Tänään on aika Taylor Swiftin Reputation-levyn inspiroimalle book tagille! Tagin kysymyksineen loi YouTuben tulipswift. Olen suomentanut kyssärit itse.
1. Ready For It? – Your favorite first book in a series / Paras ensimmäinen kirja sarjassa
En osaa sanoa kaikkien aikojen parasta ensimmäistä kirjaa sarjassa, joten höpisen vähän Anne Ricen Veren vangit -kirjasta, joka aloittaa Vampyyrkronikat. En ole hetkeen lukenut näin hyvää ensimmäistä kirjaa sarjassa. Teos oli koskettava, jännittävä, paikoittain hyvinkin häiritsevä sekä loistava katsaus kuolevaisuuteen, uskoon, eksistentiaaliseen pelkoon ja tuhoavaan rakkauteen. Louis, Lestat ja Claudia ovat unohtumattomia hahmoja, Ricen kieli upeaa ja tarinan juonikuviot yllättäviä. Itkin kuin vauva saatuani kirjan loppuun. Loistokokemus.
2. End Game – The biggest endgame you've ever rooted for / Endgame-shippi, jota kannatit alusta asti
3. I Did Something Bad – A book you spoiled for someone / Kirja, jonka spoilasit toiselle
En muista, että olisin koskaan tahallani ja ilkeyksissäni tai vahingossa spoilannut mitään kirjaa kellekään. Olen kertonut ihmisille mitä lukemissani kirjoissa tapahtuu jos he eivät välitä spoilereista eivätkä koskaan suunnittele lukevansa keskustelun aiheena olevaa kirjaa. En siis taida pystyä vastaamaan tähän.
4. Don't Blame Me – The most embarrassing/unlikely book you were crazy for / Noloin/odottamattomin kirja, josta hullaannuit
En enää oikein jaksa hävetä mitään kiinnostuksenkohteitani, varsinkaan kirjoja, joten vastaan tähän kirjalla, jota en todellakaan uskonut rakastavani niin paljon kuin rakastin. Nappasin kreikkalaisen filosofin Platonin Pidot-teoksen, koska halusin lukea hieman enemmän antiikin filosofiaa ja koska olin kuullut Pitojen olevan hyvä paikka aloittaa tähän teemaan perehtyminen: se on lyhyt ja käsittelee suhteellisen helposti ymmärrettävää aihetta, rakkautta, sen syntyä ja merkitystä. Ajattelin, että ehkä pitäisin siitä, mutta en todellakaan odottanut sen olevan 5/5 teos, joka saa minut kyynelehtimään.
5. Delicate – A book you fell in love with from the first page / Kirja, johon rakastuit heti ensimmäisellä sivulla
Mackenzi Leen The Gentleman's Guide to Vice and Virtue hurmasi minut välittömästi. Päähenkilön, Montyn, rempseä ja hauska kerronta vei sydämeni hetkessä ja muistan uppoutuneeni tarinaan ongelmitta heti. Kirja on yhä yksi suosikeistani. Lisäksi, luin sen voidessani aika kehnosti. Se sai minut hymyilemään ja nauramaan kun vain harvat asiat pystyivät siihen. Tämänkin takia se on minulle kovin rakas.
6. Look What You Made Me Do – A character that rose up from the dead (like, figuratively, like they came back 2.0) / Hahmo, joka heräsi kuolleista vertauskuvallisesti 2.0 versiona itsestään
Anne Ricen ihanainen, ajoittain kamala, mutta aina kerrassaan kiehtova vampyyri-ikoni Lestat de Lioncourt!! Vampyyrikronikoiden kakkoskirja Vampyyri Lestat -romaani kertoo Lestatin elämästä, alkaen 1700-luvun Ranskasta. Varsin vaihderikkaan elämänsä aikana hän kokee monta uudelleensyntymää. Hän muuttuu ihmisestä vampyyriksi, hän vajoaa horteeseen vampyyrina ja herää uutena aikakautena uudelleen, ja aloittaa uudenlaisen elämän. Joka kerta, hän palaa hieman erilaisena.
7. So It Goes – A series that made everything else disappear / Sarja, joka sai kaiken muun katoamaan
Luin Holly Jacksonin A Good Girl's Guide to Murder -trilogian kuudessa päivässä. Muistan, kuinka nappasin ensimmäisen kirjan hyllyltäni, ajatellen, "Luenpa nyt vihdoin tämän todella hypetetyn mysteerin, toivottavasti se on hauska ja viihdyttävä". En odottanut mitään hirveän mullistavaa. Ollessani puolessa välissä kirjaa, ryntäsin lähimpään Suomalaiseen kirjakauppaan ostamaan jatko-osat, jotka, luojan kiitos, olivat molemmat myynnissä. Teinietsivä Pipin maailma imaisi minut tyystin ja kun sain kolmannen osan loppuun, olin aivan huumaantuneessa tilassa. Mainio kokemus, mainio trilogia.
8. Gorgeous – A character so gorgeous they make you want to sink and drown and die / Hahmo, joka on niin ihana, että haluat ns. upota, hukkua ja kuolla
The iconic, the wonderful, the amazing Nikolai Lantsov Leigh Bardugon Grishaversumi-kirjoista. Nikolai on, syystäkin, yksi fanien suursuosikeista tässä sarjassa. Hänen pamahtaessaan Alina Starkovin elämään Siege and Storm -kirjassa, hän on vitsaileva, rento ja rakastettavalla tavalla ylimielinen merikapteeni. Hän kehittyy loistavasti trilogian edetessä, ja lukijan päästessä King of Scars -duologiaan, Nikolai on kasvanut yhdeksi Grishaversumin kiehtovimmista hahmoista. Hän on hulvaton, traaginen, nerokas ja hänellä on mitä upein malewife-energia. Hän ja Kaz Brekker taistelevat kiivaasti ykköspaikasta "Top Grishaversumi-hahmot" -listallani.
Tämä virallinen, Bardugon hyväksymä, kuva Nikolaista (Kevin Wada, taiteilija) on aivan upea!
9. Getaway Car – A book or series you abandoned / Kirja tai sarja, jonka hylkäsit
Mietin pitkään, että lukisinko Elizabeth Limin Six Crimson Cranes -duologian kakkososan The Dragon's Promise. Tulin kuitenkin lopulta siihen tulokseen, että ensimmäinen kirja, vaikka se ei ollutkaan huono, ei ollut niin kiinnostava tai mieleenpainuva, että jaksaisin hankkia kakkoskirjan käsiini ja palata tarinan maailmaan. Odotin ekalta kirjalta, Six Crimson Crane, aika paljon, koska sen juoni vaikutti hauskalta ja, niin pinnalliselta kuin tämä kuulostaakin, koska kirjan kansi oli upea. Valitettavasti tämä sarja jää kuitenkin minulta kesken.
10. King of My Heart – Your OTP (one true pairing) / Lemppari pariskuntasi eli OTP:si
Kaipa vastaukseni on pakko olla Achilles ja Patroclus. Olen lukenut ja nähnyt heistä monta eri versiota, ja heidän suhteensa on joka kerta yhtä musertava (paitsi, no, Troija-elokuvassa, jossa he ovat serkkuja – tämä versio heidän traagisesta suhteestaan herättää minussa vain kiukkua, mutta ei siitä sen enempää) ja kaunis. He ovat loistava esimerkki sukulaissieluista, ihmisistä jotka kuuluvat yhteen. Parhain versio heistä, se joka saa minut herkistymään kaikkein eniten, löytyy Madeline Millerin The Song of Achilles -romaanista, mutta luonnollisesti myös Homeroksen Ilias on loistava ja kuvaa heidän suhteensa syvyyttä mitä koskettavimmalla tavalla. Oheinen kuva on Sosiaksen kuppi, n. vuodelta 500 eaa. ja kuvaa Achillesta hoitamassa Patrocluksen haavoja.
11. Dancing With Out Hands Tied – A character you would stick by through an avalanche / Hahmo, jonka rinnalla pysyisit, jopa lumivyöryn iskiessä
Gaston Leroux'n Oopperan kummitus -romaanin naispääosa Christine Daaé saa aivan liian paljon vihaa ja lokaa niskaansa. Minun mielestäni hän on yksi Leroux'n romaanin mieleenpainuvimpia hahmoja, heti itsensä Kummituksen jälkeen. Hän on suloinen, surullinen tyttökultani, enkä anna kenenkään haukkua, parjata tai vähätellä häntä. Sama pätee kirjan upean, ikonisen musikaaliadaptaation Christineen. I will defend all versions of her with my life.
12. Dress – Character you don't want to be best friends with (wink wink) / Hahmo, jonka kanssa et halua olla vain kavereita
Jossain määrin aro ja ace sieluni on aina vähän ongelmissa tällaisten kysymysten kanssa. Jos minun on kuitenkin pakko valita joku fiktiivinen kirjahahmo, jonka rouva/heila haluaisin olla, niin olkoon vastaukseni tällä kertaa vaikka herra Knightley Jane Austenin Emmasta. Hän on hauska, kiltti, kohtelias, fiksu ja hänellä on hyvä jalat maassa -energia, joka tekisi hyvää minun kaltaiselleni panikoivalle ja ahdistuvalle tyypille.
13. This Is Why We Can't Have Nice Things – A book you physically ripped or damaged / Kirja, jota vahingoitit jollain tavalla
Onnistuin aiheuttamaan pysyviä vaurioita Ian Jenkinsin Defining Beauty: the body in Greek art -kirjaan. Kuljetin sitä vedettävässä matkalaukussa, jota jouduin raahaamaan aika pitkän aikaa lumisessa ja loskaisessa maastossa. Yksi kirjan reunoista vettyi aika pahasti ja rypistyi. Onneksi kirjan kansipaperit eivät olleet matkassa, voin piilottaa rytyt – ja syvän häpeäni – niiden alle.
14. Call It What You Want – A book you finally finished this year / Kirja, jonka sait lopultakin luettua tänä vuonna
Tänä vuonna luin vihdoin ja viimein Christopher Paolinin Eragonin! Olen jo pitkään halunnut testata tätä klassista fantasiasarjaa, jonka tiedän olleen niin monelle ikäiselleni fantasianörtille todella tärkeä sarja heidän ollessaan lapsia tai teinejä. Eragon oli ihan viihdyttävä, mutta sen hahmot eivät oikein vakuuttaneet minua ja juoni tuntui kovin stereotyyppiseltä eeppiseltä fantasialta, ja siten välillä vähän tylsältä ja ennalta-arvattavalta. Aion kuitenkin antaa sarjalle vielä toisen mahdollisuuden, koska siinä on minussa potentiaalia.
15. New Year's Day – A book related memory you will always hold on to / Kirja-aiheinen muisto, jota et tule koskaan unohtamaan
Tapasin vuonna 2017 Hesassa järjestetyssä WorldConissa rakastamani Tulen ja jään laulu -sarjan kirjailijan George R. R. Martinin. Jonotin isosisarukseni ja kaverini kanssa tunteja viettääkseni Martinin edessä suunnilleen 15-20 sekuntia, jonka aikana ehdin sepustaa hänelle kuinka paljon rakastan hänen kirjojaan ja kuinka hienoa minusta oli tavata hänet. Hän puolestaan kysyi minulta olenko nauttinut conista ja kiitti minua saapumisesta ja sanoistani. Nuo 15-20 sekuntia olivat kerrassaan mainiot, todellakin ikimuistoiset.
Isosisarukseni taisi napata tämän kuvan minusta ja Martinista hänen signeeratessaan kirjaani, Miekkamyrskyn ensimmäistä osaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti