En kirjoittele hirveästi itsestäni tänne blogiin. Toki minusta voi päätellä monia asioita sen perusteella mitä sanon lukemistani kirjoista tai katsomistani sarjoista, mutta en hirveästi paljastele ns. yksityisiä juttuja. Tänään haluan kuitenkin vähän esitellä itseäni, mutta luonnollisesti teen senkin fiktion kautta.
Tässä postauksessa esittelen viisi fiktiivistä hahmoa, jotka puhuttelevat minua jollain tavalla ja ovat hahmoja, joihin samaistun. Tämä lista olisi voinut olla todella paljon pidempi, mutta en kehtaa puhua itsestäni kymmenen tai viidentoista hahmon verran. Viisi saa riittää! Tällaisia haasteita pyörii myös aika usein Instagramissa, mutta koska en ole siellä aktiivinen, teen haasteen täällä.
Amajiki Tamaki (My Hero Academia 2016–)
Supersankarianime My Hero Academian Amajiki Tamaki on hahmo, joka tuntui, kun kohtasin hänet ensi kerran, lähes järkyttävän samaistuttavalta. Olin lähes vihainen isosisarukselleni, joka oli katsonut animen ennen minua, ettei hän varoittanut minua mitenkään siitä, että tulisin kohtamaan hahmon, joka on aivan selkeästi minä. Oheinen kuva on yksi suosikeistani koko sarjasta, koska vietän päivittäin monta minuuttia toivoen, että voisin tehdä tamakit ja vain painaa pääni vasten seinää ja paeta tukaluuttani.
Tamakilla on yksi sarjan eeppisimpiä voimia – syömällä jotain eläintä hän voi muuttaa osan ruumiistaan tuoksi eläimeksi, esim. syömällä mustekalaa hän voi muuntaa kätensä lonkeroksi – mutta hän on piinallisen arka ja ahdistunut, vihaa kaikkea huomiota ja haluaa tehdä duuninsa hyvin mutta huomaamattomasti. Hän on koulunsa parhaimpia nuoria sankareita, mutta hän vihaa joka hetkeä parrasvaloissa. Se, miten hän välttelee katsekontaktia, tärisee ja änkyttää puhuessaan, haluaa paeta sosiaalisia tilanteita ja uskoo jokaisen kehun olevan piilotettua naljailua on kerrassaan samaistuttavaa. Tamaki jopa pitelee käsiään ahdistuessaan tavalla, jonka tunnistin. En osaa kuvailla miten hän niitä pitelee, mutta tiedän tekeväni niin itsekin. Hänen kyvyttömyytensä ymmärtää omia taitojaan tai nähdä kuinka taitava hän on on ongelma jonka jaan, mutta toisaalta samaistun myös siihen, että kun hän sanoo pystyvänsä tekemään jotain, hän tarkoittaa sitä. Tamakia kouluttava sankari sanookin: "If he believes in himself, I believe in him." En millään osaa myöntää koskaan osaavani jotakin, mutta jos sanon, että voin tehdä jotain, yleensä tarkoitan sitä oikeasti. Tällainen eriskummallinen itsevarmuuden puuska tapahtuu noin kerran vuodessa.
Tamaki on minulle ihan todella tärkeä ja rakas. Olen vain harvoin kohdannut yhtä autenttisen oloista kuvausta ahdistuksesta. Vaikka sarjassa hupaillaan Tamakin kömpelyydellä ja tukaluudella, se ei tunnu pilkkaavalta, vaan enemmänkin hellältä piikittelyltä.
Brienne of Tarth (Tulen ja jään laulu)
George R. R. Martinin eeppisen fantasiasaagan Tulen ja jään laulun naisritari Brienne on hahmo, joka on yhtä aikaa todella samaistuttava sekä hahmo, jollainen voin vain unelmoida olevani. Olisinpa yhtä rohkea, jalo ja lojaali kuin Brienne, ja kunpa vain uskaltaisin kulkea omaa polkuani yhtä päättäväisesti kuin hän. Samaistun Briennen arvomaailmaan, mutta en ole yhtä urhea kuin hän. Se puoli hänestä, johon samaistun, on hänen sukupuoli-identiteettinsä ja siihen liittyvät hankaluudet.
En ole kovinkaan feminiininen nainen, eikä minulla ole vahvaa suhdetta sukupuoleeni. En määrittele itseäni ensisijaisesti naiseuden kautta, vaikka koenkin olevani nainen. Se ei ole iso osa minun mielikuvaa itsestäni. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi joutunut painiskelemaan vaikka minkälaisten sukupuoleen liittyvien kriisien kanssa elämässäni. Brienne rikkoo yhteiskuntansa sukupuolirooleja rajusti ja on saanut sen takia koko elämänsä kuraa ja pilkkaa niskaansa, ja häneen on juurtunut monia itseinhoa tihkuvia mielikuvia itsestään. Se, miten hän kuvailee sitä vääryyden tunnetta, jonka hän kokee, kun hän joutuu pukeutumaan feminiinisiin asuihin (ah, tuo karmaiseva katkos kehoni ja mieleni välillä jonka tunnen välillä jos käytän mekkoja – aina tämä ei ole ongelma koska olen saavuttanut huteran rauhan sukupuoleni ja vaatteiden kanssa, mutta välillä itseinhoni ärähtää), kuten myös se, että hän on aina saanut kommenttia siitä, ettei hän ole oikeanlainen tyttö. Hän on pitkä ja isokokoinen, eikä hän tykkää monista perinteisesti feminiinisistä jutuista, minkä takia hän ei ole koskaan oikein kuulunut kunnolla naisten pariin eikä häntä myöskään ole hyväksytty miesten joukkoon. Koulussa minulla oli vähän samanlainen meininki. Minun ei koskaan todella annettu unohtaa, etten ollut "kunnollinen tyttö", mutta en myöskään ollut "yksi jätkistä", vaan vitsien kohde, kuten Briennekin.
Brienne on minulle hyvin läheinen hahmo, koska en ole missään muussa tarinassa kohdannut yhtä samaistuttavaa pohdintaa sukupuolesta, sukupuolen performanssista ja naiseuden ja mieheyden välimaastossa kamppailemisesta ja syvällejuurtuneesta häpeästä näihin juttuihin liittyen. Olen ikuisesti hämmentynyt siitä, että Briennen on luonut mieskirjailija. PS. Briennen kuva on A Game of Thrones -korttipelistä (kuvittaja: Quickreaver)
Alphonse Elric (Fullmetal Alchemist: Brotherhood 2009–2010)
Olen pikkusisko. Se on todella iso osa minua ja sitä, miten määrittelen itseni. Olen trion kolmas, perheen kuopus, isosisaruksiani ikuisesti riivaava vauva ja niin edespäin. Olen törmännyt monessa tarinassa samaistuttaviin sisarusdynamiikkoihin, mutta yksi osuvimpia ja aidoimman oloisia representaatioita pikkusisaruudesta löytyy Fullmetal Alchemist: Brotherhood -animesta. Tässä sarjassa veljekset Edward ja Alphonse yrittävät selvittää valtakuntaa uhkaavaa mysteeriä samalla kun etsivät keinoa palauttaa Alphonsen mieli takaisin hänen ruumiiseensa – Alphonse on nimittäin pelkkä ontto haarniska.
Alphonse on herttainen, pehmeä ja eläinrakas, ja hän pyrkii aina näkemään jotain hyvää ihmisissä. Minä ja isosiskoni olemme hyvin alphonsemaisia. Edward puolestaan on pieni ärhäkkä blondi, joka raivostuu sekunnissa ja on tappiin asti jääräpäinen. Veljesten väliset kohtaukset huvittivat minua aina kovasti, koska vanhin isosisarukseni on puolestaan hyvin edwardmainen. Jopa pituuseromme on samanlainen kuin veljesten: en tosin ole aivan yhtä pitkä kuin jättimäinen haarniska, mutta olen sen verran pidempi kuin sisarukseni, että voin pilkata häntä siitä ja nostaa hänet helposti ilmaan. Se, miten Alphonse yrittää – usein turhaan – rauhoitella veljeään, estää tätä aiheuttamasta kaaosta kiukussaan ja saada tämän näkemään tilanteen monesta eri näkökulmasta oli perin samaistuttavaa. Kun katsoimme sarjaa yhdessä, vaivuin lähes jokaisen jakson aikana sisarustunteisiin ja roikuin sitten vanhimman sisarukseni kädessä ja nyyhkin. Hän ei nauttinut näistä tunnepuuskista kovinkaan paljoa, mutta minulle ne olivat hyvin erityisiä hetkiä.
Pikkusisaruuden ohella koin myös syvää sukulaissieluutta Alphonseen, kun kävi ilmi, että hän oli piilottanut kulkueläimiä haarniskaansa suojellakseen niitä. Jos olisin itse pelkkä ontto kävelevä haarniska, totta hitossa minä kuljettaisin ja suojelisin metallikehoni suojissa viattomia eläimiä.
Belle (Kaunotar ja hirviö)
Disneyn klassikkoanimaation lukutoukka prinsessa Belle on varmasti aika monen nörttitytön roolimalli ja suosikki (hän ja Hermione Granger). Pienenä leikin usein Belleä ja kuljin ympäri kotiani kirjojen kanssa, pidellen puista lelukynttilää (se oli Lumiéreni). Minulla on ruskea tukka, kuten Bellelläkin, ja se riitti minulle: minä olin ilmiselvästi Belle.
Samaistuttavinta Bellessä on hänen rakkautensa kirjallisuutta kohtaan ja se, että hän on häpeilemättömän innokas nörtti. Nuorempana häpeilin harrastuksiani, koska minua kiusattiin niiden takia, mutta viime vuosina olen lakannut välittämästä. Häpeilen monia asioita itsessäni, mutta en tätä. Se, miten Belle kulkee kylänsä läpi nenä kirjassa, tietäen, että ihmiset juoruavat hänestä ja pitävät häntä outona, on jotain mihin en lapsena pystynyt, mutta nyt pystyn. Olen myös itsekin aina valmis lukemaan suosikkikirjani uudellen, kuten Bellekin, ja olisin ehkä valmis antamaan anteeksi minut vanginneelle karvaiselle hirviölle jokusen rikkeen jos hän antaisi minulle lahjaksi sellaisen kirjaston kuin Hirviö antaa Bellelle. Olen Bellen kanssa samoilla linjoilla myös siinä, että Gastonin kaltaiset miehet ovat maailman todellisia hirviöitä, sekä siinä, että perhe on kaikki kaikessa. Kuten edellisestä Alphonse-tekstistä voi ehkä päätellä, perheeni on minulle todella tärkeä. Haluaisin kuvitella, että uskaltautuisin taistelemaan heidän puolestaan tarpeen tullen kuten Belle isänsä puolesta.
Kaunotar ja hirviö on yhä suosikkianimaatioleffani. Minulla on jopa käsivarressani tatuointi Hirviön ruususta kuvun alla! Leffan soundtrack on upea ja sen tarina on koskettava ja romanttinen (rakastan beauty and the beast -trooppia!), mutta ennen kaikkea se on minulle rakas, koska Belle on kerrassaan ihana hahmo.
Wylan Van Eck (Six of Crows, Shadow and Bone 2021–2023)
Leigh Bardugon Six of Crows -duologiasta sekä Shadow and Bone TV-sarjasta tuttu Wylan Van Eck ajautuu rikollisjengien maailmaan paettuaan isäänsä ja toimii tiiminsä räjähde-eksperttinä. Hän on muita hahmoja naiivimpi ja pehmeämpi, mutta ei suinkaan mikään typerys. Hänellä on kuitenkin ovelampi ja kovempikin puoli, ja vaikka olen päällisin puolin hyvin kiltti ja harmiton, minulle on sanottu, että osaan olla halutessani aika pisteliäs. Wylanin hapan sarkasmi ja naljailu on minulle samaistuttava tapa purkaa kiukkua.
Wylanissa minuun osuu kuitenkin kaikkein koviten se, miten hän häpeää dysleksiaansa. Hän ei osaa lukea tai kirjoittaa, vaikka häntä yritettiin opettaa vuosia. Hän peittelee tätä "vajaavaisuuttaan", nolostelee itseään ja pitää itseään turhana ja tyhmänä, koska häntä on vuosia kohdeltu kuin vähä-älyistä idioottia. Minulla ei ole dysleksiaa, mutta minulla on/oli puhevika, ja voi kuule, että osaan samaistua siihen syvään, piinaavaan häpeään siitä, ettet osaa tehdä jotain mitä muut ihmiset ympärilläsi pitävät itsestäänselvyytenä. Minulle on naurettu kun änkytän, ja minua on pilkattu siitä, etten saa sanoja suustani. Yksi Wylanin isoista haasteista kirjoissa on oppia olemaan antamatta dysleksiansa määritellä itseään. Minulla kesti pitkään hyväksyä se, että puhevikani saattaa joko kadota ajan kanssa tai olla ikuinen osa elämääni (se onneksi hävisi, ainakin suurimmalta osin), ja että vaikka se olisi ikuinen kumppanini, se ei silti määrittelisi minua tai arvoani ihmisenä. Wylanin taito piilotella lukutaidottomuuttaan – kirjassa ja sarjassa hahmoilla kestää kauan tajuta se – on jotain minkä itsekin opin: elin vuosia äreän änkytysongelman kanssa, mutta silti monet sukulaisistani ja tuttavistani onnistuivat olemaan huomaamatta sitä.
Wylan on myös varsinainen nörtti. Hän rakastaa tiedettä, matematiikkaa ja hän on todella nerokas (vaikkei sitä itse näekkään). Minä vihaan matematiikkaa ja tiedettä, mutta pystyn silti samaistumaan Wylanin intohimoon ja innostukseen. En ole nero enkä sanoisi itseäni mitenkään erityisen, epänormaalin fiksuksi, mutta olen kyllä Wylanin kanssa samanlainen siinä, että vaikka minulle sanottaisiin monta kertaa, että olen jossakin hyvä tai jopa erinomainen, aivoni eivät vain suostu sisäistämään sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti