The Superhero Ladies Book Tag

Tämän supersankaritarinoiden legendaarisia naishahmoja juhlivan book tagin löysin YouTubesta kanavalta Stars and Embers. Olen suomentanut kysymykset itse.

1. Wonder Woman: Pick a book with Greek Mythology origins / Kirja, joka pohjautuu kreikkalaiseen mytologiaan

Natalie Haynes on yksi tämän hetken tunnetuimpia kreikkalaisen maailman myyttejä uudelleen tulkitsevia kirjailijoita (hän on kirjoittanut muun muassa menestyneet romaanit A Thousand Ships ja Stone Blind, ja hittitietokirjan Pandora's Jar). Hänen ensimmäinen romaaninsa, The Amber Fury, ei päällisin puolin kuulosta kreikkalaiseen mytologiaan perustuvalta kirjalta, mutta se on. Kirja sijoittuu meidän maailmaamme ja nykyaikaan, mutta sen juonikuvioissa ja hahmoissa on vivahteita antiikin mytologian taruista. The Amber Fury ei ole mielestäni Haynesin paras romaani, mutta halusin mainita sen tässä, koska en näe sitä useinkaan mainittavan ja se ansaitsee enemmän huomiota ja rakkautta.

2. Black Widow: Pick a character with more than one name or alias / Hahmo, jolla on useampi nimi tai alias

Vain harvalla hahmolla on yhtä pitkä lista nimiä, lempinimiä tai arvonimiä kuin George R. R. Martinin Daenerys Targaryenilla. Daeneryksen veli kutsuu häntä Danyksi, ja viidenteen kirjaan mennessä hän on saanut nämä arvonimet ja kunnianimet: Myrskysyntyinen, Lohikäärmekiven prinsessa, Palamaton, Meereenin kuningatar, Andalien, Rhoynarin ja Ensimmäisten miesten kuningatar, Khaleesi, Kahleiden katkoja, Lohikäärmeiden äiti ja Seitsemän kuningaskunnan hallitsija ja valtakunnan suojelija. Muistaakseni tuossa on kaikki ja toivottavasti käänsin ne kaikki oikein (en ole lukenut kirjoja pitkään aikaan joten suomenkieliset käännökset eivät ole ihan selkeinä muistissa).

3. Scarlet Witch: Pick a character who has magical powers / Hahmo, jolla on taikavoimia

Leigh Bardugon upean Grishaversumi -sarjan Zoya Nazyalensky! Hänellä on vaikka minkälaisia voimia ja hänestä kasvaakin kirjojen aikana varsinainen badass. Pidän Zoyassa siitä, ettei hän yritä olla miellyttävä tai herttainen, vaan on rehdisti oma, usein epämiellyttävä, naseva ja hapan itsensä. Hän ei kuitenkaan ole paha ihminen ja hän on kokenut vaikka mitä kamalaa: hän on yhtäaikaa haavoittuvainen sekä teräksinen. Grishaversumi on täynnä loistavia naishahmoja, joilla on maagisia voimia, mutta Zoya on heistä suosikkini. Oheisen virallisen kuvauksen Zoyasta on tehnyt Kevin Wadda.

4. Captain Marvel: Pick a book that has gone out of this world / Kirja, joka on "out of this world"

E. K. Johnstonin Queen's Shadow on kirja nuoresta naisesta, joka eli kauan sitten kaukaisessa galaksissa... Queen's Shadow kertoo Star Warsin Padmé Amidalan vaiheista hänen kuningatarkautensa jälkeen. Kirjan alussa Naboolle valitaan uusi kuningatar, joka pyytää Padméa palvelemaan planeettaansa galaktisessa senaatissa. Valitsin tämän kirjan siksi, koska siinä korostuu naisten kokemukset, naisten välinen ystävyys ja Padmén, yhden Star Warsin tärkeimmän leidin, elämä, ura ja tunteet. Se tuntui sopivalta tälle supernaisia juhlivalle tagille.

5. Agent Carter: Pick a kickass female character in a book set in a historical time period / Badass-naishahmo historiallisessa kirjassa

Ariel Lawhonin Koodinimi Hélènen päähenkilö Nancy Wake (joka oli siis ihan oikea ihminen – tämä teos perustuu hänen elämäänsä) on todellakin badass. Hän on neuvokas, fiksu, päämäärätietoinen, urhea ja sisukas, ja hän toimii toisen maailmansodan aikana niin vakoojana, salakuljettajana kuin sotilaana. Hän muistuttaa minua itse asiassa hieman Peggystä (en ihmettelisi jos Peggyn hahmo pohjaisi osittain häneen): heillä molemmilla on jalat tukevasti maassa, räikyvän punaista huulipunaa huulillaan ja mielessä aina hyvä läppä. He joutuvat myös molemmat taistelemaan saadakseen johtamiensa miesten kunnioituksen.

6. Catwoman: Pick a character with an affinity for animals / Hahmo, joka on kiintynyt eläimiin

Marianne Curleyn Aikavartio-trilogian Neriah Gabrielilla on, kuten kaikilla kirjan päähenkilöillä, erityisiä kykyjä, joita he hyödyntävät taistelussaan pahuutta vastaan. Yksi Neriahin taidoista on eläimille kommunikointi: hän pystyy ymmärtämään eläinten kieliä ja puhumaan heidän kanssaan. Ajan kanssa, saadessaan lisää kykyjä, hän oppii myös muuttumaan eläimeksi. Voisi siis sanoa, että hän on kiintynyt eläimiin.

7. Black Canary: Pick a character that takes on their family legacy / Hahmo, joka ottaa perheensä perinnön harteilleen

C. S. Pacatin Dark Rise -trilogian Violet on "leijonien" sukua, jotka ovat omistautuneet suojelemaan maailmaa olennoilta ja ihmisiltä, joita he pitävät pahoina. Violet painiskelee kirjojen aikana paljon sukunsa taakan ja perinnön kanssa, ja koettaa löytää oman tapansa olla "leijona". Violet ottaa tavallaan perheensä perinnön harteilleen, mutta hän myös pyristelee sitä vastaan. Hän on aivan ihana hahmo, yksi suosikeistani tästä sarjasta. Tämän virallisen potretin Violetista teki Magdalena Pagowska.

8. Harley Quinn: Pick a character whose intelligence is constantly underestimated / Hahmo, jonka älyä aliarvioidaan jatkuvasti

Milja Kauniston Ranskan vallankumouksen myrskyisään ja väkivaltaiseen aikaan sijoittuvan Purppuragiljotiini-trilogian naispäähenkilö Marianne! Marianne on nuori kreivitär, joka menettää ensimmäisen kirjan alussa aviomiehensä giljotiinille ja ajautuu keskelle vallankumouksen alati eskaloituvaa verenvuodatusta, poliittista valtapeliä ja kaaosta. Alkujaan hänen ainoa liittolaisensa on paikallisen pyövelin kisälli ja lopulta hän ajautuu pahamaineisen Markiisi de Saden vaikutuspiiriin. Hän on aivan pyörällä päästään ja hämmentynyt – kukapa ei olisi jos elämä muuttuisi hetkessä ylellisestä ja helposta raastavaksi ja täysin turvattomaksi – mutta trilogian edetessä hänestä kasvaa neuvokas, fiksu nainen ja uhmakas selviytyjä. Hänen älyään eivät monet äkkää, koska pitävät häntä lähinnä hemmoteltuna nättinä tyttösenä.

9. Wasp: Pick a character with the ability to shapeshift / Hahmo, joka osaa muuttaa muotoaan

Kiersten Whiten romaanissa Lucy Undying, joka perustuu Bram Stokerin Draculaan, päähenkilö ja kirjan keskeinen vampyyri Lucy Westenra osaa muuttaa muotoaan, aivan kuten hänen luojansa Draculakin. Olisin voinut ehdottaa tähän myös itse Draculaa, mutta koska tämä on supersankarinaisiin pohjautuva tag, halusin nostaa esille naishahmon ja naisen tarinan. Lucy Undying on hieno goottilainen rakkaustarina, mutta ennen kaikkea se on tarina Lucysta ja hänen vuosisatojen mittaisesta elämästään, jonka aikana hän ehtii kokea vaikka mitä.

10. Electra Woman & Dyna Girl: Pick your favorite YouTuber book / Paras YouTuber-kirja

En ole lukenut montakaan YouTuberin kirjoittamaa kirjaa. Paras niistä on kuitenkin ehdottomasti Daniel Howellin mielenterveysopas You Will Get Through This Night. Danin teos (jonka sisällön alan ammattilainen tarkisti) on aidosti avulias opas siihen, miten voit helpottaa oloasi, edistää mielenterveyttäsi ja tukea mieltäsi niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Kirja on kirjoitettu Danille tyypillisellä huumorilla ja on täynnä tarinoita hänen elämästään, mutta se on myös ajatuksia herättävä, koskettava ja empaattinen. Sen lukeminen hymyilytti, itketti ja pisti miettimään.

Pride Month 2025: Kreikan mytologian queer maailma

Pride-kuukauden kunniaksi haluan höpötellä teille vähän queer-teemaisista kreikkalaisista (ja roomalaisista) myyteistä. Toivon, että tämä teksti saa teidät kiinnostumaan antiikin mytologian sateenkaarevuudesta ja monimuotoisuudesta, ja muistuttaa teitä siitä, että queer-ihmisiä on aina ollut olemassa, heistä on aina kirjoitettu ja heidän tarinansa ja identiteettinsä ovat aina kiinnostaneet ihmisiä. Kreikkalainen maailma oli hyvin erilainen kuin meidän, mutta heidän tarinoissaan voimme nähdä vivahteitä meille, moderneille queer-ihmisille, tutuista asioista ja tunteista. 

Toivon, että nautitte näistä tarinoista. Hyvää Pride-kuukautta!

Queer-jumalat

Olympoksen merkittävistä miesjumalista suurimmalla osalla oli sekä nais- että miesrakastajia. En voi mitenkään syventyä kaikkiin queer-suhteisiin, joita miesjumalilla on, koska se veisi aivan liian pitkän aikaan. Tässä olisi kuitenkin lista, joka on kenties trimmattu mutta antaa silti hyvän kuvan siitä, kuinka yleisiä miessuhteet olivat jumalten keskuudessa:

• Zeuksen rakastajiin/uhreihin (riippuen tarinasta) kuului mm. troijalainen nuori poika Ganymede
• Apollon poikaystäviä olivat mm. Troijan prinssi Helenus, lähinnä Afroditen heilana tunnettu Adonis, Ferain kuningas Admetos, prinssi Hyakinthos, paimen ja profeetta Brankhos, ja kuolevainen komistus Kyparissos
• Dionysos heilasteli mm. satyyri Ampeloksen ja aiemmin mainitun Adoniksen kanssa
• Poseidonilla oli suhde mm. kirotun Atreuksen suvun vesaan Pelopsiin
• Hermesin rakastettuihin kuuluivat mm. Amfion, yksi Theeban perustajista (ja Hermeksen velipuoli),  kuolevainen nuorukainen Krokus ja mahdollisesti sankari Perseus, jota Hermes auttoi hänen matkallaan Medusan saarelle

Olympoksen naisjumalista kellään ei, ainakaan tietääkseni, ole ollut naispuolista rakastajaa. Kolme heistä on vannoutuneita neitsyitä – Hestia, Athena ja Artemis – joten heillä ei ollut minkäänlaisia seksuaalisia tai romanttisia suhteita myyteissä. Ehkä lähimpänä queeriä tarinaa naisjumalten parista on Calliston, Artemiksen seuraajan, tarina. Artemiksen isä, Zeus, halusi saada Calliston itselleen, mutta tiesi, että tämä oli uskollinen Artemikselle ja siten, jumalattarensa tavoin, vannonut pysyvänsä neitsyenä. Zeus muuntautui Artemikseksi ja, luullen jumalten kuningasta palvomakseen jumalattareksi, Callisto makasi tämän kanssa. Calliston "petoksen" ja raskauden paljastuttua, Artemis hääti tämän luotaan. Callisto, ainakin minun mielestäni, on selvästi rakastunut Artemikseen, mutta Artemis? En tiedä. Olen nähnyt häntä tulkittavan sekä aromanttisena aseksuaalina sekä lesbona, joka käytti neitsyydenvalaa välttääkseen avioliiton miehen kanssa. 

Olympoksen jumalten ulkopuolelta löytyy myös queer-tarinoita. Ei siis todellakaan ollut niin, että vain ja ainoastaan kaksitoista merkittävintä jumalaa saivat, halutessaan, heilastella oman sukupuolensa edustajien kanssa. Mutta, kuten Olymposlaistenkin tapauksessa, lähes kaikki merkittävimmät tarinat queer-jumaluuksista, ovat kertomuksia queer-miehistä. Naisten homoseksuaalisuus ei ollut samalla tavalla merkittävää tai yleistä, ei mytologiassa tai antiikin kreikkalaisessa historiallisessa kulttuurissa ja taiteessa. Tietenkin queer-naisia oli aina olemassa: heitä ei vain nostettu samalla tavalla esille, eikä naisten välisiä suhteita koskaan iskostettu yhteiskunnan rakenteisiin samalla tavalla kuin miessuhteita. 

Yksi kuuluisimmista tarinoista sukupuolen moninaisuudesta kreikkalaisessa mytologiassa on Hermeksen ja Afroditen lapsen, Hermafroditoksen tarina (lapsen nimestä voitte varmaankin jo päätellä minne tämä tarina on menossa). Hermafroditos oli syntyessään kaunis (voiko Afroditeen lapsi olla mitään muutakaan?) poika. Eräänä päivänä hänen kylpiessään Salmakiin lähteellä, lähteelle nimensä antanut nymfi, Salmakis, rakastuu häneen palavasti ja anoo jumalia liittämään hänet ikuisesti Hermafroditokseen, jotta he voivat olla aina yhdessä. Yleisimmissä versioissa Hermafroditos kieltäytyy suhteesta Salmakiin kanssa, eikä jumalten vastaus Salmakiin rukouksiin siis ole hänelle mieluinen: Hermafroditoksen ja Salmakiin kehot yhdistyvät ja heistä tulee jumaluus, jolla on sekä maskuliiniset, että feminiiniset sukuelimet, eli, näin moderneja termejä käyttäen, intersex-ihminen. Tämä tarina ei ole kovinkaan miellyttävä ja Hermafroditoksen nimi tuo tietenkin aina mieleen tuon jo vanhentuneen ja epämiellyttävänäkin pidetyn termin intersex-ihmisille, mutta se on mielestäni kertomisen arvoinen tarina, koska se todistaa, että antiikin maailman ihmiset ymmärsivät sukupuolen olevan häilyvä ilmiö ja, ettei biologinen sukupuolikaan ole mustavalkoinen asia. 

Muita queer-jumaluuksia löytyi muun muassa tuulien maailmasta – esimerkiksi länsituuli Zefyroksesta  ja pohjoistuuli Boreaksesta on queer-teemaisia myyttejä. Zefyros, esimerkiksi kilpaili Apollon kanssa Hyakinthoksen rakkaudesta. Joidenkin tarinoiden mukaan parantamisen ja lääketieteen jumala Asklepios (Apollon poika) herätti Hippolytuksen, Theseuksen ja amatsoni-Antiopen pojan, kuolleista ja rakastui tähän. Dionysos oli mahdollisesti viisaan, sankareita kouluttaneen kentauri Kheironin rakastaja. En halua ehkä ajatella tätä sen enempää, vaikkakin Dionysoksen tiedetään muuntautuneen eläimiksi, joten ehkä hän vietti Kheironin kanssa aikaa jonkinlaisena hevosolentona. Mutta, totta puhuen, ihmiskehoisen jumalan ja kentaurin romanssi ei olisi oudoin rakkaustarina, joka mytologiasta löytyy. Auringon titaani Helioksen sanotaan olleen kateellinen Poseidonille, jota komea merijumaluus Nerites rakasti: katkeruudessaan Helios muutti Neriteen simpukaksi. Metsän ja luonnon jumaluus Pan, joka oli puoliksi ihminen, puoliksi vuohi, heilasteli sekä miesten, että naisten kanssa. Jumala Eroksella ei ole selkeitä, tunnettuja miesrakastajia, mutta koska hän on rakkauden ja seksin ja himon ruumiillistuma, hän symboloi myös queer-rakkautta ja ansaitsee siksi maininnan.

Queer-sankarit

Monet kreikkalaisen mytologian sankareista olivat, näin meidän näkökulmastamme, biseksuaaleja. Mahdollinen tai päivänselvä queeriys oli usein olennainen osa heidän tarinoitaan. Ehkä kuuluisin queer-sankari antiikin mytologiasta on Troijan sodassa taistellut puolijumala (nymfiäiti, kuolevainen isä) Achilles, jonka rakkaus lapsuudenystäväänsä Patroclukseen tuli kuuluisaksi modernille maailmalle Madeline Millerin The Song of Achilles -romaanin kautta. Heidän suhdettaan on kuitenkin kautta historian tulkittu romanttiseksi ja/tai seksuaaliseksi: kyseessä ei siis todellaakaan ollut idea, jonka Miller keksi aivan itse. Achilleksella ei ollut muita merkittäviä miespuolisia rakastajia: Patroclus oli hänelle (ja tämä on totta vaikka tulkitsisit heidät platoniseksi pariksi) kaikki kaikessa. Kun Achilles menetti hänet, hän menetti järkensä ja halunsa elää. 

Merkittävin mies- tai poikarakastajien lista on Herakleella, olle on muodostunut alkuperäislähteissä selkäestä queeriydestään huolimatta hypermaskuliininen heterobro-maine. Hän on erityisen hyvä esimerkki siitä, miten kreikkalaisen mytologian hahmoja on "siistitty", yksinkertaistettu ja muokattu sopimaan myöhempien aikojen normeihin: miessuhteet eivät olleet kreikkalaisessa mikään estä Herakleen sankaruudelle ja asemalle yhtenä aikakautensa rakastetuimmista ja kuvatuimmista sankareista, mutta myöhemmät aikakaudet eivät voineet tätä sallia. Herakleen kuuluisin miespuolinen rakastaja oli Hylas, jonka hän menetti Iasonin ja argonauttien kanssa matkustaessaan. Hylaksen mystinen katoaminen särki Herakleen sydämen – hän jopa jättäytyi argonauttien matkalta, luopuen siten mahdollisuudesta osallistua yhteen mytologian merkittävimmistä matkoista, löytääkseen Hylaksen. Hän ei kuitenkaan koskaan löytänyt rakastettuaan: nymfit olivat kidnapanneet Hylaksen. Herakleen muita rakastajia olivat muun muassa Oekhalian prinssi Ifitus, Symeen kuningas Nireus (koen velvollisuudekseni mainita, että joissain versioissa hän on Herakleen poika – ja toivottavasti näissä versiossa hän ei ole myös tämän rakastaja), Ferain kuningas Admetos (myös Apollon poikkis) ja Herakleen vaunujen ajaja, Iolaus, joka oli, valitettavasti, myös hänen veljenpoikansa. En tiedä mitä se kertoo minusta, mutta tulen aina unohtaneeksi kuinka perin insestistä Kreikan mytologian meininki on.

Muusikkosankari ja argonautti Orfeus on ennenkaikkea tunnettu rakkaudestaan vaimoaan Eurydikea kohtaan ja hänen epäonnisesta yrityksestään pelastaa Eurydike manalasta. Eurydike ei kuitenkaan ollut hänen elämänsä ainoa rakkaus. Orfeuksen sanotaan palvoneen argonauttitoveriaan, Calaista, pohjoistuuli Boreaksen poikaa. Hänen kuolemansa Dionysoksen seuraajien, mainadien, käsissä saattoi myös johtua hänen rakkaudestaan miehiin ja poikiin. Vaimonsa menetettyään ja koettuaan mahdollisesti muitakin epäonnisia suhteita naisiin, Orfeus kuulemma kieltäytyi suhteista naisiin ja keskittyi viettämään aikaa miesten, erityisesti häntä nuorempien miesten, kanssa (tämä on yleinen ilmiö, kuten olet jo ehkä huomannutkin: kreikkalaisessa maailmassa seksuaaliset roolivat olivat hyvin olennaisia ja jumiutuneita, ja miesten miespuolisten rakastettujen odotettiin olevan heitä nuorempia tai muulla tavalla "ei-tasavertaisia" kumppaneita). Tämä raivostutti paikallisia naisia, jotka Orfeus oli lumonnut musiikillaan. Vihastuneina, nämä naiset, mainadit, alkoivat heitellä Orfeusta kivillä ja oksilla tämän soittaessa lyyraansa, ja lopulta repivät hänet kappaleiksi. 

Mainitsinkin jo aiemmin, jumalista puhuessani, että Perseus oli mahdollisesti Hermeksen heila, ainakin hetken aikaa. Heidän suhteestaan ei ole hirveästi tarinoita, joten siirryn viimeiseen esimerkkiini. Mykenen prinssin ja perijän Oresteksen ja hänen ystävänsä / kumppaninsa Pyladeksen suhdetta on tulkittu esimerkkinä romanttisesta ja / tai seksuaalisesta suhteesta. Ainakin Eurpideen Orestes-näytelmässä he ovat kovin läheisiä (kutsun tätä näytelmää lempinimellä "gay Orestes" erottaakseni sen Aiskhyloksen näytelmistä, jotka käsittelevät Oresteen perhettä).  He ovat, olivat he sitten pari tai vain platoninen duo, hyvin läheisiä ja Pylades on Oresteen rinnalla tämän toimittaessaan toimittaessaan kamalaa, jumalten määräämää tehtäväänsä (Oresteen täytyy kostaa isänsä murha tappamalla oma äitinsä). Orestes nojaa Pyladekseen, kysyy tältä neuvoja ja Pylades vaarantaa oman turvallisuutensa huolehtiessaan Oresteksesta, joka menettää järkensä äitinsä tapettuaan ja joutuu pelottavien Raivotarten vainoamaksi.

Queer-kuolevaiset

Olen maininnut tässä postauksessa jo useita kuolevaisia – monet jumalten rakastetuista ovat tavallisia ihmisiä (Hyakinthos, Pelops, Ampelos ja niin edespäin) ja suurin osa kreikkalaisen mytologian sankareista ovat myös, vaikka he olisivat esimerkiksi puolijumalia, loppujen lopuksi kuolevaisia. Perseus kuolee, Achilles kuolee, Theseus kuolee. Herakles on poikkeus: hänestä tehdään, useimmissa versioissa, jumala. Tässä "luvussa" haluan kuitenkin keskittyä niin sanottuihin tavallisiin ihmisiin, eli ei sellaisiin, jotka ovat jumalten heiloja tai jumalallista sukuperää omaavia sankareita, jotka tuhoavat hirviöitä ja taistelevat kuuluisissa sodissa. Jumalilla on usein roolinsa näissä tarinoissa, mutta he eivät ole niiden päähenkilöitä. Tarinoita kuolevaisista, jotka venyttävät sukupuolinormeja tai kokevat queer-halua on monia, mutta haluan keskittyä tarkemmin kolmeen esimerkkiin.

Nämä kolme tarinaa ovat kaikki kertomuksia sukupuolen häilyväisyydestä ja fyysisistä muodonmuutoksista. Nämä tarinat ovat (kuten aiemmin kuvaamani Hermafroditoksen tarina) esimerkkejä siitä, miten kreikkalaiset käsittelivät sukupuolen eri ilmiöitä. Niitä voi tulkita monella tapaa, mutta nykyään niitä on alettu, ennen kaikkea, tulkita transsukupuolisuuden näkökulmasta. Nämä tarinat eivät mukaile täysin meidän käsityksiämme trans-identiteetistä, ovathan ne tuhansia vuosia vanhoja tarinoita jotka kehittyivät aivan erilaisissa kulttuureissa, mutta niistä voi silti löytää tuttuja piirteitä. Ihmiset ovat kautta historian tulkinneet vanhoja myyttejä oman aikansa ongelmien, ajatusten, pelkojen ja unelmien pohjalta: ei siis ole ihme, että meidän maailmassamme, jossa sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset ovat pinnalla ennennäkemättömällä tavalla, olemme alkaneet nostaa esille queer-potentiaalia kreikkalaisista taruista enemmän kuin koskaan aiemmin. 

Näkijä ja profeetta Teiresiaksen tarina on yksi suosikeistani, koska se on niin kummallinen. Theebalainen Teiresias eli nuoruutensa miehenä. Eräänä päivänä, käyskennellessään Kyllíni-vuorella, hän näki kahden käärmeen parittelevan, ja jostain syystä, en kerrassaan tiedä miksi, hän päätti lyödä hurvittelevaa käärmeparia kepillä. Jumalatar Hera vihastui tästä ja muutti Teiresiaan (en myöskää osaa sanoa miksi Hera valitsi tehdä juuri näin) naiseksi. Teiresias eli seuraavat seitsemän vuotta elämästään naisena, kunnes hän törmäsi, jälleen, paritteleviin käärmeisiin ollessaan kävelyllä. Hän löi käärmeitä taas kepillä ja muuttui takaisin mieheksi. Joissain versioissa hän jätti käärmeet rauhaan ja tämä sai Heran perumaan "kirouksensa". Teiresias ei päässyt eroon jumalten sekoiluista, vaan joutui aikanaan keskelle Heran ja Zeuksen avioriitaa: jumalpari riiteli siitä saavatko miehet vai naiset enemmän nautintoa seksistä, ja vaativat Teiresiaan, joka oli elänyt sekä maskuliinisessa että feminiinisessä kehossa, kertomaan heille kumpi heistä oli oikeassa. Teiresiaksen mielestä naiset kokevat enemmän nautintoa, ja tästä vihastuneena Hera sokaisi hänet. Zeus, iloisena siitä, että Teiresias oli auttanut häntä voittamaan riidan Heran kanssa, teki Teiresiaksesta näkijän ja epäluonnollisen pitkä-ikäisen.

Kaineus oli thessalialaisen lapiittijohtajan lapsi, joka joutui Poseidonin seksuaalisen väkivallan uhriksi. Poseidon – ehkä hän tunsi ripauksen katumusta? – lupasi, tekonsa jälkeen, toteuttaa Kaineuksen toiveen. Hän saisi pyytää mitä tahansa. Kaineus, joka ei halunnut enää koskaan kokea mitään yhtä hirvittävää uudelleen, pyysi Poseidonia tekemään hänestä miehen (on totta, että naiset ja tytöt kokevat mytologiassa paljon enemmän seksuaalista väkivaltaa, mutta haluan kuitenkin tässä korostaa, että myös pojat ja miehet joutuvat välillä jumalten uhreiksi näissä tarinoissa). Kaineuksesta tuli komea nuori mies. Hän ryhtyi soturiksi, ja otti osaa kuuluisiin taisteluihin, esimerkiksi Kalydonin villisian metsästykseen ja lapiittien ja kentaurien väliseen sotaan. Kaineus menehtyi kentaurien kanssa taistellessaan, mutta hänestä tuli kansansa sankari. Hän sai myös ilon päihittää erään kentaurin, Latreuksen, joka halveerasi hänen sukupuoltaan ja kutsui häntä arvottomaksi sotilaaksi (Latreuksen silmissä Kaineus oli yhä nainen, ja siten kyvytön olemaan hyvä soturi). Hän todellakin osoitti Latreuksen olleen väärässä.

Kun kreetalainen Telethusa synnytti esikoisensa, hänet valtasi paniikki. Hänen aviomiehensä, Ligdus, oli uhannut tappaa lapsensa, jos se ei olisi poika. Telethusa ei kestänyt ajatusta lapsensa menettämisestä, joten hän, jumalatar Isiksen kehotuksesta, päätti kasvattaa Ifiksen poikana, huolimatta hänen feminiinisestä kehostaan (hauska fakta tähän väliin: Ifis oli kreikkalaisessa maailmassa täysin sukupuolineutraali nimi). Telethusa ja Ifis pitivät totuuden salassa Ligdukselta vuosikausia. Kun Ifis aikuistui, hänen isänsä alkoi etsiä hänelle vaimoa. Hän päätyi kihlaamaan poikansa rikkaan perheen kauniille tyttärelle, Ianthelle. Järjestetyt kihlaukset ovat usein onnettomia tai vähintäänkin ankeita kreikkalaisessa tarustossa, mutta Ifis ja Ianthe olivat poikkeus: he rakastuivat toisiinsa palavasti. Ifiksen onnella oli kuitenkin yksi merkittävä este – hänen biologinen sukupuolensa, joka pakostakin paljastuisi häiden aikana tai jälkeen. Telethusa ja Ifis lykkäsivät häitä parhaansa mukaan, mutta lopulta hääpäivä sovittiin. Epätoivoisena, äiti ja lapsi menivät Isiksen temppeliin rukoilemaan apua. Isis saapui heidän luokseen ja auttoi heitä, aivan kuten hän oli auttanut Telethusaa vuosia sitten hänen synnytettyään lapsensa. Jumalatar muutti Ifiksen biologiseksi mieheksi ja Ifis pystyi menemään naimisiin rakastettunsa kanssa ongelmitta ja elämään tämän kanssa onnellisesti elämänsä loppuun asti. Ifiksen tarina on hauska, koska olen nähnyt sitä käytettävän esimerkkinä lesborakkaudesta sekä transmaskuliinisesta kokemuksesta (pidän itse enemmän tästä tulkinnasta) – kuten mitä tahansa myyttiä, tätäkin tarinaa voi tulkita monelta eri kantilta.

Kirjavinkkejä

Queer-teemaisia fiktiivisiä teoksia

• The Song of Achilles (Madeline Miller)
• Spin (Rebecca Caprara)
• The Palace of Eros (Caro de Robertis)
• Autobiography of Red (Anne Carson)
• Herc (Phoenicia Rogerson)
• The Hymn to Dionysos (Natasha Pulley)
• Girl Meets Boy (Ali Smith)
• The End Crowns All (Bea Fitzgerald)
• House of Names (Colm Tóibín)
• Outrun the Wind (Elizabeth Tammi)
• Queens of Themiscyra (Hannah Lynn)

Queer-teemoja käsitteleviä tietokirjoja

• Venus and Aphrodite (Bettany Hughes)
• Sex on Show: Seeing the Erotic in Greece and Rome (Caroline Vout)
• Exposed: The Greek and Roman Body (Caroline Vout)
• The Greeks and Greek Love: A Bold New Exploration of the Ancient World (James Davidson)
• One Hundred Years of Homosexuality: and other essays on Greek love (David M. Halperin)
• Antigone Rising: The Subversive Power of Ancient Myths (Helen Morales)
• All the Violet Tiaras: Queering the Greek Myths (Jean Menzies)

Kuva 1: Lähikuva teoksesta Zeus in the Guise of Artemis and the Nymph Callisto (François Boucher, 1744)

Kuva 2: Hermafroditos-patsas (200-luku eaa. Pergamonista)

Kuva 3: Hercules Mourning the Death of his Cupbearer Hylas (Mark Beard, "Hippolyte-Alexandre Michallion", julkaisuvuosi epävarma)

Kuva 4: Orestes ja Pylades (Pasiteleksen oppilas, n. 10 eaa.)

Kuva 5: Teiresias striking the snakes (Johann Ulrich Krauss, n. 1690)

Kuva 6: Lähikuva Ianthe-maalauksesta (John William Godward, julkaisuvuosi epävarma)

Pride Month 2025: Pitkä lista kirjavinkkejä

Tänään, Pride-kuukauden kunniaksi, haluan vinkata teille queer-kirjoja! Esittelyssä on, tilan säästämiseksi, kaksi kirjaa per genre ja lyhykäinen esittely kustakin kirjasta, sen juonesta ja tunnelmasta.

Travis Baldreen Legendoja ja latteja on herttainen, rento ja viihdyttävä fantasiatarina, jossa seurataan Viviö, entistä örkkipalkkionmetsästäjää, joka päättää eläköityä vaarallisesta työstään ja perustaa kahvilan pieneen Thumen kylään. Mutta miten esitellä kahvilakulttuuri kylälle, joka ei ole koskaan kahvista kuullutkaan? Vivin tarina on lämminhenkistä fantasiaa: sitä lukiessa ei tarvitse pelätä hahmojen kuolevan, sotien syttyvän tai mitään aivan kamalaa tapahtuvan. Tarinassa on vaarallisia tilanteita, mutta ennen kaikkea se on täynnä ystävyyttä, uusia alkuja ja leppoista queer-romantiikkaa.

Freya Marsken A Marvellous Light aloittaa romanttisen queer-fantaisatrilogian The Last Binding, jonka jokaisessa kirjassa seurataan eri pariskuntaa (kaikki sarjan romanssit ja päähahmot ovat erinomaisia). Ensimmäisessä kirjassa baronetti Robin Blyth ajautuu vahingossa keskelle maagista salaliittoa saatuaan pestin yhteishenkilönä maagisen ja tavallisen maailman välillä. Hänen oppaansa taikuuden synkeään maailmaan on Edwin Courcey, joka on jo vuosia kamppaillut taikavoimiensa kanssa. A Marvellous Lightin taikamaailma on kiehtova, mutta tämä kirja (kuten sen jatko-osatkin) on ennen kaikkea romanssi.  

Terhi Tarkiaisen Maggie eli kuinka jano tyydytetään (kolmas kirja itsenäisten historiallisten romaanien Vallattomat viettelijät -sarjassa), on paikoittain lähes absurdin puolelle hujahtava historiallinen seikkailu, jossa seurataan Maggieta ja hänen kaksoisveljeään Richardia, jotka pestaavat Lontoon suosituimman tohtorin, Foxin, auttamaan kehnosta terveydestä kärsivää Richardia. Kummatkin sisarukset päätyvät ihastumaan Foxiin, mikä johtaa Tarkiaiselle tyypillisiin hullunkurisiin ja joskus kyseenalaisiinkin seurauksiin. Tarjolla on romantiikkaa, seksiä, läheltä piti -tilanteita ja väärinkäsityksiä.

Niamh Murphyn Escape to Pirate Island on koukuttava, kaikki merirosvoseikkailujen perinteet täyttävä seikkailu. Salakuljetusbisneksensä menettänyt Cat kohtaa merellä Lilyn, isänsä velkojia pakenevan nuoren leidin, joka haluaa löytää, isänsä vanhan kartan avulla, aarteen, jolla voisi ostaa itselleen uuden elämän. Kumpikin nainen etsii itsenäisyyttä, vapautta ja uutta alkua, mutta löytävät samalla myös toisensa ja mahdollisuuden todelliseen rakkauteen. Escape to Pirate Island on hauska, jännittävä, romanttinen, dramaattinen ja traaginen: toisin sanoen, erinomainen tunteiden vuoristorata historiallisen seikkailun muodossa.

Sapfon, kreikkalaisen maailman "kymmenennen muusan", runot (lähinnä kokoelma fragmentteja) ovat queer-kirjallisuuden kulmakiviä. Runoissaan Sapfo kirjoitti koskettavasti omista kokemuksistaan, elämästään ja tunteistaan. Sapfo kirjoitti paljon tunteistaan toisia naisia kohtaan. Hän on queer-naisten ikoni ja termi "sapphic" tai "sapfolainen" jolla kuvataan naisista kiinnostunutta naista, juontuu hänen nimestään. Sapfon runoista kiinnostuneelle suosittelisin joko Anne Carsonin käännöstä If Not, Winter tai Pentti Saarikosken käännöstä Iltatähti, häälaulu.

Simon Averyn toimittama runoteos Hand in Hand With Love: An Anthology of Queer Classic Poetry on, kuten kirjan nimestä voi päätellä, kokoelma queer-runoja niin historian tunnetuimmilta queer-kirjailijoilta kuin vähemmälle huomiolle jääneiltä runoilijoilta (mukana on mm. Oscar Wildeä, Walt Whitmania ja Emily Dickinsonia). Teoksessa löytyy runoja muun muassa rakkaudesta, himosta, identiteetistä, menetyksestä, fantastisista seikkailuista ja vastarinnasta. Averyn kokoama teos on kaunis oodi queer-historialle ja todistus siitä, että queer-rakkaudesta ja -kokemuksista on kirjoitettu jo vuosituhansia.

Casey McQuistonin Suutelin Shara Wheeleriä on romanttinen nuortenkirja, jossa Chloe, rikkaan ja kauniin Shara Wheelerin akateeminen nemesis, alkaa selvittää Sharan mysteeristä katoamista viikkoja ennen lukion päättymistä. Shara on jättänyt jälkeensä kirjeitä kolmelle ihmiselle joita hän on suudellut: poikaystävälleen Smithille, koulun pahikselle Rorylle ja Chloelle. Minne Shara meni? Miksi hän suuteli Chloeta? Mtä hän haluaa kirjeillään sanoa? Shara Wheeler on komediallinen teos aikuistumisesta, nuoresta rakkaudesta, yhteisön voimasta ja kasvamisesta queerina ihmisenä heteronormatiivisessa maailmassa.

Alexis Hallin Boyfriend Material on romcom pahamaineisen miehen pojasta, Lucista, joka, pelastaakseen uransa ja maineensa, vakuuttaa komean, stabiilin ja hienostuneen Oliverin esittämään hänen poikaystäväänsä. Jos Lucilla on asiallinen poikaystävä, hän ei voi olla kaaottinen sekamelska, eihän? Klassisen romcomin tapaan Lucin ja Oliverin tarina poukkoilee söpöilystä draamaan hassujen sivuhahmojen, väärinkäsitysten ja koskettavien rakkaudentunnustuste  siivittämänä. Mukana on myös modernin median tungettelevaisuuden kritiikkiä.

Lisa Jewellin Yöhön kadonnut on addiktoiva dekkari, jossa seurataan kolmea näkökulmaa: Tallulahia, 19-vuotiasta äitiä, joka katoaa eräänä yönä kavereidensa kanssa hengaillessaan, Tallulahin äitiä, Kimiä, joka yrittää löytää tyttärensä ja Sophieta, joka, vuotta myöhemmin, löytää kävelyllä Tallulahin katoamispaikan läheltä pahvinpalan, jossa lukee "Kaiva tästä". Yöhön kadonnut on tarina äitiydestä, pikkukaupungin salaisuuksista, toksisista suhteista ja siitä, kuinka se, mitä ulkopuoliset näkevät elämästämme voi olla hyvinkin kaukana totuudesta. 

Bea Fitzgeraldin Then Things Went Dark -teoksessa kuusi wannabe-julkkista osallistuvat uuteen realityohjelmaan, jossa heidät päästetään valloileen luksussaarelle ja jossa heidän jokainen hetkensä striimataan livenä maailmalle. He ottavat osaa hupsuihin kilpailuihin, draamailevat ja muodostavat suhteita. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun eräänä yönä, yksi heistä kuolee – ja miljoonat näkevät sen tapahtuvan livenä striimillä. Then Things Went Dark on täynnä toinen toistaan raivostuttavimpia hahmoja, mutta huolimatta siitä, että halusin retuuttaa heistä jokaista jossain välissä, en voinut lakata lukemasta.

Chuck Tinglen Bury Your Gays on Hollywoodiin sijoittuva kauhukirja. Sen päähenkilö Misha on juuri ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa saanut käsikirjoittaja, joka ajautuu riitaan sarjansa tuottajien kanssa heidän vaadittuaan häntä tappamaan sarjansa lesbopäähenkilöt kauden lopussa (kirjan nimi viittaa pahamaineiseen bury your gays -trooppiin). Mishan taistellessa sarjansa ja hahmojensa puolesta, hänen omien kauhutarinoidensa hirviöt alkavat vainota häntä ja hän ajautuu keskelle koko Hollywoodia elokuva- ja TV-maailmaa ravisuttavaa mysteeriä. 

T. Kingfisherin What Moves the Dead on goottilaishenkinen lyhytromaani, joka perustuu Edgar Allan Poen tarinaan The Fall of the House of Usher. Kirjan päähenkilö on fiktiivisen itä-Eurooppalaisen Gallacian valtion entinen sotilas, meidän termein muunsukupuolinen Alex Easton, joka matkustaa tapaamaan vanhoja ystäviään, Roderick ja Madeleine Usheria. Tämä kirja sopii paitsi gotiikan faneille myös kaikille jotka nauttivat nasevasta hirtehishuumorista, luontoon pohjautuvasta kauhusta ja sienistä intoilevista vanhoista brittiläisrouvista. What Moves the Dead on ensimmäinen osa sarjassa.

Clare Pooleyn Joka päivä laiturilla viisi on teos epätodennäköisistä ystävyksistä, jotka kohtaavat junassa, jolla he kaikki matkustavat päivittäin, aina samaan aikaan. Jokaisella heistä on ongelmia elämässä: yksi kärsii ahdistuksesta töissä, toinen piilottelee totuutta vaimoltaan, kolmas on kiusaamisen uhri. Jokainen heistä löytää Iona Iversonissa, eläkeikää lähestyvässä, villiä ja jännittävää elämää vaimonsa Bean kanssa eläneessä, naisessa ystävän ja oppaan, joka neuvoo heitä arjen myrskyissä. Joka päivä laiturilla viisi on ehdoton hyvän mielen romaani – se saa sinut taatusti hymyilemään!

Kim Hye-Jinin Concerning My Daughter kertoo tyttöystävänsä kanssa äitinsä kotiin muuttavan Greenin äidistä, joka ei ole tyytyväinen tyttärensä "elämänvalintoihin". Tämä teos pureutuu siihen, miten Greenin äiti suhtautuu lapseensa, miten hän näkee queer-ihmiset, miksi hän ei kykene hyväksymään Greeniä ja miten hänen ahdasmielisyytensä vaikuttaa hänen perheensä dynamiikkaan. Kirja ei pyri oikeuttamaan äidin asenteita – se kutsuu lukijansa ainoastaan pysähtymään miettmään miksi äiti on sellainen kuin on, mitä hän tarkalleen ottaen pelkää ja mistä nämä pelot johtuvat.

Koogin Killing Stalking on lähes kaikki tabut läpikäyvä kauhu-manhwa, jonka alussa hiljainen ja yksinäinen Yoon Bum murtautuu palavan ihastuksensa kohteen, komean ja hurmaawan Oh Sangwoon kotiin. Sangwoo ei kuitenkaan ole lainkaan sellainen kuin Bum odotti. Hänen unelmansa elämästä Sangwoon kanssa osoittautuu painajaiseksi. Killing Stalking on todella häiritsevä, synkkä ja joskus jopa ällöttäväkin sarja, mutta se on omalla tavallaan koukuttava, kaikessa hirveydessään kiehtova. 

Melissa Marrin DC-tarina The Strange Case of Harleen and Harley on Robert Louis Stevensonin klassikkoon, Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde, perustuva sarjakuva, jossa vähävaraisen perheen tytär, Harleen, päättää tienata hieman extrarahaa osallistumalla tyttöystävänsä Pamela Isleyn kanssa hämäräperäisiin lääketesteihin. Harleen huomaa pian, että jokin on vialla – hänellä on aukkoja muistissaan ja noina pimeinä hetkinä hän tuntuu tekevän mitä villeimpiä asioita. Mitä hänelle ja Pamelalle tapahtuu, ja ovatko heidän kokemansa muutokset pelkästään pahoja? Tämä sarjis sopii vannoutuneille sekä uusille DC-faneille.

J. Sheridan Le Fanun vampyyriklassikko Carmilla on kiehtovan synkeä (ja valitettavan lyhyt) goottilainen kertomus Laurasta, joka asuu isänsä kanssa linnassa keskellä ei mitään, ja kauniista, mysteerisestä Carmillasta, joka päätyy majailemaan heidän luonaan äitinsä ollessa matkalla. Tyttöjen välille muodostuu intensiivinen, pakkomielteinen "ystävyys" (tämä kirja julkaistiin 1872 mutta se on hyvin avoimen queer), mutta mitä enemmän he humaltuvat toisistaan, sitä karmaisevampia painajaisia ja näkyjä Laura alkaa nähdä. Ehkäpä, kenties, Carmilla ei ole aivan tavallinen nuori nainen... tai ihminen. 

E. M. Forsterin Maurice kertoo Mauricn elämästä lapsuudesta yliopiston jälkeiseen aikaan. Hän tutustuu omaan homouteensa ja rakastuu ystäväänsä Cliveen ja riistanvartija-Aleciin. Kirjassa pohdiskellaan aikakauden yrityksiä "parantaa" homoja, sisäistettyä homofobiaa ja erilaisia tapoja, joilla miehet saattoivat, tällöinkin, elää yhdessä. Forster halusi kirjoittaa homoteoksen, jossa on onnellinen loppu. Hän kuvaili: "A happy ending was imperative. I shouldn't have bothered to write otherwise. I was determined that in fiction ayway two men should fall in love and remain in it for the ever and ever–".

Pride Month 2025: Historian vähemmän tunnettuja sateenkaarevia hahmoja

Monet queer-ihmiset kautta historian ovat saavuttaneet, tavalla tai toisella, merkittävän maineen – heidät tunteakseen ei tarvitse olla opiskellut queer-historiaa. 

Näitä henkilöitä ovat kirjailija ja runoilija Oscar Wilde, muinaisen Makedonian valloittajakuningas Aleksanteri Suuri, taiteilija Frida Kahlo, runoilija Emily Dickinson, Enigma-laitteen mysteerin ratkaissut nero Alan Turing, valloittaja Julius Caesar, kreikkalainen runoilija Sapfo, Preussin kuningas Fredrik Suuri, Rooman keisari Hadrianus ja italialainen renessanssinero Michelangelo. Voisin jatkaa tätä luetteloa vaikka millä mitalla.

Tänään haluan esitellä teille historiallisia queer-henkilöitä jotka – vaikka toki tunnettuja, ovathan he jääneet historiaan – eivät ole niin hyvin muistettuja ja joista et välttämättä ole ehkä edes koskaan kuullutkaan, vaikka heillä olisi todella isokin merkitys queer-historian kehitykseen ja kulkuun.

Aloitamme Kiinasta, ennen ajanlaskun alkua, ja lopetamme vuoteen 2017, kun eräs queer-kulttuurin mullistanut mies menehtyi 65-vuoden iässä.

Han-dynastian keisari Ai (25–1)

Keisari Ai peri valtaistuimen sedältään 20-vuotiaana ja hän hallitsi Kiinaa kuusi vuotta. Aita, aivan kuten hänen edeltäjäänsäkin, pidettiin sivistyneenä ja älykkäänä miehenä. Hänen uransa keisarina alkoi positiivisissa merkeissä, mutta häntä alettiin pian pitää korruptoituneena ja heikkona, koska hänen elämänsä naisia, erityisesti hänen isoäitiään Futa, pidettiin dominoivina ja kontrolloivina. Fun sanotaan jopa ottaneen käyttöönsä arvonimen Grand Empress Dowager, johon hänellä ei ollut oikeutta. Fun fact: Ain kautena parhaimmillaan neljä naista käytti tätä samaa arvonimeä. 

Keisari Ai sai lyhyen uransa aikana tyrannin maineen: hänen katsotaan kohdelleen joitain Kiinan vanhoja sukuja kaltoin ja hän mestautti pääministerinsä, Wang Jian, siksi, että tämä oli kritisoinut häntä. Hänen haluaan vähentää orjuutta ja pakkotyöläisyyttä pidettiin myös vaarallisena. Meidän näkökulmastamme tämä ei tietenkään ole mikään tyrannin merkki, mutta aikanaan se oli hyvin poikkeuksellinen ja häkellyttävä tavoite keisarillisissa piireissä. Ai tuntuu olleen, kuten lähes kaikki maailmanhistorian hallitsijat, kompleksinen hahmo, kykeneväinen sekä "hyvään" että "pahaan".

Keisari Ai ei ollut ainut dynastiansa queer-monarkki. Tähän aikaan Kiinassa ei ollut epätavallista, että keisarilla oli myös miespuolisia rakastettuja. Keisari Ain paikka queer-historiassa on kuitenkin erityinen – hänen rakkaussuhteensa suosikkinsa Dong Xianin kanssa antoi queer-kulttuurille, erityisesti kiinalaiselle queer-kulttuurille, yhden sen monista symboleista ja lempinimistä. Kiinassa homoseksuaalisuutta kutsutaan joskus termillä "duanxiu zhi pi" eli "leikatun hihan intohimo". Tämä lempinimi juontaa juurensa tarinaan Aista ja Dongista, jotka nukkuivat usein vieretysten. Eräänä iltapäivänä, Ai heräsi heidän yhteisiltä päiväuniltaan ja huomasi Dongin nukahtaneen hänen hihansa päälle. Sen sijaan, että hän olisi herättänyt Dongin, Ai leikkasi hihansa irti, jottei häiritsisi rakastamansa miehen unta. Ain ja Dongin tarina päättyi surullisesti: keisari menehtyi sairauteen ja Dong menetti asemansa hovissa – hän oli noussut Ain valtakaudella yhdeksi Kiinan merkittävimmistä miehistä – ja päätyi tekemään itsemurhan. He olivat yhdessä vain muutaman vuoden, mutta heidän tarinansa jätti merkittävät jäljet kiinalaiseen queer-kulttuuriin.

Rooman Keisari Elagabalus (204–222)

14-vuotias Elagabalus nousi keisarillisen Rooman johtoon väkivaltaisen vallankaappauksen myötä, jota johti hänen isoäitinsä Julia Maesa. Elagabalus, syntyjään Sextus Varius Avitus Bassianus, hallitsi vain neljä vuotta kunnes hänet murhattiin. Nämä neljä vuotta olivat hyvin tapahtumarikkaita, usein sanan negatiivisessa merkityksessä. Elagabaluksen sanotaan halveksuneen Rooman uskontoa ja tuoneen Roomaan Elagabal-jumalan riitit, joihin hän pakotti alaisensa osallistumaan. Hän oli, kuulemma, hedonistinen, väkivaltainen ja impulsiivinen. Modernit historioitsijat ovat kiistelleet näiden väittämien todenmukaisuutta: on hyvin mahdollista, että nämä, hänen salamurhansa jälkeen julkaistut lähteet, suurentelivat hänen vikojaan ja levittivät juoruja hänestä mustamaalatakseen hänet ja oikeuttaakseen sen, että hänestä hankkiuduttiin eroon.

Mikä Elagabaluksen asema queer-historiassa sitten on? Hänen seksuaalisuudestaan ja sukupuoli-identiteetistään on kautta historian liikkunut vaikka minkälaista juorua ja tarinaa. Hänen sanotaan ihastuneen Hierokles-nimiseen mieheen, vapauttaneen tämän orjuudesta ja menneen tämän kanssa naimisiin. On jopa väitetty, että Elagabalus halusi tämän keisariksi rinnalleen ja, että hän olisi kutsunut itseään Hierokleen vaimoksi ja kuningattareksi. Historioitsija Cassius Dio kirjoittaa Elagabaluksen käyttäneen peruukkeja, meikkiä ja vaatineen, että häntä kutsutaan feminiinisillä termeillä ja arvonimillä, ja että hän vaati lääkäreitään suorittamaan operaation, jota voi kutsua hyvin alkeelliseksi versioksi  sukupuolenkorjausleikkauksesta. Nämä tarinat voivat olla vain roomalaisten tapa halventaa vihattua, murhattua keisaria – mikään ei ollut Roomalaisista miehistä kauheampaa kuin syytös feminiinisyydestä tai ns. passiivisesta homoseksuaalisuudesta – mutta ne saattavat myös olla totta. Elagabalus saattoi olla, näin moderneja termejä lainaten, transsukupuolinen nainen. 

Elagabaluksen mahdollista trans-identiteettiä on alettu tutkia ja kunnioittaa nykyaikana enemmän. Vuonna 2023, The North Hertfordshire -museo Englannissa vaihtoi näyttelynsä tekstejä. Keisari Elagabalukseen ei viitata museossa enää maskuliinisilla termeillä ja pronomineilla, vaan häntä kutsutaan naiseksi, kuten hänen sanotaan halunneen ja vaatineen.

Vakooja Chevalièr(e) d'Éon (1728–1810)

Chevalièrina tai Chevalièrena tunnettu d'Eon, vähävaraisen aatelisperheen lapsi, toimi elämänsä aikana sotilaana, diplomaattina ja vakoojana. Hän taisteli maansa ja kuninkaansa, Louis XVI:n, puolesta muun muassa Seitsenvuotisessa sodassa. Hänet tunnetaan kuitenkin ennen kaikkea vakoojana. D'Eon soluttautui muun muassa Venäjän keisarinna Elisabetin hoviin sopiakseen tämän kanssa yhteistyöstä Habsburgien sukua vastaan. Kuningas lähetti hänet myös Englantiin, jossa d'Eon päätyi poliittisten selkkausten takia elämään monta vuotta (aikanaan, hän myös kuoli Englannissa).

D'Eon käytti vakoojan työssään miehen sekä naisen rooleja. Lontoossa asuessaan hänestä tuli kuuluisa muun muassa julkaisemiensa kirjojen takia, ja tämä julkkisstatus vain ruokki hänestä ja hänen sukupuolestaan jo entuudestaan pyörineitä juoruja. Kun hän tapasi kuningas Louisin uudelleen, vuonna 1777, hän sai kuninkaalta sekä eläkkeen kiitokseksi palveluksistaan että julistuksen, että hän on laillisesti nainen. Tämä ei ollut Louisin oma keksintö: d'Eon väitti usein olevansa biologisesti nainen, joka oli kasvatettu poikana, koska hänen perheensä tarvitsi perijää ja hänen sanotaan halunneen, että hänet tunnustettaisiin lain edessä naiseksi. Louis suostui tähän, mutta vaati julistuksessaan, että d'Eonin luopuisi miehen vaatteista ja pukeutuisi eksklusiivisesti sukupuolensa mukaisesti, eli naisille tyypillisiiin vaatteisiin. D'Eon määriteltiin myös Englannissa juridisesti naiseksi. D'Eon on yksi historian ensimmäisiä ihmisiä, joiden sukupuoli määriteltiin lain edessä hänen biologisesta sukupuolestaan poikkeavaksi – d'Eon sanoi olevansa biologisesti nainen, mutta hänen ruumiinavauksensa varmisti, että hän oli biologisesti mies, jolla oli joitain feminiinisiä piirteitä. Hänen biologiansa ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa: hän koki olevansa nainen ja hän eli naisena, joten meidän tulee kohdella häntä naisena.

D'Eon palasi 1777 vuoden jälkeen Lontooseen ja vietti siellä elämänsä viimeiset 25-vuotta julkkiksena. Ranskan suuren vallankumouksen alettua hän menetti eläkkeensä (sen määrännyt Louis XVI menetti päänsä), joten hän hankki rahaa pitämällä miekkailuesityksiä naisten vaatteissa, mikä oli tämän aikakauden yleisölle perin jännittävää. Hänen loppunsa oli kuitenkin aika surullinen. Hän joutui myymään omaisuuttaan, ja päätyi jopa velkavankeuteen. Hän kuoli 81-vuotiaana neljän vuoden sairastelun jälkeen köyhyydessä.

Seksologi Karl Heinrich Ulrichs (1825–1895)

Saksalaista kirjailijaa, lakimiestä ja seksologia Karl Heinrich Ulrichsia kutsutaan usein maailmanhistorian ensimmäiseksi homomieheksi. Tämä nimike on ehkä hieman harhaanjohtava – tietenkin homoseksuaalisia miehiä oli olemassa ennen häntä – mutta sillä tarkoitetaan lähinnä sitä, että Ulrichs oli ehkä ensimmäinen mies, joka julkisesti "tuli ulos kaapista" ja kampanjoi homoseksuaalisten ihmisten oikeuksien puolesta. Ulrichs eli, queer-historian näkökulmasta, merkittävänä muutoksen aikakautena: 1800-luvun lopussa, ajatus siitä, että homous oli synnynnäinen ilmiö, identiteetti, alkoi vasta pikkuhiljaa yleistyä. Termi "homoseksuaalinen" oli myös vielä aivan tuore: sanotaan, että Karl Maria Kertbeny loi sen, termin "heteroseksuaalinen" ohella, noin vuonna 1868.

Nuorena miehenä, lakiuraansa aloitellessaan, Ulrichs havahtui homoseksuaalisuuteensa. Hän totesi myöhemmin olleensa kuitenkin jo pienenä poikana "erilainen" – hän tykkäsi esimerkiksi pukeutua feminiinisesti. Kun hänen seksuaalinen suuntautumisensa tuli työpaikalla julki, hän sai potkut. Tämä herätti Ulrichsissä turhautumista ja oikeutettua raivoa, ja hän alkoi julkaista pamfletteja ja muita tekstejä miestenvälisestä rakkaudesta ja homoseksuaalien julmasta kohtelusta, ensin salanimellä ja myöhemmin omalla nimellään. Hän kutsui itseään termillä "urning", jolla hän tarkoitti miehistä kiinnostunutta miestä. Hän ei pitänyt termistä "homoseksuaali", koska se korosti hänestä liikaa identiteetin seksuaalisia piirteitä (kutsun häntä kuitenkin homoseksuaaliseksi, koska tämä termi on yleistynyt ja sitä pidetään nykyään terminä, joka kattaa paljon muutakin kuin vain seksuaaliset teot ja halut). Ulrichs piti homoutta synnynnäisenä ja muuttumattomana piirteenä ihmisessä. Hän koki työnsä takia kovia – hänet pidätettiin useamman kerran – mutta se ei pidätellyt häntä.

Vuonna 1867 Karl Heinrich Ulrichs teki jotain järisyttävän merkittävää. Hän asteli viidensadan saksalaisen juristin eteen ja piti puheen, jossa hän tuomitsi homoseksuaalisia sortavan lainsäädännön ja puhui yhteisönsä oikeuksien puolesta. En voi kuvitella, kuinka pelottava ja ahdistava tuo tilanne oli, mutta hän teki sen. Tämä oli ensimmäinen kerta maailman historiassa kun avoimesti homoseksuaalinen henkilö puhui yhteisönsä puolesta julkisesti. Hänen puheensa ei aiheuttanut välitöntä muutosta laissa tai ihmisten mielipiteissä. Ulrichs vietti elämänsä viimeiset viisitoista vuotta Italiassa. jossa hän myös menehtyi. Hänen lukuisat teoksensa ja vaikutuksensa seksuaalisuuden tutkimukseen jäivät historiaan, ja hänen legendaarista puhettaan vuonna 1867 pidetään yhtenä modernin homoliikkeen lähtölaukauksista.

Aktivisti Frances Thompson (1840–1876)

Frances Thompson syntyi orjuuteen ja vietti suurimman osan elämästään, 26 vuotta, Walkerien perheen omistuksessa, kunnes, omistajiensa kuoltua, hän vapautui. Orjuuden julmuuksien lisäksi Frances sairasti myös lapsena syövän, joka jätti pysyviä vammoja hänen jalkaansa: hän käytti keppejä ja muita apuvälineitä loppuelämänsä. Frances identifioitui lapsesta saakka tytöksi. Hän oli, moderneja termejä käyttäen, trans-nainen.Vapauduttuaan Frances ompeli, pesi ja hoiti vaatteita saadakseen rahaa, ja asui ystävänsä  Lucy Smithin, 16-vuotiaan mustan tytön, kanssa. 

Vuonna 1866 hänen kotikaupungissaan  Memphiksessä puhkesi väkivaltainen kriisi, joka tunnetaan Memphiksen verilöylynä (The Memphis Massacre). Tämä rasismin lietsoma kriisi sai alkunsa valkoisten poliisien ja mustien sotilasveteraanien välisestä ampumakohtauksesta. Kyseessä ei ollut, kuten kivenkovaa väitettiin, tilanne, jossa musta sotilasveteraani ampui valkoisen poliisin, ehei – poliisi ampui itseään vahingossa, ja syy tästä vieritettiin lähellä olleen miehen niskoille. Tämän "rikoksen" raivostuttamana, valkoinen väestö ja poliisivoimat lahtasivat, pahoinpitelivät ja raiskasivat mustia ihmisiä, tuhosivat heidän kotejaan, työpaikkojaan, kirkkojaan, koulujaan ja naapurustojaan. Joidenkin arvioiden mukaan noin kaksi valkoista ihmistä kuoli, kun taas mustasta väestöstä noin 46 kuoli, 76 loukkaantui, 100 ryöstettiin ja 5 raiskattiin. Frances oli yksi näistä viidestä naisesta, joka joutui seksuaalisen väkivallan uhriksi.

Frances on jäänyt historiaan, koska hän oli ensimmäinen tunnettu trans-ihminen, joka todisti Yhdysvaltojen kongressissa ja yksi ensimmäisiä afroamerikkalaisia naisia, jotka julkisesti puhuivat kohtaamastaan seksuaalisesta väkivallasta valkoisen miehen käsissä (hän oli osa 170 ihmisen ryhmää, jotka puhuivat Memphiksen tapahtumista kongressissa – kaikki viisi raiskattua naista olivat mukana todistamassa). Hän on feminismin, transsukupuolisuuden ja afroamerikkalaisen historian merkkihenkilö. Oikeusmenojen aikana Francesin sukupuoli-identiteetistä alettiin puhua ja juoruilla, ja hänen todistustaan yritettiin vähätellä sen takia. Francesin todistus kuitenkin auttoi ajamaan läpi lakimuutoksia, jotka pyrkivät turvaamaan mustan väestön oikeudet ja turvan. Francesin tarina päättyi surullisesti. Hänet pidätettiin 1876 ristiinpukeutumisesta ja hänet tuomittiin vankeuteen, jossa hän kärsi jatkuvasta pahoinpitelystä ja hänet pakotettiin miehen rooliin. Vähän aikaa vapautumisensa jälkeen, Frances Thompson kuoli punatautiin.

Taiteilija Gilbert Baker (1951–2017)

Mitä sinulle tulee ensimmäisenä jos sanon "homoseksuaalisuus", tai "LGBTQ+ -yhteisö"? Olen aika varma, että mielessäsi alkaa heti muodostua kuva sateenkaarilipusta, queer-yhteisön tunnetuimmasta ja rakastetuimmasta symbolista. Me kaikki tiedämme tämän lipun, mutta osaatko sanoa miksi sateenkaari on queer-yhteisön symboli? Kuka keksi tämän lipun? Tästä symbolista saamme kiittää Gilbert Bakeria, taiteilijaa, jota pidetään sateenkaarilipun luojana ja pääsuunnittelijana. Baker suunnitteli lipun, kun hänen ystävänsä Harvey Milk – Yhdysvaltojen ensimmäinen avoimesti homoseksuaalinen, julkisessa virassa toiminut poliitikko – pyysi häntä kehittämään symbolin homo- ja queer-yhteisölle. Gilbert valitsi sateenkaaren, koska se kuvasi hänen mielestään hyvin queer-yhteisön kauneutta, sielua ja vapautta. Vuonna 1978 sateenkaarilippu liehui ensimmäistä kertaa.

Alkuperäisessä sateenkaarilipussa oli kahdeksan väriä, jotka kaikki symboloivat eri asioita. Pinkki kuvsi seksiä, punainen elämää, oranssi toipumista ja tervehtymistä, keltainen auringonvaloa, vihreä luontoa, turkoosi taikuutta ja taidetta, indogonsininen tyyneyttä ja rauhaa, ja violetti sielua ja henkeä. Lippu kuitenkn aikanaan muotoutui kuusiväriseksi, muun muassa siksi, että kaksi poisjätettyä väriä olivat liian kalliita: lippuja tuottavilla tahoilla ei ollut varaa maksaa kalliista kankaista. Elämänsä aikana, hän kehitti lippua ja loi siitä uusia versioita. Baker ei koskaan hakenut tavaramerkkiä (trademark) lipulle, koska se kuului hänestä koko yhteisölle, ei vain hänelle itselleen.

Baker ei kuitenkaan tehnyt elämänsä aikana vaan yhtä asiaa: hän oli muutakin kuin vain tämän kuuluisan, rakastetun lipun suunnittelija ja "isä". Hän oli intohimoinen aktivisti, lääkintämies Yhdysvaltojen armeijassa, taiteilija ja käsityöläinen, ja Busty Ross -nimellä esiintyvä drag-kuningatar. Haluan lopettaa Gilbertin tarinan kiittäen häntä hänen upeasta luomuksestaan – hänen suunnittelemansa lippu roikkuu esillä kotonani, inspiroimassa ja piristämässä minua joka päivä – ja jakamalla teille hänen omia sanojaan: "The rainbow is a part of nature, and you have to be in the right place to see it. It's beautiful, all of the colors, even the colors you can't see. That really fit us as a people, because we are all the colors. Our sexuality is all the colors. We are all the genders, races and ages."

Kuva 1: Piirros Keisari Aista ja Dong Xianista ja leikatun hihan hetkestä (tekijä ei tiedossa)

Kuva 2: Elagabaluksen patsas Rooman Musei Capitolini -museossa (n. 221 eaa., tekijä ei tiedossa)

Kuva 3: Chevalier d'Eon (Thomas Stewart, 1792)

Kuva 4: Kaiverrukseen pohjautuva piirros Karl Heinrich Ulrichsista, esiintyi lehdessä Jahrbuch für sexuelle Zwishenstufen vuonna 1889.

Kuva 5: Frances Thompsonin kuva lehdestä The Days' Doing (1876, taiteilija ei tiedossa)

Kuva 6: Gilbert Baker vuonna 2003 Tukholman Pride-kulkueessa (kuvan ottanut Fredrik Persson)