On aika yhdeksännelle Taylor Swift Meets Greek Mythology -postaukselle. Jahuu! On hupsua ajatella, että olen tehnyt näitä jo yhdeksän, mutta eihän siinä, tämä on hauskaa. Kyseessä tosiaan jälleen kerran hupailua, eikä niinkään mitään elämää suurempaa analyysia. Let's go!
"The time will arrive for the cruel and the mean" – Robin ja Danae
Robin on The Tortured Poets Department -levyn haikea laulu lapsuuden viattomuudesta. Swift laulaa – mahdollisesti nuoremmalle versiolle itsestään – siitä, kuinka kappaleen lapsi ei tiedä vielä mitään julmasta aikuisten maailmasta sydänsuruineen ja julmuuksineen, vaan voi elää onnellisessa, viattomassa maailmassa, jossa hän voi kuvitella olevansa niin hallitsija kuin sankari kuin villi eläin. Lueskelin biisin sanoja etsiessäni uusia kappaleita tähän sarjaan ja aloin miettiä Danaeta, sankari Perseuksen äitiä.
Danae oli Argoksen kuninkaan tytär. Oraakkeli kertoi hänen isälleen Akrisiokselle, että Danaen poika tulisi tuhoamaan isoisänsä, joten – koska kukapa isä ei niin tekisi – Akrisios vangitsi nuoren Danaen, jotta tämä ei voisi koskaan saada lasta. Zeus, jumalten kuningas, ei kuitenkaan antanut lukitun oven ja ikkunattoman huoneen estää häntä: hän tunkeutui Danaen vankilaan kattoikkunan kautta ja siitti Perseuksen zeusmaiseen tapaan vale-asussa, tällä kertaa kultasateen muodossa. Kun Akrisios sai tietää tästä, hän sulki Danaen ja tämän vauvan, Perseuksen, arkkuun ja heitti heidät mereen. Danae kuitenkin pelastui ja asettui poikansa kanssa asumaan pieneen kylään toiseen valtakuntaan. Kuunnellessani tätä laulua, näin mielessäni Danaen katselemassa poikansa leikkiä, toivoen, että tämän viattomuuden aika voisi kestää ikuisesti. "Higher and higher / Wilder and lighter" Swfitin laulussa sanotaan: Danae voisi ajatella näin, kannustaa Perseusta ensin hänen leikeissään ja sitten hänen kasvaessaan ja voimistuessaan. Biisin säe "Long may you reign" viittaa lasten kuninkaallisleikkeihin, mutta se voi, jos Danaeta ajatellaan, olla myös viittaus Perseuksen tulevaisuuteen; hän tulee hallitsemaan omaa valtakuntaansa. Eläinleikkeihin viittaava "You're an animal, you're bloodthirsty" taas toimii tulevaisuutta karmaisevasti heijastelevana lausahduksena: Perseus on, kuten monet muutkin sankarit, tunnettu veritöistään.
En usko, että Danae olisi halunnut kertoa Perseukselle miten tämän ukki kohteli heitä, kun Perseus oli vasta vauva. Perseus ei myös vaikuta tietäneen ukkiaan koskevasta profetiasta ja hänen kohtalostaan koitua Akrisioksen kuolemaksi, koska kun Perseus sitten lopulta sinkoaa, urheilukisoissa, keihäällä tai kiekolla, se on puhdas vahinko. Robinissa korostuu se, miten laulun puhuja ei halua kertoa laulunsa kohteena olevalle lapselle totuutta maailmasta ja sen kamaluudesta. Laulussa toistuu muun muassa "You have no idea" – lapsella ei voi koskaan olla käsitystä aikuisten elämästä. "Buried down deep / And out of your reach / The secret we all vowed / To keep it from you in sweetness" puolestaan sopii minusta hyvin siihen, miten Danae pitää salaisuuksia menneisyydestään pojaltaan. Uskon Danaen kuitenkin myös aina tienneen, että Zeuksen poikana Perseuksen kohtalona on olla sankari ja siten, matkustaa maailmalla tehden väkivaltaisia urotöitä: "(You have no idea) / The time will arrive for the cruel and the mean". Perseus voi olla lapsena vielä suloinen ja viaton, mutta se ei tule kestämään: hänestä on kasvava julma.
Ehkä paras katsaus Perseuksen ja Danaen suhteeseen löytyy Claire Heywoodin kirjasta The Shadow of Perseus, joka kertoo Perseuksen tarinan hänen elämänsä kolmen olennaisimman naisen – hänen äitinsä Danaen, hänen uhrinsa Medusan ja hänen vaimonsa Andromedan – näkökulmasta. Kirja alkaa nuoresta Danaesta ja kuvaa kuinka hänen ja hänen poikansa suhde kehittyy ja kuinka Perseus muuttuu ajan kanssa pojasta, jota Danae rakasti joksikin toiseksi. En tykännyt kaikista Heywoodin valinnoista, mutta Danaen ja Perseuksen suhde oli todella hyvin tehty. Tämän ohella suosittelisin myös Natalie Haynesin Medusasta kertovaa teosta Stone Blind ja Rosie Hewlettin kirjaa Medusa. Kumpikaan teos ei keskity Danaeen, mutta koska Perseus on olennaisessa roolissa kummassakin, on kirjoissa myös mielenkiintoisia liittyen häneen ja hänen äitinsä väliseen suhteeseen.
"You knew that I'm a mastermind and now you're mine" – Mastermind ja Odysseus ja Penelope
Midnights-levyn Mastermind on kappale naisesta, joka juonii tiensä rakkautensa kohteen sydämeen. Biisissä korostuu naisen viekkaus, oveluus ja säihkyvä äly – se, kuinka hän kehittelee pettämättömän suunnitelman ja toteuttaa sen kuin shakkimestari. Mastermind sai minut heti miettimään Odysseusta ja hänen vaimoaan Penelopea, kreikkalaisen mytologian ehkä nerokkainta paria.
Odysseus ja Penelope ovat kummatkin tunnettuja älystään ja siitä, miten he onnistuvat huijaamaan ympärillään olevia ihmisiä ja esittämään jotain aivan muuta kuin mitä tosiasiassa ovat. Kumpikin on niin sanottu mastermind. Biisi sopii minusta kuitenkin erityisen hyvin Odysseukselle. Kun Odysseus näkee Penelopen Spartan palatsissa ollessaan – kuten kaikki muutkin kreikkalaiset kuninkaat ja prinssit – mukana kilpailemassa Helenan, Penelopen serkun, kädestä, luulen, että hänen päässään pyörähti jotain seuraavanlaista: "What if I told you none of it was accidental / And the first night that you saw me, nothing was gonna stop me?" Hän juoniikin tiensä Penelopen mieheksi: hän auttaa Helenan isää keksimään keinon estää Helenan hylkäämiä kosijoita taistelemasta hänen valittuaan vastaan ja palkinnoksi hän pyytää Penelopen kättä: "What if I told you I'm a mastermind? / And now you're mine / It was all by design / Cause I'm a mastermind". Biisi on täynnä peleihin, strategioihin ja suunnitteluun liittyvää sanastoa, mikä sopii kuin nakutettu kreikkalaisten kuuluisalle juonittelijalle, Odysseukselle: "If you fail to plan, you plan to fail / Strategy sets the scene for the tale" ja niin edespäin. Hänellä on aina kymmenen seuraavaa askelta mielessä, enkä suostu uskomaan, että hän olisi kosiskellessaan yhtään erilainen.
Minusta on mukava ajatella, että Penelope tiesi tarkalleen mitä Odysseuksella oli mielessään. Penelopea kehutaan aina viisaaksi ja älykkääksi, ja hän onnistuukin myöhemmin elämässään, aviomiehensä kotiinpaluuta odottaessaan, huijaamaan häntä piirittäviä kosijoita vuosikausia teeskentelemällä kutovansa appiukkonsa kuolinliinaa. Hän sanoo ottavansa uuden miehen saatuaan sen loppuun – mutta kosijat eivät tiedä, että joka yö Penelope purkaa aiemmin kutomansa osiot, hankkien itselleen lisää aikaa. Aina kun selitän tästä juonesta, minua alkaa naurattaa, koska ajatus, että Penelopen kosijat ovat niin typeriä, että uskovat yhden liinan kutomiseen menevän vuosikausia, on aivan hulvaton. Mutta oli Penelopen juoni hupsu tai ei, se toimii. Minusta Odysseus kohtaa vertaisensa Penelopessa ja olenkin aika varma, että kun hän sitten esittäytyy Penelopelle tämän tulevana aviomiehenä, hetki menee jotakuinkin näin: "I laid the groundwork and then saw a wide smirk / On your face, you knew the entire time / You knew that I'm a mastermind / And now you're mine".
Jos haluat lukea Penelopen ja Odysseuksen suhteesta, lue ehdottomasti Homeroksen Odysseia (ihan kun voisin Odysseuksesta tai Penelopesta puhuessa ehdottaa mitään muuta antiikin tekstiä!) Odysseiassa on vaikka mitä – merihirviöitä, vihaisia jumalia, kyklooppeja, miehiä sioiksi muuttava noita ja sen sellaista – mutta erityisen koskettavaa siinä on Odysseuksen koti-ikävän ja Penelopen kaipauksen kuvaus. Lukijalle välittyy fiilis, että he todellakin rakastavat toisiaan, mikä ei ole kovinkaan yleistä kreikkalaisessa mytologiassa. Kuninkaallisten avioliitot ovat usein kamalia, tai ainakin vähintään perin onnettomia. Odysseiassa pääset myös näkemään Odysseuksen sekä Penelopen juonimassa ja käyttämässä tuota kuuluisaa älyään.
Odysseuksesta ja Penelopesta on kirjoitettu todella monia moderneja versioita. En keksi mikä olisi niistä kaikkein paras, joten listaan muutaman. Jos haluat lukea Penelopen näkökulmasta, tsekkaa Margaret Atwoodin Penelopeia, jossa hän kertoo tarinansa manalassa. Claire Northin Ithaca on Penelopen elämään Odysseuksen ollessa kadoksissa keskittyvä teos, jonka kertoja on jumalten kuningatar Hera – älä anna tämän hämmentää mieltäsi liikaa, vaikka Hera onkin kertoja, kirja on ennen kaikkea Penelopen tarina. Odysseuksen näkökulmaa löydät Madeline Millerin kirjoista The Song of Achilles ja Circe – erityisesti TSOA:ssa hän puhuu vaimostaan hyvin kauniisti ja kunnioittavasti, tavalla joka kielii aidosta rakkaudesta. Circessä asiat ovatkin puolestaan vähän monimutkaisempia, koska, no, ollakseen naimissa oleva ja vaimoaan rakastava mies, Odysseus vietti aika kauan aikaa Kirken saarella – ja vuoteessa.
"I, I loved you in spite of, deep fears that the world would divide us" – Dancing With Our Hands Tied ja Achilles ja Patroclus
Reputation-levyn Dancing With Our Hands Tied kertoo parista, joka kokee taistelevansa suurempia voimia – kohtaloa, muiden ajatuksia, muiden kuiskailuja – vastaan. He pelkäävät, että vaikka he rakastavat toisiaan, heidän kohtalonaan on ajautua eroon. Kuuntelin biisiä ja mietin kreikkalaisen mytologian pareja, jotka joutuvat taistelemaan kohtaloa vastaan ja ovat jossain määrin suurempien voimien ohjailtavissa. Mieleeni tupsahtivat aika nopeasti Achilles ja Patroclus, sotatoverit, lapsuudenystävät, sielunkumppanit (miten tahansa tulkitset heidät – romanttisena tai platonisena – et voi kieltää etteivätkö he olisi sielunkumppaneita).
Achilles ja Patroclus ovat, lukijan kohdatessa heidät Homeroksen Iliaassa, tuomittuja suruun. Jumalat tietävät, että Patroclus tulee kuolemaan. Achilles meni Troijaan tietäen, että hän tulee kuolemaan nuorena. Heillä ei ole mahdollisuutta elää onnellisesti yhdessä, heidän kohtalonaan on erotus. Tämä sopii loistavasti biisin epävarmaan energiaan. Laulussa toistuva "But we were dancing / Dancing with out hands tied, hands tied" luo mielikuvan parista, jotka koettavat parhaansa mukaan olla yhdessä, liikkua yhdessä, mutta eivät voi koskaan pitää toisistaan kiinni tai tukeutua toisiinsa: jokin suurempi voima pitää heitä vankinaan. Se, että jonkun "kädet ovat sidotut" on yleinen metafora sille, ettei hän voi jollekin asialle mitään. Achilles ja Patroclus kuitenkin rakastavat toisiaan kohtaloistaan huolimatta: "I, I loved you in spite of / Deep fears that the world would divide us".
Achilleksen ja Patrocluksen suhde on antiikin lähteissä kauneimmillaan Homeroksen eepoksessa Ilias. Heillä ei ole loppujen lopuksi montakaan yhteistä kohtausta, mutta heidän suhteensa on silti mielestäni teoksen mieleenpainuvin. Patrocluksen kuollessa, Achilles, joka on siihen asti ollut ylpeytensä ja egonsa ohjailtavissa, menettää kaiken kiinnostuksen omaa mainettaan kohtaan. Hän haluaa vain ja ainoastaan kostaa Patrocluksen kuoleman ja tuhota tämän tappaneen miehen, Troijan prinssi Hektorin. Achilleksen suru on riipaisevaa luettavaa ja ylenpalttisuudessaan jotain yli-inhimillistä: hän repii hiuksiaan, kieltäytyy syömästä, ei suostu lähtemään Patrocluksen ruumiin ääreltä ja hänen äitinsä, Thetis, kuulee hänen itkunsa, vaikka Thetis asuu meren valtakunnassa. Vaikka lukija ei pääse kurkistamaan heidän yksityiselämäänsä tai näkemään miehiä kahden kesken, heidän suhteensä intiimiys on käsinkosketeltavaa. Patroclus on Achillekselle ainutlaatuinen – ainut asia, joka on hänelle hänen ylpeyttään tärkeämpi.
Jokainen, joka on edes hieman perehtynyt kreikkalaisen mytologian uudelleenkerrontojen genreen, osannee arvata mitä modernia teosta suosittelen Achilleksen ja Patrocluksen suhteesta kiinnostuneille. Eihän suositukseni voi olla mikään muu kuin Madeline Millerin upea esikoisromaani The Song of Achilles, joka kertoo tämän duon rakkaustarinan, aloittaen heidän lapsuusvuosistana yhdessä Achilleksen isän Peleuksen hovissa. Romaanin kieli on runollista, yksinkertaisuudessaan lyyristä ja jokainen sivu hehkuu romantiikkaa ja mytologialle ominaista ylimaallisuutta. Miller luo Achilleksen ja Patrocluksen välille mitä koskettavimman, sydäntäsärkevimmän romanssin ja käsittelee kiehtovalla tavalla kohtalon vaikutusta heidän tarinaansa.
Taideteokset:
Kuva 1: Lähikuva teoksesta Danae and Perseus on Seriphos (Henry Fuseli, 1790)
Kuva 2: Lähikuva teoksesta Penelope and Odysseus (Henry Howard & Francis Engleheart, 1823)
Kuva 3: Lähikuva teoksesta Achilles Lamenting the Death of Patroclus (Gavin Hamilton, 1760–1763)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti