Pride-kuukauden kunniaksi haluan höpötellä teille vähän queer-teemaisista kreikkalaisista (ja roomalaisista) myyteistä. Toivon, että tämä teksti saa teidät kiinnostumaan antiikin mytologian sateenkaarevuudesta ja monimuotoisuudesta, ja muistuttaa teitä siitä, että queer-ihmisiä on aina ollut olemassa, heistä on aina kirjoitettu ja heidän tarinansa ja identiteettinsä ovat aina kiinnostaneet ihmisiä. Kreikkalainen maailma oli hyvin erilainen kuin meidän, mutta heidän tarinoissaan voimme nähdä vivahteitä meille, moderneille queer-ihmisille, tutuista asioista ja tunteista.
Toivon, että nautitte näistä tarinoista. Hyvää Pride-kuukautta!
Queer-jumalat
Olympoksen merkittävistä miesjumalista suurimmalla osalla oli sekä nais- että miesrakastajia. En voi mitenkään syventyä kaikkiin queer-suhteisiin, joita miesjumalilla on, koska se veisi aivan liian pitkän aikaan. Tässä olisi kuitenkin lista, joka on kenties trimmattu mutta antaa silti hyvän kuvan siitä, kuinka yleisiä miessuhteet olivat jumalten keskuudessa:
- Zeuksen rakastajiin/uhreihin (riippuen tarinasta) kuului mm. troijalainen nuori poika Ganymede
- Apollon poikaystäviä olivat mm. Troijan prinssi Helenus, lähinnä Afroditen heilana tunnettu Adonis, Ferain kuningas Admetos, prinssi Hyakinthos, paimen ja profeetta Brankhos, ja kuolevainen komistus Kyparissos
- Dionysos heilasteli mm. satyyri Ampeloksen ja aiemmin mainitun Adoniksen kanssa
- Poseidonilla oli suhde mm. kirotun Atreuksen suvun vesaan Pelopsiin
- Hermesin rakastettuihin kuuluivat mm. Amfion, yksi Theeban perustajista (ja Hermeksen velipuoli), kuolevainen nuorukainen Krokus ja mahdollisesti sankari Perseus, jota Hermes auttoi hänen matkallaan Medusan saarelle
Olympoksen naisjumalista kellään ei, ainakaan tietääkseni, ole ollut naispuolista rakastajaa. Kolme heistä on vannoutuneita neitsyitä – Hestia, Athena ja Artemis – joten heillä ei ollut minkäänlaisia seksuaalisia tai romanttisia suhteita myyteissä. Ehkä lähimpänä queeriä tarinaa naisjumalten parista on Calliston, Artemiksen seuraajan, tarina. Artemiksen isä, Zeus, halusi saada Calliston itselleen, mutta tiesi, että tämä oli uskollinen Artemikselle ja siten, jumalattarensa tavoin, vannonut pysyvänsä neitsyenä. Zeus muuntautui Artemikseksi ja, luullen jumalten kuningasta palvomakseen jumalattareksi, Callisto makasi tämän kanssa. Calliston "petoksen" ja raskauden paljastuttua, Artemis hääti tämän luotaan. Callisto, ainakin minun mielestäni, on selvästi rakastunut Artemikseen, mutta Artemis? En tiedä. Olen nähnyt häntä tulkittavan sekä aromanttisena aseksuaalina sekä lesbona, joka käytti neitsyydenvalaa välttääkseen avioliiton miehen kanssa.
Olympoksen jumalten ulkopuolelta löytyy myös queer-tarinoita. Ei siis todellakaan ollut niin, että vain ja ainoastaan kaksitoista merkittävintä jumalaa saivat, halutessaan, heilastella oman sukupuolensa edustajien kanssa. Mutta, kuten Olymposlaistenkin tapauksessa, lähes kaikki merkittävimmät tarinat queer-jumaluuksista, ovat kertomuksia queer-miehistä. Naisten homoseksuaalisuus ei ollut samalla tavalla merkittävää tai yleistä, ei mytologiassa tai antiikin kreikkalaisessa historiallisessa kulttuurissa ja taiteessa. Tietenkin queer-naisia oli aina olemassa: heitä ei vain nostettu samalla tavalla esille, eikä naisten välisiä suhteita koskaan iskostettu yhteiskunnan rakenteisiin samalla tavalla kuin miessuhteita.
Yksi kuuluisimmista tarinoista sukupuolen moninaisuudesta kreikkalaisessa mytologiassa on Hermeksen ja Afroditen lapsen, Hermafroditoksen tarina (lapsen nimestä voitte varmaankin jo päätellä minne tämä tarina on menossa). Hermafroditos oli syntyessään kaunis (voiko Afroditeen lapsi olla mitään muutakaan?) poika. Eräänä päivänä hänen kylpiessään Salmakiin lähteellä, lähteelle nimensä antanut nymfi, Salmakis, rakastuu häneen palavasti ja anoo jumalia liittämään hänet ikuisesti Hermafroditokseen, jotta he voivat olla aina yhdessä. Yleisimmissä versioissa Hermafroditos kieltäytyy suhteesta Salmakiin kanssa, eikä jumalten vastaus Salmakiin rukouksiin siis ole hänelle mieluinen: Hermafroditoksen ja Salmakiin kehot yhdistyvät ja heistä tulee jumaluus, jolla on sekä maskuliiniset, että feminiiniset sukuelimet, eli, näin moderneja termejä käyttäen, intersex-ihminen. Tämä tarina ei ole kovinkaan miellyttävä ja Hermafroditoksen nimi tuo tietenkin aina mieleen tuon jo vanhentuneen ja epämiellyttävänäkin pidetyn termin intersex-ihmisille, mutta se on mielestäni kertomisen arvoinen tarina, koska se todistaa, että antiikin maailman ihmiset ymmärsivät sukupuolen olevan häilyvä ilmiö ja, ettei biologinen sukupuolikaan ole mustavalkoinen asia.
Muita queer-jumaluuksia löytyi muun muassa tuulien maailmasta – esimerkiksi länsituuli Zefyroksesta ja pohjoistuuli Boreaksesta on queer-teemaisia myyttejä. Zefyros, esimerkiksi kilpaili Apollon kanssa Hyakinthoksen rakkaudesta. Joidenkin tarinoiden mukaan parantamisen ja lääketieteen jumala Asklepios (Apollon poika) herätti Hippolytuksen, Theseuksen ja amatsoni-Antiopen pojan, kuolleista ja rakastui tähän. Dionysos oli mahdollisesti viisaan, sankareita kouluttaneen kentauri Kheironin rakastaja. En halua ehkä ajatella tätä sen enempää, vaikkakin Dionysoksen tiedetään muuntautuneen eläimiksi, joten ehkä hän vietti Kheironin kanssa aikaa jonkinlaisena hevosolentona. Mutta, totta puhuen, ihmiskehoisen jumalan ja kentaurin romanssi ei olisi oudoin rakkaustarina, joka mytologiasta löytyy. Auringon titaani Helioksen sanotaan olleen kateellinen Poseidonille, jota komea merijumaluus Nerites rakasti: katkeruudessaan Helios muutti Neriteen simpukaksi. Metsän ja luonnon jumaluus Pan, joka oli puoliksi ihminen, puoliksi vuohi, heilasteli sekä miesten, että naisten kanssa. Jumala Eroksella ei ole selkeitä, tunnettuja miesrakastajia, mutta koska hän on rakkauden ja seksin ja himon ruumiillistuma, hän symboloi myös queer-rakkautta ja ansaitsee siksi maininnan.
