maanantai 9. kesäkuuta 2025

Pride Month 2025: Pitkä lista kirjavinkkejä

Tänään, Pride-kuukauden kunniaksi, haluan vinkata teille queer-kirjoja! Esittelyssä on, tilan säästämiseksi, kaksi kirjaa per genre ja lyhykäinen esittely kustakin kirjasta, sen juonesta ja tunnelmasta.


Travis Baldreen Legendoja ja latteja on herttainen, rento ja viihdyttävä fantasiatarina, jossa seurataan Viviö, entistä örkkipalkkionmetsästäjää, joka päättää eläköityä vaarallisesta työstään ja perustaa kahvilan pieneen Thumen kylään. Mutta miten esitellä kahvilakulttuuri kylälle, joka ei ole koskaan kahvista kuullutkaan? Vivin tarina on lämminhenkistä fantasiaa: sitä lukiessa ei tarvitse pelätä hahmojen kuolevan, sotien syttyvän tai mitään aivan kamalaa tapahtuvan. Tarinassa on vaarallisia tilanteita, mutta ennen kaikkea se on täynnä ystävyyttä, uusia alkuja ja leppoista queer-romantiikkaa.

Freya Marsken A Marvellous Light aloittaa romanttisen queer-fantaisatrilogian The Last Binding, jonka jokaisessa kirjassa seurataan eri pariskuntaa (kaikki sarjan romanssit ja päähahmot ovat erinomaisia). Ensimmäisessä kirjassa baronetti Robin Blyth ajautuu vahingossa keskelle maagista salaliittoa saatuaan pestin yhteishenkilönä maagisen ja tavallisen maailman välillä. Hänen oppaansa taikuuden synkeään maailmaan on Edwin Courcey, joka on jo vuosia kamppaillut taikavoimiensa kanssa. A Marvellous Lightin taikamaailma on kiehtova, mutta tämä kirja (kuten sen jatko-osatkin) on ennen kaikkea romanssi.  


Terhi Tarkiaisen Maggie eli kuinka jano tyydytetään (kolmas kirja itsenäisten historiallisten romaanien Vallattomat viettelijät -sarjassa), on paikoittain lähes absurdin puolelle hujahtava historiallinen seikkailu, jossa seurataan Maggieta ja hänen kaksoisveljeään Richardia, jotka pestaavat Lontoon suosituimman tohtorin, Foxin, auttamaan kehnosta terveydestä kärsivää Richardia. Kummatkin sisarukset päätyvät ihastumaan Foxiin, mikä johtaa Tarkiaiselle tyypillisiin hullunkurisiin ja joskus kyseenalaisiinkin seurauksiin. Tarjolla on romantiikkaa, seksiä, läheltä piti -tilanteita ja väärinkäsityksiä.

Niamh Murphyn Escape to Pirate Island on koukuttava, kaikki merirosvoseikkailujen perinteet täyttävä seikkailu. Salakuljetusbisneksensä menettänyt Cat kohtaa merellä Lilyn, isänsä velkojia pakenevan nuoren leidin, joka haluaa löytää, isänsä vanhan kartan avulla, aarteen, jolla voisi ostaa itselleen uuden elämän. Kumpikin nainen etsii itsenäisyyttä, vapautta ja uutta alkua, mutta löytävät samalla myös toisensa ja mahdollisuuden todelliseen rakkauteen. Escape to Pirate Island on hauska, jännittävä, romanttinen, dramaattinen ja traaginen: toisin sanoen, erinomainen tunteiden vuoristorata historiallisen seikkailun muodossa.


Sapfon, kreikkalaisen maailman "kymmenennen muusan", runot (lähinnä kokoelma fragmentteja) ovat queer-kirjallisuuden kulmakiviä. Runoissaan Sapfo kirjoitti koskettavasti omista kokemuksistaan, elämästään ja tunteistaan. Sapfo kirjoitti paljon tunteistaan toisia naisia kohtaan. Hän on queer-naisten ikoni ja termi "sapphic" tai "sapfolainen" jolla kuvataan naisista kiinnostunutta naista, juontuu hänen nimestään. Sapfon runoista kiinnostuneelle suosittelisin joko Anne Carsonin käännöstä If Not, Winter tai Pentti Saarikosken käännöstä Iltatähti, häälaulu.

Simon Averyn toimittama runoteos Hand in Hand With Love: An Anthology of Queer Classic Poetry on, kuten kirjan nimestä voi päätellä, kokoelma queer-runoja niin historian tunnetuimmilta queer-kirjailijoilta kuin vähemmälle huomiolle jääneiltä runoilijoilta (mukana on mm. Oscar Wildeä, Walt Whitmania ja Emily Dickinsonia). Teoksessa löytyy runoja muun muassa rakkaudesta, himosta, identiteetistä, menetyksestä, fantastisista seikkailuista ja vastarinnasta. Averyn kokoama teos on kaunis oodi queer-historialle ja todistus siitä, että queer-rakkaudesta ja -kokemuksista on kirjoitettu jo vuosituhansia.


Casey McQuistonin Suutelin Shara Wheeleriä on romanttinen nuortenkirja, jossa Chloe, rikkaan ja kauniin Shara Wheelerin akateeminen nemesis, alkaa selvittää Sharan mysteeristä katoamista viikkoja ennen lukion päättymistä. Shara on jättänyt jälkeensä kirjeitä kolmelle ihmiselle joita hän on suudellut: poikaystävälleen Smithille, koulun pahikselle Rorylle ja Chloelle. Minne Shara meni? Miksi hän suuteli Chloeta? Mtä hän haluaa kirjeillään sanoa? Shara Wheeler on komediallinen teos aikuistumisesta, nuoresta rakkaudesta, yhteisön voimasta ja kasvamisesta queerina ihmisenä heteronormatiivisessa maailmassa.

Alexis Hallin Boyfriend Material on romcom pahamaineisen miehen pojasta, Lucista, joka, pelastaakseen uransa ja maineensa, vakuuttaa komean, stabiilin ja hienostuneen Oliverin esittämään hänen poikaystäväänsä. Jos Lucilla on asiallinen poikaystävä, hän ei voi olla kaaottinen sekamelska, eihän? Klassisen romcomin tapaan Lucin ja Oliverin tarina poukkoilee söpöilystä draamaan hassujen sivuhahmojen, väärinkäsitysten ja koskettavien rakkaudentunnustuste  siivittämänä. Mukana on myös modernin median tungettelevaisuuden kritiikkiä.


Lisa Jewellin Yöhön kadonnut on addiktoiva dekkari, jossa seurataan kolmea näkökulmaa: Tallulahia, 19-vuotiasta äitiä, joka katoaa eräänä yönä kavereidensa kanssa hengaillessaan, Tallulahin äitiä, Kimiä, joka yrittää löytää tyttärensä ja Sophieta, joka, vuotta myöhemmin, löytää kävelyllä Tallulahin katoamispaikan läheltä pahvinpalan, jossa lukee "Kaiva tästä". Yöhön kadonnut on tarina äitiydestä, pikkukaupungin salaisuuksista, toksisista suhteista ja siitä, kuinka se, mitä ulkopuoliset näkevät elämästämme voi olla hyvinkin kaukana totuudesta. 

Bea Fitzgeraldin Then Things Went Dark -teoksessa kuusi wannabe-julkkista osallistuvat uuteen realityohjelmaan, jossa heidät päästetään valloileen luksussaarelle ja jossa heidän jokainen hetkensä striimataan livenä maailmalle. He ottavat osaa hupsuihin kilpailuihin, draamailevat ja muodostavat suhteita. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun eräänä yönä, yksi heistä kuolee – ja miljoonat näkevät sen tapahtuvan livenä striimillä. Then Things Went Dark on täynnä toinen toistaan raivostuttavimpia hahmoja, mutta huolimatta siitä, että halusin retuuttaa heistä jokaista jossain välissä, en voinut lakata lukemasta.


Chuck Tinglen Bury Your Gays on Hollywoodiin sijoittuva kauhukirja. Sen päähenkilö Misha on juuri ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa saanut käsikirjoittaja, joka ajautuu riitaan sarjansa tuottajien kanssa heidän vaadittuaan häntä tappamaan sarjansa lesbopäähenkilöt kauden lopussa (kirjan nimi viittaa pahamaineiseen bury your gays -trooppiin). Mishan taistellessa sarjansa ja hahmojensa puolesta, hänen omien kauhutarinoidensa hirviöt alkavat vainota häntä ja hän ajautuu keskelle koko Hollywoodia elokuva- ja TV-maailmaa ravisuttavaa mysteeriä. 

T. Kingfisherin What Moves the Dead on goottilaishenkinen lyhytromaani, joka perustuu Edgar Allan Poen tarinaan The Fall of the House of Usher. Kirjan päähenkilö on fiktiivisen itä-Eurooppalaisen Gallacian valtion entinen sotilas, meidän termein muunsukupuolinen Alex Easton, joka matkustaa tapaamaan vanhoja ystäviään, Roderick ja Madeleine Usheria. Tämä kirja sopii paitsi gotiikan faneille myös kaikille jotka nauttivat nasevasta hirtehishuumorista, luontoon pohjautuvasta kauhusta ja sienistä intoilevista vanhoista brittiläisrouvista. What Moves the Dead on ensimmäinen osa sarjassa.


Clare Pooleyn Joka päivä laiturilla viisi on teos epätodennäköisistä ystävyksistä, jotka kohtaavat junassa, jolla he kaikki matkustavat päivittäin, aina samaan aikaan. Jokaisella heistä on ongelmia elämässä: yksi kärsii ahdistuksesta töissä, toinen piilottelee totuutta vaimoltaan, kolmas on kiusaamisen uhri. Jokainen heistä löytää Iona Iversonissa, eläkeikää lähestyvässä, villiä ja jännittävää elämää vaimonsa Bean kanssa eläneessä, naisessa ystävän ja oppaan, joka neuvoo heitä arjen myrskyissä. Joka päivä laiturilla viisi on ehdoton hyvän mielen romaani – se saa sinut taatusti hymyilemään!

Kim Hye-Jinin Concerning My Daughter kertoo tyttöystävänsä kanssa äitinsä kotiin muuttavan Greenin äidistä, joka ei ole tyytyväinen tyttärensä "elämänvalintoihin". Tämä teos pureutuu siihen, miten Greenin äiti suhtautuu lapseensa, miten hän näkee queer-ihmiset, miksi hän ei kykene hyväksymään Greeniä ja miten hänen ahdasmielisyytensä vaikuttaa hänen perheensä dynamiikkaan. Kirja ei pyri oikeuttamaan äidin asenteita – se kutsuu lukijansa ainoastaan pysähtymään miettmään miksi äiti on sellainen kuin on, mitä hän tarkalleen ottaen pelkää ja mistä nämä pelot johtuvat.


Koogin Killing Stalking on lähes kaikki tabut läpikäyvä kauhu-manhwa, jonka alussa hiljainen ja yksinäinen Yoon Bum murtautuu palavan ihastuksensa kohteen, komean ja hurmaawan Oh Sangwoon kotiin. Sangwoo ei kuitenkaan ole lainkaan sellainen kuin Bum odotti. Hänen unelmansa elämästä Sangwoon kanssa osoittautuu painajaiseksi. Killing Stalking on todella häiritsevä, synkkä ja joskus jopa ällöttäväkin sarja, mutta se on omalla tavallaan koukuttava, kaikessa hirveydessään kiehtova. 

Melissa Marrin DC-tarina The Strange Case of Harleen and Harley on Robert Louis Stevensonin klassikkoon, Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde, perustuva sarjakuva, jossa vähävaraisen perheen tytär, Harleen, päättää tienata hieman extrarahaa osallistumalla tyttöystävänsä Pamela Isleyn kanssa hämäräperäisiin lääketesteihin. Harleen huomaa pian, että jokin on vialla – hänellä on aukkoja muistissaan ja noina pimeinä hetkinä hän tuntuu tekevän mitä villeimpiä asioita. Mitä hänelle ja Pamelalle tapahtuu, ja ovatko heidän kokemansa muutokset pelkästään pahoja? Tämä sarjis sopii vannoutuneille sekä uusille DC-faneille.


J. Sheridan Le Fanun vampyyriklassikko Carmilla on kiehtovan synkeä (ja valitettavan lyhyt) goottilainen kertomus Laurasta, joka asuu isänsä kanssa linnassa keskellä ei mitään, ja kauniista, mysteerisestä Carmillasta, joka päätyy majailemaan heidän luonaan äitinsä ollessa matkalla. Tyttöjen välille muodostuu intensiivinen, pakkomielteinen "ystävyys" (tämä kirja julkaistiin 1872 mutta se on hyvin avoimen queer), mutta mitä enemmän he humaltuvat toisistaan, sitä karmaisevampia painajaisia ja näkyjä Laura alkaa nähdä. Ehkäpä, kenties, Carmilla ei ole aivan tavallinen nuori nainen... tai ihminen. 

E. M. Forsterin Maurice kertoo Mauricn elämästä lapsuudesta yliopiston jälkeiseen aikaan. Hän tutustuu omaan homouteensa ja rakastuu ystäväänsä Cliveen ja riistanvartija-Aleciin. Kirjassa pohdiskellaan aikakauden yrityksiä "parantaa" homoja, sisäistettyä homofobiaa ja erilaisia tapoja, joilla miehet saattoivat, tällöinkin, elää yhdessä. Forster halusi kirjoittaa homoteoksen, jossa on onnellinen loppu. Hän kuvaili: "A happy ending was imperative. I shouldn't have bothered to write otherwise. I was determined that in fiction ayway two men should fall in love and remain in it for the ever and ever–".


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Säätyläisten arkea, venäläistä kommunismia, sarjamurhaajia ja paljon muuta – historiavinkkejä kaikille

Tänään on jälleen aika antaa historianystäville kirjavinkkejä! Olen pyrkinyt luomaan listan jossa on mahdollisimman monenlaisia kirjoja, eik...