Bridgertonien sisarusten romanttisista seikkailuista ja elämistä kertova Bridgerton oli yksi viime vuoden TV-kohokohtia. Olen jo kauan suunnitellut katsovani sen, mutta ennen tätä vuotta en vain saanut sitä aikaiseksi, vaikka tiesin, että tulisin tykkäämään siitä. Tänään haluan höpötellä hieman fiiliksistäni ja käydä läpi ajatuksiani sarjasta kysymysten avulla. En olisi osannut vain lähteä vääntämään yleistä esseetä Bridgertonista – sarjassa on niin monia hahmoja ja jo kolme tuotantokautta – joten tämä tag-tyyppinen postaus oli paras vaihtoehto.
Huom! Postaus sisältää spoilereita kausilta 1–3.
1. Parhaat herrat
Anthony Bridgetonissa rakastan sitä, että hän on aivan totaalinen sekamelska. Ensimmäisen kahden kauden aikana hänellä on tuskin yhtään kohtausta, jossa hän onnistuu rentoutumaan ja hän on koko ajan toimintavalmiudessa. Joku sisaruksista on hädässä? Anthony rientää paikalle. Perheen maine on vaarassa? Anthony keksii keinon. Daphne riskeeraa maineensa Simonin kanssa juhlien puutarhassa? Anthony haastaa Simonin kaksintaisteluun. Anthonyn ratkaisut eivät aina ole parhaita, mutta olennaista on se, että hän ei koskaan vain ota rennosti ja nauti elämästään. Anthony yrittää parhaansa koko ajan, mutta ei aina todellakaan onnistu siinä, vaan onnistuu suututtamaan niin perheensä, ystävänsä, rakkauden kohteensa kuin itsensäkin. Kakkoskausi syventyy tämän ylivirittyneisyyden ja oman hyvinvoinnin uhraamisen taustoihin, ja Anthonyn kasvutarina onkin vahvasti nivoutunut siihen, että hän uskaltaa avata sydämensä, ottaa riskejä ja priorisoida vaihteeksi oman onnensa. Anthonyn toilailua on hauska seurata ja hänen uhrautuvainen rakkautensa perhettään kohtaan on hyvin koskettavaa, etenkin kun katsoja tajuaa, että Anthony joutui 19-vuotiaana ottamaan vastuun perheen taloudesta, surevasta äidistään ja sisaruksistaan, josta monet olivat vasta pikkulapsia isänsä kuollessa. Anthony ei ole vain veli Hyacinthille ja Gregorylle, hän on ainut isä, jonka he ovat koskaan tunteneet. Anthonyn hahmossa onkin tragiikkaa, jota en voi vastustaa. Kolmoskaudella, kun Anthony on onnellisesti naimisissa Katen kanssa, hän on maailman imelin ja palvovin aviomies. Oli ihanaa päästä näkemään hänet iloisena ja rentona, nauttimassa elämästään ja oikein kieriskelemässä onnessaan. Myös se, että hän uskaltaa jättää perheen asiat Benedictin hoitoon ja lähteä häämatkalle ja jopa Intiaan Katen perheen luo, oli iso esimerkki siitä, miten hän on kasvanut.
Heti kun näin Benedictin, tiesin, että hän tulisi olemaan yksi suosikeistani. Miten olisin voinut vastustaa tuota ainaista pilkettä hänen silmäkulmassaan, hänen hellää ja hauskaa tapaa kujeilla pikkusisarustensa kanssa tai hänen haluaan olla jotain muuta kuin pelkkä hieno herrasmies? Pidän Benedictissä siitä, että hän ei vain jää paikoilleen nautiskelemaan perheensä rahoilla, vaan hakeutuu kouluun ja pyrkii löytämään itselleen jotain omaa, jotain mikä ei ole vain hänen perheeltään perittyä (taidekoulu on sitä siihen asti kun hän saa tietää Anthonyn lahjoittaneen heille rahaa – tämän jälkeen hän ei kolmoskaudella siitä puhu, eikä hän taida enää käydä siellä, oletan, että siksi, ettei se ole enää jotain minkä hän saavutti omillaan). Benedictissä olen myös aina pitänyt siitä, että hän suhtautuu elämään rennosti, lähestyy kaikkea hymy huulillaan eikä tuomitse muita yhtä hanakasti kuin esimerkiksi Anthony. Benedictillä ei ole mitään hankaluuksia siskonsa Eloisen omalaatuisuuden kanssa (hän jopa usein auttaa tätä pakenemaan juhlista ja muista tälle tukalista tilanteista), hän on täysin ookoo sen kanssa että hänen hetkellinen heilansa Genevieve Delacroix jättää hänet (hän kiintyy ihmisiin helposti, mutta hän ei ole omistushaluinen) ja kun käy ilmi, että hänen ystävänsä, taiteilija Granville, on homo, Benedict on aluksi hieman hämmentynyt, lähinnä siksi että Granville on naimisissa, ei niinkään sen takia, että hän on rakastunut mieheen. Mistä pääsemmekin Benedictin omaan seksuaalisuuteen. Minun on hankala kuvailla kuinka tärkeää minulle oli nähdä, että Bridgerton ei tyytynyt jättämään Benedictissä aina ollutta queer-vibaa vain tulkinnan tasolle. Olen niin tottunut siihen, että sarjat flirttailevat queeriydellä, houkuttelevat sillä katsojia, mutta eivät koskaan sitoudu antamaan katsojilleen aidosti queereja hahmoja. Tämä queerbaitina tunnettu ilmiö on turhauttava ja, näin queerina ihmisenä, aika loukkaava. Kun näin Benedictin vihdoinkin saavan suudella toista miestä ja tajuavan, ensimmäistä kertaa elämässään, oman seksuaalisen sateenkaarevuutensa, hihkuin riemusta.
2. Parhaat leidit
Kate Sharma/Bridgerton on, minulle, Bridgertonin ehdoton kuningatar. Hän sieppasi sydämeni heti ensiesiintymisensä jälkeen ja jakso jaksolta rakkauteni häntä kohtaan vain kasvoi (siinä mielessä samaistun Anthonyyn vaikka muuten olemme tosi erilaisia). Kate on ihanan sanavalmis, realistinen ja jääräpäinen, aina valmis väittelemään, pitämään puoliaan ja roastaamaan – joskus hienovaraisesti, joskus vailla mitään pidättelyä – häntä ärsyttäviä ihmisiä. Hän tietää tarkalleen miten Lontoon yhteiskunnassa pitää toimia ja yrittääkin parhaansa turvata perheensä tulevaisuuden, mutta samalla hän myös kieltäytyy noudattamasta kaikkia yhteiskunnan sääntöjä, koska ne ovat typeriä. Katen ja hänen siskonsa Edwinan suhde on kauniisti kirjoitettu, koska vaikka Kate rakastaa siskoaan yli kaiken ja tekee kaikkensa, on valmis uhraamaan oman onnensa ja rakkautensa, tehdäkseen tästä varakreivittären, hän ei aina kohtele Edwinaa reilusti, vaan tekee aika isojakin virheitä tämän kanssa. Katen uskollisuus perheelleen on yksi hänen vahvuuksistaan sekä heikkouksistaan (kuten Anthonynkin). Hän ei koskaan priorisoi itseään, mikä ei ole hyvä juttu. Kun Kate kakkoskauden lopussa valitsee vihdoin itsensä ja oman onnensa, olin niin iloinen, koska hän ansaitsee sen, eikä Edwinan enää tarvitse elää tietäen, että hänen siskonsa on valmis hankkimaan hänelle tulevaisuutensa oman sydämensä hinnalla. Kate ei esiinny kolmoskaudella paljoa, mutta se mitä saimme, oli ihanaa. Erityisesti pidin siitä, kuinka hän ja Anthony aikovat kasvattaa lapsensa niin, että hän oppii tuntemaan myös äitinsä juuret ja kulttuurin. Lopuksi haluan vielä sanoa, että onko kukaan koskaan näyttänyt yhtä paljon real-life Disney-prinsessalle kuin Simone Ashley? I mean, what the hell! How so pretty?!
Eloise Bridgerton on Bridgertonin perheen tytöistä suosikkini. Hän on ihanan kunnianhimoinen, naseva ja sarkastinen, ja nautin siitä, miten itsepäisesti hän on oma itsensä, vaikka se tekeekin hänen elämästään välillä hankalaa. On ihailtavaa, että Eloise uskaltaa aukoa päätään ja rikkoa yhteiskuntanormeja maailmassa, joka ei arvosta perinteisen roolinsa ulkopuolelle seikkailevia naisia. Hänen kipakkuutensa on suuri osa hänen luonnettaan, mutta minusta kiinnostavaa on se, että se on myös omanlaisensa suojausmekanismi. Kakkoskaudella hän puhuu Penelopelle, että tietää kaikkien vertailevan häntä täydelliseen Daphneen ja, että tietää pettävänsä ihmisten odotukset ihan vain olemalla oma itsensä (tyttönä, joka on aina vertaillut itseään isosisaruksiinsa ja pelännyt, että ihmiset pitävät minua huonompana, tuo kohtaus oli aikamoinen isku palleaan). Eloise ei ole siis mikään 100% itsevarma jyrä, vaan hänellä on piilotettu herkkä puolensa, jota hän ei mielellään paljasta kenellekään ja jonka hän peittää ivallisen kuoren alle. Arvostan Eloisessa myös sitä, että hän osaa halutessaan olla todella inhottava ja ärsyttävä, koska naishahmoilta vaaditaan vieläkin aivan liian usein kiltteyttä ja mukavuutta. Eloise on hyväsydäminen, mutta hän ei ole aina kiltti (hän esimerkiksi pilkkaa usein perinteisemmistä asioista unelmoivien tyttöjen ja naisten harrasteita ja toiveita, jopa silloin kun nuo tytöt/naiset ovat hänen omia perheenjäseniään tai ystäviään). Eloise on myös ihanan lojaali hän on perheelleen, vaikka kaikki hänen perheessään eivät aina oikein ymmärrä häntä. Erityisen paljon rakastan häntä ja Benedictiä, jotka jatkuvasti kiusaavat toisiaan, mutta selvästi rakastavat toisiaan todella paljon.
3. Paras romanssi
Anthony Bridgertonin ja Kate Sharman rakkaustarina on ehdottomasti suosikkini. Simone Ashleyn ja Jonathan Baileyn välinen kemia on käsinkosketeltavaa ja heidän romanssinsa etenee loistavasti intohimoisesta vihasta intohimoiseen rakkauteen. Tykkään enemies-to-lovers tai hate-to-love -pareista ja he ovatkin erinomainen versio tästä troopista. Anthonyn ja Katen romanssista tekee onnistuneen näyttelijöiden kemian ohella se, että he ovat toimivia hahmoja omillaan, eikä kumpikaan ole vain toisen rakkauden kohde. Anthonyn hahmoa syvennetään hienosti kakkoskaudella ja Kateen rakastuminen ajaa hänet käsittelemään nuoruutensa traumoja ja harkitsemaan uudelleen asioita, jotka olivat hänelle aiemmin itsestäänselviä. Kate on ensimmäisestä kohtauksestaan asti eloisa ja vahva hahmo, joka valloittaa katsojien sydämen älykkyydellään, sanavalmiudellaan ja itsepäisyydellään. Anthonyn ja Katen henkilökohtaiset kehityskertomukset peilaavat toisiaan – he kamppailevat samankaltaisten asioiden, mm. isosisarusten velvollisuuksien ja oman onnensa uhraamisen, kanssa – ja katsojalle tuleekin heti alusta asti sellainen fiilis, että nämä kaksi voisivat ymmärtää ja tukea toisiaan paremmin kuin kukaan muu, kunhan vaan ensin saavat tunteensa myönnettyä itselleen sekä toisilleen. Kakkoskauden draamojen jälkeen oli kerrassaan riemukasta nähdä Anthony ja Kate kolmoskaudella onnellisena avioparina. Ihaninta oli se, että he olivat yhä ihan yhtä lääpällään toisiinsa, mutta nyt ilman ongelmia tai huolia, ällöttävän imelinä.
4. Paras perhesuhde
Aina kun Bridgertonien kolme vanhinta poikaa ovat yhdessä ruudussa, hymyilen niin, että kasvoihin sattuu. He tuntuvat aidoilta veljeksiltä (tähän väliin on pakko sanoa, että Bridgertonissa on yleisesti saavutettu todella autenttinen perhedynamiikka – joka kaudella on useita kohtauksia, jossa naureskelen, koska tunnistan jonkun sisarushetken elävästi näin pikkusiskona) ja rakastan sitä, miten he naljailevat toisilleen. He viettävät selvästi aika paljon aikaa yhdessä, koska näemme heidät usein klubilla tai miekkailemassa, tai liikenteessä pareittain, esimerkiksi parranleikkuussa. Yksi kolmoskauden ihanimpia kohtauksia oli Colinin kihlojen jälkeen, kun hän juhli veljiensä kanssa Anthonyn tivatessa häneltä mistä tämä romanssi yhtäkkiä ilmestyi ja Benedictin virnistellessä niin Colinin rakastuneisuudelle kuin Anthonyn hämmennykselle. Pikkusisaruksena minun on myös myönnettävä, että koen aina erityistä riemua Benedictin ja Colinin sekä pilkatessa että totellessa Anthonya: tunnistan elävästi tuon halun kiusata isosisarustasi vaikka tiedät, että jos hän oikein käskee jotain, tulet lopulta tottelemaan, vaikka sitten marmattaen.
5. Paras ystävyys
6. Aliarvostettu hahmo
Sanoisin, että jokaisella hahmolla on oma fanikuntansa, mutta yksi hahmo, josta en näe juteltavan tarpeeksi on Portia Featherington. Portia on, etenkin kausilla 1 ja 2, aika hankala hahmo, koska hän on hyvin tunteeton tyttäriään, etenkin Penelopea, kohtaan ja keskittynyt juoniinsa. Hän on välillä todella ilkeä ja hänen keskeisin piirteensä lienee hänen oveluutensa. Kolmoskaudella Portiaa kehitetään kauniisti ja katsoja saa enemmän otetta siitä, kuinka onneton Portian elämä on monin tavoin ollut. Hänen avioliittonsa oli rakkaudeton, hänen miehensä tuhlasi heidän perheensä kaikki rahat ja leskeksi tultuaan Portialle jäi käsiinsä kolme naimatonta tyttöä, vararikon partaalla oleva perhe ja epätoivoinen tavoite pysyä pinnalla. Hän ei ole aina kiva ihminen, mutta kukaan ei voi väittää, etteikö hänellä olisi syytä olla pinna kireällä. Miksi hän ei juonisi ja huijaisi? Miksi hän uskottelisi tyttärilleen, että on parempi odottaa tosirakkautta kuin tarttua mahdollisuuteen olla varakas ja vakaassa asemassa? Hänellä ei ole mitään syytä uskoa romanttisiin unelmiin. Pidin siitä, että kolmoskaudella Portia saa setvittyä välejään lapsiinsa, saa heidät kaikki onnellisiin avioliittoihin ja näyttää jopa ottaneen ilolla vastaan mummin roolin.
7. Paras tuotantokausi
Koska suosikkiromanssini on Anthony/Kate, lienee aika päivänselvää, että suosikkikauteni on kakkonen. Katen ja Anthonyn upean romanssin ohella tykkäsin myös kovasti Benedictistä taidekoulussa, Eloisesta selvittämässä Lady Whistledownin identiteettiä ja tutustumassa työväenluokkaan kuuluvuaan Theo Sharpeen (tämä oli virkistävä juonikuvio, koska Bridgerton on kovin yläluokkainen sarja – oli hauska saada vähän toisenlaista näkökulmaa mukaan) ja Sharman perheeseen tutustumisesta. Featheringtonien sotkuja on myös aina ilo katsella. Kausi sukeltaa myös Bridgertonin perheen historiaan, erityisesti perheen isän traagiseen kuolemaan ja sen jättämiin jälkiin. Katsoja pääsee myös näkemään Bridgertonien suvun kotikartanon ja todistamaan sisarusten välistä kiivasta krokettikilpailua, mikä oli yksi kauden kohokohtia. Lopuksi, minun on aivan pakko mainita kauden MVP, sarjan paras poika: Katen corgi Newton. Hän on aivan ihana pallura.
8. Neljä ikimuistoista hetkeä
Nämä kohtaukset eivät ole sarjan top 4 parasta hetkeä, koska sellaisten valitseminen olisi liian hankalaa. Sen sijaan nämä ovat kolme kohtausta jotka, syystä tai toisesta, ovat jääneet mieleeni.
Kakkoskauden viimeisessä jaksossa Violet kertoo Anthonylle, että Kate on herännyt ja selviää onnettomuudestaan. Anthony, joka on tähän asti tehnyt kaikkensa ollakseen jämäkkä perheen pää ja rationaalisen kylmäpäinen, alkaa itkeä. Muistan, että tämä kohta sai minutkin herkistymään, koska Anthony uskaltautuu vihdoin olemaan herkkä toisen ihmisen edessä ja Violet saa vihdoin pahoiteltua sitä, kuinka Anthony joutui sekä näkemään isänsä kuoleman että ottamaan sen jälkeen vastuun surevasta äidistään, kaikista sisaruksistaan ja koko perheen taloudesta. Kohtauksessa oli kaunista myös se, miten Violet kannustaa Anthonya ottamaan riskejä ja sallimaan itsensä rakastaa Katea, koska se on menetyksen pelon arvoista.
Benedictin ja Eloisen kiikkukohtaukset ovat aina ihania, mutta kolmoskauden on erityisen söpö. Pidin siitä, miten he uskaltavat yön pimeydessä, ollessaan kahden kesken, olla avoimia tunteistaan ja hämmennyksestään. Nämä kaksi eivät ole koskaan oikein kunnolla sopeutuneet maailmaan, jossa elävät ja on ihana nähdä, että vaikka heidän tilanteensa ovat hyvin erilaiset, he voivat samaistua toisiinsa. Myös Benedictin lainaus – "We should not let so long pass again between us, before we meet on these swings, to be entirely confused together" – todella söpö, koska mikä on sen lohdullisempaa kun keinua jonkun kanssa, joka ymmärtää sinua ja jonka kanssa voit olla rehdisti aivan pihalla.
Kakkoskaudella Bridgertonit järjestävät tanssiaiset Sharmojen kanssa, mutta kukaan ei saavu paikalle, koska perheen maine on heikoilla Eloisen seikkailujen "rahvaan" parissa tultua julki. Anthony ei kuitenkaan anna perheensä masentua, vaan pyytää muusikoita soittamaan heille ja kutsuu sitten pikkusiskonsa Hyacinthin tanssiin. Nauravat Bridgertonit ja Sharmat tanssivat yhdessä Lady Danburyn kanssa omissa pienissä bileissään. Kohtaus on todella hurmaava ja elämäniloinen, yksi kakkoskauden suloisimpia. Anthony on välillä aika tiukka, hankala isoveli, mutta tuossa kohtauksessa, hänen pyörittäessään riemukasta Hyacinthia, katsoja pääsee näkemään jälleen kerran, että virheistään huolimatta hän on hyvä isoveli.
Kolmoskausi loppuu herttaiseen kohtaukseen, jossa Bridgertonit ja Featheringtonit viettävät aikaa yhdessä ja katsojat saavat tietää, että Penelope on saanut Colinin kanssa pojan. Tämä kaikki on tietenkin ihanaa, kuten myös heidän suudelmansa sen ikkunan edessä, jonka ääressä Penelope aina aikoinaan istui haikailemassa Colinin, tuon naapurin söpön pojan, perään. Kohtauksessa minua kuitenkin lähes eniten hymyilytti se, että perhesöpöilyn taustalla meille luetaan Penelopen uusi julkaisu, jonka hän on allekirjoittanut ensimmäistä kertaa omalla nimellään: Penelope Bridgerton. Oli kivaa, että Penelopen onnellinen loppu on sekä rakastava parisuhde ja äitiys että se, että hän voi vihdoinkin kirjoittaa avoimesti omana itsenään, ilman pelkoa paljastumisesta tai perheensä häpäisemisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti