Tänään olisi tarjolla jälleen yksi itse keksimäni book tag!
Tämän tagin inspiraatio on yksi suosikkibändeistäni ikinä, vuonna 1977 aloitellut australialainen rockbändi, INXS. Heidän viimeinen esiintymisensä oli vuonna 2012, mutta bändin merkittävin aikakausi päättyi kuitenkin jo vuonna 1997 bändin keulakuvan, laulaja Michael Hutchencen kuoltua. En ole kuunnellut kummemmin INXS:n Hutchencen kuoleman jälkeen tekemää musaa – heidän laulunsa eivät vain tunnu samalta ilman Hutchencen ääntä. Kai tässä pitää lopuksi vielä jotain saavutuksia luetella. Se riittänee, että kerron, näin Wikipedian tietoihin nojaten, että INXS on myynyt yli 50 miljoonaa levyä ympäri maailmaa ja on siten yksi Australian menestyneimmistä bändeistä ikinä.
Tagini biisit eivät perustu mihinkään yksittäiseen levyyn. Olen valinnut useammalta levyltä biisejä joista pidän ja joista keksin kysymyksiä. Suosikki-levyni ovat Kick (I mean, voiko mikään muu kuin Kick olla ykkösenä?) ja X, ja top kolme biisiäni ovat Never Tear Us Apart, The Stairs ja I'm Just a Man.
1. "I was standing / You were there / Two worlds collided / And they could never tear us apart" – Never Tear Us Apart: A book with a love story between two people from "different worlds" / Kirja, jossa on rakkaustarina kahden, "eri maailmoista" kotoisin olevien ihmisten välillä.
Tämän kysymyksen voi tulkita miten haluaa. Hahmot voivat olla kirjaimellisesti eri maailmoista (eri planeetoilta jne.) tai vain todella erilaisia tai eri maista kotoisin. Saat päättää itse. Margaret Rogersonin An Enchantment of Ravens kertoo ihmistaiteilijasta, Isobelista, ja haltijaprinssi Rookista, jotka rakastuvat tarpoessaan halki haltijamaailman Rookin saattaessa Isobelia oikeuteen hoviinsa. Tämä tunnelmallinen fantasiaromanssi on yksinkertainen mutta kaunis – eleetön, söötti ja maaginen.
2. "Sometimes you will fall / What you gonna do? / Give your friend a call" – Baby Don't Cry: A book with a wholesome, supportive friendship. / Kirja, jossa on herttainen ja kannustava ystävyyssuhde.
Alice Osemanin nuortenkirja Radio Silence on loistava esimerkki romaanista, jota kutsuisin platoniseksi rakkaustarinaksi. Kirjan päähenkilöiden, Francesin ja Aledin välilleen syntyy läheinen suhde jaettujen intohimojen – muun muassa taiteen – ja jaettujen ongelmien, kuten ahdistuksen ja akateemisten paineiden, pohjalta. Kumpikin kamppailee sen kanssa, mitä haluavat elämältään. He ovat ihana duo, vaikka heillä on tietenkin omat ongelmansa ja kriisinsä – pitäähän kirjassa sentään jotain draamaa olla.
3. "The taste of your freedom / Was sweeter than love / Because you never had a chance to live" – Lately: A book where a character fights for their freedom. / Kirja, jossa hahmo taistelee vapaudestaan.
Elodie Harperin The Wolf Den kertoo muinaisen Pompeijin Suodenluolana tunnetussa bordellissa asuvista orjista. Amara, jonka äiti joutui myymään hänet orjaksi, tekee kaikkensa vapautuakseen. Hän toimii moraalejaan vastaan, tekee hämäriä kauppoja, priorisoi itsensä rakkauden ylitse ja käyttää kaikkia bordellissa oppimiaan kikkoja. The Wolf Den on ankean rehellinen kuvaus orjuutettujen naisten elämästä, mutta kuvaa myös kauniisti naisten välistä ystävyyttä ja niitä ilon hetkiä, jotka naiset onnistuvat löytämään toistensa ja muiden ystäviensä kanssa synkimpinäkin hetkinä.
4. "She had a lover / With danger in his eyes / I tried to tell her / But she had the wildest heart" – Show Me (Cherry Baby): A book with a relationship that was, in your opinion, bad for the main character. / Kirja, jonka päähenkilö oli mielestäsi huonossa suhteessa.
Minun on hankala valita Cassandra Claren Varjojen kaupungit -sarjasta pariskuntaa josta pidän. Lähes kaikki pääpariskunnat ärsyttävät minua ja ovat minusta, ainakin tässä sarjassa, kestämättömän tuntuisia. Ongelmani Claryn ja Jacen rakkaustarinan, sekä Magnuksen ja Alecin suhteen kanssa kärjistyvät sarjan viidennessä osassa Kadotettujen sielujen kaupunki. Clary tekee Jacen elämästä päätöksiä, joihin minusta hänellä ei ole oikeutta, ja Alecin ja Magnuksen suhdetta varjostava bifobisuus, jota sarjassa ei kummemmin käsitellä, raastaa hermojani.
5. "Devil inside, devil inside / Every single one of us, the devil inside" – Devil Inside: A book that explores the dark sides of humans. / Kirja, jossa tutkiskellaan ihmisten pimeitä puolia.
Mary Shelleyn legendaarinen Frankenstein on teos, jossa syvennytään pohdiskelemaan inhimillisyyttä, hirviömäisyyttä ja kysymään kuka todella on teoksen hirviö: tohtori Frankenstein vai hänen luomansa olento. Populaarikulttuuriin on jumiutunut virheellinen ajatus siitä, että Frankensteinin hirviö olisi aivoton verenhimoinen murhamasiina. Kirjassa hän on läheisyyttä ja rakkautta kaipaava olento, jota on kohdeltu kaltoin. Mutta toisaalta hänkin tekee hirviömäisiä asioita. Jos sinua kiinnostaa tällaiset moraaliset pohdinnat, lue ehdottomasti Frankenstein!
6. "This is the story / Since time began" – Shine Like it Does: A book that features or details the creation of the world. / Kirja, jossa mainitaan tai keskitytään maailman syntyyn.
Jennifer Saintin romaani Hera kertoo jumalatar-Herasta ja siitä, miten hän sisarustensa kanssa luo kreikkalaisesta mytologiasta tutun maailman ja sen jumalallisen järjestelmän, jossa Zeus hallitsee taivaita, Poseidon meriä ja Hades manalaa. Romaani ei siis sinänsä kerro koko maailman synnystä, mutta kirjassa käsitellään esimerkiksi ihmiskunnan luomista, jumalten välisiä merkittäviä sotia ja niin edespäin.
7. "Not enough time for all / That I want for you / Not enough time for every kiss / And every touch and all the nights" – Not Enough Time: A book with a couple that is running out of time. / Kirja, jossa on pariskunta, jolta on aika loppumaisillaan.
Taylor Jenkins Reidin Forever, Interrupted on traaginen kertomus Elsiestä, joka menettää aviomiehensä auto-onnettomuudessa vain muutama päivä heidän häidensä jälkeen. Teoksessa vuorotellaan Elsien nykyisyyden ja menneisyyden välillä, ja teosta halkaisee melankolia, koska lukija tietää Benin ja Elsien söpöillessä, että heidän aikansa yhdessä tulee päättymään julmasti. Surun ohella kirjassa käsitellään hyvin Elsien ja Benin äidin pikkuhiljaa lämpenevää ystävyyttä.
8. "No one else comes close to you" – Everything: A book you consider the peak of its genre. / Kirja, jota pidät genrensä huippuna.
Minun mielestäni antiikin kreikkalaisen tragedian huipentuma on Euripideen Medeia. Antiikin ajoilta on säilynyt lukuisia mestariteoksia – Sofokleen Kuningas Oidipus ja Aiskhyloksen Oresteia ovat esimerkiksi loistokkaita – mutta mikään muu kreikkalainen tragedia ei ole koskettanut minua samalla tavalla kuin Medeia. Se on raastava ja karmea tarina naisesta, joka häikäisee katsojan kompleksisuudellaan, upealla dialogillaan ja häpeilemättömällä raivollaan.
9. "Some useful knowledge / Can always be found / Don't burn the library" – Heaven Sent: A book that features book-burning or other ways of denying people information or literature. / Kirja, jossa esiintyy kirjojen polttamista tai muita tapoja, joilla yritetään estää ihmisiä saamasta tietoa tai kirjallisuutta.
Janet Skeslien Charlesin Pariisin sydämessä kertoo natsien miehittämässä Pariisissa asuvasta Odilesta, joka on töissä kaupungin kuuluisassa amerikkalaisessa kirjastossa. Yhdessä työkavereidensa ja läheistensä kanssa hän salakuljettaa kirjallisuutta ihmisille, joita kielletään lähtemästä kodeistaan (esimerkiksi juutalaisille) ja pitää yllä kirjaston sanomaa: tiedon, sanan ja lukemisen vapautta. Kirjan juoni ei ollut suosikkini, mutta arvostin kyllä sitä, miten siinä kuvattiin lukemisen ja kirjojen taikaa ja tärkeyttä.
10. "It's the one thing / You are my thing" – The One Thing: A book that felt like it was written just for you. / Kirja, joka oli kuin sinua varten luotu.
Niamh Murphyn Escape to Pirate Island oli hauska, jännittävä ja romanttinen historiallinen romaani, joka kertoo salakuljettata Catista ja isänsä aarrekartan perineestä Lilystä, jotka ajautuvat yhdessä merirosvojen maailmaan yrittäessään pelastaa itsensä ja turvata tulevaisuutensa. Siinä samalla he myös rakastuvat. Tykkään hirveästi merirosvotarinoista ja historiallisista seikkailuista, ja kun mixiin lisätään vielä queerpääpari? I'm sold!
11. "Some days I am everything I hate" – Building Bridges: A book where a character has to do terrible things. / Kirja, jossa on hahmon täytyy tehdä kamalia asioita.
Amanda Foodyn ja C. L. Hermanin All of Us Villains kertoo seitsemästä nuoresta, jotka joutuvat osallistumaan kerran sukupolvessa käytävään taisteluun maailman vahvimman magian omistuksesta. Nuoret joutuvat tekemään kaikkensa selvitäkseen hengissä – tappamaan, valehtelemaan ja satuttamaan – ja monet heistä ajautuvat kisan aikana pettämään myös oman sielunsa. All of Us Villains on nälkäpelimäinen tarina, jos Nälkäpeliin lisättäisiin taikuutta, kisailevia sukuja ja kirouksia.
12. "In the dark of the night / These faces they haunt me / But I wish you were / So close to me" – By My Side: A book where a character is haunted by losses and longing. / Kirja, jossa menetykset ja kaipuu kummittelevat hahmoa.
Susan Hillin klassikkokauhuromaani Mustapukuinen nainen on tarina juristi Arthur Kippsistä, joka lähetetään vanhaan kartanoon setvivään vastamenehtyneen Alice Drablowin tavaroita ja papereita. Kipps muistelee aikaansa Eel Marsh Housessa, Drablow'n kodin verisiä salaisuuksia ja hintaa, jonka hän joutui maksamaan niihin sekaantumisesta. Kirjassa on kirjaimellisia sekä metaforisia aaveita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti