Jos antiikin Kreikan mytologia kiinnostaa sinua ja haluaisit tutustua noihin legendaarisiin taruihin ja hahmoihin tarkemmin, mutta et tiedä mistä aloittaa tai antiikin aikakauden tekstien lukeminen jännittää sinua, tämä postaus on sinua varten.
Olen koettanut koota tähän joitain vinkkejä, jotka voivat kenties auttaa sinua aloittamaan matkasi tähän mainioon – ja, myönnettäköön, hemmetin kiemuraiseen – maailmaan.
1. ÄLÄ YRITÄ ETSIÄ SELKEÄÄ AIKAJANAA
Meistä on mukava löytää selkeä aikajana ja järjestys tapahtumille, kasa mukavia ja loogisia syy- ja seuraussuhteita, joiden avulla voimme ymmärtää maailmaa jota tutkimme, mutta et tule löytämään sitä kreikkalaisesta mytologiasta. Mytologiat eivät ole kertaheitolla muistiin kirjoitettu tarusto, vaan kokoelma vuosisatojen aikana kerrottuja, toisistaan radikaalistikin eroavia, tarinoita. Samasta hahmosta keksittiin ympäriinsä antiikin maailmaan uusia versioita, eivätkä kaikki nämä säilyneet kertomukset mitenkään mahdu sulavasti yhteen aikajanaan. Herakles on silloin tällöin mukana Gigantomakhiassa, jumalten ja jättiläisten välisessä sodassa, mutta hän esiintyy myös paljon myöhemmin tapahtuvissa seikkailuissa, joissa jättiläiset ovat jo kauan sitten kukistettuja. Eräässä tarinassa hän myös siittää yhden yön aikana 50 lasta. Onhan se kai teknisesti mahdollista, mutta en usko, että edes niin reipas mies kuin Herakles pystyisi tuollaiseen suoritukseen.
Mytologiaa lukiessa sinun täytyy niellä se, ettei kaikki ole loogista. Kun tähän tottuu, se kuitenkin tuo mukanaan omanlaisensa, mielestäni hyvin kauniin, vapauden: kaikki tarinat ovat mahdollisia, eivätkä nämä hahmot ole kiveenhakattuja, järkkymättömiä objekteja, vaan häilyviä hahmoja, jotka voivat olla siellä täällä milloin vain.
2. "OIKEAA VERSIOTA" EI OLE OLEMASSA
Tämä on kreikkalaisen mytologian ymmärtämisen a ja o – mistään myytistä ei ole yhtä oikeaa versiota. Aivan kuten haluamme luoda selkeitä aikajanoja, haluamme tietää alkuperäisen version, jonka kautta voimme peilata muita versioita, version, joka kertoo objektiivisen totuuden. Tätäkään et tule löytämään tästä maailmasta. Mytologiaa pysyi elossa paljolti suullisen kerronnan kautta, ja jokainen kertoja on aina tuonut tarinoihin oman näkökulmansa, joka on ollut riippuvainen esimerkiksi siitä, missä päin antiikin maailmaa hän asui ja mitä jumalia hän palvoi.
Esimerkkeinä tästä toimivat mielestäni mainiosti Troijan Helenan ja Ifigenian hahmot. Helena syntyi välillä munasta hänen äitinsä Ledan tultua jumala Zeuksen raiskaamaksi Zeuksen ollessa joutsenen muodossa, kun taas välillä hän syntyi normaalisti. Välillä hänen siskonsa Klytaimnesta on hänen kaksosensa, välillä ei. Joissain versioissa Helena karkaa Troijaan rakkaudesta, välillä hänet pakotetaan. Joskus hän ei koskaan edes päätynyt Troijaan, vaan jumalat piilottivat hänet Egyptiin ja sotilaat taistelivat hänen kuvajaisestaan. Välillä hän inhoaa itseään aiheuttamastaan tuskasta, ja välillä hän on kylmä, pragmaattinen nainen, joka ei tunnu välittävän muiden tuskasta. Kaikki nämä versiot ovat totta ja yhtä arvokkaita. Ifigenia puolestaan tulee joissain versioissa isänsä uhraamaksi ja kuolee alttarille, kun taas joissain versioissa Artemis-jumalatar pelastaa hänet viime hetkellä, ja piilottaa hänet Tauriiseen. Joskus Ifigenia kuolee, joskus hän elää – voit päättää kummasta versiosta pidät enemmän.
Minusta tämä on yksi kreikkalaisen mytologian kiinnostavimpia piirteitä. Koska ei ole olemassa yhtä oikeaa versiota, voit kuvitella omia versioitasi mielin määrin ja kuvitella, että ne ovat vain osa vuosituhansien mittaista jatkumoa, jossa näitä myyttejä on kerrottu uudelleen ja uudelleen uusilla tavoilla.
3. ÄLÄ HARMISTU JOS ET HETI MUISTA NIMIÄ JA SUKUKIEMUROITA
Sekavien aikajanojen ja lukuisten eri versioiden ohella kreikkalaiselle mytologialla ominaista on myös se, etteivät sukupuut ja sukulaissuhteet aina pysy samoina. Esimerkiksi jumala Zeus on aina jumala Dionysoksen isä, mutta aina silloin tällöin hän on myös Dionysoksen äidin Semelen ukki. Rakkauden ja kauneuden jumalatar Afrodite syntyy Kronoksen viskatessa juuri kastroimansa isänsä, Uranoksen, sukupuolielimet mereen (kyllä, rakkauden jumalatar syntyy välillä genitaaleista ja merenvaahdosta). Homeroksen Iliaassa Afrodite on kuitenkin Zeuksen ja Dione-jumalattaren tytär.
Vaikka sukulaissuhteet pysyisivätkin samoina, ne ovat silti monimutkaisia. Kreikkalaisessa mytologiassa on, erityisesti jumalten parissa, paljon insestisiä suhteita. Monet puolisot ovat sisaruksia tai muuten sukua – esimerkiksi Haades on vaimonsa Persefonen setä ja eno. Voi siis välillä olla hankala muistaa kuka oli kenenkin lapsi kenen kanssa, kuka oli kenen kanssa suhteessa ja olivatko he sen lisäksi vielä sukulaisiakin. Ihmisten parissa on myös lukuisia hämmentäviä sukupuita – esimerkiksi Tantaloksen kirottu suku on tunnettu siitä, että he tuppasivat niin murhaamaan, pettämään kuin syömään toisiaan. Olen lukenut todella monta versiota Tantaloksen suvun tarinasta, mutta en vieläkään muista kuka tappoi kenetkin ja kuka kirosi suvun milloinkin.
Älä kuitenkaan masennu kaikesta tästä sekavuudesta liikaa. Tärkeimmät nimet jäävät kyllä mieleesi mitä enemmän luet, eikä vastausten googlaamisessa hämmennyksen iskiessä ole mitään vikaa. Ja jos muistat jonkun asian väärin, hei, on hyvin mahdollista, että jossakin oli olemassa versio jossa väärinymmärryksesi oli totta.
4. ANTIIKIN KIRJALLISUUS – MISTÄ ALOITTAA?
Antiikin kirjallisuutta on säilynyt meille vain murto-osa, mutta siinä on silti kyllä paljon luettavaa. Suosittelisin alkuun lämpimästi näytelmäkirjallisuuden lukemista, koska ne ovat huomattavasti helpompia ymmärtää ja sisäistää kuin kuuluisimmat teokset, antiikin legendaariset eepokset Ilias ja Odysseia. Oresteia on kenties paras paikka aloittaa, koska se on ainut kokonaisuudessaan säilynyt kreikkalainen trilogia (Kirsti Simonsuuren käännös on mainio!). Tämän ohella suosittelisin alkuaskeleiksi Euripideen Troijan naisia, koska se on hyvin maanläheinen kertomus ja keskittyy laajalti tunnetun Troijan sodan jälkimainingeihin ja on siten helposti sisäistettävä, ja Sofokleen Kuningas Oidipusta, koska kukapa meistä ei ole ainakin jossain määrin perillä Oidipuksen myytistä.
Jos kuitenkin haluat sukeltaa suoraan niin sanottuun syvään päätyyn ja aloittaa matkasi antiikin kirjallisuuteen Odysseialla tai Iliaalla, suosittelisin ensimmäiseksi valinnaksesi Odysseiaa. Rakastan Iliasta syvästi ja pidän siitä enemmän kuin Odysseiasta, mutta valehtelisin jos väittäisin, että Ilias on helppolukuinen ja aina mukaansatempaava. Odysseia on hauska, jännittävä seikkailu täynnä hirviöitä, jumalallisia käänteitä, juonia ja taikuutta, kun taas Ilias on raaka kuvaus sodasta, menetyksestä ja väkivallasta, ja sisältää sivujen mittaisia kuvauksia sotilaista, heidän taustoistaan ja verisistä kuolemistaan. Odysseia on myös aika paljon lyhyempi.
Jos sinua kiinnostaa kaikenlainen eeppinen runous, suosittelisin Apollonius Rhodoslaisen lyhykäistä seikkailurunoelmaa Argonautika, joka kertoo sankari Jasonin matkasta Kultaisen taljan perässä, sekä roomalaisen Ovidiuksen kokoelmaa Muodonmuutoksia, jossa hän nivoo lukuisista pienistä, yksittäisistä myyteistä yhden suuren runoelman. Muodonmuutoksia on, vaikka sen kirjoittikin roomalainen mies, yksi laajimmista kreikkalaista mytologiaa kuvaavista, meille säilyneistä teoksista. Runossa on myös se hyvä puoli, että sieltä voi helposti poimia haluamansa tarinat – sinun ei tarvitse lukea kaikkea, vaan voit lukea juuri ne myytit, jotka sinua kiinnostavat.
Aloittaessasi antiikin kreikkalaiseen mytologiaan tutustumisen, sinun ei tarvitse välttämättä aloittaa suoraan lukemaan antiikin aikaisia tekstejä. Modernien myyttikokoelmien lukeminen aluksi on myös ihan sallittua! Jos haluat lukea kattavia ja helppolukuisia kirjoja mytologiasta ennenkuin tartut antiikin omiin teksteihin, suosittelisin ilolla Stephen Fryn kirjoja Mythos, Heroes ja Troy. Näitä lukiessa tuntuu kuin Stephen Fry istuisi vieressäsi ja kertoilisi sinulle toinen toistaan jännittävämpiä tarinoita.
5. NÄMÄ TARINAT EIVÄT OLE VAIN "HIENOSTUNEILLE" AKATEEMIKOILLE
Kreikkalaisessa maailmassa myytit olivat kaikkien kansalaisten tarinoita. Niitä kerrottiin niin köyhissä kuin rikkaissa perheissä, kaduilla ja kodeissa ja kapakoissa, ne olivat yleistä tietoa. Siksi minua kismittää se, miten kreikkalaisen historian ja mytologian tutkimiselle on kehittynyt hyvin elitistinen maine: näitä tarinoita pohtivat vain rikkaat valkoiset miehet hienoissa työhuoneissaan ivy league yliopistoissa. Kuulin kirjailija Natalie Haynesin kerran puhuvan siitä, kuinka harmillista on, että antiikin klassikoiden maailmaa kuvataan usein sanoilla "pale, male and stale", vaikka tosiasiassa nämä tarinat kuuluvat meille kaikille. Toivon, ettet anna kenenkään lannistaa sinua tai uskotella sinulle, ettei ole sinun paikkasi tutkia näitä taruja.
Antiikin kirjallisuus ja mytologia voivat vaikuttaa pelottavilta tai voit luulla, ettet voi koskaan todella ymmärtää niitä ellet ole opiskellut vuosikausia maailman hienoimmissa opinahjoissa, mutta tosiasiassa, nämä tarinat ovat usein kaikkea muuta kuin hienostuneita. Kreikkalaiset pitivät yhtälailla skandaalinkäryisistä tarinoista, seksiseikkailuista, kauhukertomuksista ja kummallisista fantastisista juonenkäänteistä kuin mekin. Tietenkin opiskelu voi auttaa sinua ymmärtämään näitä tarinoita ja esimerkiksi niiden historiallisia konteksteja syvällisemmin, mutta nauttiaksesi niistä, sinun ei tarvitse kouluttautua.
6. KÄÄNNÖSTEN LUKEMINEN EI TEE SINUSTA HUONOA
Aina välillä minua surettaa se, etten osaa lukea antiikin kirjallisuutta alkuperäisellä kreikan tai latinan kielellä. Koetan kuitenkin aina muistaa, etten ole mitenkään vähäpätöisempi harrastelija vaan siksi, että luen käännöksiä. Muinaiskreikkaa ja latinaa ei voi monissakaan kouluissa vaan noin vain opiskella, ja erityisesti muinaiskreikka on tunnetusti hiton vaikea kieli oppia. Tietenkin jos haluat luoda uraa tämän aikakauden asiantuntijana, sinun on hyvä hallita nämä kielet, mutta jos haluat vain lukea ja opiskella omaksi iloksesi, älä turhaan soimaa itseäsi.
Käännöksiä lukiessa on toki hyvä pitää mielessä se, että luet aina jonkun toisen näkemystä historiallisesta tekstistä. Kielen vivahteet, sanamuodot ja siten mahdollisesti tarinan herättämät tunnereaktiot ja ajatukset vaihtelevat riippuen siitä miten tarina on käännetty ja miten kääntäjä on tulkinnut tekstin. Olen kuunnellut monia haastatteluja antiikin historian ja taiteen eri alojen asiantuntijoilta, ja monet kehottavat ihmisiä, jotka lukevat vain käännöksiä, tutustumaan useampaan käännökseen saadakseen mahdollisesti monipuolisemman kuvan kyseisestä tekstistä. Esimerkiksi Emily Wilson järisytti antiikin kirjallisuuden alaa käännöksellään Odysseiasta, jossa hän oli korjannut vuosisatoja vallinneen käännösvirheen: kuningatar Penelopea palvelevia petollisia naisia ei enää kutsuta palvelijattariksi, huoriksi tai lutkiksi, vaan naisorjiksi, mikä muuttaa täysin sen, miten lukija suhtautuu näihin naisiin. Orjan titteli pistää lukijan esimerkiksi heti pohtimaan sitä, kuinka paljon näillä naisilla oli valinnanvaraa Penelopea piinaavien miesten lähennellessä heitä: olivatko he petollisia lutkia, vai naisia, joilla ei ollut mitään kontrollia omasta elämstään ja kehostaan ja joutuivat siten hyväksymään kaiken mihin nämä miehet pakottivat heidät?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti