Ennen kuin syvennyn Medeian hahmoon, on ehkä parasta käydä nopeasti läpi hänen tarinansa. Medeia on Kolkhiksen kuninkaan Aieteen tytär, joka rakastuu kreikkalaiseen sankariin Iasoniin tämän tullessa tavoittelemaan Aieteen legendaarista kultaista taljaa. Iolkoksen kuningas Pelias oli lähettänyt tälle matkalle ja luvannut, että jos Iason onnistuu, hän antaa Iolkoksen kruunun tälle. Pelias oli Iasonin sukua ja istui valtaistuimella, joka oikeutetusti kuului Iasonille.
Medeia, jolla on taikavoimia, kääntyy perhettään vastaan ja auttaa noituudella Iasonia päihittämään Aieteen asettamat haasteet, jotka hänen täytyy läpäistää saadakseen taljan. Aietes kuitenkin pettää lupauksensa, ja Iasonin täytyy varastaa talja. Hän karkaa Medeian ja tämän veljen, Absyrtuksen, kanssa, mutta Aietes ajaa heitä takaa, jolloin Medeia, tai Iason, tai molemmat, surmaavat Absyrtuksen ja paloittelevat tämän ruumiin. He heittävät palaset mereen, mikä hidastaa Aietesta, koska hänen täytyy kerätä poikansa palaset. Medeia ja Iason puhdistautuvat veriteostaan Kirke-noidan saarella, menevät naimisiin ja palaavat Kreikkaan. Iolkoksessa Pelias kieltäytyy kunnioittamasta Iasonin kanssaan tekemää sopimusta. Medeia hoitaa tilanteen tyylilleen uskollisella tavalla, ja punoo tarinan loitsusta, joka voi tehdä ihmisestä nuoren. Se kuitenkin vaatii, että ihminen ensin tapetaan. Peliaan rakastavat tyttäret menevät halpaan, ja surmaavat isänsä, toivoen, että Medeia voi sitten tehdä hänestä nuoren ja vahvan. Tämä ei auta Iasonia valtaistuimelle, ja pari pakenee Korinttiin. Medeia ja Iason saavat kaksi lasta. Eräänä päivänä, vuosien avioliiton jälkeen, Iason ilmoittaa, että aikoo jättää Medeian ja mennä naimisiin Korintin prinsessan kanssa. Yleisimmän version mukaan miehensä teoista raivostunut Medeia tappaa Iasonin morsiamen ja tämän isän kirotulla ja myrkytetyllä viitalla, ja surmaa sitten omat lapsensa satuttaakseen Iasonia. Jumalat pelastavat Medeian Iasonin ja Korintin kansan raivolta ja lennättävät hänet turvaan.
Medeiasta tuli hetkeksi aikaa Ateenan kuningatar hänen mentyään naimisiin kuningas Aigeuksen kanssa. Tämä suhde kuitenkin meni myös pyllylleen Aigeuksen pojan Theseuksen palatessa Ateenaan. Medeia, joka oli saanut Aigeuksen kanssa pojan, Medoksen, ei halunnut Theseuksen vievän Medoksen asemaa perijänä, joten luonnollisesti Medeia yritti murhata Theseuksen. Kun Aigeus sai tämän selville, Medeia pakeni. Joidenkin tarinoiden mukaan hän päätyi asettumaan Vähä-Aasiaan, jossa Medoksesta tuli aikanaan kuningas.
Nyt kun kaikki tuo on selitetty, voimme syventyä analysoimaan Medeiaa tarkemmin. Let's go!
"–because their eyes threw out into the far distance sparkling rays which glittered like gold." – Medeian jumalalllinen sukupuu
Medeialla on varsin värikäs sukupuu. Aloittakaamme hänen isoisästään, auringon jumalasta titaani Helioksesta. Titaanit olivat olymposlaisia jumalia edeltänyt jumalten joukkio, jotka joutuivat luopumaan vallastaan Zeuksen johtamien uusien jumalien voittaessa heidät taistelussa. Helios sai pitää paikkansa auringon jumalana, vaikkakin osa aurinkoon liittyvistä vastuutehtävistä annettiin Zeuksen pojalle Apollolle. Esimerkiksi se, kuka vetää auringon joka päivä halki taivaan vaunuillaan vaihtelee antiikin teksteissä: joskus tämän työn hoitaa Helios, joskus Apollo. Medeian ukki oli siis varsin voimakas heppu.
Helios sai useita lapsia, mutta Medeian isän sisaruksineen hän sai merinymfi Perseen kanssa (tiedän, tiedän, hihitän joka kerta kun joudun kirjoittamaan tuon naispoloisen nimen). Perse synnytti Heliokselle noin kolme poikaa – Aieteen (Medeian isä), Perseksen (hih) ja Aloeuksen – ja kaksi tytärtä, Kirken ja Pasifaen. Medeian sedät ja tädit tekevät myös vaikka mitä villiä mytologiassa. Kirke asusteli saarellaan villieläinten kanssa ja muutti Odysseuksen miehet sioiksi, ja Pasifae sai Kreetan kuninkaan kanssa Ariadnen ja Faidran, jotka ovat hyvin merkittäviä hahmoja muun muassa Theseus-sankariin liittyvissä tarinoissa. Medeian serkuista kaikkein hämmentävin oli kuitenkin pieni Asterion. Pasifae kirottiin rakastumaan härkään ja hän synnytti kyseiselle härälle lapsen, Asterionin, joka tunnettiin paremmin nimellä Minotaurus.
Mutta nyt on aika keskittyä Aietekseen, Medeian isään. Aieteksesta tuli Kolkhiksen valtakunnan kuningas ja hän sai aikanaan useammankin lapsen, muun muassa Medeian ja Absyrtuksen. Hän sai legendaarisen kultaisen taljan haltuunsa, kun nymfi Nefelen lapset Friksos ja Helle pakenivat katkeraa äitipuoltaan biologisen äitinsä lähettämän kultaisen oinaan selässä. Helle putosi matkalle mereen (antiikin aikana Dardenellien salmi tunnettiin nimellä Hellespontos) mutta Friksos pääsi turvana Kolkhikseen. Kultainen oinas uhrattiin ja Friksos antoi sen taljan Aieteelle.
Medeia nähdään usein yksittäisenä hahmona, isänsä tyttärenä ja Kolkhiksen prinsessana. Minusta olisi kuitenkin tärkeää, että hänet ymmärrettäisiin osana monimutkaista, jumalallista sukupuuta ja perhettä. Perhettä, joka tuntuu jakavan yhden merkittävän ulkoisen piirteen: tavatessaan tätinsä Kirken Apollonios Rhodoslaisen eeppisessä runossa Argonautica, niin tädin kuin veljentyttären silmät loistavat kultaisina. Minusta on hauskaa ajatella, että tämän suvun vesat jakavat piirteen, joka merkitsee heidät Helioksen, auringon, sukulaisiksi. Medeia komminkoi mytologiassa merkittävästi lähinnä, perheenjäsenistään, isänsä, veljensä ja tätinsä Kirken kanssa. Hänen tarinansa kuitenkin muistuttaa kiehtovasti hänen serkkunsa Ariadnen tarinaa. Ariadnekin pettää isänsä ja maansa rakastuessaan kreikkalaiseen sankariin ja tulee lopulta heilansa hylkäämäksi. Medeiaa ei saa irrottaa hänen laajemmasta kontekstistaan: kun näin tehdään, hänen hahmostaan kaavitaan pois monia kiinnostavia tasoja. Hän on titaanin lapsenlapsi, länsimaisen kirjallisuuden historian ensimmäisen noidan (Kirke) veljentytär, Minotauruksen serkku ja paljon muuta.
"I do not deny the things I have done; I never have. But do not forget that I was the darkness that allowed you to shine." – Medeian vallankäytön monitahoisuus
Antiikin mytologian kuolevaisilla naishahmoilla ei ole monia keinoja käyttää valtaa. Osa haalii poliittista valtaa ja hallitsee (eksplisiittisesti tai ns. kulissien takana), osa toimii puolisoidensa tai veljiensä tai isiensä kautta, harvat ja valitut ovat sotureita ja taistelijoita, ja suurin osa vain yrittää selvitä hengissä maailmassa, joka ei ole naisille turvallinen. Mytologiassa on kuitenkin kaksi merkittävää kuolevaista noitaa – Kirke ja Medeia – ja he ovat aivan omanlaisiaan naishahmoja. He rikkovat naisille asetettujen roolien rajoja, he ovat pelottavia ja he voivat tehdä asioita joihin edes sankarit eivät kykene. Heillä on hyppysissään niin paljon voimaa, että ei ole ihme, että kumpaakin hahmoa on historian halki demonisoitu ja kuvattu vaarallisina ja kontrolloimattomina. Medeia eritoten on saanut osakseen paljon kuraa – osa siitä on, myönnettäköön, oikeutettua, mutta osa ei.
Medeia tekee monia villejä juttuja myyteissään. Sen lisäksi, että hän auttaa Iasonia läpäisemään Aieteen haasteet – näin tehdessään hän taltuttaa LOHIKÄÄRMEEN voimillaan – hän taistelee jättiläistä vastaan, pakenee Iasonia heidän lastensa surman jälkeen jumalten lähettämässä vaunussa, tappaa Iasonin uuden morsiamen myrkytetyllä vaatteella ja niin edespäin. Medeia on noituuden, risteyksien ja taikuuden jumalataren Hekaten palvoja. Medeia edustaa tätinsä ohella harvinaista naistyyppiä Kreikan mytologiassa. Medeian taikuudessa ja siinä miten hän voimiaan käyttää on olennaista huomioida se, että hän ei ole vain ns. paha noita tai ns. hyvä noita, vaan hänen taikuutensa voi olla suojelevaa sekä vahingoittavaa. Hän varjelee Iasonia vaaroilta yrttiseoksillaan ja turvaa hänen miestensä hengen taistelemalla Talos-jättiä vastaan. Häntä ajatellaan usein väkivaltaisena ja uhkaavana hahmona, ja kyllähän hän sitä on, mutta hän on paljon muutakin. Hänen pahimpien tekojensa ei tulisi antaa pyyhkiä sitä hyvää, jota hän voimillaan saavutti.
Medeia ei kuitenkaan käytä vain maagista voimaa. Hänellä on poliittista, statuksen tuomaa valtaa (hän on prinsessa ja myöhemmin Iasonin, kuuluisan sankarin, vaimo), ja hänellä on nopean älyn tuomaa valtaa, jota hän hyödyntää manipuloidessaan ihmisiä, esimerkiksi Iasonin uutta morsianta ja Peliaan tyttäriä. Medeia ei myöskään tunnu kaihtaneen tappamista, joka on mytologiassa vallankäytön ja väkivallan muoto, jonka katsotaan olleen naisille epätyypillinen ja siten maskuliininen. Naiset saattoivat ehkä tappaa ja aiheuttaa kuolemia välikäsien kautta, mutta murhaaminen – tappaminen omin käsin tai aseella – oli outoa naiselle. Medeia surmaa veljensä ja paloittelee tämän (joissain tarinoissa Iason kannustaa häntä tähän tai tekee sen hänen kanssaan) ja myöhemmin hän tappaa omat lapsensa. Nämä teot ovat hirveitä, siitä ei päästä mihinkään, mutta ne ovat kuitenkin olennainen osa sitä, mikä tekee Medeiasta minusta niin kiehtovan. Hän rikkoo perinteisiä rajoja, hän tekee asioita joita naisen ei voitu kuvitellakaan tekevän ja hän hyödyntää monia vallan muotoja maailmassa, jossa naisilla ei ollut paljoa valtaa.
Tämän luvun alussa oleva lainaus on Rosie Hewlettin upeasta teoksesta Medea ja kiteyttää minusta hyvin sen, miten Medeiaa usein tulkitaan ja mitä hänestä puhuttaessa usein unohdetaan. Medeia tekee kamalia asioita, hän on synkkä ja pimeä hahmo. Ilman häntä, Iason ei kuitenkaan olisi selvinnyt. Ilman häntä, Iason ei olisi suuri sankari vaan yksi monista kreikkalaisista miehistä, jotka yrittivät jotain suurta mutta kuolivat verisesti.
"Bliss and dream intertwined as one / Joy such all lovers might envy / Those thoughts are mine no more / For now I am empty; bereft of you" – Medeian ja Iasonin toksinen rakkaus
Aloittakaamme tämän parin suhteen purkaminen hetkestä, kun Medea rakastuu Iasoniin. Apollonios Rhodoslaisen eeppisessä runossa Argonautica, jumala Eros ampuu Medeiaan nuolella, joka saa Medeian rakastumaan Iasoniin hurjasti ja epätoivoisesti. Apollonios kuvailee, että nuolen osuttua, Medeia menettää itsehillintänsä: "...the control of her mind, gone." Aika ahdistava alku romanssille, eikö vain? Rakastiko Medeia Iasonia koskaan oikeasti, vai oliko kyseessä vain jumalten juoni? Kaikki versiot – vanhat tai modernit – eivät noudata Apollonioksen versiota, onhan se vain yksi versio monista mahdollisista versioista, ja etenkin modernista näkökulmasta tämän parin tarina menettää aika paljon mielenkiintoisuuttaan, jos Medeia on pelkkä Eroksen uhri. Mutta minusta tämä tarina on hyvä muistaa, koska se valaisee, että ehkä Medeian ja Iasonin rakkaus oli jo alusta asti kieroutunutta.
Olen nähnyt teorioita ja versioita Iasonin ja Medeian tarinasta, jossa Iason oli alusta alkaen vain manipuloiva ilkimys, joka ei koskaan todella välittänyt Medeiasta. En pidä tästä versiosta, koska se yksinkertaistaa herkullisen monimutkaista suhdetta, asettaa Medeian komean miehen häikäisemän ja naiivin tytön ja uhrin rooliin, ja tekee Iasonista jonkinlaisen mestarimanipuloijan. Iason on manipuloiva, ehdottomasti, mutta en kerrassaan usko, että hän on niin älykäs, että olisi alusta asti osannut pelata jotain suurta peliä Medeian kanssa. Iason ei ole kovinkaan vaikuttava sankari, eikä hän vaikuta kovinkaan fiksulta, kun hänestä lukee. Kuten Let's Talk About Myths, Baby! -podcastin juontaja Liv kerran sanoi, hän on mies, jolla on käytetyn tiskirätin karisma. Jos Iason olisi vain halunnut Medeian auttavan hänet pois Kolkhikselta, hän ei olisi luvannut Medeialle pyhästi tekevänsä tästä vaimonsa, eikä hän olisi pysynyt Medeian ja poikiensa rinnalla vuosia ennen kuin hylkäsi tämän. Uskon, että Iason aikoinaan todella rakasti Medeiaa, mutta myös pelkäsi ja vierasti tätä aina, koska Medeia on uhkaavan voimakas nainen, "barbaari" ja vaikka mitä muuta Iasonin herkkiä tuntosia järkyttävää.
Lopuksi haluan vielä korostaa sitä, miten kreikkalainen muukalaisviha – omanlaisensa rasismi – vaikuttaa Medeian ja Iasonin suhteeseen. Iason ei ole vain vaimonsa ja poikansa hylkäävä miekkonen – ehei, hän myös jättää "barbaarivaimonsa" koska hän tarvitsee hyvän kreikkalaisen vaimon saadakseen kunnioitettavan aseman Korintin yhteiskunnassa. Barbaarius määrittelee Medeian hahmoa ja hänen kohtaloaan. Hän on hämmentävä, voimakas nainen, joka taistelee kreikkalaisen maailman arvoja ja normeja vastaan, ja hän tekee jatkuvasti yliampuvia väkivallantekoja, joita Iasonin kaltaiset miehet eivät varmasti voineet kuvitellakaan hyvän kreikkalaisnaisen tekevän. Ja hänet jätetään, kun aika koittaa Iasonille perustaa oikeanlainen perhe. Niin kauan kuin Medeia – noita ja barbaari – on hänen vaimonsa, Iason ei voi olla kunnioitettava ihminen. Jos Iason olisi todella rakastanut Medeiaa, hän olisi ehkä pakannut kimpsunsa ja kampsunsa, laittanut poikansa vaunuihin ja ajanut vaimonsa kanssa toisaalle, aloittanut elämän paikassa, jossa he voivat olla rauhassa ilman yhteiskunnan painostusta, mutta ei. Iason tarvitsee kunnioitusta ja haluaa epätoivoisesti olla yhteiskunnan arvostama mies. Medeia ja hänen ikävä asemansa ulkopuolisena – huolimatta siitä, että hän on Helios-jumalan sukua – ovat hänen tiellään. Rakkaus ei päihitä kunnianhimoa ja tuloksena on myrkyllinen rakkaus, joka tuo kummastakin osapuolesta esille heidän pahimmat piirteensä.
"By all of Hell's vengeful demons I'll not leave my sons for my enemies to ridicule. The children must die. I give them life and now I'll take it." – Miksi Medeia surmaa lapsensa?
Medeia tunnetaan parhaiten omien lastensa murhaajana (Huom! Hän ei ole antiikin tarinoissa aina lastensa murhaaja, mutta tämä synkeä versio dominoi mielikuvaamme hänestä Euripideen näytelmän takia ja, veikkaisin, koska se on vain niin traagisen kutkuttava ajatus).Vaikka se ei minusta ole Medeian mielenkiintoisin teko, ymmärrän varsin hyvin, että tämä hetki jää ihmisten mieleen. Äiti, joka tappaa lapsensa kostaakseen aviomiehelleen, on aikamoinen juttu. Karmaiseva, hirveä ja ahdistava juttu. Miksi Medeia tekee niin? Eikö hän voinut keksiä jotain muuta satuttaakseen Iasonia? Rakastiko hän lapsiaan koskaan? Nauttiko hän heidän tappamisestaan? Jos rakasti, niin miten hän saattoi tappaa heidät? Ansaitsiko Iason näin kauhean asian? Medeian teko herättää niin monia kysymyksiä, ja pyrin nyt vastaamaan mahdollisimman moniin niistä.
Medeia tappoi lapsensa satuttaakseen Iasonia, antaakseen hänelle takaisin samalla mitalla. Pojat olivat viaton ase äidin ja isän välisessä kamppailussa. Medeia tappoi poikansa myös, tavallaan, varjellakseen heitä mahdollisesti hankalalta tulevaisuudelta Iasonin ja tämän uuden vaimon hoivissa. Jos Medeian pojat olisivat jääneet Iasonin ja tämän uuden vaimon hoviin, heidät olisi nähty aina barbaari-Medeian lapsina. Olisiko Iason todella antanut entisen, pelottavan vaimonsa lasten periä omaisuutensa ja kruununsa, jonka hän uuden vaimonsa kautta olisi saanut? Iasonin tuntien, enpä usko. On myös hyvin mahdollista, että poikien uusi äitipuoli olisi kokenut pojat uhkana omille lapsilleen ja hankkiutunut pojista eroon. Kuten Medeia sanoo lainauksessa Euripideen Medea-näytelmästä, jolla aloitin tämän luvun, hän ei halunnut jättää lapsiaan muiden pilkattavaksi ja halveksittavaksi. Ja mitä tulee kysymykseen siitä olisiko hän voinut keksiä jotain vähemmän kamalaa Iasonin satuttamiseksi, vastaukseni on yksinkertaisesti se, että tämä on kreikkalaista mytologiaa. Kaikki on yliampuvaa ja mahdollisimman dramaattista.
No, rakastiko Medeia lapsiaan ja mitä hän tunsi tappaessaan nämä? Käkättikö hän kuin paha noita-akka, vai itkikö hän kauhuissaan? En ole koskaan lukenut versiota Medeiasta – modernia tai antiikkista – jossa hän olisi iloinnut veriteostaan tai tappanut lapsensa ilman tunnontuskia. Ehkä Medeian teko olisi helpompi niellä, jos hän olisi yksinkertaisesti psykopaattinen, mutta hän ei ole. Hän rakasti lapsiaan ja kärsi tappaessaan heidät. Hän tappoi heidät osittain siksi, koska rakasti heitä eikä halunnut hylätä heitä mahdollisesti kurjaan kohtaloon. Kun hän tajuaa mitä hänen täytyy tehdä lapsilleen, Euripides kuvailee hänen ajatuksiaan: "The horror of my evil overwhelms me". Vaikka Medeia kuuluisimmassa hänestä kirjoitetusta versiosta ilmaisee hyvin suoraan, että hän suree ja inhoaa tekoaan, kuulen hänestä usein puhuttavan naisena, joka iloitsi verenvuodatuksesta ja nauroi tappaessaan lapsensa. Mitä ihmettä? Kaipa tämä on kompleksisia naishahmoja kaihtavien ihmisten epätoivoinen yritys tehdä Medeiasta yksoikoisen paha, jotta häntä olisi vähemmän ahdistavaa ajatella.
Ansaitsiko Iason tämän? Vaikka Iason on minusta perin turhauttava, tylsä ja ärsyttävä sankari, tietenkään hän ei ansainnut menettää poikiaan tällä tavallaa. Kukaan vanhempi ei ansaitse sellaista. Minun on kuitenkin pakko myöntää, että siinä, ettei Iason onnistu jälleen pakenemaan tekojensa seurauksia, ettei hän onnistu hylkäämään Medeiaa kaikista tälle antamistaan lupauksista huolimatta, on jotain tyydyttävää. Iason on sankari joka koikkelehtii ympäriinsä, satuttaen monia, manipuloiden ihmisiä ja käyttäen heitä. Hän lumosi Medeian, lupasi antaa tälle kaiken, perusti hänen kanssaan perheen ja sitten ilmoitti, että on löytänyt jonkun toisen. Minusta Medeia ansaitsi kostaa hänelle ja näyttää, ettei häntä voi loukata tällä tavalla, ettei hän ole, vaikka vaimo ja nainen onkin, pelkkä leikkikalu, jonka voi hyljätä kun hienompi, säihkyvämpi lelu ilmaantuu kuvioihin. Medeia taistelee, kapinoi kurjaa kohtelua vastaan, eikä niele naisilta odotetulla tavalla aviomiehensä päätöksiä.
"What story can guide us if we can betray all? Dark one, Medea says to the water. Let everything that binds fall. Let all that is known be confused. Let all that we are die. Let me be most hated of all women, and most true." – Missä määrin voimme ihailla Medeiaa?
Medeia on hankala hahmo, mutta rakastan häntä kovasti. Mielestäni hän ansaitsee tulla nähdyksi kompleksisena hahmona ja tulla siten myös käsitellyksi sellaisena. Naishahmoja tupataan liian usein sullomaan "hyvien" ja "pahojen" naisten laatikoihin – miksei heidän annettaisi olla molempia yhtä aikaa? Jos voimme sekä rakastaa Achillesta että järkyttyä hänen mielettömästä väkivallastaan, tuntea Odysseuksen tuskan tämän pyrkiessä epätoivoisesti kotiin mutta silti kauhistua kun hän surmaa 12 orjaa ja kutsua Heraklesta sankariksi vaikka hän tappaa perheensä, miksi emme myös antaisi itsemme ihailla Medeiaa kun hän toimii itsenäisesti ja kieltäytyy olemasta häntä isompien voimien – miesten ja miesten maailman tapojen – uhri, mutta silti tuntea syvää ahdistusta hänen surmatessaan lapsensa? Antakaamme hänen vetää meitä kahtaalle, haastaa meitä ja pakottaa meidät näkemään kauneutta kauheudessa ja synkkyyttä jossain ihailtavassa. Rosie Hewlettin romaanissa Medea, sankari Atalanta sanoo Medeialle: "And I also know how they will tell this story. It is the same for any woman who defies their place in this world. Jason will be the hero, and you? They'll either make you his adoring, lovesick damsel or they'll make you the villain. Those are the only roles they feel comfortable with us occupying." Kyllä, kyllä, tuhat kertaa kyllä. On tavallaan ymmärrettävää, miksi ihmiset pyrkivät yksinkertaistamaan kaiken mielessään – hankalien asioiden kanssa on helpompi elää jos niistä tekee itselleen vähemmän hankalia – mutta toivon, että ihmiset voisivat alkaa opetella antamaan fiktiolle ja etenkin fiktiivisille naisille, enemmän tilaa olla jotain muuta kuin yksinkertaisia.
