Luin viime vuonna vähän yli 160 fiktiivistä teosta. Suurin osa niistä oli romaaneja, mutta mukana oli myös jokunen sarjakuva, runokokoelma ja näytelmä. Suurin osa lukemistani teoksista oli hyviä, jopa erinomaisia, mutta valitettavasti annoin viime vuonna vain muutamalle kirjalle täydet 5/5 tähteä, mikä on aina hieman harmillista. Olin viime vuonna myös yleisesti todella ahdistunut ja ahdistukseni vaikutti paljon lukemiseeni. Se heikensi usein keskittymistäni ja teki uusein kirjojen aloittamisesta usein hankalaa. Äärimmillään se sai minut pelkäämään, että useamman kolmen tähden kirjan putki tarkoitti, että en oikeasti enää pidä lukemisesta. Ahdistus on kiva juttu, eikö vain? Summa summarum, minulla oli viime vuonna hankaluuksia lukemisen kanssa.
Luin kuitenkin joitain ikimuistoisia teoksia, joista tuli uusia suosikkejani. Haluan tänään kertoa teille kymmenestä teoksesta, joita rakastin koko sydämelläni ja jotka viihdyttivät, naurattivat, itkettivät ja innostivat minua. Tässä he ovat – vuoden 2025 kymmenen parasta fiktiivistä teosta!
Not Quite Dead Yet (Holly Jackson)
Not Quite Dead Yet on omalaatuisin dekkari, jonka olen hetkeen lukenut. Siinä seurataan Jetiä, jonka kimppuun hyökätään eräänä yönä juhlien jälkeen. Kun hän herää sairaalassa, hänelle kerrotaan, että hänellä on noin viikko elinaikaa. Jet ei halua tuhlata viimeisiä päiviään ja päättää ratkaista oman murhansa. Jetin tarina on intensiivinen ja traaginen, mutta ennen kaikkea se on ahdistava, koska lukija tietää alusta alkaen, että Jet tulee kuolemaan, että hänen aivovammansa on tikittävä aikapommi, joka tulee räjähtämään hetkenä minä hyvänsä. Jackson pohdiskelee kirjassa monia koskettavia teemoja, kuten mutkikkaita perhedynamiikkoja, menetettyjä mahdollisuuksia, orastavaa rakkautta ja sitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoista kullekin meistä. Vaikka kirja on, yllätys yllätys, todella synkkä, se on paikoittain myös aivan todella hauska – Jetin huumori oli perin samaistuttavaa.
The Emperor and the Endless Palace (Justinian Huang)
Justinian Huangin esikoisteos The Emperor and the Endless Palace muistutti minua jälleen siitä, että minun ei tule luottaa liikaa muiden ihmisten mielipiteisiin kirjoista jotka kiinnostavat minua vaan luottaa omiin vaistoihini kun ne sanovat, että jokin kirja saattaisi olla minusta hyvä. Joskus enemmistö on oikeassa, mutta Huangin tapauksessa enemmistö on mielestäni aivan väärässä. Tämä kirja oli wild ride alusta loppuun, täynnä yllättäviä käänteitä. En malttanut lopettaa lukemista, koska halusin tietää miten tarina päättyy. Huangin kirja kertoo kahdesta miehestä jotka tapaavat ensi kerran muinaisen Kiinan hovissa, ja jotka syntyvät vuosisata toisensa jälkeen uudestaan ja yrittävät löytää tiensä toistensa luokse. Heidän tarinansa ei ole vain tarina rakkaudesta, se on tarina pakkomielteestä, petoksista, kohtalosta ja himosta. Tämä kirja jäi kummittelemaan mieleeni viikkokausiksi luettuani sen loppuun.
Skandar and the Spirit War (A. F. Steadman)
On aina pelottavaa aloittaa rakastamasi sarjan viimeinen osa. Entä jos se on pettymys? Entä jos lempparihahmosi tarina päättyy traagisesti? Entä jos keskeisten mysteerien vastaukset ovat tylsiä? Mielessäni pyörivät nämä ja liuta muita kysymyksiä, kun aloitin A. F. Steadmanin ihanan, taianomaisen yksisarvisista ja heidän ratsastajistaan kertovan Skandar-sarjan viimeisen kirjan Skandar and the Spirit War. Ilokseni voin ilmoittaa, että Steadman antoi faneilleen tyydyttävän, hauskan, katkeransuloisen, riemastuttavan, jännittävän ja maagisen finaalin. Spirit War sinetöi Skandar-sarjan paikan yhtenä suosikkisarjoistani ikinä. Rakastan näitä hahmoja (erityisesti Skandarin bestistä, rämäpäistä, kunnianhimoista ja viekasta Bobbya), heidän riehakkaita yksisarvisiaan ja tätä elementtimagiantäyteistä maailmaa. Oli haikeaa sanoa hyvästit näille hahmoille, mutta ainakin lohtunani oli se, että heidän tarinansa saivat ansaitsemansa päätöksen.
Batman: The Court of Owls Saga (Scott Snyder)
Scott Snyderin kirjoittama ja Greg Capullon upeasti kuvittama Batman: The Court of Owls Saga on yksi kuuluisimpia ja rakastetuimpia Batman-tarinoita. Sen keskeinen pahis ei ole yksittäinen superrikollinen, vaan legendaarinen, synkkä salaseura, Pöllöjen neuvosto, joka alkaa lietsoa sotaa Batmania vastaan. Sarjakuvassa tasapainotellaan hienosti toivon ja kauhun välillä, sukelletaan Waynen perheen menneisyyden haavoihin ja pistetään Batman todelliselle koetukselle. Koska rakastan Batmanin ja hänen Robiniensa dynamiikkoja, olin erityisen riemuissani kun tajusin, että sarjiksessa keskitytään aika lailla Batmanin ja Dick Graysonin (ensimmäinen Robin, sittemmin Nightwing) suhteeseen. Oli ihana nähdä millainen heidän suhteestaan on rakentunut Dickin lopetettua duuninsa Batmanin sidekickinä. Haluan nostaa hattuani Snyderille myös siitä miten hän kirjoitti Martha Waynen hahmon ja miten hän kuvasi Batmanin symbolista merkitystä Gothamin kansalle.
Pure mua (Terhi Tarkiainen)
Terhi Tarkiaisen Verta hampaissa -vampyyrisarja on ehdottomasti yksi tämän vuoden ilahduttavimpia lukukokemuksiani. Sarja alkaa Pure mua -kirjalla, jossa rikkaan perheen tytär, historian gradua vääntävä Anna saa vanhemmiltaan lahjaksi ikioman vampyyrin, Vladin, jolla hän saa tehdä ihan mitä haluaa. Anna ei kuitenkaan halua käyttää terävähampaista lahjaansa hyväkseen ja alkaa setviä miten saisi tämän palautettua kenneliin, josta äiti ja isä hänet ostivat. Vaikeuttamaan Annan elämää entisestään saapuu Vladin verenhimoinen kumppani, Kalma, joka on valmis tappamaan kenet vain pelastaakseen rakkaansa. Pure mua on aivan ainutlaatuinen kirja, täynnä ihastuttavan kuivaa huumoria, absurdeja tilanteita ja ikimuistoisia hahmoja (erityisesti Anna valloitti sydämeni). Sarjan muutkin osat ovat hyviä, mutta tällä ensimmäisellä kirjalla on erityinen paikka sydämessäni.
Superman: Birthright (Mark Waid)
Luin tänä vuonna todella paljon DC-sarjakuvia ja löysin lukuisia uusia suosikkeja. Mark Waidin erinomainen Superman: Birthright on ehdottomasti paras Superman-sarjakuva, jonka olen koskaan lukenut. Sarjiksessa seurataan Clarkin muutosta aloittelevasta journalistista, joka unelmoi ihmisten auttamisesta, supersankariksi. Tämä on hänen sankarisyntytarinansa – Waid näyttää meille miten hän luo ikonisen asunsa äitinsä kanssa, suorittaa ensimmäiset tehtävänsä Supermanina ja taistelee todistaakseen Metropoliksen väelle, ettei hän ole uhka (vaikka Lex Luthor muuta väittääkin). Waidin Clark on herttainen, rakastava, kiltti ja uhrautuva, mutta hän on myös yksinäinen nuori mies, joka on ainut kaltaisensa, täysin vailla ihmisiä jotka ymmärtäisivät häntä. Kultainen poju. Waid kirjoittaa kaikki ikoniset Superman-hahmot erinomaisesti – hänen Lexinsä on kiero juonittelija ja hänen Lois Lanensa on uhmakas, itsepäinen, uhkarohkea ja nokkela. Upea sarjis.
Thyestes (Seneca)
Roomalaisen näytelmäkirjailija Senecan Thyestes on kylmäävä, kammottava ja karmaiseva kertomus toisiaan verisesti vihaavista veljeksistä, Atreuksesta ja Thyesteestä. Kiero Atreus kutsuu maanpaossa eläneen Thyesteen kotiinsa, jotta he voivat sopia riitansa. Tosiasiassa, hänellä ei ole aikomustakaan antaa veljelleen anteeksi – sen sijaan hän aikoo tehdä jotain todella, todella ällöttävää ja julmaa. Thyestes on aidosti piinaava tragedia ja erinomainen kuvaus sukupolvelta toiselle siirtyvästä väkivallan kierteestä ja kostosta (voiko kostamalla saavuttaa onnen ja kuinka pitkälle olemme valmiita menemään kostaaksemme meihin kohdistetun loukkauksen ja niin edespäin). Atreuksen ja Thyesteen suvun tarina on yksi suosikkimyyteistäni, koska se on niin käsittämättömän kaoottinen ja kauhea (tässä myytissä on kaikkea kannibalismista oman lapsen surmaamiseen), ja tämä on ehdottomasti paras, koskettavin ja aidosti hirvittävin kuvaus suvun tästä sukupolvesta.
Catwoman: Trail of the Catwoman (Ed Brubaker)
Brubakerin upeassa, synkässä ja intensiiisessä sarjiksessa Selina Kyle palaa Gothamiin lavastettuaan jonkin aikaa sitten oman antisankaritar-alter egonsa, Kissanaisen, kuoleman. Hän haluaa aloittaa alusta ja uudistaa Kissanaisen roolin. Tämä sarjis sisältää ryöstökeikkoja, takaa-ajoja ja arvoituksia – se on rikostarina ja tarina antisankarittaresta, mutta se on myös tarina nuoresta naisesta, joka yrittää löytää oman polkunsa, joka kamppailee tunteidensa kanssa ja joka haluaa auttaa yhteiskunnan heikoimpia, niitä, jotka poliisit ja jopa Batman usein unohtavat. Brubaker kuvasi Selinan ja Batmanin suhdetta erinomaisesti – he rakastavat toisiaan, mutta he elävät aivan eri maailmoissa – ja rakastin sitä, miten hän kirjoitti Gothamin kaupungista. Sarjiksen taide oli myös ihanan noir-vaikutteista.
Dracula (Bram Stoker)
Luin tänä vuonna, vihdoin ja viimein, Stokerin Draculan. Se odotti minua hyllyssäni vajaan vuosikymmenen. Tiesin aina, että joku päivä lukisin sen, joten en koskaan luopunut siitä. Dracula oli huumaava lukukokemus – luin sen intoa puhkuen neljässä päivässä ja vaikka luin sen jo tammikuussa, ajattelen sitä yhä usein. Pidin todella paljon Stokerin luomasta synkästä tunnelmasta, hänen tavastaan kuvailla tunteita ja ympäristöä, ja hänen kirjansa hahmoista. Erityiseksi suosikikseni nousi Mina Harker, joka oli monin tavoin kirjan sykkivä sydän sekä fiksumpi hahmo kuin uskalsin toivoa – monet painottavat Draculan olevan hyvin seksistinen kirja ja vaikka siinä on monia aikakaudelleen tyypillisiä, ns. problemaattisia piirteitä, väittäisin esimerkiksi Minan hahmon olevan paljon parempi kuin mitä ihmiset usein väittävät. Oli ilo lukea tämä vampyyrikauhun klassikko ja nähdä mistä monet legendaariset vampyyritroopit saivat alkunsa.
Bury Our Bones in the Midnight Soil (V. E. Schwab)
Jos joku kirjailija oli luotu kirjoittamaan eeppinen, toksinen, synkkä ja goottilainen lesbovampyyriromaani, niin se on V. E. Schwab. BOBITMS on hieno, monessa aikajanassa ja monella eri historiallisella aikakaudella liikkuva teos, jossa pohdiskellaan kuolemattomuutta, elämän merkitystä, rakkautta, raivoa, kostoa ja misogynian eri tasoja kolmen vampyyriksi muuttuvan hyvin erilaisen naisen elämäntarinan kautta. Olen aina rakastanut Schwabin kirjoitustyyliä, mutta tässä kirjassa hänen lyyrinen tapansa kirjoittaa pääsee loistamaan kerrassaan upeasti. Schwabin vampyyriteos on läpeensä queer, ja käsitteleekin queer-ihmisille tuttuja tunteita ja kokemuksia samaistuttavalla tavalla, huolimatta siitä, että päähenkilöt ovat verta juovia hirviöitä. Ja veren juomisesta puheen ollen, Schwab myötäilee joitain perinteisiä vampyyritrooppeja, mutta myös keksii omia sääntöjään, jotka tekevät hänen vampyyreistaan uniikkeja ja hänen omiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti