Tänään on Star Wars -päivä! May the Fourth Be With You ja niin edespäin.
Juhlistaakseni lempielokuvasarjani päivää, aion tänään höpistä hieman Star Warsista, Luke Skywalkerista ja rakastamistani tarinoista.
Alkuperäisten Star Wars -elokuvien päähenkilö Luke Skywalker on kaikista maailman fiktiivisistä hahmoista minulle kaikkein rakkain. Ottaen huomioon kuinka paljon luen kirjoja ja katson televisiota ja elokuvia, tämä on aikamoinen kunnia.
Luke on ollut suosikkini siitä asti kun ensimmäisen kerran katsoin Star Warsit – olin noin kuusi tai seitsemän – eikä kukaan ole vielä onnistunut keikauttamaan häntä ykköspaikalta sydämessäni. En oikein tiedä mikä Lukessa minua lapsena viehätti, mutta nykyään rakastan häntä siksi, että hän on miessankari, jonka tarinaa määrittelevät hänen empatiansa ja rakkautensa (hän ei todellakaan ole tyypillinen machosankari), ja siksi, että vaikka hän on maailmassaan toivon symboli, häntä revitään kahtaalle koko saagan ajan ja hän joutuu kamppailemaan oman sisäisen pimeytensä ja häntä viettelevien ulkopuolisten voimien kanssa. Olen valmis nujakoimaan kenen tahansa kanssa, joka väittää Luken olevan yksiselitteinen hyvä ja siten tylsä. Katsoimmeko me samat elokuvat?! Luke on pehmeä, rakastava, optimistinen ja (etenkin alussa) naiivi, mutta jokaisessa elokuvassa on nähtävissä se, että hän on myös taipuvainen yliampuviin tunteenpurkauksiin, kiukkuun, ärtymykseen ja myös väkivaltaan. Kaiken tämän lisäksi rakastan Luken suhdetta perheeseensä, sitä että hän on sankari joka tarvitsee jatkuvasti apua toisilta (eikä tätä esitetä heikkoutena – kaikki me tarvitsemme apua, jopa supervoimaiset sankaripojat) ja hänen kykyään nähdä hyvyyttä kaikissa.
Luken tarina alkuperäisissä elokuvissa on koskettava ja upea. Minulla on ongelmani episodien VII–IX kanssa, mutta niissäkin on paljon hyvää. Tänään en kuitenkaan halua puhua Lukesta elokuvissa, vaan elokuvasaagan ulkopuolisista tarinoista, joissa Luke esiintyy ja on mielestäni parhaimmillaan. Jos, kuten minä, haluat enemmän tarinoita Lukesta, minun on aivan turha ruveta suosittelemaan Star Wars -leffoja – oletan, että olet jo nähnyt ne. Tämä lista sisältää minun henkilökohtaisia suosikkejani, jotka ovat auttaneet minua ymmärtämään Lukea paremmin hahmona ja syventäneet rakkauttani häntä kohtaan. Minun on kuitenkin pakko sanoa, ihan näin for the record, että mielestäni Luke on parhaimmillaan Jedin paluu -elokuvassa, joka on kaikkien aikojen suosikkielokuvani.
Obi-Wan Kenobi (2022)
Luke esiintyy tässä TV-sarjassa itse vain muutaman kerran, mutta hänen omat kohtauksensa eivät ole edes pääasiallinen syy miksi suosittelen tämän sarjan katsomista kelle tahansa Luke-fanille. Pikku-Luke on ehdottomasti herttainen ja suloinen tässä sarjassa, mutta mielestäni kaikkein tärkein asia, mitä Obi-Wan Kenobi antoi Luken hahmolle oli se, miten se syventää Owen ja Beru Larsin hahmoja.
Owen esitetään A New Hope -elokuvassa lähinnä kärttyisänä ukkona, joka ei päästä Lukea farmilta. Hän on este sankarinmatkalla, vaikka hän onkin Lukelle selvästi rakas. Beru esiintyy vain muutaman kerran, eikä katsoja opi hänestäkään muuta kuin sen, että hän on Owenia pehmeämpi ja pitää Luken puolia. Olen nähnyt aivan liian usein kommentteja siitä, miten Owen oli huono kasvatti-isä Lukelle ja miten hän kohteli tätä huonosti. Tämä raivostuttaa minua, koska jo A New Hopen perusteella minusta on selvää, että Owen pidättelee Lukea koska haluaa suojella tätä.
Obi-Wan Kenobi vie viimeisenkin huteran pohjan noilta typeriltä väitteiltä. Tässä sarjassa tehdään selväksi, että Luke on Owenille ja Berulle suunnattoman rakas, heidän poikansa. Sarja nostaa Skywalker-kaksosten adoptiovanhemmat vihdoin heidän ansaitsemaansa kunniaan. Se, että katsojan annetaan nähdä miten raivokkaasti Owen ja Beru puolustavat Lukea – he tarttuvat jopa aseisiin ja taistelevat Voimaa käyttävää vihollista vastaan kahdestaan Lukea suojellakseen – antaa sille, että Luke menettää heidät niin karmaisevasti enemmän painoarvoa. Yksi kaikinpuolin tunteikkaan Obi-Wan Kenobin parhaimmista hetkistä oli Owenin ja Revan kaksintaistelu, jossa Reva sanoo kummastuneena Owenille: "You really love the boy. Like he's your own." Owen vastaa: "He is my own." Joten fuck you kaikki jotka parjaavat Owenia (ja jossain määrin myös Berua) – Luke on sekä Anakinin ja Padmén että Larsien poika.
Battlefront II
En ole itse koskaan pelannut tätä peliä, mutta olen katsonut YouTubesta videoita ihmisistä, jotka pelaavat sitä. Tiedän siis miten tarina menee. Luke ei esiinny pelissä paljoa, mutta hänen kohtauksensa ovat kerrassaan mahtavia. Tiivistettynä, Luke päätyy auttamaan imperiumia palvelevaa Del Meekoa seuratessaan Voiman kutsua Pillio-planeetalle.
Luken empatia ja kyky nähdä hyvyyttä kaikissa, jopa vihollisissaan, tulee kauniisti esille tässä pelissä. Hän pelastaa Del Meekon hengen ja kun Del kysyy häneltä miksi Jedi, imperiumin vihollinen, auttaisi vastapuolen sotilasta, Luke vastaa yksinkertaisesti, kuin vastaus olisi päivänselvä: "Because you asked." Tämä on jediyttä puhtaimmillaan: jos joku pyytää apua, vaikka hän olisi "vihollinen", häntä tulee auttaa, ja jokainen elämä on arvokas. Heidän erotessaan Del sanoo Lukelle, että hän tietää kyllä ettei imperiumi oli täydellinen ja kysyy: "But what else there is?" Luke ei yritä käännyttää häntä kapinan puolelle, hän vain vastaa että kaikki voivat valita olla parempia huomenna kuin tänäään: "A choice to be better".
Pelaaja pääsee näkemään Luken pelissä ulkopuolisen, vihollisen silmin, ja hän näyttäytyy rauhalliselta, eteeriseltä ja viisaalta, jotenkin ylimaalliselta, ja se kiehtoo minua. Parasta pelissä minusta on kuitenkin se, näin Luke-fanina, miten hänen empatiansa, ymmärtäväisyytensä ja hänen halunsa auttaa kaikkia tulee ilmi. Poika, joka näkee hyvyyttä Darth Vaderissa, näkee sitä myös tavallisessa rivisotilaassa.
Luke Skywalker and the Shadows of Mindor (Matthew Stover)
Matthew Stoverin The Shadows of Mindor on Legends-romaani, ja seuraa lähinnä Luke Skywalkeria tämän yrittäessä setviä ystäviensä kanssa kriisiä Mindorin planeetalla. Tämä on todella outo kirja – pysähdyin monta kertaa lukiessani miettimään mitä ihmettä juuri luin – mutta loistava. Legendaariseen asemaan nousseen Sithin koston novelisaation kirjoittajalta ei voi muuta odottaa.
Tässä kirjassa Stover pureutuu syvälle Luken epävarmuuteen, pelkoihin ja siihen, kuinka kovat paineet hänellä on galaksin toivon symbolina ja jedeistä viimeisenä. Eräs kirjan parhaimpia kohtia on Luken henkinen romahdus hänen tuntiessaan epäonnistuneensa jälleen. Hän puhuu Obi-Wanille, isälleen ja Yodalle, epätoivoisena siitä, kuinka sota vain jatkuu ja jatkuu: "Now it's over. But it's not the end. It's never the end. I guess I was still kind of hoping there might be a Happily Ever After in there somewhere. Not even for me. I was ready to die. I still am. It's everybody else. It's like everything we went through, it was for nothing. We're still fighting. We'll always be fighting. It's like I didn't actually save anybody." Muistan nyyhkineeni tätä lukiessani, koska Stover onnistui sanottamaan täydellisesti yhden Luken hahmon haikeimmista piirteistä: hän on valmis antamaan ja uhraamaan kaikkensa toisten puolesta, hän on valmis kuolemaan. Hänen elämänsä on Tatooinelta lähtemisen jälkeen yhtä pitkää taistelua, niin legends-aikajanalla kuin uudessa kaanonissa.
Toinen hyvin koskettava piirre tässä romaanissa on se, miten Stover kuvaa Luken asemaa muiden kapinallisten silmissä. Hän on sankari, toivon kipinä, jonka läsnäolo valaa kaikkiin uskoa ja toivoa. Luke kantaa tämän roolin valittamatta koskaan sen painosta. Lando kuitenkin pysähtyy kirjassa miettimään: "Had there ever been a good reason to burden one man with the hope of the entire galaxy?" Ei, se ei ole reilua, mutta Luke tekee sen, koska hänen on pakko.
Tästä kirjasta on myös tämän postauksen otsikossa oleva lainaus. Kirjan halki Luke törmää ihmisten outoihin oletuksiin hänestä ja hänen elämästään, mutta kirjan loppua kohden, hän hyväksyy tämän, koska vaikka hänestä kerrottaisiin mitä, se ei muuta sitä, kuka hän on.
The Legends of Luke Skywalker (Ken Liu)
The Legends of Luke Skywalker on uuden kaanonin lastenromaani, joka seuraa avaruusmatkalla olevaa kaveriporukkaa, jotka jakavat ajan kuluksi kuulemiaan tarinoita legendaarisesta Luke Skywalkerista. Tarinat ovat usein yliampuvia ja kummallisia, ja lukijan omalle vastuulle jää pohtia mitkä asiat kustakin tarinasta ovat totta. Kirja sijoittuu ajalle hieman ennen episodi seiskaa.
Kirjan tarkoitus ei ole antaa selkeitä vastauksia tai tositarinoita, vaan näyttää näiden lasten ja heidän kertomustensa kautta mitä Lukesta ajatellaan, millaiseen asemaan hän on noussut ja miten hänestä on tullut vuosikymmenten kuluessa enemmän myytti kuin mies. Eräs hahmoista sanookin: "There are lots of stories about Luke Skywalker. Some of them might even be true." Pidän tästä kirjasta kovasti, koska se on hauskaa luettavaa, mutta pidän siinä erityisesti siitä, miten se pohdiskelee Luken asemaa myyttinä ja legendana. Tarinat eivät kaikki ehkä ole totta, mutta sillä ei ole väliä – väliä on sillä, että Luke on galaksissa yhä sankari. Hän on sankari droideille, lapsille, tavallisille kansalaisille ja entisille imperiumin jäsenille, jotka loikkasivat. Mitä väliä sillä on, onko joku tarina totta, jos se auttaa sinua?
Episodi kasista tiedämme, kuinka legendan leima hiertää Lukea, mutta minusta siinä, että hänen tarinansa ja hahmonsa tuovat niin monelle lohtua ja toivoa, on jotain kaunista. Legendana oleminen on kaksiteräinen miekka, mutta tässä kirjassa esille tulee ehdottomasti sen paremmat puolet.
Star Wars (2020–) (Charles Soule)
Tämän listan ainut sarjakuva on Charles Soulesin loistava vuonna 2020 alkanut Star Wars, joka alkaa aivan Imperiumin vastaiskun jälkeen ja seuraa Lukea, Leiaa, Landoa ja kumppaneita heidän taistellessaan imperiumia vastaan, yrittäessään keksiä keinon pelastaa Han Jabban kynsistä ja ajautuvat galaktiseen palkkionmetsästäjien ja rikollissyndikaattien väliseen mittelöön.
Parhaimmat tarinat ovat tässä sarjiksessa olleet minusta aina ne, joissa seurataan Lukea, koska hän on tässä vaiheessa aikajanaa aivan hajalla. Hän on saanut vasta selville varsin epämiellyttäviä perhesalaisuuksia, tajunnut että Obi-Wan ja Yoda molemmat pimittivät häneltä asioita ja menettänyt kätensä. Hänen koko identiteettinsä on koetuksella ja hän on todella, todella huonossa jamassa.
Tämä tarina alkaa aivan sen jälkeen kun Luke on yrittänyt tappaa itsensä. Mark Hamill on kertonut useasti, että hänen mielestään, kun Luke hyppää kuiluun saatuaan tietää totuuden Vaderista, Luke haluaa kuolla. Soule kuvaa Luken hidasta kehitystä tästä hajonneesta pojasta siksi vakaaksi, itsevarmaksi, pimeytensä kanssa kamppailevaksi Jediksi, joka antaa kaikkensa isänsä pelastaakseen, jonka kohtaamme episodi kutosessa, todella hienosti ja vakuuttavasti. Hänen hahmonsa muutos tuntuu luontevalta.
Viimeisimmissä Luke-tarinoissa Soule alkoi myös todella pureutua siihen, miten Luke voi uskoa isässään olevan hyvyyttä nähtyään Vaderin tekevän niin paljon pahaa. Luke miettii eräässä luvussa, isäänsä ajatellessaan: "That means you didn't begin as Darth Vader. Once... You were someone else. It's all this there, good, bad... It's all still there. No one is beyond help. No one." Asdfghjkl!! Sarjis on saanut minut nyyhkimään pariin otteeseen, koska Luken ja Vaderin suhde on, ainakin minulle, yksi Star Wars -saagan hienoimmista. Rakastan kaunotar ja hirviö -tarinoita, ja he ovat upea, platoninen versio tästä troopista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti