Vuonna 2018 julkaistu Ron Howardin ohjaama Solo: A Star Wars Story kertoo alkuperäisistä Star Wars -leffoista tutun Han Solon taustatarinan.
Lipputulojen perusteella leffa ei menestynyt kovinkaan hyvin, mutta se tuntuu saaneen vuosien kuluessa enemmän rakkautta faneilta, mitä on ollut mukava seurata. Hashtag #MakeSolo2Happen trendaa aina satunnaisesti Twitterissä ja olen nähnyt ja lukenut monen toivovan, että Solossa auki jääneitä juonia jatkettaisiin edes jossakin muodossa tulevaisuudessa. Solossa esitellyt hahmot ovat esiintyneet kirjoissa ja sarjakuvissa – Qi'ra on erityisesti ollut esillä viime vuosina, kiitos mm. Charles Soulen sarjiksien – joten selvästi fanit ovat alkaneet todella syleillä Soloa.
Mutta mitäs mieltä minä itse olen Solosta?
Oliko Solo ns. tarpeellinen elokuva? Ei. Tarvitseeko meidän tietää Hanin ja Chewien backstory, jotta voimme arvostaa heitä hahmoina ja duona? Emme. Onko Solo upein SW-leffa ikinä? Ei tietenkään. Olenko iloinen, että leffa on silti olemassa? Fuck yes. Solo on viihdyttävä ja hauska avaruuslänkkäri, joka on kuitenkin hetkittäin hyvinkin tunteikas. Pidän siitä enemmän joka kerta kun katson sen.
Haluan tässä esseessä käydä läpi joitain rakastamiani juttuja Solossa. En tietenkään listaa kaikkea mistä pidän, koska muuten tämä essee venähtäisi aivan liian pitkäksi, enkä usko, että kukaan meistä haluaa sitä.
"I might be the only person in the whole galaxy who knows what you really are. –– You are the good guy."
– Qi'ra
Kun Alden Ehrenreichin kerrottiin esittävän nuorta Han Soloa, SW-fandomissa kuohui. Ehrenreichiä alettiin parjata jo ennen kuin kukaan edes oli nähnyt hänen roolisuorituksensa ja minun on pakko häpeäkseni myöntää, että epäilin häntä itsekin kovasti ilman minkäänlaisia todisteita siitä onko hän huono vai hyvä Hanina. Ehrenreich on mielestäni loistava nuorena Hanina ja minusta koko fandom – minä mukaan lukien – olemme hänelle anteeksipyynnon velkaa.
Ehrenreichin Han on tunnistettavissa samaksi mieheksi, jonka Luke tapaa baarissa episodi nelosessa, mutta hän on myös, kuten hänen kuuluukin olla, erilainen. Ehrenreichin nuori Han on toiveikkaampi, mielenkiintoinen sekoitus naiivia ja realistia. Hän ei ole typerä – hän esimerkiksi näkee Imperiumin propagandan lävitse ongelmitta – mutta hän on silti, leffan alussa, lähes typerän optimistinen. Hän uskoo, että Qi'ra ja hän voivat paeta ilman minkäänlaista suunnitelmaa, hän olettaa, että Qi'ra odottaa häntä Corellialla, hän uskoo, että he voivat paeta Crimson Dawnia ja elää iloisesti pakosalla ja niin edespäin. Han on myös avoimemmin romanttinen, siinä missä Harridon Fordin Han peittää aidot tunteensa naljailun ja ärsyttävän flirttailun taakse.
Joillain tavoilla Solon Han on puolestaan aivan samanlainen kuin hän on alkuperäisissä leffoissa. Ehrenreich vangitsee Hanin täydellisen kaaottisuuden loistavasti. Han poukkoilee tapahtumasta tapahtumaan tietämättä aina itsekään mitä tekee, vailla suunnitelmaa, mutta hän onnistuu kuitenkin lähes aina kääntämään tilanteen edukseen. Jos ei, hän tekee kuten Hanin kuuluukin, eli rymistelee tiensä ulos. Alun kohtaus Lady Proximan kanssa on täydellinen esimerkki tästä: hän huomaa tilanteen olevan kriittinen, joten hän, vaikkapa neuvottelun sijasta, päättää teeskennellä, että kädessään oleva kivimurikka on pommi, sitten hän viskaa sen ikkunan läpi ja juoksee pois aiheuttamansa kriisin turvin, ja huristelee halki Corellian Qi'ran kanssa, coolina kunnes yrittää temppua ja jää kiitureineen jumiin. Esimerkillistä Han-meininkiä!
Yksi juttu, mistä olen aina tykännyt Hanissa on se, miten hän on sydämeltään sankari, mutta yrittää kaikinpuolin olla olematta sankari. Episodi neloseen mennessä Han on tallonut sisäisen sankarinsa ja romantikkonsa jonnekin sydämensä ja mielensä sopukoihin. Solo näyttää meille miten hän päätyy tähän tilanteeseen. Qi'ran lainaus siitä, kuinka Han on tosiasiassa "the good guy" on yksi suosikeistani Solosta, koska Hanin reaktio tähän on väittää huvittavan itsepintaisesti, että hän on huono ihminen eikä suinkaan mikään hyvis. Han yrittää niin kovasti olla kuten muut rikollismaailman kovikset, mutta vaikka Solon tapahtumat kyynistävät häntä, hän ei koskaan todella pääse eroon hyvästä sydämestään.
"It's not that kind of game, Han. The object isn't to win. It's just to stay in it as long as you can."
– Qi'ra
Qi'ra on lempihahmoni Solossa, vaikka rakastankin esimerkiksi Landoa enemmän hahmona noin yleisesti. Qi'ra on minusta todella kiehtova, koska hän on aidosti moraalisesti kyseenalainen eikä hän päätä elokuvaa sankarina, vaan ottamalla harppauksen kohti rikollismaailman yhä synkempiä syövereitä. Hän on Star Warsin naispäähenkilöistä ainut, joka ei ole, ainakin loppujen lopuksi, inspiroiva sankari ja hyvis, joka tekee kaikkensa päihittääkseen pahikset. Qi'ra on virkistävää vaihtelua, kiinnostava juuri siksi, että hän rikkoo SW:n naishahmojen perinteisen mallin. Hänen hankala elämänsä ei tee hänestä empaattista muita kohtaan, vaan kovettaa hänet, tekee hänestä pragmaattisen selviytyjän, joka tekee kaikkensa pysyäkseen hengissä ja turvatakseen kohtalonsa.
Vaikka Qi'ra elokuvan lopussa dumppaakin Hanin ja ottaa yhteyttä Darth Mauliin, hän ei ole pahis. Solo antaa hänelle tilaa olla kompleksinen nainen, joka ei ole hyvä ihminen mutta silti empatiamme arvoinen. Olen myös niin iloinen siitä, että Qi'ra ei todellakaan, loppujen lopuksi, ole vain Hanin entinen tyttöystävä, vaan, kuten Beckett sanoo Hanille leffan lopussa Qi'ran teoista ja motiiveista: "It was never about you". Hanin tarina on etusijalla, mutta leffan taustalla Qi'ralla on oma tarinansa, joka huipentuu hänen vapauttaessaan itsensä Dryden Vosista. Olen niin iloinen, että Qi'ra sai olla se, joka tappaa leffan pääpahiksen. Vuosien alistamisen jälkeen, hän ansaitsee olla se, joka päättää Drydenin päivät. Qi'ran tarina ei ole rakkaustarina tai kertomus miestä haikailleesta naisesta, vaan selviytymistarina, jossa nainen vapauttaa itsensä karmeasta tilanteestaan ja päättää lopulta ensimmäistä kertaa mitä itse haluaa tehdä. Ja toisin kuin monet muut SW-hahmot, Qi'ra ei valitse rakkautta tai vapautta: hän valitsee itsensä, ambitionsa ja mahdollisuuden tehdä itsestään Drydenin manttelin perijä. Qi'ralla, jolla ei ole koskaan ollut valtaa, ja jota on hänen koko elämänsä ajan käytetty palvelijana, orjana ja aseena, valitsee roolin, joka on kenties hengenvaarallinen, mutta voimakas.
Mutta onko Qi'ran loppu sitten voitokas? Mielestäni se on sekä voitokas että traaginen. Emilia Clarke tuo Qi'ran jokaiseen kohtaukseen omanlaistaan melankoliaa – vaikka hän pukeutuu hienoihin asuihin, flirttailee ja naureskelee, katsoja on koko ajan tietoinen siitä, että Qi'ra esittää roolia, peittelee oikeita tunteitaan ja on tehnyt kamalia asioita selviytyäkseen. Clarke esittää Qi'ran viimeiset hetket erityisen kutkuttavan koskettavasti. Qi'ra olisi voinut alkaa virnistellä pahismaisesti ottaessaan yhteyttä Mauliin – hänestä olisi voitu tehdä Hania huijannut tunnekylmä bad bitch – mutta ei, Clarken Qi'ra on viimeisissä kohtauksissaan päättäväinen ja rauhallinen (hän ei panikoi, vaan tekee selvästi juuri kuten haluaa), mutta myös peloissaan ja surullinen (Clarken näyttelijäntaidot loistavat Qi'ran katsellessa ikkunasta Hania enenn kuin lentää pois: katsoja voi tuntea häntä painavan surun ja katumuksen ja rakkauden). Hän ei ehkä enää ole Drydenin vanki, mutta hän on silti häkissä. En usko, että Qi'ra osaa kuvitella mitään muuta itselleen kuin elämän rikollismaailmassa, palvellen aina jotakuta ja kahmien niin paljon valtaa ja turvaa kuin vain kykenee. Hän ei yritä voittaa, kuten hän sanoo Hanille, vaan pysytellä "pelissä" niin kauan kuin pystyy.
Kuka on todellinen Qi'ra? Mikä kaikki on esitystä? Kuinka paljon hän rakasti Hania? Ottiko hän yhteyttä Mauliin ja valehteli Drydenin kuolemasta suojellakseen Hania, vai haluaako hän olla rikollisbossi? Hän sanoo Hanille useampaan otteeseen, että on tehnyt vaikka mitä hirveää – mitä kaikkea hän on siis tehnyt? Mitä tuon tyylikkään, kauniin, hienosti laitetun naisen kuoren alla piilee? Qi'raa voi tulkita monin tavoin ja minusta on aina kiinnostavaa nähdä, mitä ihmiset ovat hänestä mieltä.
"Everything you've heard about me, is true."
– Lando Calrissian
Ah, Lando Calrissian, the man, the myth, the legend. Han on minulle kovin rakas – tietenkin hän on – mutta alkuperäisen trilogian kahdesta lurjuksesta Lando on minulle rakkain. Billy Dee Williams loistaa Landona, joten Donald Gloverilla oli, kuten Alden Ehrenreichilla, kovat paineet astuessaan tähän legendaariseen rooliin. Billy Dee Williams tulee aina olemaan "minun Landoni", mutta mielestäni Glover on loistokas nuorena versiona Landosta.
Gloverin tapa puhua, elehtiä ja ilmehtiä muistuttaa alkuperäistä Landoa, mutta onneksi hän ei vain matki Billy Deetä, vaan tekee roolista omansa. Gloverin Lando on nuorempi ja elää aivan erilaista elämää kuin Billy Deen Lando, joten tietenkin hänen Landonsa on erilainen. Hän on smooth ja cool kuten Landon pitääkin olla, mutta hän ei ole vielä vastuuntuntoinen johtaja tai kapinallissankari: hän viettää päivänsä uhkapelaten ja kinastellen L3:n kanssa. Hän koettaa jättää rikolliskeikat taakseen, mutta joutuu palaamaan töihin, koska on taas kerran ajautunut velkoihin. Gloverin Lando ei ole vielä löytänyt sisäistä sankariaan, mutta näemme siitä pilkahduksia hänen juostessaan keskelle taistelua L3:n luokse ja raahatakseen tämän haavoittuneen kehon turvaan. Hän on matkalla kohti sitä miestä, jonka Han ja Leia tapaavat Bespinissä.
Rakastan Landon vaatteita tässä elokuvassa – erityinen suosikkini on hänen turkisviittansa. Pidän myös siitä, kuinka erilainen Falcon on Landon omistuksessa. Sen seinät ja lattiat kiiltävät, se on hienostunut ja tyylikäs, ja kapteenin makuukammarin ohessa on kokonainen komerollinen täynnä viittoja. On tavallaan surullista nähdä, kuinka Han onnistuu tuhoamaan Falconin kiiltelevän kauneuden hujauksessa astuessaan pilotin paikalle.
L3:n ja Landon suhteesta haluan sanoa vielä sen verran, että minusta on loputtoman ihastuttavaa, että itsekäs ja cool Lando, joka on hyvin tarkka maineestaan ja ulkomuodostaan, on bestiksiä rämäpäisen droidien oikeuksia ajavan aktivisti-L3:n kanssa. Lando on suurimman osan ajasta turhautunut L3:n juttuihin, mutta he ovat silti todella läheisiä ja hän kohtelee L3:tä kumppanina ja luotettuna apupilottina. Vaikka Lando esittääkin L3:n puheiden oikeuksista olevan hänestä lähinnä hupsuja, L3:n vaikutus häneen on selvästi nähtävissä: baarissa tarjoilijadroidin kaataessa hänelle juomaa, Lando kiittää tätä, aivan kuin droidi olisi orgaaninen olento. Obi-Wan Kenobi -sarjassa Leian serkku pilkkaa häntä kun hän kiittää droidia, koska "alemmat elämänmuodot" eivät ansaitse kohteliaisuutta. Lando ei ole ehkä mikään moraalisesti esimerkillinen mies tai kovinkaan pehmoinen, mutta hänessä on silti asiallisuutta, jota monelta hahmolta ei löydy. Lando näkee droidit myös aidosti elävinä, koska L3:n vahingoittuessa ja kuollessa, hän on aidosti murheellinen ja suree tätä. L3 ei ole vain palvelija tai sidekick, vaan ystävä.
"Go help Chewie. He needs you and you're going to need him."
– Qi'ra
Val sanoo Hanille: "Everybody needs somebody". Beckett neuvoo häntä: "Assume everyone will betray you".
Tavallaan Han tottelee molempia neuvoja.
Han päihittää Beckettin, joka luuli hänen olevan vain hölmö, naiivi nuorukainen ja vaikka hän näyttääkin surulliselta Qi'ran lentäessä pois, hän ei vaikuta olevan yllättynyt. Hän oppii olemaan luottamatta muihin tai välittämättä liikaa muista – hän kyynistyy ja muuttuu enemmän samanlaiseksi kuin Harrison Fordin Han on episodi nelosessa. Mutta toisaalta, Han kunnioittaa myös Valin opetusta, koska elokuvan aikana hän löytää parhaan ystävänsä, jonka kanssa hän lentää kohti seikkailuja leffan lopussa – jonka kanssa hän tulee seikkailemaan seuraavat vuosikymmenet aina elämänsä loppuun asti. Hän kyynistyy tarinan aikana, mutta siitä huolimatta hän ei epäile luottaa Chewieen.
Hanin ja Chewien ystävyys on yksi Star Warsin kulmakivistä. Minusta oli aivan ihanaa nähdä miten he tapasivat, miten he oppivat luottamaan toisiinsa ja kuinka he löysivät toisistaan perheen, jonkun, johon luottaa jopa silloin kun kaikki muut heidän ympärillään pettävät heidät, kuolevat tai katoavat. Star Wars on ennenkaikkea kertomus ystävyydestä ja perheestä – niin löydetystä kuin biologisesta – ja Han ja Chewien fire-forged friendship on yksi saagan parhaimpia ja koskettavimpia. Herkistyn aina kun Chewie, Hanin katsoessa Qi'ran lentävän pois, laittaa kätensä Hanin olalle ja seisoo tämän rinnalla. Heidän ei tarvitse sanoa mitään, katsoja tuntee heidän välisensä toveruuden ja hellyyden heidän välisessään hiljaisuudessa.
"It's their planet, we're the hostiles."
– Han Solo
Vaikka Solossa pyöritään lähinnä rikollisten maailmassa, tarjoaa leffa mielenkiintoisen katsauksen Imperiumiin tavallisen sotilaan näkökulmasta. Han pestautuu Imperiumin palvelukseen päästäkseen pakon Corellialta, mutta saa kenkää laivastosta, koska hän ei suostu kuuntelemaan sääntöjä – tämä ei yllättänyt meistä varmaan ketään, Han ei todellakaan ole ihminen, joka tottelee kuuliaisesti. Rangaistuksena Han alennetaan tavalliseksi jalkaväen sotilaaksi. Kohtaamme hänet kolmen vuoden aikahypyn jälkeen Mimbanin planeetalla, taistelemassa mudassa, ihmisten kuollessa hänen ympärillään.
Mimbanilla tapahtuu kaksi asiaa, jotka pyörivät mielessäni, kun ajattelen Imperiumia ja sitä, miten se kohtelee sotilaitaan ja miten se oikeuttaa tekonsa. Hania selvästi ärsyttää se, etteivät johtajat kerro sotilaille kunnollisia syitä taistelulle tai edes mikä heidän päämääränsä on – he vain vaativat, että sotilaat tekevät mitä heidän käsketään tehdä. Imperiumi ei todellakaan välitä yksittäisten sotilaiden hengistä: he ovat käveleviä aseita, osa suurta massaa, jota se voi käyttää miten haluaa. Kun Beckett lavastaa Hanin karkuriksi, Han määrätään välittömästi tapettavaksi. Yksi kävelevistä aseista on vioittunut; se heitetään pois, end of story. Hanin mestaustapa, se, että hänet heitetään kuoppaan, jossa Chewietä pidetään vankina, kertoo myös niin paljon Imperiumista. Hanin Chewien vankikuoppaan heittävät sotilaat ovat näännyttäneet viatonta Chewietä ja toivovat, että Hanin nähdessään Chewie repisi ja söisi hänet.
Toinen kohtaus tapahtuu taistelun päätyttyä. Han kysyy jälleen mikä heidän tavoitteensa Mimbanilla on ja saa vastaukseksi ympäripyöreän toteamuksen siitä, että he ovat täällä tuomassa "rauhaa" galaksiin ja tuhoamassa vihollisia. Han vastaa tähän: "It's their planet, we're the hostiles". Rakastan tätä lainausta koska, ensinnäkin, jep, Imperiumi voi väittää kuinka kovaa tahansa, että he ovat Mimbanilla turvaamassa galaksia, mutta tosiasiassa he ovat julmia valloittajia, ja toiseksi, koska katsoja saa hetkessä varmistuksen siitä, että vaikka Han on palvellut Imperiumia kolme vuotta, hän on yhä oma itsensä ja hän näkee Imperiumin propagandan lävitse. Ihme kyllä, ettei Han onnistunut tapattamaan itseään kolmen vuoden palvelusaikanaan. Hänen suuri suunsa ja nasevat kommenttinsa eivät varmastikkaan olleet suuressa suosiossa johtajien parissa.
"Whenever I imagined myself off with you on some adventure. Always makes me smile."
– Qi'ra
Han/Leia on suurin SW-shippini, mutta se ei tarkoita, ettenkö voisi nauttia Hanin ja Qi'ran suhteesta. Monet tuntuivat valittavan Solon nähtyään siitä, että Hanilla oli tyttöystävä ennen Leiaa, mikä hämmensi minua koska ihmiset voivat rakastaa monia ihmisiä elämänsä aikana eikä se, että Han oli rakastunut aiemmin toiseen naiseen mitenkään vähennä hänen ja Leian suhteen kauneutta. Ja koko Solon pointtihan on, heidän suhteensa kannalta, juuri se, ettei heillä ole tulevaisuutta ja että heidän suhteensa ei ole mikään maaginen rakkaustarina, vaan tarina kahdesta nuoresta, jotka ajautuivat yhteen jaetun kamalan lapsuutensa myötä ja ajautuivat lopulta erilleen, koska toinen ei ymmärtänyt toista laisinkaan, eikä heillä ole mitään toivoa yhteisestä tulevaisuudesta, koska he haluavat liian eri asioita.
Han ja Qi'ra rakastivat ehkä toisiaan, mutta kun he tapaavat uudestaan kolmen vuoden jälkeen, he eivät enää todella tunne toisiaan. Han luulee Qi'ran olevan se sama tyttö, joka hän oli Corellialla, ja uskoo, että he voivat nyt saada sen mistä aina unelmoivat, mutta Qi'ra tietää, ettei hän voi koskaan lähteä Hanin mukaan ja ettei elämä tähdissä Hanin kanssa enää riitä hänelle. Beckett sanoo Hanille elokuvan lopussa: "It was never about you. She's a survivor." Tämä on yksi suosikkilainauksistani, koska hän on oikeassa: Han ja Qi'ra eivät ole rakkaustarina, Han vain luuli heidän olevan. Qi'ran tarina ei koskaan ollut "about Han", vaan tarina vallasta, alistuksesta, vapautumisesta ja kunnianhimosta.
Vaikka olen pehmo, joka tykkää ihanista rakkaustarinoista, pidän kuitenkin myös tarinoista, joissa rakkaus ei voita kaikkea, joissa se ei ole tarpeeksi, joissa se ei saa ihmisiä muuttumaan paremmiksi. Qi'ra selvästi välittää Hanista yhä, mutta hän ei voi irtautua rikollismaailmasta edes hänen vuokseen. Heidän kohtauksiaan kolmen vuoden aikahypyn jälkeen taustoittaa jatkuva melankolian tunne. Katsoja ja Qi'ra tietävät, ettei heillä ole tulevaisuutta, mutta Han on tästä aivan tietämätön. Hänen toiveikkuutensa surettaa, kuten myös se, että katsoja näkee selvästi, kuinka Qi'ra ei halua Hanin mielikuvan hänestä murtuvan; hän sanookin Hanille, ettei halua kertoa tälle mitä kaikkea hän on tehnyt, koska Han ei katsoisi häntä enää samoin jos tietäisi. Kun Qi'ra hyvästelee Hanin, hän sanoo tälle hymyilevänsä aina kun kuvittelee heidät yhdessä tähdissä. Minusta se on hänen yrityksensä jättää Hanille edes jokin hyvä muisto hänestä: Qi'ran lähdettyä Hanille jää sentään nuo viimeiset, hellät sanat ja varmuus siitä, että Qi'ra aidosti välitti hänestä.
Lopuksi haluan sanoa näistä kahdesta vielä sen, että John Powellin heille säveltämä teemabiisi on upea. Se on kaunis ja herkkä, mutta myös surullinen ja kaihoisa. Powellin soundtrack on kaikinpuolin todella hyvä.
"I hate you." – "I know."
– Lando Calrissian & Han Solo
Olen aina rakastanut Hanin ja Landon naljailevaa ystävyyttä. Heillä ei ole loppujen lopuksi montakaan yhteistä kohtausta alkuperäisissä leffoissa, mutta heidän suhteensa on silti ollut aina yksi suosikeistani. He ovat monin tavoin hyvin samanlaisia – he ovat rikollisia ja salakuljettajia, hurmaavia lurjuksia – mutta he eivät samalla voisi olla erilaisempia. Glover ja Ehrenreich onnistuivat kunnioittamaan Harrison Fordin ja Billy Dee Williamsin alunperin luomaa frenemies-suhdetta ja aina kun he ovat ruudulla yhdessä, sydämeni laulaa riemusta, koska he ovat niin täydellisiä. Heidän kemiansa on mainiota.
Monet Solon parhaat kohtaukset ovat Hanin ja Landon välisiä. Heidän ensimmäinen tapaamisensa sabacc-pöydässä on täydellinen, samoin kuin elokuvan lopettava kohtaus sabacc-pöydässä, jossa Han voittaa Falconin Landolta, huijaten samalla tavalla kuin Lando huijasi häntä ensimmäisessä pelissä. Varmistus siitä, että Lando ääntää Hanin nimen oudosti ihan vain piruillakseen tälle oli kaikki mitä halusin ja se, että he kutsuvat toisiaan "baby" riemastuttaa minua aina. "I hate you" / "I know" -sananvaihto on kerrassaan ilahduttava jo sen takia, miten Glover ja Ehrenreich näyttelevät kohtauksen, mutta luonnollisesti myös siksi, että siinä leikitellään Hanin ja Leian kuuluisalla hetkellä Imperiumin vastaiskussa.
En ole Han/Lando-shipperi (vaikka olen valmis taistelemaan bisexual!Han headcanonini puolesta), mutta jos olisin, tämä leffa olisi varmasti yksi suosikkejani. Solo on täynnä loistavaa ja hauskaa matskua Hando-shippereille.
"Just did the Kessel Run in twelve parsecs."
– Han Solo
Ensimmäisestä SW-elokuvasta lähtien Han on puhunut legendaarisesta Kessel Runista, joten, kun menin katsomaan Solon ensimmäisen kerran teattereihin, minulla oli kovat odotukset kohtauksen suhteen. Ensimmäisellä katselukerralla en rakastanut Soloa yhtä paljon kuin nyt, mutta huojennuksekseni sain teatterissa istuessani todeta, ettei Kessel Run pettänyt odotuksiani.
Kessel Run on yksi hauskimpia SW-avaruuslentelykohtauksia ikinä. Se on visuaalisesti näyttävä ja täynnä vaikka minkälaista tunnetta: surua L3:n kuoleman takia, jännitystä Beckettin yrittäessä boostata Falconin voimia coaxiumilla, riemua Hanin ja Chewien lentäessä Falconilla ensimmäistä kertaa kahdestaan ja hauskuutta Landon naljaillessa Hanille huolimatta loukkaantuneesta kädestään ja surustaan perämiehensä menetyksestä. Kohtauksen katsominen hymyilyttää minua aina.
Minusta on myös kerrassaan ihanaa ja symbolisesti loistokasta, että Han murjoo Falconin Kessel Runin aikana, muuntaen sen salakuljettajahistoriansa maineikkaimman tapahtuman aikana Landon siististä, hienostuneesta Falconista siksi upeaksi romuksi, jonka kapteenina hänet tunnetaan. Kesselin jälkeen Falcon on vielä hetken aikaa Landon omaisuutta, mutta visuaalisesti siitä on tullut jo Hanin Falcon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti