Harley Quinn on DC:n hahmoista minulle kaikkein rakkain. Olen lukenut monta sarjista ja romaania hänestä, ja olen myös katsonut kaikki DCEU:n elokuvat, joissa Margot Robbie on häntä esittänyt. Minulla on näistä elokuvista mielipiteitä, sekä positiivisia että happamia sellaisia. Haluan kuitenkin painottaa, että vaikka en ole kaikista elokuvista tykännyt, Margot Robbie on aina ollut mainio Harleyn roolissa – ongelmat eivät ole olleet hänen taidoissaan vaan esimerkiksi siinä miten Harleyn dialogi on kirjoitettu ja miten hänet on puvustettu.
Postaus sisältää spoilereita elokuvista Suicide Squad, Birds of Prey ja The Suicide Squad.
Let's get on with the opinions!!
Suicide Squad (2016)
David Ayerin Suicide Squad -elokuvaa voisi kuvailla jopa pahamaineiseksi. En ole tavannut montaa ihmistä, jonka mielestä se on hyvä elokuva tai ainakaan tasapaksua keskivertosupersankarileffaa parempi. Välttelin leffan katsomista aika pitkään, koska tiesin, ettei se ole loistokas. Pidän Suicide Squad -tiimin ideasta, ja leffassa oli potentiaalia – näyttelijät ovat hyviä, hahmot ovat hullunkurisia ja omalaatuisia, ja ajatus pahisten ja rikollisten tiimistä pelastamassa vastahakoisesti maailmaa olisi voinut olla loistokas tarina – mutta valitettavasti leffassa on ongelmaa ongelman päälle. Sen rytmi on kummallinen, pääpahis lähes huvittavan kliseinen naispahis piukassa asussa, hahmoja on niin paljon, että vain muutama pääsee kunnolla esiin ja huumorikaan ei oikein iske.
Suicide Squad oli Harley Quinnin ensimmäinen live action esiintyminen, ja hahmo oli yksi elokuvan isoimmista vetonauloista. Ja vaikka olen kiitollinen tälle elokuvalle Harleyn tuomisesta yhä isomman yleisön tietoon, valehtelisin jos väittäisin, että elokuvan Harley on suosikkini. Suicide Squad on hyvä esimerkki siitä miten naishahmoille usein käy kun kyseessä on miehen ohjaama ja kirjoittama supersankarileffa, ja jossa naishahmoja ei ole kuin muutama.
Harley on ylenpalttisen seksualisoitu. Sen sijaan, että hänen asunsa olisi käytännöllinen asu tehtävää suorittavalle taistelijalle tai edes samanlainen kuin hänen legendaarinen punamustaklovniasunsa, Ayerin Harley on minishortseissa (en edes tiedä voiko niitä sanoa shortseiksi: ne ovat glorifioidut alushousut), replaisessa paidassa joka on jatkuvasti märkänä ja siten ihonmyötäisenä, verkkosukkiksissa ja hänen kaulassaan on kaulapanta, jossa lukee "Puddin". Kaulapanta itsessään on jo vähän epämiellyttävä asuste naishahmolle, mutta siitä tekee vielä inhottavamman se, että Puddin' on Harleyn antama lempinimi poikaystävälleen Jokerille, joka on tunnetusti väkivaltainen Harleyta kohtaan. Koiran kaulapannan kaltaisen "korun" epämiellyttävyyttä korostaa vielä se, että eräässä kohtauksessa Jokeri kutsuu Harleyn viheltämällä luokseen, kuin hän olisi lemmikki. Satunnaisesti Harleylla on myös takki, jossa lukee "Property of Joker", joka leimaa hänet, ei vain Jokerin kumppaniksi, vaan tämän omistukseksi, esineeksi. T-paitaa koristava "Daddy's Lil Monster" ei suoraan viittaa Jokeriin, mutta yhdistettynä Harleyn lapsenomaisiin saparoihin, tämän yliseksualisoituun käyttäytymiseen ja kimakkaan ääneen, takissa on hyvin epämiellyttävä fiilis.
Harleyn kehoa kuvataan elokuvassa turhuuteen asti – yhdessä kohtauksessa tiimin valmistautuessa kamera kuvaa tarkasti kuinka Harley, pelkissä rintaliiveissään ja piukoissa pöksyissä, pukeutuu kaikkien miesten tuijottaessa häntä. Harley hämmentyy ja kysyy mitä kaikki tuijottavat, aivan kuin hän olisi naiivin hupsu tyttönen. Kohtaus ei ole hauska, kuten sen ehkä oli tarkoitus olla. Kamera viivyttelee Harleyn takamuksessa, kasvoissa ja rintamuksessa halki elokuvan, ja se on todella turhauttavaa katsottavaa. Muut elokuvan hahmot tiirailevat Harleyta samalla tavalla kuin kameran kuvakulmat kutsuvat katsojaa tiirailemaan häntä, ja häntä kutsutaan "dollface", "lady" ja "hotness". Hänen omalaatuinen, värikäs ja räiskyvä persoonansa typistetään "sexy troubled girl" ja "sexy psycho" trooppiin.
Harleyn ja Jokerin suhde on elokuvassa keskiössä, ainakin Harleyn henkilökohtaisessa tarinassa. Elokuvan pidennetty versio sukeltaa parin taustatarinaan ja kuvaa kuinka Harley hullaantui Jokeriin, potilaaseensa, ollessaan psykiatrina Arkhamin mielisairaalassa. Minulla ei ole ongelmaa Harleyn ja Jokerin suhteen käsittelemisen kanssa – he ovat minusta todella mielenkiintoinen duo. Se mikä minua tässä elokuvassa rassasi oli kuitenkin se, ettei pariskuntaa kohdella sinä mitä he ovat, väkivaltaisena ja pahoinpitelevänä suhteena. Ei Ayer teeskentele, että Jokeri olisi stabiili tai hyvä ihminen – ei sillä, että Harleykaan olisi – mutta heissä on elokuvassa silti, minun makuuni, turhan romanttinen fiilis. En aina tiedä mitä katsojan haluttaisiin tuntevan parin kohtauksia katsellessa. Pitäisikö Harleyn kantaman kaulapannan ja "Property of Joker" -takin olla söpöjä? Pitäisikö minun nauraa, kun Jokeri kutsuu Harleyn luokseen viheltämällä? Onko Harleyn hyppy happoaltaaseen rakkautensa todistaakseen romanttista? En tiedä! Oli myös turhauttavaa nähdä, kuinka leffan jälkeen pariskunnat pukeutuivat yhdessä Halloweenina Harleyksi ja Jokeriksi, ja internetissä shippiä kuvattiin romanttisena, kadehdittavana ja ihanana.
Birds of Prey: And the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn (2020)
Cathy Yanin Birds of Prey oli Suicide Squadin jälkeen juuri sitä mitä toivoin Harleyn hahmolle. Naisohjaajan ja -käsikirjoittajan käsissä Harleyn hahmo siirtyy yliseksualisoidusta, miehen omaisuutena kuvattuna lemmikkimäisenä heilana, jonka kehoa ja kasvoja kamera seuraa kuin haukka, itsenäiseksi naiseksi. Harley on yhä hauska, villi, impulsiivinen, rakkaudennälkäinen ja seksikäs, mutta hän ei tunnu pelkästään troopilta tai kliseeltä, vaan aidolta naiselta, jolla on monia luonteenpiirteitä, huonoja ja hyviä päiviä, harrastuksia ja unelmia. Jopa hänen tapansa tapella on virkistävä: sen sijaan, että hän taistelisi ennen kaikkea viehättävsti ja seksikkäästi, tavalla, joka mahdollistaa kameran keskittymisen hänen kehoonsa, tässä elokuvassa taistelukohtauksissa ennen kaikkea esillä on Harleyn akrobaatintaidot, hänen kekseliäisyytensä ja hänen kykynsä. Vaikka pidän Harleyn ja Jokerin kieroutuneesta suhteesta, olen iloinen siitä, että Harley on elokuvauniversumissa jättänyt Jokerin taakseen, ihan jo senkin takia, ettei Jared Leton Jokeri ole mielestäni kummoinen.
Birds of Prey ymmärtää Harleyta. Hän on elokuvassa kaaottinen, hän tekee typeriä valintoja, hän ei aina osaa tai jaksa olla hyvä ihminen, mutta hän ei ole julma, hänellä on paljon rakkautta sydämessään ja hän on värikäs, omalaatuinen persoona. Elokuva hyppii menneisyyden, nykyisyyden ja tulevan välillä, koska niin Harley kertoisi tarinansa. Harleyn surua Jokerin jätettyä hänet saatetaan kuvata humoristisin keinoin – Harley itkemässä pyjamassa ja pursottamassa purkkijuustoa suuhunsa on hyvä esimerkki tästä – mutta elokuvassa pysähdytään myös hetkiin, joissa käy ilmi, kuinka kieroutunut Harleyn suhde oli ja kuinka syvät arvet Jokeri jätti tähän. Harley sanoo Dinah Lancelle, yhdelle elokuvan merkittävistä sivuhahmoista, juopuneena baarissa, viitaten rooliinsa Jokerin sidekickinä: "Do you know what a harlequin is? A harlequin's role is to serve. It's nothing without a master. And no one gives two shits who we are beyond that." Jokeri oli hänen herransa, se, joka teki hänen elämästään jonkin arvoista – tämä on todella surullinen lainaus ja todellakin kielii siitä, miten Jokeri Harleyta kohteli. Elokuvan aikana Harley kohtaa ihmisiä, jotka arvostavat häntä, oppii itsestään, taistelee henkensä vuoksi, kasvaa ja tekee suuria valintoja, ja lopussa hän julistaakin jo ylpeästi: "I'm the one they should be scared of! Not you, not Mr. J! Because I'm Harley Fucking Quinn!" Birds of Prey on hauska supersankarielokuva, koska se on loppujen lopuksi vain pienehkö (ja tällä tarkoitan, että vaakalaudalla ei ole koko maailma tai universumi) tarina viiden naisen kohtalosta ja vapautumisesta miesten ja yhteiskunnan asettamista kahleista.
Harleyn vaatteet ovat Birds of Preyssä upeita. Hän pukeutuu shortseihin, sporttirintsikoihin ja kotikutoisen näköisiin, värikkäisiin DIY-takkeihin, ja hän koristautuu koruilla ja vahvoilla meikeillä. Mutta Yanin Harleyta katsellessa minulle ei tule sellainen tunne, että Harleyn vaatteet olisi valittu seksikkyyden tai miehiä viehättävän paljastavuuden persuteella, vaan sen mukaan mistä Harley pitäisi ja mitä hän valitsisi pukea ylleen. Paljastavat vaatteet eivät ole itsessään mitenkään huonoja tai tuomittavia, mutta kun kyseessä on selkeästi paljastava asu, joka on laitettu naiselle vain sen vuoksi, että miehet pitäisivät häntä seksikkäänä ja joka typistää hänen hahmonsa vain seksuaaliseksi objektiksi... silloin ollaan ongelmissa. Birds of Preyn Harleyn asut näyttävät vaatteilta, joita nainen voisi ihan vapaaehtoisesti haluta käyttää ja jotka vaikuttavat mukavilta ja hauskoilta päällä. Ne kertovat Harleyn persoonasta ja siitä miten hän näkee maailman, eivätkä pelkästään siitä, että hän on "the property of Joker". Harleyn lyhyistä saparoista on myös mainittava se, että siinä missä Suicide Squadin saparot olivat hyvin lapsenomaiset ja antoivat Harleysta epämiellyttävän infantilisoidun kuvan, nämä saparot ovat yhä söpöt ja hauskat, mutta rennommat ja vähemmän pikkutyttömäiset.
Erolle Ayerin ja Yanin Harleyiden välillä on syynä tietenkin oikeasti se, että heillä oli hyvin erilaiset visiot ja prioriteetit Harleyn hahmolle. Jos tälle erolle haluaa kuitenkin keksiä jonkun ns. in-universe syyn, mielestäni Harleyn muutosta voi ajatella seuraavanlaisesti: Suicide Squadissa hän on Jokerin "kuningatar" ja hänen kätyrinsä, joten hän pukeutuu kuten Jokeri haluaa hänen pukeutuvan. Hän käyttää Jokerin nimeä kantavaa pantaa, hänen takkinsa julistaa hänet Jokerin tytöksi. Minun ei ole hankala kuvitella, että Jokeri olisi sellainen poikaystävä, joka vaatisi Harleyn pukeutuvan aina seksikkäästi ja haluttavan näköiseksi. Birds of Preyssä, Jokerin jätettyä Harleyn, Harley on vapaa tekemään omat valintansa, pukeutumaan rennommin ja hauskemmin, antamaan tukkansa olla joskus sotkuisilla saparoilla ja pyyhkimään merkit Jokerin omistushaluisuudesta tyylistään ja iholtaan (Harley tekee tatuoinnista "Puddin'" sanan "Pudding cups"). Näin ajatteleminen piristää minua hieman: Harleyn emansipaatio oli henkistä sekä fyysistä.
Lopuksi, vaikka tähän ei mitenkään perehdytty, olen silti iloinen, että tämä elokuva teki DCEU-Harleysta virallisesti biseksuaalin. Harleyn kertoessa taustastaan, kuvia hänen existään vilahtaa ruudulla, ja yksi heistä on nainen. Tämä on todella pikkuruinen hetki, ei mitenkään hurraamisen arvoinen momentti representaatiolle, mutta on se jotakin. Toivon, että joku päivä saamme elokuvan, jossa Harley ja Poison Ivy saavat olla avoin, rakastava pariskunta.
The Suicide Squad (2021)
Olin hieman varuillani, kuin sain selville, että seuraavan Harleyn sisältävän elokuvan ohjaisi taas mies. En halunnut paluuta David Ayerin seksipommi-Harleyhyn. Onneksi James Gunn ei kuitenkaan pettänyt minua. Hänen Harleynsa on taas hieman omanlaisensa – kukin ohjaaja on luonut hahmostaan omanlaisensa – mutta hän on silti enemmän Yanin Harleyn kaltainen. Hahmon ensimmäinen kohtaus, jossa hän saapuu tiiminsä luokse ja julistaa kovaäänisesti käyneensä juuri numero kakkosella, sai minut rentoutumaan. Ayerin Harley ei olisi koskaan myöntänyt käyvänsä vessassa, saati ulostavansa. Seksikkäät naiset eivät, kuten me kaikki tiedämme, ulosta.
The Suicide Squadissa Harleylla on vaikka minkälaista tekemistä. Hän ei ole päähenkilö, koska kyseessä on lukuisia hahmoja seuraava ensemble-elokuva, mutta hänellä on oma juonensa. Hän koettaa pähkäillä mikä hänen tehtävänsä on, mitä hänen tulisi tehdä hänen huomaansa jätetyllä erityisellä keihäällä ja jopa hullaantuu komeasta miehestä, joka kuitenkin osoittautuu kurjaksi, lapsia tappavaksi kieroksi poliitikoksi. Harley on oma rakkautta kaipaava itsensä, ja vaikka hän on nykyään itsenäinen, ei se tarkoita, etteikö hän haluaisi löytää kumppania ja tosirakkautta. Pidän siitä, miten Gunn kuvaa Harleyn sisäistä maailmaa. Hänen taistellessaan, veren sijasta vihollisista lentelee värikkäitä kukkasia ja hänen oivaltaessaan keihään tarkoituksen, se alkaa hehkua kuin videopelissä. Harley näkee maailman omalla, epärealistisella ja värikkäällä tavallaan, jossa jopa tappamisesta ja taistelemisesta tulee tavallaan kaunista.
Jokeri ei esiinny tässä elokuvassa, mutta aivan kuten Birds of Preyssä, tässäkin elokuvassa pysähdytään Harleyn traumojen äärelle, tosin vain yhden kohtauksen verran. Tämä kohtaus oli kuitenkin yksi elokuvan emotionaalisimpia ja yksi Margot Robbien parhaimpia hetkiä Harleyna. Saatuaan selville uuden ihastuksensa olevan hirveä mies, Harley tappaa hänet, sanoen, että lupasi itselleen tekevänsä terveen valinnan ja tappavansa heilansa jos he osoittautuisivat huonoiksi hänelle: "When your taste in men is as bad as mine, they don't just go away quietly. They slash your tires and they kill your dogs and tell you the music you like ain't real music at all. And all the cruelty tears you apart after a while." Harley tappoi ehkä juuri miehen kylmäverisesti (ei sillä, että kyseinen mies olisi ollut mitenkään hyvä tyyppi), mutta katsoja säälii häntä silti, koska Jokerin jättämät arvet ovat yhä tuoreita. Se, että Harley kuvaa Jokerin repineen hänet hajalle, tappaneen hänen koiransa ja pilkanneen Harleyssa jopa niin pieniäkin asioita kuin musiikkimakua... Kaikki tämä oli masentavaa, mutta ilahdutti minua, koska ehkä nyt ihmiset saavat päähänsä, ettei kyseessä ole mikään ihana, romanttinen ja traaginen kaunotar-ja-hirviö-rakkaustarina väärinymmärretyn miehen ja tämän heilan välillä, vaan väkivaltainen suhde.
Qunnin Harleyn puvustus on minusta todella hauska. Asut ovat hyvin harleymaisia, ja pidän kovasti siitä, että hahmo saa ensimmäistä kertaa live action -leffoissa sonnustautua hänen ikonisiin väreihinsä, punaiseen ja mustaan. Asut ovat näyttäviä, hauskoja ja kuvastavat hyvin Harleyn räiskyvää persoonaa. Loppumittelössä Harley taistelee uuden poikaystävänsä lahjoittamassa punaisessa prinsessamekossa, mutta jalassaan hänellä on (luojan kiitos) korkkareiden sijasta kunnon maiharit. Kerrankin naishahmo saa taistella tasapohjaisissa kengissä! Siinä missä Ayerin Suicide Squadissa Harleyn takki julisti hänet Jokerin omaisuudeksi, tällä kertaa Harleyn takissa lukee "Live fast, die clown" – onko kyseessä uhkaus Jokeria kohtaan, viittaako hän itseensä klovnina, joka elää hurjasti, vai onko kyseessä vain pun "live fast, die young"-sanonnasta? En tiedä, mutta takki on hauska. Lisäksi, aivan kuten Harley muutti Puddin'-tatuoinnin viittaamaan pudding cups -jälkkäreihin, hän on korjannut toisenkin tatuoinneistaan: "Property of Joker" -tatskan sijasta hänen selkäänsä koristaa nyt "Property of No One" -tatuointi. Hänen kaulaansa korostava choker on vain koru, ja hänen vyönsolkensa on HQ, jälleen yksi viittaus siihen, miten hän on oma, itsenäinen olentonsa nykyään, eikä pelkkä Jokerin lelu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti