"I wept because I had no shoes
until I met a man who had no feet."
- Ruta Sepetys, Salt to the Sea
Liettualaistaustaisen Ruta Sepetyksen nuorille suunnatut historialliset romaanit ovat olleet kaikki isoja hittejä niin kohdeyleisönsä kuin aikuistenkin parissa. Sepetys on palkittu useaan otteeseen, hän kiertää maailmalla puhumassa kouluissa ja muissa opinahjoissa, ja hän on esiintynyt niin Euroopan parlamentissa, Natossa, kuin Yhdysvaltojen Capitolissa ja kongressin kirjastossa. Sepetys on mielestäni yksi tämän hetken parhaimmista historiallisen fiktion kirjoittajista.
Kaikkein parhainta Sepetyksen kirjoissa on se, että ne kaikki keskittyvät vähemmän tunnettuihin historiallisiin tapahtumiin tai aikakausiin. Hänen esikoisteoksensa Between Shades of Gray (Harmaata valoa) kertoo toisen maailmansodan ajasta ja keskittyy Stalinin ja Neuvostoliiton terroriin Baltian maita kohtaan. Uskon ja toivon, että suurin osa ihmisistä tietää Stalinin harjoittaneen laajamittaista terroria aikakautenaan, mutta hänen Baltian maihin kohdistuneet toimensa ovat jääneet toisen maailmansodan laajempien joukkosurmien, kuten esimerkiksi holokaustin, varjoon, eikä niitä esimerkiksi minun aikanani kummemmin opiskeltu koulussa. Salt to the Sea puolestaan keskittyy maailmanhistorian suurimpaan merikatastrofiin, joka on lähes tyystin unohdettu. Vuonna 1945, aivan sodan lopussa, Wilhelm Gustloffin oli tarkoitus kuljettaa tuhansia siviilejä turvaan lähestyvältä puna-armeijalta, mutta laiva ei ehtinyt pitkälle, ennen kuin Neuvostoliiton joukot pommittivat sen. Tapaturmassa kuoli noin 9000 siviiliä – saksalaisia, puolalaisia, liettualaisia, preussilaisia ja monia muita. En ollut Sepetyksen romaania aiemmin koskaan kuullutkaan tästä sotarikoksesta ja tragediasta. Out of the Easy kertoo New Orleansissa 1950-luvulla elävästä Josiesta, prosituoidun tyttärestä, joka unelmoi paremmasta elämästä. Romaani seuraa hahmoja, jotka eivät sovi aikakauden amerikkalaiseen unelmaan ja ovat jääneet amerikkalaisen kansallisen kertomuksen ulkopuolelle. The Fountains of Silence puolestaan perehtyy vähemmän tunnettuun diktatuuriin (verrattuna esim. Hitlerin Saksaan tai Stalinin Neuvostoliittoon), Francon Espanjaan ja yhteen hänen aikakautensa karmaisevimmista julmuuksista. Tarinan keskiössä ovat Francon ajan kadotetut lapset ("Lost children of Francoism"): Francon aikakaudella noin 300 000 lasta varastettiin tasavaltalaisilta vanhemmilta ja annettiin "paremmille" perheille tai myytiin ihmiskauppaan. Tästäkään historiallisesta tapahtumasta en ollut koskaan aiemmin kuullut. Sepetyksen viimeisin romaani I Must Betray You kertoo kommunistisen Romanian viimeisistä kuukausista ennen vallankumousta, ja keskittyy erityisesti salaisen poliisin harjoittamaan vakoiluun ja siviileistä koostettuun vakoiluverkostoon. Romanian kommunistinen aikakausi ei ollut myöskään itselleni lainkaan tuttua, muuta kuin hyvin pääpiirteittäin, eikä koulussa meillä ollut koskaan aikaa perehtyä kommunismista puhuessa muuhun kuin Neuvostoliittoon.
Arvostan Sepetyksen tarinoita juuri sen vuoksi, että ne kertovat tarinoita, jotka tunnetaan huonommin. Ne ovat opettavaisia sen lisäksi, että ne ovat hemmetin hyvin kirjoitettuja romaaneja. Hän antaa unohdetuille ihmisille, kansoille ja tapahtumille äänen ja hetkensä parrasvaloissa, ja innostaa lukijoitaan avartamaan ymmärrystään historiasta. Itse olen ainakin hänen kirjojansa luettuaan viettänyt pitkiä aikoja googlessa ja selaillen kirjoja, etsien tietoa hänen mainitsemistaan historiallisista hetkistä. Sepetys kutsuu itseään kadonneiden tarinoiden etsijäksi, ja sitä hän todellakin on. En malta odottaa, että hän kertoo mikä hänen kuudennen romaaninsa kohde ja tapahtuma-aikakausi on – mikä tahansa se onkin, olen aika varma, että en ole siitä koskaan kuullutkaan tai siihen sen kummemmin päässyt perehtymään koulussa tai yliopistossa.
Sepetyksen historiallisesta fiktiosta tekee minulle myös erityisen iskevää se, että hän käyttää teostensa inspiraationa oikeiden ihmisten kokemuksia ja tarinoita. Hän on aina ollut haastatteluissa ja kirjojensa lopussa olevissa jälkisanoissa hyvin avoin tutkimusprosessistaan ja siitä, miten hän rakentaa kirjansa. Hän tutkii aihettaan vuosia, lukee väitöskirjoja, tietoteoksia, artikkeleita, muistelmia ja, kaikkein olennaisimpana, hän haastattelee aikalaisia ja selviytyjiä. Esimerkiksi kirjoittaessaan Between Shades of Grayta, hän ei vain perehtynyt oman sukunsa historiaan (hänen vanhempansa olivat pakolaisia, kun taas osa hänen vanhempiensa perheestä joutui Stalinin leireille) vaan hän myös haastattelu lukuisia leiriltä selvinneitä ihmisiä ymmärtääkseen mahdollisimman hyvin millaista leireillä oli elää. Sepetys on puhunut monissa haastatteluissa siitä, kuinka koskettavia nuo haastatteluhetket ovat ja miten monet noista ihmisistä olivat kertoneet hänelle, etteivät he uskoneet kenenkään välittävän heidän kokemuksistaan tai haluavan kertoa niistä. Olen iloinen, että Sepetys antaa ihmisille, jotka ovat kokeneet olevansa näkymättömiä ja unohdettuja, mahdollisuuden saada tarinansa kuuluviin. Sepetys ei kirjoita kenenkään ihmisen tarinaa sellaisenaan, vaan yhdistelee kuulemiaan kertomuksia ja luo niiden pohjalta omat fiktiiviset hahmonsa, mikä on mielestäni kunnioittava ja hyvä valinta, koska siten hän voi antaa kirjansa kautta mahdollisimman kattavan kuvan ja tuoda esille monenlaisia kokemuksia. Sepetys haastattelee uhrien ohella myös muita ihmisiä, jotka olivat mukana hänen kirjojensa tapahtumissa: hän on kertonut esimerkiksi haastatelleensa Wilhelm Gustloff laivaa tutkineita sukeltajia ja sotilasta, joka oli osa Romanian diktaattorin teloitusryhmää vallankumouksen jälkeen. Aloittelevana historiantutkijana minusta on kiehtovaa kuunnella ja lukea Sepetyksen kirjoitus- ja tutkimusprosessista. Hänen teoksistaan paistaa hänen rakkautensa niin kirjoittamista kuin historian kuvausta kohtaan, ja hänen teoksensa ovat täynnä pikkuruisia mainintoja ja viittauksia, jotka saavat hänen teostensa maailmat tuntumaan aidoilta.
Historian tutkijana ja ihmisenä, joka on aina pitänyt historiaa elintärkeänä oppiaineena ja alana, olen hyvin kiitollinen Sepetykselle siitä miten hän, omalla tavallaan ja oman työnsä kautta, tuo historiaa esille ja muistuttaa ihmisiä siitä, kuinka tärkeää meidän on ymmärtää menneisyyttämme, jotta emme antaisi sen kauheimpien hetkien ja tapahtumien toistua uudelleen. Sepetys puhuu muistamisen, lukemisen ja tutkimisen tärkeydestä, ja koska tiedän, että hänen yleisönsä on paljolti teini-ikäisiä, olen siitä erityisen iloinen, koska historian oppiaineella ei ole useinkaan teinien keskuudessa paras maine. Historiaa pidetään usein tylsänä ja puisevana, mutta Sepetyksen kirjat voivat innostaa nuoria perehtymään historiaan ja auttavat heitä ymmärtämään eri ihmisiä ja kulttuureja. Sepetys ei ole mielestäni vain loistava kirjailija, hän on myös tärkeä kirjailija ja kunnioitan häntä taiteilijana sekä ihmisenä.
Sepetyksen kirjoitustyyli on tavallaan hyvin yksinkertaista ja korutonta, mutta silti hyvin runollista, soljuvaa ja kaunista. Hänen teoksensa ovat pullollaan lainauksia ja kohtauksia, joita ajattelen jatkuvasti. Hänellä on kyky iskeä suoraan lukijan sydämeen lyhykäisillä, sinänsä simppeleillä lausahduksilla: esimerkiksi suosikkini hänen kirjoistaan, Between Shades of Gray, alkaa päähenkilö Linan sanoilla: "They took me in my nightgown". Niin yksinkertainen lause, mutta se kertoo Linan tilanteesta heti paljon ja polkaisee kirjan liikkeelle erinomaisesti. Lina on nuori tyttö, joka viedään yllättäen kotoaan, hänen ollessaan vielä yöpuvussaan, eikä hänelle anneta aikaa pakata mitään tai vaihtaa vaatteitaan. Hänen elämänsä muuttuu tuossa hetkessä. Lainauksesta tekee erityisen voimakkaan myös se, että Sepetys on sanonut ottaneensa tuon lainauksen suoraan eräältä haastateltavaltaan, joka kuulemma, heidän keskustelunsa aikana, havahtui ja yhtäkkiä huudahti järkyttyneenä "They took me in my nightgown!" Samaisesta romaanista minua on jäänyt myös kummittelemaan Linan melankolinen pohdinta: "Was it harder to die, or harder to be the one who survived?"
Pidän Sepetyksen teoksissa myös siitä, miten hän käsittelee synkkiä historiallisia aikakausiaan realistisesti niitä turhia kaunistelematta, mutta sortumatta kuitenkaan koskaan kirjoittamaan täysin onnetonta, huumorintajutonta tai 100% masentavaa teosta. Hänen teoksissaan on aina rakkautta ja ystävyyttä, ja keskeinen teema jokaisessa on synkimmästäkin pimeydestä löytyvät valonpilkahdukset ja ihmisten ehtymätön kykyä toivoa, uskoa ja taistella. Hänen kirjansa ovat paikoittain väkivaltaisia ja musertavia, mutta ne jättävät lukijalleen toiveikkaan tunteen.
Suosittelisin Sepetyksen teoksia kaikille, joita kiinnostaa 1900-luvun historian salatut tarinat ja vähemmän tunnetut tapahtumat. Uskoisin, että hänen teoksensa voisivat myös olla sopivia portteja historiallisen fiktion maailmaan. Koska teokset ovat nuorille suunnattuja, niiden teksti on soljuvaa, nopeatempoista eikä sorru ylenpalttiseen kuvaukseen, ja saattaisi siten iskeä ihmisiin, joita historiallisten romaanien paksuus ja tuhtius saattaa hieman jännittää.
Lopuksi haluan vielä mainita sen, kuinka ihanan viestin sain Sepetykseltä vastauksena sähköpostiini, jossa kiitin häntä hänen kirjoistaan ja työstään historiallisen fiktion alallla, ja mainitsin kuinka paljon olen hänen teoksistaan oppinut. Hän puolestaan kiitti minua siitä, että opiskelen historiaa ja päätti viestinsä sanoilla: "You're helping me bring history out of the dark! Keep reading!" Viestin ajatteleminenkin hymyilyttää minua.
"These writings may shock or horrify you, but that is not my intention.
It is my greatest hope that the pages in this jar stir your deepest well
of human compassion. I hope they prompt you to do something, to tell someone.
Only then can we ensure this kind of evil is never allowed to repeat itself."
- Ruta Sepetys, Between Shades of Gray
Kuva 1: Ruta Sepetyksen kuva hänen nettisivuiltaan, https://rutasepetys.com/about/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti