Vuoden 2023 parhaat kirjat – Viisi kunniamainintaa

Ennen kuin julkaisen postauksen vuoden 2023 top 10 kirjoista, haluan höpistä muutamasta kirjasta, jotka ansaitsevat kunniamaininnan! Nämä kirjat (ja yksi sarjakuva) kilpailivat paikasta top kympissä, mutta jäivät juuri ja juuri parhaiden kirjojen listan ulkopuolelle. Ne ovat kaikki teoksia, joita rakastan ja joita suosittelisin ilolla.

Hell Bent (Leigh Bardugo)

Hell Bent on jatko-osa Bardugon upealle Ninth House -kirjalle, joka kertoo kovia kokeneesta Alex Sternistä, joka saa mahdollisuuden opiskella Yalessa, New Havenissa, sillä ehdolla, että hän suostuu toimimaan salaisen Lethen, synkkiä taikavoimia omaavia salaseuroja (salaseurat ovat oikeasti olemassa, mutta niiden jäsenillä ei, ainakaan oletettavasti, ole taikavoimia) vahtivan järjestön, edustajana. Lethen parissa toimiessaan Alex sukeltaa taikavoimien, vallan ja aaveiden synkkään ja veriseen maailmaan. Hell Bent ja sen edeltäjä ovat koukuttavia dark academia -teoksia, jotka pureutuvat mm. akateemisen maailman kipukohtiin. Ne sisältävät hyvinkin karmeita juonenkäänteitä, mutta ovat silti todella hauskoja.

Hell Bent on mainio jatko-osa. Se kehittää ensimmäisessä osassa esiteltyjä hahmoja ja maailmaa kiinnostavalla tavalla, yllättää lukijansa villeillä käänteillä ja on alusta loppuun jännittävä, kiehtova ja tunteikas. Alex Stern on loistavasti kehitelty päähenkilö. Hän on moraalisesti kyseenalainen, mutta hän tuntee syvästi. Hän ei aina tee hyviä valintoja, mutta lukija ymmärtää aina miksi hän tekee mitä tekee. Minä todella rakastan Alexin hahmoa. Sivuhahmot ovat myös erinomaisia. Darlington on ihana kaikessa ylimielisyydessään ja elitistisyydessään. Pamela Dawes on mitä samaistuttavin – hän on sosiaalisesti kömpelö ja haluaa vaan tehdä väitöskirjaansa.

Odotan kuumeisesti sarjan kolmatta – ja tietääkseni viimeistä – osaa. Kirjojen tunnelma on käsinkosketeltavaa ja rakastan sitä, miten Bardugo nivoo yhteen historiaa, taikuutta, kauhua ja dark academia -fiilistä.

Ruusukoodi (Kate Quinn)

Ruusukoodi on toisen maailmansodan aikaan sijoittuva historiallinen romaani, joka seuraa kolmea Bletchley Parkin naiskoodinmurtajaa. Naisilla oli suuri rooli Bletchleyn toiminnassa, mutta heidät on paljolti unohdettu. Olen iloinen, että Quinn antaa näille naisille heidän ansaitsemansa hetken parrasvaloissa.

Romaanin naiset ovat kaikki omanlaisiaan, kiinnostavia persoonia. Osla on itsevarma ja lumoava seurapiirinainen. Köyhyydessä kasvanut Mab jahtaa päättäväisesti unelmiaan. Vanhapiika Beth on ujo ja epävarma nero, joka löytää paikkansa Bletchleyssä. Näiden naisten ystävyyden, aivan kuten koko Bletchleyn yhteisön, seuraaminen oli todella hauskaa. Bletchley oli omalaatuinen kokoelma omalaatuisia ihmisiä, jotka tekivät elintärkeää työtä, josta eivät saaneet koskaan puhua. Työn piilottelu ja salailu, ja se miten eri hahmot käsittelitävät tätä, olivat romaanin kiinnostavimpia puolia.

Kirjassa seurataan kahta aikajanaa – sota-aikaa Bletchleyssä ja sodanjälkeistä aikaa, jolloin verisesti riitaantuneen naistrion täytyy lyöttäytyä vielä kerran yhteen ratkaistakseen koko Englantia uhkaavan mysteerin – ja kumpikin tarina on koukuttava ja yhtä innostava. 

Silmänkääntäjä (Sarah Waters)

Watersin historiallinen, 1800-luvulle sijoittuva romaani oli yksi tämän vuoden hauskimpia lukukokemuksia, koska se oli täynnä yllättäviä käänteitä ja jännittäviä paljastuksia. Tarina on täynnä huijauksia, salaisuuksia, valheita ja, kuten otsikko antaa odottaa, silmänkääntötemppuja. 

Silmänkääntäjä on, kuten Watersin monet teokset, tarina kahdesta naisesta ja heidän rakkaustarinastaan. Pidin molemmista päähenkilöistä kovasti.  Arvostin sitä, kuinka Waters antoi heidän molempien olla paikoittain inhottaviakin. He olivat hankalia, haastavia hahmoja. Nautin kummankin henkilökohtaisesta kehityskertomuksesta sekä heidän romanssistaan, josta ei todellakaan puuttunut draamaa, käänteitä, tunnemyrskyjä ja romantiikkaa. 

Hahmojen ja mutkikkaan juonen ohella nautin myös siitä, miten Waters kuvasi viktoriaanista Englantia. Tarina seuraa yhteiskunnan alaluokkia – varkaita, huijareita ja sen sellaista – ja heidän Lontoonsa on likainen, vaarallinen, rankka ja täynnä rikollisuutta. Romaanissa pohdiskeltiin myös paljon viktoriaanisen aikakauden sukupuolirooleja, ajatuksia seksuaalisuudesta sekä esimerkiksi mielenterveyden häiriöistä kärsivien kohtelua. Olen kiinnostunut historiallisesta psykiatriasta, joten tämä aspekti kirjasta oli todella mielenkiintoinen!

Fence: Redemption (C. S. Pacat)

Fence: Redemption jatkoi Pacatin upeaa, periherttaista Fence-sarjakuvaa, joka kertoo poikakoulun miekkailujoukkueesta, joka itsepintaisesti pyrkii kohti mainetta ja kunniaa. 

Miekkailun ohella sarjakuva seuraa joukkueen poikien suhdedraamoja ja henkilökohtaista kehitystä. Ihanat ja rakastettavat hahmot ovat ehdottomasti sarjan parhainta antia. Sarjan keskiössä on nuoren miekkailuneron Seiji Katayaman ja protagonisti Nicholaksen, köyhyydessä kasvaneen innokkaan miekkailijanalun, hankalasti alkava enemies-to-rivals-to-friends-to-something-more -suhde. Rakastan näitä kahta todella paljon, he ovat täydellinen esimerkki "two idiots in love" -troopista. Rakkain hahmoista minulle on kuitenkin Bobby, intohimoinen, mutta epävarma miekkailija, josta tulee Nicholaksen bestis.

Redemption ei ehkä ottanut suuria harppausaskeleita isossa juonessa, mutta se antoi lukijalle paljon uutta kiehtovaa tietoa esimerkiksi Seijin rikkoutuneesta "ystävyydestä" miekkailijanero Jesse Costen kanssa ja sai minut kieriskelemään Seiji/Nicholas-tunteissa. Bobby sai myös uudenlaisen tehtävän ja oli hauska seurata miten päättäväisesti hän tarttui tähän rooliin.

Fence jatkuu vuonna 2024! En malta odottaa!

Metsästäjätär (Kate Quinn)

Kate Quinnin Metsästäjätär seuraa kolmea aikajanaa. Nina Markova liittyy toisen maailmansodan syttyessä Yönoitiin, Neuvostoliiton naislentueeseen, ja päätyy kohtaamaan murhanhimoisen Metsästäjättären, natsisalatappajan. Kovia kokenut Ian Graham viettää päivänsä sodan loputtua jahdaten oikeutta paenneita natseja. Jordan McBride, valokuvaajan urasta unelmoiva nuori nainen, totuttelee elämään uuden mysteerisen äitipuolensa kanssa.

Metsästäjätär oli eeppinen sekoitus sotakertomusta, kasvutarinaa ja rakkaustarinaa. Kirjassa pohdiskeltiin paljon oikeutta ja kostoa, ja pidin siitä, kuinka kaikilla hahmoilla oli oma näkemyksensä siitä, milloin jotakuta on rangaistu tarpeeksi rikoksistaan. Yhtäkään näkökulmaa ei esitetty välttämättä toista parempana, vaan lukija ymmärsi jokaista. Romaanissa käsiteltiin myös paljon eri tapoja, joilla ihmiset pyrkivät selviytymään sodan jättämistä arvista ja traumoista, sekä muistamisen kullanarvoisuutta. Muistamalla historian kipukohdat voimme helpommin välttää toistamasta niitä.

En odottanut Metsästäjättären sisältävän merkittäviä queerhahmoja ja keskittyvän, osittain, kahden naisen väliseen romanssiin (joka oli upeasti kuvattu!). Minusta on hyvin tärkeää, että queerhahmoja esiintyy historiallisissa tarinoissa, koska monilla on yhä häiritsevä ja vääristynyt mielikuva historiasta vain cis-heterojen kenttänä.