Queer-sankarit
Monet kreikkalaisen mytologian sankareista olivat, näin meidän näkökulmastamme, biseksuaaleja. Mahdollinen tai päivänselvä queeriys oli usein olennainen osa heidän tarinoitaan. Ehkä kuuluisin queer-sankari antiikin mytologiasta on Troijan sodassa taistellut puolijumala (nymfiäiti, kuolevainen isä) Achilles, jonka rakkaus lapsuudenystäväänsä Patroclukseen tuli kuuluisaksi modernille maailmalle Madeline Millerin The Song of Achilles -romaanin kautta. Heidän suhdettaan on kuitenkin kautta historian tulkittu romanttiseksi ja/tai seksuaaliseksi: kyseessä ei siis todellaakaan ollut idea, jonka Miller keksi aivan itse. Achilleksella ei ollut muita merkittäviä miespuolisia rakastajia: Patroclus oli hänelle (ja tämä on totta vaikka tulkitsisit heidät platoniseksi pariksi) kaikki kaikessa. Kun Achilles menetti hänet, hän menetti järkensä ja halunsa elää.
Merkittävin mies- tai poikarakastajien lista on Herakleella, olle on muodostunut alkuperäislähteissä selkäestä queeriydestään huolimatta hypermaskuliininen heterobro-maine. Hän on erityisen hyvä esimerkki siitä, miten kreikkalaisen mytologian hahmoja on "siistitty", yksinkertaistettu ja muokattu sopimaan myöhempien aikojen normeihin: miessuhteet eivät olleet kreikkalaisessa mikään estä Herakleen sankaruudelle ja asemalle yhtenä aikakautensa rakastetuimmista ja kuvatuimmista sankareista, mutta myöhemmät aikakaudet eivät voineet tätä sallia. Herakleen kuuluisin miespuolinen rakastaja oli Hylas, jonka hän menetti Iasonin ja argonauttien kanssa matkustaessaan. Hylaksen mystinen katoaminen särki Herakleen sydämen – hän jopa jättäytyi argonauttien matkalta, luopuen siten mahdollisuudesta osallistua yhteen mytologian merkittävimmistä matkoista, löytääkseen Hylaksen. Hän ei kuitenkaan koskaan löytänyt rakastettuaan: nymfit olivat kidnapanneet Hylaksen. Herakleen muita rakastajia olivat muun muassa Oekhalian prinssi Ifitus, Symeen kuningas Nireus (koen velvollisuudekseni mainita, että joissain versioissa hän on Herakleen poika – ja toivottavasti näissä versiossa hän ei ole myös tämän rakastaja), Ferain kuningas Admetos (myös Apollon poikkis) ja Herakleen vaunujen ajaja, Iolaus, joka oli, valitettavasti, myös hänen veljenpoikansa. En tiedä mitä se kertoo minusta, mutta tulen aina unohtaneeksi kuinka perin insestistä Kreikan mytologian meininki on.
Muusikkosankari ja argonautti Orfeus on ennenkaikkea tunnettu rakkaudestaan vaimoaan Eurydikea kohtaan ja hänen epäonnisesta yrityksestään pelastaa Eurydike manalasta. Eurydike ei kuitenkaan ollut hänen elämänsä ainoa rakkaus. Orfeuksen sanotaan palvoneen argonauttitoveriaan, Calaista, pohjoistuuli Boreaksen poikaa. Hänen kuolemansa Dionysoksen seuraajien, mainadien, käsissä saattoi myös johtua hänen rakkaudestaan miehiin ja poikiin. Vaimonsa menetettyään ja koettuaan mahdollisesti muitakin epäonnisia suhteita naisiin, Orfeus kuulemma kieltäytyi suhteista naisiin ja keskittyi viettämään aikaa miesten, erityisesti häntä nuorempien miesten, kanssa (tämä on yleinen ilmiö, kuten olet jo ehkä huomannutkin: kreikkalaisessa maailmassa seksuaaliset roolivat olivat hyvin olennaisia ja jumiutuneita, ja miesten miespuolisten rakastettujen odotettiin olevan heitä nuorempia tai muulla tavalla "ei-tasavertaisia" kumppaneita). Tämä raivostutti paikallisia naisia, jotka Orfeus oli lumonnut musiikillaan. Vihastuneina, nämä naiset, mainadit, alkoivat heitellä Orfeusta kivillä ja oksilla tämän soittaessa lyyraansa, ja lopulta repivät hänet kappaleiksi.
Mainitsinkin jo aiemmin, jumalista puhuessani, että Perseus oli mahdollisesti Hermeksen heila, ainakin hetken aikaa. Heidän suhteestaan ei ole hirveästi tarinoita, joten siirryn viimeiseen esimerkkiini. Mykenen prinssin ja perijän Oresteksen ja hänen ystävänsä / kumppaninsa Pyladeksen suhdetta on tulkittu esimerkkinä romanttisesta ja / tai seksuaalisesta suhteesta. Ainakin Eurpideen Orestes-näytelmässä he ovat kovin läheisiä (kutsun tätä näytelmää lempinimellä "gay Orestes" erottaakseni sen Aiskhyloksen näytelmistä, jotka käsittelevät Oresteen perhettä). He ovat, olivat he sitten pari tai vain platoninen duo, hyvin läheisiä ja Pylades on Oresteen rinnalla tämän toimittaessaan toimittaessaan kamalaa, jumalten määräämää tehtäväänsä (Oresteen täytyy kostaa isänsä murha tappamalla oma äitinsä). Orestes nojaa Pyladekseen, kysyy tältä neuvoja ja Pylades vaarantaa oman turvallisuutensa huolehtiessaan Oresteksesta, joka menettää järkensä äitinsä tapettuaan ja joutuu pelottavien Raivotarten vainoamaksi.
Queer-kuolevaiset
Olen maininnut tässä postauksessa jo useita kuolevaisia – monet jumalten rakastetuista ovat tavallisia ihmisiä (Hyakinthos, Pelops, Ampelos ja niin edespäin) ja suurin osa kreikkalaisen mytologian sankareista ovat myös, vaikka he olisivat esimerkiksi puolijumalia, loppujen lopuksi kuolevaisia. Perseus kuolee, Achilles kuolee, Theseus kuolee. Herakles on poikkeus: hänestä tehdään, useimmissa versioissa, jumala. Tässä "luvussa" haluan kuitenkin keskittyä niin sanottuihin tavallisiin ihmisiin, eli ei sellaisiin, jotka ovat jumalten heiloja tai jumalallista sukuperää omaavia sankareita, jotka tuhoavat hirviöitä ja taistelevat kuuluisissa sodissa. Jumalilla on usein roolinsa näissä tarinoissa, mutta he eivät ole niiden päähenkilöitä. Tarinoita kuolevaisista, jotka venyttävät sukupuolinormeja tai kokevat queer-halua on monia, mutta haluan keskittyä tarkemmin kolmeen esimerkkiin.
Nämä kolme tarinaa ovat kaikki kertomuksia sukupuolen häilyväisyydestä ja fyysisistä muodonmuutoksista. Nämä tarinat ovat (kuten aiemmin kuvaamani Hermafroditoksen tarina) esimerkkejä siitä, miten kreikkalaiset käsittelivät sukupuolen eri ilmiöitä. Niitä voi tulkita monella tapaa, mutta nykyään niitä on alettu, ennen kaikkea, tulkita transsukupuolisuuden näkökulmasta. Nämä tarinat eivät mukaile täysin meidän käsityksiämme trans-identiteetistä, ovathan ne tuhansia vuosia vanhoja tarinoita jotka kehittyivät aivan erilaisissa kulttuureissa, mutta niistä voi silti löytää tuttuja piirteitä. Ihmiset ovat kautta historian tulkinneet vanhoja myyttejä oman aikansa ongelmien, ajatusten, pelkojen ja unelmien pohjalta: ei siis ole ihme, että meidän maailmassamme, jossa sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset ovat pinnalla ennennäkemättömällä tavalla, olemme alkaneet nostaa esille queer-potentiaalia kreikkalaisista taruista enemmän kuin koskaan aiemmin.
Näkijä ja profeetta Teiresiaksen tarina on yksi suosikeistani, koska se on niin kummallinen. Theebalainen Teiresias eli nuoruutensa miehenä. Eräänä päivänä, käyskennellessään Kyllíni-vuorella, hän näki kahden käärmeen parittelevan, ja jostain syystä, en kerrassaan tiedä miksi, hän päätti lyödä hurvittelevaa käärmeparia kepillä. Jumalatar Hera vihastui tästä ja muutti Teiresiaan (en myöskää osaa sanoa miksi Hera valitsi tehdä juuri näin) naiseksi. Teiresias eli seuraavat seitsemän vuotta elämästään naisena, kunnes hän törmäsi, jälleen, paritteleviin käärmeisiin ollessaan kävelyllä. Hän löi käärmeitä taas kepillä ja muuttui takaisin mieheksi. Joissain versioissa hän jätti käärmeet rauhaan ja tämä sai Heran perumaan "kirouksensa". Teiresias ei päässyt eroon jumalten sekoiluista, vaan joutui aikanaan keskelle Heran ja Zeuksen avioriitaa: jumalpari riiteli siitä saavatko miehet vai naiset enemmän nautintoa seksistä, ja vaativat Teiresiaan, joka oli elänyt sekä maskuliinisessa että feminiinisessä kehossa, kertomaan heille kumpi heistä oli oikeassa. Teiresiaksen mielestä naiset kokevat enemmän nautintoa, ja tästä vihastuneena Hera sokaisi hänet. Zeus, iloisena siitä, että Teiresias oli auttanut häntä voittamaan riidan Heran kanssa, teki Teiresiaksesta näkijän ja epäluonnollisen pitkä-ikäisen.
Kaineus oli thessalialaisen lapiittijohtajan lapsi, joka joutui Poseidonin seksuaalisen väkivallan uhriksi. Poseidon – ehkä hän tunsi ripauksen katumusta? – lupasi, tekonsa jälkeen, toteuttaa Kaineuksen toiveen. Hän saisi pyytää mitä tahansa. Kaineus, joka ei halunnut enää koskaan kokea mitään yhtä hirvittävää uudelleen, pyysi Poseidonia tekemään hänestä miehen (on totta, että naiset ja tytöt kokevat mytologiassa paljon enemmän seksuaalista väkivaltaa, mutta haluan kuitenkin tässä korostaa, että myös pojat ja miehet joutuvat välillä jumalten uhreiksi näissä tarinoissa). Kaineuksesta tuli komea nuori mies. Hän ryhtyi soturiksi, ja otti osaa kuuluisiin taisteluihin, esimerkiksi Kalydonin villisian metsästykseen ja lapiittien ja kentaurien väliseen sotaan. Kaineus menehtyi kentaurien kanssa taistellessaan, mutta hänestä tuli kansansa sankari. Hän sai myös ilon päihittää erään kentaurin, Latreuksen, joka halveerasi hänen sukupuoltaan ja kutsui häntä arvottomaksi sotilaaksi (Latreuksen silmissä Kaineus oli yhä nainen, ja siten kyvytön olemaan hyvä soturi). Hän todellakin osoitti Latreuksen olleen väärässä.
Kun kreetalainen Telethusa synnytti esikoisensa, hänet valtasi paniikki. Hänen aviomiehensä, Ligdus, oli uhannut tappaa lapsensa, jos se ei olisi poika. Telethusa ei kestänyt ajatusta lapsensa menettämisestä, joten hän, jumalatar Isiksen kehotuksesta, päätti kasvattaa Ifiksen poikana, huolimatta hänen feminiinisestä kehostaan (hauska fakta tähän väliin: Ifis oli kreikkalaisessa maailmassa täysin sukupuolineutraali nimi). Telethusa ja Ifis pitivät totuuden salassa Ligdukselta vuosikausia. Kun Ifis aikuistui, hänen isänsä alkoi etsiä hänelle vaimoa. Hän päätyi kihlaamaan poikansa rikkaan perheen kauniille tyttärelle, Ianthelle. Järjestetyt kihlaukset ovat usein onnettomia tai vähintäänkin ankeita kreikkalaisessa tarustossa, mutta Ifis ja Ianthe olivat poikkeus: he rakastuivat toisiinsa palavasti. Ifiksen onnella oli kuitenkin yksi merkittävä este – hänen biologinen sukupuolensa, joka pakostakin paljastuisi häiden aikana tai jälkeen. Telethusa ja Ifis lykkäsivät häitä parhaansa mukaan, mutta lopulta hääpäivä sovittiin. Epätoivoisena, äiti ja lapsi menivät Isiksen temppeliin rukoilemaan apua. Isis saapui heidän luokseen ja auttoi heitä, aivan kuten hän oli auttanut Telethusaa vuosia sitten hänen synnytettyään lapsensa. Jumalatar muutti Ifiksen biologiseksi mieheksi ja Ifis pystyi menemään naimisiin rakastettunsa kanssa ongelmitta ja elämään tämän kanssa onnellisesti elämänsä loppuun asti. Ifiksen tarina on hauska, koska olen nähnyt sitä käytettävän esimerkkinä lesborakkaudesta sekä transmaskuliinisesta kokemuksesta (pidän itse enemmän tästä tulkinnasta) – kuten mitä tahansa myyttiä, tätäkin tarinaa voi tulkita monelta eri kantilta.
Kirjavinkkejä
Queer-teemaisia fiktiivisiä teoksia
- The Song of Achilles (Madeline Miller)
- Spin (Rebecca Caprara)
- The Palace of Eros (Caro de Robertis)
- Autobiography of Red (Anne Carson)
- Herc (Phoenicia Rogerson)
- The Hymn to Dionysos (Natasha Pulley)
- Girl Meets Boy (Ali Smith)
- The End Crowns All (Bea Fitzgerald)
- House of Names (Colm Tóibín)
- Outrun the Wind (Elizabeth Tammi)
- Queens of Themiscyra (Hannah Lynn)
Queer-teemoja käsitteleviä tietokirjoja
- Venus and Aphrodite (Bettany Hughes)
- Sex on Show: Seeing the Erotic in Greece and Rome (Caroline Vout)
- Exposed: The Greek and Roman Body (Caroline Vout)
- The Greeks and Greek Love: A Bold New Exploration of the Ancient World (James Davidson)
- One Hundred Years of Homosexuality: and other essays on Greek love (David M. Halperin)
- Antigone Rising: The Subversive Power of Ancient Myths (Helen Morales)
- All the Violet Tiaras: Queering the Greek Myths (Jean Menzies)
Kuva 1: Lähikuva teoksesta Zeus in the Guise of Artemis and the Nymph Callisto (François Boucher, 1744)
Kuva 2: Hermafroditos-patsas (200-luku eaa. Pergamonista)
Kuva 3: Hercules Mourning the Death of his Cupbearer Hylas (Mark Beard, "Hippolyte-Alexandre Michallion", julkaisuvuosi epävarma)
Kuva 4: Orestes ja Pylades (Pasiteleksen oppilas, n. 10 eaa.)
Kuva 5: Teiresias striking the snakes (Johann Ulrich Krauss, n. 1690)
Kuva 6: Lähikuva Ianthe-maalauksesta (John William Godward, julkaisuvuosi epävarma)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti