Monet queer-ihmiset kautta historian ovat saavuttaneet, tavalla tai toisella, merkittävän maineen – heidät tunteakseen ei tarvitse olla opiskellut queer-historiaa.
Näitä henkilöitä ovat kirjailija ja runoilija Oscar Wilde, muinaisen Makedonian valloittajakuningas Aleksanteri Suuri, taiteilija Frida Kahlo, runoilija Emily Dickinson, Enigma-laitteen mysteerin ratkaissut nero Alan Turing, valloittaja Julius Caesar, kreikkalainen runoilija Sapfo, Preussin kuningas Fredrik Suuri, Rooman keisari Hadrianus ja italialainen renessanssinero Michelangelo. Voisin jatkaa tätä luetteloa vaikka millä mitalla.
Tänään haluan esitellä teille historiallisia queer-henkilöitä jotka – vaikka toki tunnettuja, ovathan he jääneet historiaan – eivät ole niin hyvin muistettuja ja joista et välttämättä ole ehkä edes koskaan kuullutkaan, vaikka heillä olisi todella isokin merkitys queer-historian kehitykseen ja kulkuun.
Aloitamme Kiinasta, ennen ajanlaskun alkua, ja lopetamme vuoteen 2017, kun eräs queer-kulttuurin mullistanut mies menehtyi 65-vuoden iässä.
Han-dynastian keisari Ai (25–1)
Keisari Ai peri valtaistuimen sedältään 20-vuotiaana ja hän hallitsi Kiinaa kuusi vuotta. Aita, aivan kuten hänen edeltäjäänsäkin, pidettiin sivistyneenä ja älykkäänä miehenä. Hänen uransa keisarina alkoi positiivisissa merkeissä, mutta häntä alettiin pian pitää korruptoituneena ja heikkona, koska hänen elämänsä naisia, erityisesti hänen isoäitiään Futa, pidettiin dominoivina ja kontrolloivina. Fun sanotaan jopa ottaneen käyttöönsä arvonimen Grand Empress Dowager, johon hänellä ei ollut oikeutta. Fun fact: Ain kautena parhaimmillaan neljä naista käytti tätä samaa arvonimeä.
Keisari Ai sai lyhyen uransa aikana tyrannin maineen: hänen katsotaan kohdelleen joitain Kiinan vanhoja sukuja kaltoin ja hän mestautti pääministerinsä, Wang Jian, siksi, että tämä oli kritisoinut häntä. Hänen haluaan vähentää orjuutta ja pakkotyöläisyyttä pidettiin myös vaarallisena. Meidän näkökulmastamme tämä ei tietenkään ole mikään tyrannin merkki, mutta aikanaan se oli hyvin poikkeuksellinen ja häkellyttävä tavoite keisarillisissa piireissä. Ai tuntuu olleen, kuten lähes kaikki maailmanhistorian hallitsijat, kompleksinen hahmo, kykeneväinen sekä "hyvään" että "pahaan".
Keisari Ai ei ollut ainut dynastiansa queer-monarkki. Tähän aikaan Kiinassa ei ollut epätavallista, että keisarilla oli myös miespuolisia rakastettuja. Keisari Ain paikka queer-historiassa on kuitenkin erityinen – hänen rakkaussuhteensa suosikkinsa Dong Xianin kanssa antoi queer-kulttuurille, erityisesti kiinalaiselle queer-kulttuurille, yhden sen monista symboleista ja lempinimistä. Kiinassa homoseksuaalisuutta kutsutaan joskus termillä "duanxiu zhi pi" eli "leikatun hihan intohimo". Tämä lempinimi juontaa juurensa tarinaan Aista ja Dongista, jotka nukkuivat usein vieretysten. Eräänä iltapäivänä, Ai heräsi heidän yhteisiltä päiväuniltaan ja huomasi Dongin nukahtaneen hänen hihansa päälle. Sen sijaan, että hän olisi herättänyt Dongin, Ai leikkasi hihansa irti, jottei häiritsisi rakastamansa miehen unta. Ain ja Dongin tarina päättyi surullisesti: keisari menehtyi sairauteen ja Dong menetti asemansa hovissa – hän oli noussut Ain valtakaudella yhdeksi Kiinan merkittävimmistä miehistä – ja päätyi tekemään itsemurhan. He olivat yhdessä vain muutaman vuoden, mutta heidän tarinansa jätti merkittävät jäljet kiinalaiseen queer-kulttuuriin.
Rooman Keisari Elagabalus (204–222)
14-vuotias Elagabalus nousi keisarillisen Rooman johtoon väkivaltaisen vallankaappauksen myötä, jota johti hänen isoäitinsä Julia Maesa. Elagabalus, syntyjään Sextus Varius Avitus Bassianus, hallitsi vain neljä vuotta kunnes hänet murhattiin. Nämä neljä vuotta olivat hyvin tapahtumarikkaita, usein sanan negatiivisessa merkityksessä. Elagabaluksen sanotaan halveksuneen Rooman uskontoa ja tuoneen Roomaan Elagabal-jumalan riitit, joihin hän pakotti alaisensa osallistumaan. Hän oli, kuulemma, hedonistinen, väkivaltainen ja impulsiivinen. Modernit historioitsijat ovat kiistelleet näiden väittämien todenmukaisuutta: on hyvin mahdollista, että nämä, hänen salamurhansa jälkeen julkaistut lähteet, suurentelivat hänen vikojaan ja levittivät juoruja hänestä mustamaalatakseen hänet ja oikeuttaakseen sen, että hänestä hankkiuduttiin eroon.
Mikä Elagabaluksen asema queer-historiassa sitten on? Hänen seksuaalisuudestaan ja sukupuoli-identiteetistään on kautta historian liikkunut vaikka minkälaista juorua ja tarinaa. Hänen sanotaan ihastuneen Hierokles-nimiseen mieheen, vapauttaneen tämän orjuudesta ja menneen tämän kanssa naimisiin. On jopa väitetty, että Elagabalus halusi tämän keisariksi rinnalleen ja, että hän olisi kutsunut itseään Hierokleen vaimoksi ja kuningattareksi. Historioitsija Cassius Dio kirjoittaa Elagabaluksen käyttäneen peruukkeja, meikkiä ja vaatineen, että häntä kutsutaan feminiinisillä termeillä ja arvonimillä, ja että hän vaati lääkäreitään suorittamaan operaation, jota voi kutsua hyvin alkeelliseksi versioksi sukupuolenkorjausleikkauksesta. Nämä tarinat voivat olla vain roomalaisten tapa halventaa vihattua, murhattua keisaria – mikään ei ollut Roomalaisista miehistä kauheampaa kuin syytös feminiinisyydestä tai ns. passiivisesta homoseksuaalisuudesta – mutta ne saattavat myös olla totta. Elagabalus saattoi olla, näin moderneja termejä lainaten, transsukupuolinen nainen.
Elagabaluksen mahdollista trans-identiteettiä on alettu tutkia ja kunnioittaa nykyaikana enemmän. Vuonna 2023, The North Hertfordshire -museo Englannissa vaihtoi näyttelynsä tekstejä. Keisari Elagabalukseen ei viitata museossa enää maskuliinisilla termeillä ja pronomineilla, vaan häntä kutsutaan naiseksi, kuten hänen sanotaan halunneen ja vaatineen.
Vakooja Chevalièr(e) d'Éon (1728–1810)
Chevalièrina tai Chevalièrena tunnettu d'Eon, vähävaraisen aatelisperheen lapsi, toimi elämänsä aikana sotilaana, diplomaattina ja vakoojana. Hän taisteli maansa ja kuninkaansa, Louis XVI:n, puolesta muun muassa Seitsenvuotisessa sodassa. Hänet tunnetaan kuitenkin ennen kaikkea vakoojana. D'Eon soluttautui muun muassa Venäjän keisarinna Elisabetin hoviin sopiakseen tämän kanssa yhteistyöstä Habsburgien sukua vastaan. Kuningas lähetti hänet myös Englantiin, jossa d'Eon päätyi poliittisten selkkausten takia elämään monta vuotta (aikanaan, hän myös kuoli Englannissa).
D'Eon käytti vakoojan työssään miehen sekä naisen rooleja. Lontoossa asuessaan hänestä tuli kuuluisa muun muassa julkaisemiensa kirjojen takia, ja tämä julkkisstatus vain ruokki hänestä ja hänen sukupuolestaan jo entuudestaan pyörineitä juoruja. Kun hän tapasi kuningas Louisin uudelleen, vuonna 1777, hän sai kuninkaalta sekä eläkkeen kiitokseksi palveluksistaan että julistuksen, että hän on laillisesti nainen. Tämä ei ollut Louisin oma keksintö: d'Eon väitti usein olevansa biologisesti nainen, joka oli kasvatettu poikana, koska hänen perheensä tarvitsi perijää ja hänen sanotaan halunneen, että hänet tunnustettaisiin lain edessä naiseksi. Louis suostui tähän, mutta vaati julistuksessaan, että d'Eonin luopuisi miehen vaatteista ja pukeutuisi eksklusiivisesti sukupuolensa mukaisesti, eli naisille tyypillisiiin vaatteisiin. D'Eon määriteltiin myös Englannissa juridisesti naiseksi. D'Eon on yksi historian ensimmäisiä ihmisiä, joiden sukupuoli määriteltiin lain edessä hänen biologisesta sukupuolestaan poikkeavaksi – d'Eon sanoi olevansa biologisesti nainen, mutta hänen ruumiinavauksensa varmisti, että hän oli biologisesti mies, jolla oli joitain feminiinisiä piirteitä. Hänen biologiansa ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa: hän koki olevansa nainen ja hän eli naisena, joten meidän tulee kohdella häntä naisena.
D'Eon palasi 1777 vuoden jälkeen Lontooseen ja vietti siellä elämänsä viimeiset 25-vuotta julkkiksena. Ranskan suuren vallankumouksen alettua hän menetti eläkkeensä (sen määrännyt Louis XVI menetti päänsä), joten hän hankki rahaa pitämällä miekkailuesityksiä naisten vaatteissa, mikä oli tämän aikakauden yleisölle perin jännittävää. Hänen loppunsa oli kuitenkin aika surullinen. Hän joutui myymään omaisuuttaan, ja päätyi jopa velkavankeuteen. Hän kuoli 81-vuotiaana neljän vuoden sairastelun jälkeen köyhyydessä.
Seksologi Karl Heinrich Ulrichs (1825–1895)
Saksalaista kirjailijaa, lakimiestä ja seksologia Karl Heinrich Ulrichsia kutsutaan usein maailmanhistorian ensimmäiseksi homomieheksi. Tämä nimike on ehkä hieman harhaanjohtava – tietenkin homoseksuaalisia miehiä oli olemassa ennen häntä – mutta sillä tarkoitetaan lähinnä sitä, että Ulrichs oli ehkä ensimmäinen mies, joka julkisesti "tuli ulos kaapista" ja kampanjoi homoseksuaalisten ihmisten oikeuksien puolesta. Ulrichs eli, queer-historian näkökulmasta, merkittävänä muutoksen aikakautena: 1800-luvun lopussa, ajatus siitä, että homous oli synnynnäinen ilmiö, identiteetti, alkoi vasta pikkuhiljaa yleistyä. Termi "homoseksuaalinen" oli myös vielä aivan tuore: sanotaan, että Karl Maria Kertbeny loi sen, termin "heteroseksuaalinen" ohella, noin vuonna 1868.
Nuorena miehenä, lakiuraansa aloitellessaan, Ulrichs havahtui homoseksuaalisuuteensa. Hän totesi myöhemmin olleensa kuitenkin jo pienenä poikana "erilainen" – hän tykkäsi esimerkiksi pukeutua feminiinisesti. Kun hänen seksuaalinen suuntautumisensa tuli työpaikalla julki, hän sai potkut. Tämä herätti Ulrichsissä turhautumista ja oikeutettua raivoa, ja hän alkoi julkaista pamfletteja ja muita tekstejä miestenvälisestä rakkaudesta ja homoseksuaalien julmasta kohtelusta, ensin salanimellä ja myöhemmin omalla nimellään. Hän kutsui itseään termillä "urning", jolla hän tarkoitti miehistä kiinnostunutta miestä. Hän ei pitänyt termistä "homoseksuaali", koska se korosti hänestä liikaa identiteetin seksuaalisia piirteitä (kutsun häntä kuitenkin homoseksuaaliseksi, koska tämä termi on yleistynyt ja sitä pidetään nykyään terminä, joka kattaa paljon muutakin kuin vain seksuaaliset teot ja halut). Ulrichs piti homoutta synnynnäisenä ja muuttumattomana piirteenä ihmisessä. Hän koki työnsä takia kovia – hänet pidätettiin useamman kerran – mutta se ei pidätellyt häntä.
Vuonna 1867 Karl Heinrich Ulrichs teki jotain järisyttävän merkittävää. Hän asteli viidensadan saksalaisen juristin eteen ja piti puheen, jossa hän tuomitsi homoseksuaalisia sortavan lainsäädännön ja puhui yhteisönsä oikeuksien puolesta. En voi kuvitella, kuinka pelottava ja ahdistava tuo tilanne oli, mutta hän teki sen. Tämä oli ensimmäinen kerta maailman historiassa kun avoimesti homoseksuaalinen henkilö puhui yhteisönsä puolesta julkisesti. Hänen puheensa ei aiheuttanut välitöntä muutosta laissa tai ihmisten mielipiteissä. Ulrichs vietti elämänsä viimeiset viisitoista vuotta Italiassa. jossa hän myös menehtyi. Hänen lukuisat teoksensa ja vaikutuksensa seksuaalisuuden tutkimukseen jäivät historiaan, ja hänen legendaarista puhettaan vuonna 1867 pidetään yhtenä modernin homoliikkeen lähtölaukauksista.
Aktivisti Frances Thompson (1840–1876)
Frances Thompson syntyi orjuuteen ja vietti suurimman osan elämästään, 26 vuotta, Walkerien perheen omistuksessa, kunnes, omistajiensa kuoltua, hän vapautui. Orjuuden julmuuksien lisäksi Frances sairasti myös lapsena syövän, joka jätti pysyviä vammoja hänen jalkaansa: hän käytti keppejä ja muita apuvälineitä loppuelämänsä. Frances identifioitui lapsesta saakka tytöksi. Hän oli, moderneja termejä käyttäen, trans-nainen.Vapauduttuaan Frances ompeli, pesi ja hoiti vaatteita saadakseen rahaa, ja asui ystävänsä Lucy Smithin, 16-vuotiaan mustan tytön, kanssa.
Vuonna 1866 hänen kotikaupungissaan Memphiksessä puhkesi väkivaltainen kriisi, joka tunnetaan Memphiksen verilöylynä (The Memphis Massacre). Tämä rasismin lietsoma kriisi sai alkunsa valkoisten poliisien ja mustien sotilasveteraanien välisestä ampumakohtauksesta. Kyseessä ei ollut, kuten kivenkovaa väitettiin, tilanne, jossa musta sotilasveteraani ampui valkoisen poliisin, ehei – poliisi ampui itseään vahingossa, ja syy tästä vieritettiin lähellä olleen miehen niskoille. Tämän "rikoksen" raivostuttamana, valkoinen väestö ja poliisivoimat lahtasivat, pahoinpitelivät ja raiskasivat mustia ihmisiä, tuhosivat heidän kotejaan, työpaikkojaan, kirkkojaan, koulujaan ja naapurustojaan. Joidenkin arvioiden mukaan noin kaksi valkoista ihmistä kuoli, kun taas mustasta väestöstä noin 46 kuoli, 76 loukkaantui, 100 ryöstettiin ja 5 raiskattiin. Frances oli yksi näistä viidestä naisesta, joka joutui seksuaalisen väkivallan uhriksi.
Frances on jäänyt historiaan, koska hän oli ensimmäinen tunnettu trans-ihminen, joka todisti Yhdysvaltojen kongressissa ja yksi ensimmäisiä afroamerikkalaisia naisia, jotka julkisesti puhuivat kohtaamastaan seksuaalisesta väkivallasta valkoisen miehen käsissä (hän oli osa 170 ihmisen ryhmää, jotka puhuivat Memphiksen tapahtumista kongressissa – kaikki viisi raiskattua naista olivat mukana todistamassa). Hän on feminismin, transsukupuolisuuden ja afroamerikkalaisen historian merkkihenkilö. Oikeusmenojen aikana Francesin sukupuoli-identiteetistä alettiin puhua ja juoruilla, ja hänen todistustaan yritettiin vähätellä sen takia. Francesin todistus kuitenkin auttoi ajamaan läpi lakimuutoksia, jotka pyrkivät turvaamaan mustan väestön oikeudet ja turvan. Francesin tarina päättyi surullisesti. Hänet pidätettiin 1876 ristiinpukeutumisesta ja hänet tuomittiin vankeuteen, jossa hän kärsi jatkuvasta pahoinpitelystä ja hänet pakotettiin miehen rooliin. Vähän aikaa vapautumisensa jälkeen, Frances Thompson kuoli punatautiin.
Taiteilija Gilbert Baker (1951–2017)
Mitä sinulle tulee ensimmäisenä jos sanon "homoseksuaalisuus", tai "LGBTQ+ -yhteisö"? Olen aika varma, että mielessäsi alkaa heti muodostua kuva sateenkaarilipusta, queer-yhteisön tunnetuimmasta ja rakastetuimmasta symbolista. Me kaikki tiedämme tämän lipun, mutta osaatko sanoa miksi sateenkaari on queer-yhteisön symboli? Kuka keksi tämän lipun? Tästä symbolista saamme kiittää Gilbert Bakeria, taiteilijaa, jota pidetään sateenkaarilipun luojana ja pääsuunnittelijana. Baker suunnitteli lipun, kun hänen ystävänsä Harvey Milk – Yhdysvaltojen ensimmäinen avoimesti homoseksuaalinen, julkisessa virassa toiminut poliitikko – pyysi häntä kehittämään symbolin homo- ja queer-yhteisölle. Gilbert valitsi sateenkaaren, koska se kuvasi hänen mielestään hyvin queer-yhteisön kauneutta, sielua ja vapautta. Vuonna 1978 sateenkaarilippu liehui ensimmäistä kertaa.
Alkuperäisessä sateenkaarilipussa oli kahdeksan väriä, jotka kaikki symboloivat eri asioita. Pinkki kuvsi seksiä, punainen elämää, oranssi toipumista ja tervehtymistä, keltainen auringonvaloa, vihreä luontoa, turkoosi taikuutta ja taidetta, indogonsininen tyyneyttä ja rauhaa, ja violetti sielua ja henkeä. Lippu kuitenkn aikanaan muotoutui kuusiväriseksi, muun muassa siksi, että kaksi poisjätettyä väriä olivat liian kalliita: lippuja tuottavilla tahoilla ei ollut varaa maksaa kalliista kankaista. Elämänsä aikana, hän kehitti lippua ja loi siitä uusia versioita. Baker ei koskaan hakenut tavaramerkkiä (trademark) lipulle, koska se kuului hänestä koko yhteisölle, ei vain hänelle itselleen.
Baker ei kuitenkaan tehnyt elämänsä aikana vaan yhtä asiaa: hän oli muutakin kuin vain tämän kuuluisan, rakastetun lipun suunnittelija ja "isä". Hän oli intohimoinen aktivisti, lääkintämies Yhdysvaltojen armeijassa, taiteilija ja käsityöläinen, ja Busty Ross -nimellä esiintyvä drag-kuningatar. Haluan lopettaa Gilbertin tarinan kiittäen häntä hänen upeasta luomuksestaan – hänen suunnittelemansa lippu roikkuu esillä kotonani, inspiroimassa ja piristämässä minua joka päivä – ja jakamalla teille hänen omia sanojaan: "The rainbow is a part of nature, and you have to be in the right place to see it. It's beautiful, all of the colors, even the colors you can't see. That really fit us as a people, because we are all the colors. Our sexuality is all the colors. We are all the genders, races and ages."
Kuva 1: Piirros Keisari Aista ja Dong Xianista ja leikatun hihan hetkestä (tekijä ei tiedossa)
Kuva 2: Elagabaluksen patsas Rooman Musei Capitolini -museossa (n. 221 eaa., tekijä ei tiedossa)
Kuva 3: Chevalier d'Eon (Thomas Stewart, 1792)
Kuva 4: Kaiverrukseen pohjautuva piirros Karl Heinrich Ulrichsista, esiintyi lehdessä Jahrbuch für sexuelle Zwishenstufen vuonna 1889.
Kuva 5: Frances Thompsonin kuva lehdestä The Days' Doing (1876, taiteilija ei tiedossa)
Kuva 6: Gilbert Baker vuonna 2003 Tukholman Pride-kulkueessa (kuvan ottanut Fredrik Persson)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti