa sen muista historiallisista sarjoista.

En malta odottaa Bridgertonin neljättä kautta, koska sen pääosassa on yksi suosikeistani, Bridgertonien perheen kakkospoika, Benedict. Tämän lisäksi haluan kuumeisesti nähdä mitä sarjan muille hahmoille on tapahtunut ja miten edellisten kausien parien elämät ovat edenneet. Minusta kaikkein parasta Bridgertonissa on sen hahmot. He saavat minut palaamaan tarinan pariin uudelleen ja uudelleen.

Kaos (2024)

Kaos on omintakeinen Kreikan mytologian hahmoihin ja taruihin perustuva synkän humoristinen fantasiasarja, jossa seurataan  kuolevaisia ja jumalia heidän kamppaillessaan kohtaloa vastaan. Sarjassa esiintyy Zeuksen, Orfeuksen, Dionysoksen, Ariadnen ja Prometheuksen kaltaisia legendaarisia hahmoja, sekä vähemmän tunnettuja hahmoja, kuten Caeneus. Suurena mytologianörttinä minua aina jännittää katsoa uusia julkaisuja, koska lähes kaikki kreikkalaiseen tarustoon perustuvat sarjat ja leffat ovat olleet pettymyksiä, mutta Kaos ei ollut vain hyvä, vaan ylitti kaikki odotukseni. 

Kaoksessa on kohdillaan lähestulkoon kaikki. Näyttelijät tekevät erinomaista työtä, maailman visuaalinen ilme on mieleenpainuva ja sarjan keskeinen juoni, joka pyörii Zeuksen kasvavan paranoian ja häntä kalvavan ennustuksen ympärillä, oli täynnä loistokkaita käänteitä ja yllätyksiä. Hahmoissa minua ilahdutti se, miten kekseliäästi sarjan luoja kirjoitti heidät. Eurydiken ja Orfeuksen klassinen rakkaustarina ei etenekkään miten luulisit, Dionysos ei ole niin rehvakas ja rento kuin yleensä ja niin edespäin. Vaikka tunsin kaikki hahmot entuudestaan, oli sarja minulle alusta loppuun ihanan yllättävä ja virkistävä. Erityisesti pidin kaikesta Kreetan mytologiaan liittyvästä, koska saaren tarinat ovat minulle hyvin tärkeitä ja koska rakastin sitä, miten Ariadne oli kirjoitettu. Hän ja Dionysos olivat suosikkini! Kaos on hyvä esimerkki siitä, miten vanhoja taruja voi sekä tulkita uudelleen, jopa radikaalinkin erilaisella tavalla, ilman, että katsojalle jää fiilis, että tarinan luojat tallovat vanhoja tarinoita tai eivät välitä niistä. Jos haluat lukea enemmän ajatuksiani Kaoksesta, löydät Kaos-tagin alta arvioni sarjan ensimmäisestä – ja ainoasta – tuotantokaudesta.

Kaos, yksi vuoden huippuhetkistä, toi mukanaan myös yhden vuoden karvaimmista pettymyksistä. Vain noin kuukausi sarjan julkaisun jälkeen, Netflix ilmoitti lopettavansa sarjan tekemisen. Kaokselle ei annettu lainkaan aikaa kehittyä ja kerätä yleisöä. En ollut varsinaisesti yllättynyt uutisista – Kaos oli upean, häpeilemättömän queer ja fiilikseltään hyvin omaalatuinen, yliampuva ja ihanaisen kummallinen, eivätkä tällaiset sarjat pärjää Netflixissä kovinkaan hyvin – mutta vihastuin silti suunnattomasti. Kaos oli niin hyvä ja ansaitsi edes toisen kauden, mahdollisuuden viedä tarina jonkinlaiseen päätökseen. Tällaisenaan, sarja jää pahasti kesken ja monen hahmon tarinat vaille tyydyttävää loppua. Tästä huolimatta suosittelen sen katsomista kaikille kiinnostuneille, koska vaikka se jää kesken, se on upea, upea sarja.

Wednesday (2020-)

Addamsien perheen ikonisesta tyttärestä, makaaberista, superälykkäästä ja kylmäävän ivallisesta Wednesdaysta kertova Wednesday oli erinomainen paranormaali fantasiasarja, jossa tasapainotellaan esimerkillisesti kauhun, komedian, kasvutarinan ja taikakoulukertomksen välillä. Sarjan alussa Wednesdayn vanhemmat lähettävät hänet – hänen usutettuaan piraijoja erään hänen veljeään kiusanneen uimaripojan kimppuun edellisessä koulussaan – Nevermoren akatemiaan, jossa hekin aikoinaan kävivät. Vastahakoinen, mustanpuhuva Wednesday on hyvin harmistunut, kun saa tietää, että hänet laitetaan hurmaavan, energisen Enid-ihmissuden huonetoveriksi. Wednesday haluaa karata uudesta "vankilastaan", mutta pian hän saa muuta ajateltavaa, kun hänen koulunsa lähistöllä alkaa tapahtua mahdollisesti paranormaaleja murhia.

Jenny Ortegan esittämä Wednesday Addams on karismaattinen ja kaikessa kolkkoudessaan rakastettava päähenkilö. Hän sanoo suoraan mitä ajattelee, on häpeilemättä oma itsensä eikä pelkää rikkoa sääntöjä jos ne ovat hänen mielestään typeriä. Häntä ei voi olla ihailematta. Pidin myös kovasti Wednesdayn vanhemmista – Morticiasta ja Gomezista – sekä Enidistä, joka on aivan suunnattoman herttainen. Hänen ja Wednesdayn hitaasti kehittyvä ystävyys oli hurmaava, koska pidän aina niin sanotuista grumpy/sunshine-dynamiikoista, oli kyseessä sitten platoninen tai romanttinen suhde. Wednesday oli, kuten jo aiemmin mainitsin, loistava sekoitus eri genrejä. Välillä sarja oli kutkuttavan creepy ja synkkä, kun taas välillä juonikuviot pyörivät ihastusten, koulutanssiaisten, vanhempien ärsyttävyyden ja opiskelijoiden välisen kilpailun ympärillä, eli mitä perinteisimpien teinisarjojen juttujen parissa. Sarjan fantasiapuoli oli myös hauskaa – Harry Potterilla kasvatettuna nörttinä olen täysin kyvytön vastustamaan taikakouluja.

Odotan innolla Wednesdayn kakkoskautta, joka, ainakin tietääkseni, julkaistaan ensi vuonna. Ykköskausi oli sellaisenaan tyydyttävä – se oli tarina jolla oli hyvä ja selkeä alku, keskikohta ja loppu – mutta viimeisen jakson cliffhangerit jättivät minut kaipaamaan jatkoa välittömästi. Ja vaikka ykköskausi olisikin loppunut aivan siististi vailla ainuttakaan ilmassa leijuvaa kysymysmerkkiä, olisin silti toivonut kakkoskautta, koska Wednesday kummallisine ystävineen (joista yksi on The Thinginä tunnettu kävelevä, tunteva käsi) hurmasi minut tyystin.

Haikyu!! (2014–2020)

Haikyu!! on supersuosittuun mangasarjaan perustuva anime, joka seuraa Hinata Shoyoa, joka unelmoi urasta lentopalloilijana ja liittyy innokkaana heti aloittaessaan lukion koulunsa joukkueeseen. Kauhukseen hän kuitenkin saa selville, että hänen syvästi inhoamansa ylimielinen mutta nerokas Kageyama Tobio, jota vastaan hän pelasi yläasteella yhden nöyryyttävän ottelun, on hakemassa samaan joukkueeseen. Pakon edessä, pojat suostuvat kiikkerään aselepoon, mutta pian he huomaavat, että heidän yhdistämällä vahvuutensa, heistä tulee pettämätön duo. 

Haikyu!! on sarja, jossa on todella monia piirteitä, jotka iskevät minuun aina. Sarjassa seurataan kaveriporukkaa, joka on täynnä ristiriitaisia tunteita, draamaa ja kilpailua. Haikyu!! ei ole anime, jossa vaakalaudalla on maailman kohtalo tai mitään muuta suureellista – se on yhden lenttisjoukkueen tarina – mutta se ei tarkoita etteikö sarjassa olisi menoa ja draamaa, ehei suinkaan. Lentopallo ei ole koskaan ollut yhtä intensiivistä. Myös tarinat siitä kuinka teamwork makes the dream work ovat heikkouteni, ja Haikyu!! on luonnollisesti juuri sitä: Karasunon lukion lenttispojat haluavat nostaa joukkueensa takaisin kunniaan ja vain tekemällä yhteistyötä, luottamalla toisiinsa ja luopumalla turhasta egoilusta he voivat saavuttaa unelmansa. Sarjan hahmot ovat kaikki hauskoja ja rakastettavia, ja moni pojista onkin juuri mielestäni parasta miesgenreä, eli pehmoisia, herttaisia, ystävällisiä ja nöyriä, niitä, jotka haluavat vain tehdä parhaansa ja ovat aina tukemassa ystäviään. Sisarukseni, joka näytti sarjan minulle (maaniteltuaan minua noin vuoden verran katsomaan se hänen kanssaan), ei ollut kovin yllättynyt hurmaantuessani välittömästi Sugasta ja Asahista. Sarjan päähenkilö Hinata on myös aivan hulvaton ja ihana, varsinainen kaaoottinen sekamelska – sellainen pikku kulta, jota kukaan ei voi vastustaa, ei sarjan maailmassa tai katsojien parissa. 

Haikyu!! on hyvän mielen anime, toisin kuin monet suosikkianimeni, jotka ovat, elleivät koko ajan, niin ainakin ajoittain raastavan kamalia ja syövyttävät sen vähäisen elämänilon minkä masentunut mieleni onnistuu loihtimaan. Se on saanut minut nauraamaan lähes hysteerisesti, kieriskelemään sohvalla tunteissani ja antanut minulle monia uusia hahmoja joita rakastan kovasti. Välttelin sarjan katsomista pitkään, en siksi että ajattelin etten tykkäisi siitä vaan, koska minua huvitti se, miten sisarukseni tasaisesti ehdotteli sen katsomista. Koin pikkusiskon velvollisuudekseni olla rasittava ja kieltäytyä. Olen kuitenkin hyvin iloinen, että vihdoin suostuin, koska, kuten hän aina sanoi, Haikyu!! on perin hurmaava.