Medeiaa voi tulkita feministisesti. Lasten surma on kamala teko, sitä en tietenkään kiellä, eikä murhaamisessa sinänsä ole mitään feminististä, mutta siinä, että hän panee vastaan, tekee aktiivisia päätöksiä ja kieltäytyy olemasta Iasonin uhri, on jotain viehättävän uskaliasta ja häkellyttävää kreikkalaisen mytologian naiskuvaston kontekstissa. Euripideen tragediassa Medea, sankarittaremme myös puhuu vuolaasti ja kiivaasti naisten kurjasta, alistetusta asemasta ja julistaa, kuinka naiset ovat mitä onnettomimpia otuksia tässä julmassa maailmassa. Medeia ei hyökkää vain Iasonia vastaan, vaan myös maailmaansa vastaan, joka on rakennettu miesten ja miesten halujen ympärille, jossa naiset ovat vain vaimoja, äitejä ja tyttäriä, jossa heidät voi, kuten Iason tekee hänelle, ottaa, käyttää ja jättää. Se, miten Medeia päättää toimia tilanteessa, josta löytää itsensä, on paljon, paljon ongelmallista ja kamalaa, mutta minusta meidän täytyy, edes vähäsen, arvostaa naista, joka tekee itsestään järkkymättömän esteen patriarkaalisen maailman elämänmenolle. Merkillisen naisen hänestä tekee myös se, etteivät jumalat rankaise häntä hänen teoistaan. Sukulaisen surmaaminen oli yksi kreikkalaisen mytologisen maailman suurimmista rikoksista, mutta jumalat auttavat Medeiaa silti pakenemaan Iasonilta. Tähän en osaa antaa syytä. Olivatko jumalat sitä mieltä, että vaikka Medeia teki perhesurman, hänen tekonsa olivat oikeutettuja, koska Iason oli vain niin kusinen tyyppi? Saiko Medeia erityistä kohtelua, koska oli Helioksen lapsenlapsi? En tiedä, mutta mahdollisia vastauksia on hauska pohdiskella.
Tämän luvun aloittanut lainaus on David Vannin teoksesta Bright Air Black, joka on ehkä synkin versio Medeian tarinasta, jonka olen lukenut. Tarina menee välillä jopa ällöttävän puolelle ja Vannin teksti on paikoittain hankalaa ymmärtää, mutta on se silti ehdottomasti lukemisen arvoinen, etenkin Medeian hahmoista kiinnostuneelle.
Taideteokset:
Kuva 1: Medea (Frederick Sandys, 1868)
Kuva 2: Medea (John William Waterhouse, 1907)
Kuva 3: Medea sekoittelee liemiä teoksessa Jason and Medea (John William Waterhouse, 1907)
Kuva 4: Lähikuva teoksesta Jason swearing eternal affection to Medea (Jean Francois de Troy, 1742–1743)
Kuva 5: Lähikuva teoksesta Medea on Her Golden Chariot (Gérman Hernández Amores, 1887)
Kuva 6: Medea (Charles Antoine Coypel, 1715)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti