5 Suosikkia: TV-sarjat

Viiden parhaan TV-sarjan valitseminen oli todella hankalaa! Top vitoseni vaihtelee aika usein, koska jos katson jotain minulle rakasta sarjaa uudelleen, se tuntuu sillä hetkellä maailman parhaalta ja laittaisin sen ilolla tälle listalle, mutta kun siirryn seuraavaan, se puolestaan nousee listalle. En siis osaa sanoa mitkä sarjat todella ovat top viisi sarjani – top vitoseni vaihtelee jatkuvasti! Sallin itselleni tätä listaa luodessa myös sen helpotuksen, etten ottanut mukaan minisarjoja. Niiden kanssa tämä olisi ollut aivan liian haastava.

Tällä hetkellä nämä viisi sarjaa ovat kuitenkin minulle todella rakkaita, ja monet niistä ovat olleet osa elämääni jo pitkän aikaa.

1. Black Sails (2014–2017)

Black Sails on suosikkisarjani ikinä. Se on loistavasti näytelty, kuvattu, puvustettu, säestetty ja kirjoitettu merirosvosarja, joka päätyy olemaan paljon enemmän kuin mitä ensimmäinen kausi antaa ymmärtää. Kun aloitin sarjan, en koskaan uskonut, että sarja tulisi olemaan koskettava ja riipaiseva kuvaus vallankumouksesta, heteronormatiivisen yhteiskunnan julmuudesta, sivilisaation idean valheellisuudesta, traumojen kanssa kamppailusta ja kahden hyvin erilaisen miehen välisestä määrittelemättömästä, syvällisestä ja intensiivisestä kumppanuudesta. 

Black Sails kertoo yhteiskunnan rajamailla tai tyystin sen ulkopuolella elävistä ihmisistä, jotka ovat syystä tai toisesta tulleet englantilaisen "sivistyksen" torjumiksi, ja pyrkivät löytämään paikkansa maailmassa ja menestymään – sarjan hahmot ovat merirosvoja, seksityöläisiä, orjia ja vapaita ei-valkoisia hahmoja, rikollisia, karkotettuja ja ihmisiä, jotka eivät vain muuten sovi "sivistyksen" pariin. Antagonistit ovat Englannin yhteiskunnan ylimystöä, ihmisiä, joita pidetään hienostuneina ja alempiaan arvokkaampina, mikä luo kiintoisan dynamiikan sarjaan ja haastaa lukijansa kyseenalaistamaan perinteisiä käsityksiä asiallisuudesta, sopivuudesta ja arvostettavuudesta.

Sarja on myös hyvin queer – monet sarjan hahmoista ovat eksplisiittisesti queereja ja monissa hahmoissa on häilyväisyyttä, joka sallii queerluentojen tekemisen – ja se on mielestäni, näin queerihmisenä, yksi voimaannuttavimmista sarjoista minkä olen kohdannut. Sarja ei ole aina viihdyttävä tai hauska, ja olen vollottanut aika paljon sen takia, mutta se tuo myös mukanaan katarsiksen, kun saat katsoa tallottujen queerhahmojen taistelevan heitä sortavaa voimaa vastaan. Black Sails on synkeä, väkivaltainen ja kuvaa hyvin raadollisiakin asioita, mutta se on myös paikoittain todella hauska.

Sarjan hahmot ovat minulle todella rakkaita. John Silver on mielestäni yksi parhaimpia TV-hahmoja ikinä, koska hän on hahmo, jota katsoja ei koskaan todella opi tuntemaan. Hän piilottelee niin paljon ja hän on taitava näyttelijä, aina valmis vaihtamaan roolia tarpeen tullen. James Flintin tarina on koskettava ja sydäntäsi moukaroiva. Toby Stephens tekee Flintinä elämänsä roolisuorituksen. Sarjan upeista naishahmoista minulle rakkain on Max, kunnianhimoinen prostituoitu, joka kasvaa sarjan aikana merkittäväksi naiseksi merirosvoyhteiskunnassa. Mutta, ihan totta, rakastan kaikkia hahmoja, jopa hirvittäviä ja inhottavia hahmoja. He ovat loistavasti kirjoitettuja ja rakastan vihata heitä.

2. Hannibal (2013–2015)

Hannibal on varsinainen tapaus. En ole kauhusarjojen tai -elokuvien suuri ystävä, mutta rakastan Hannibalia paljon. En ole koskaan kohdannut toista tämän kaltaista sarjaa: Hannibal on intensiivinen, synkkä, hetkittäin pelottava, omalla tavallaan hulvaton, kummallisen eroottinen ja tunnelmaltaan goottisen romanttinen. Sarjassa seurataan FBI-profiloija Will Grahamia, jolla on ainutlaatuinen kyky asettua murhaajien kenkiin ja samaistua heihin – hän on siis oiva apu poliisille tutkinnoissa. Grahamin kyky kuitenkin aiheuttaa hänelle paljon ahdistusta ja hänen työnsä ottaa koville, joten hänet avukseen tuodaan FBI:ta avustava psykiatri Hannibal Lecter. Sarja kuitenkin lähtee nopeasti laukalle, eikä se todellakaan ole mikään perinteinen poliisisarja. 

Sarjan ehdottomasti parasta antia on Hugh Dancyn näyttelemän Will Grahamin ja Mads Mikkelsenin tulkitseman Hannibal Lecterin suhde. En osaa kuvailla heidän suhdettaan sen arvoisesti spoilaamatta sarjaa tyystin, joten sanon vain, että heidän suhteensa on, lievästi ilmaistuna, monimutkainen ja haastava, mutta koukuttava, mehukkaan kieroutunut ja gotiikkaa parhaimmillaan. Will Grahamin vaipumista Lecterin synkkään, viettelevään maailmaan on kauniisti ja häiritsevästi kuvattu. En tule koskaan pääsemään yli Hannibalista ja Willistä – he ovat TV-duojen listan kärjessä, Black Sailsin Flintin ja Silverin rinnalla.

Hannibal ei ole sarja kaikille. Se sisältää paljon häiritsevää sisältöä – kannibalismia (luonnollisesti), yliampuvia ja karmaisevia murhia, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, sekä juttuja, jotka saavat sinut satunnaisesti kyseenalaistamaan sarjan luojan mielikuvituksen syöverit. Mutta jos sarjaan pääsee syvälle ja siitä osaa nauttia, se on upea, tyystin omanlaisensa kokemus. Olen katsonut sarjan monesti, ja olen joka kerta yhtä vaikuttunut sen dialogista, hahmoista, näyttelijöistä ja lähes unenomaisesta tunnelmasta.

3. Bones (2005–2017)

Oikeusantropologin ja FBI-agentin yhteistyötä seuraava Bones on ultimaattinen lohtusarja minulle. Olen katsonut sarjaa lapsesta saakka, ja aina tasaisesti palaan sen pariin ja hurautan useamman kauden. En koskaan uuvu sarjan katselemiseen, ja vaikka jotkut jaksot ja vitsit eivät ole ikääntyneet parhaimmalla tavalla, se on minusta yhä loistava, viihdyttävä, hauska ja paikoittain hyvinkin jännittävä sarja.

Parasta Bonesissa ovat sen  aidonoloiset hahmot ja heidän väliset suhteensa. Sarjassa seurataan hahmoja, jotka ovat kaikki nerokkaita omilla tavoillaan, mutta eivät aina tunne kuuluvansa tai tulevansa ymmärretyksi heidän työpaikkansa ja sen sisäisen piirin parissa. Sarjassa on lukuisia mainioita ystävyyssuhteita ja hahmot muodostavatkin herttaisen found familyn. On ihanan lohdullista katsoa, kuinka hahmot, jotka ovat yksinäisiä ja joita pidetään kummallisina löytävät perheen ja kodin toisten yhtä kummallisten ja yksinäisten ihmisten luota. 

Päähenkilöiden Temperance Brennanin ja Seeley Boothin hitaaati kehittyvä friends-to-lovers -suhde on ihana. Pidän siitä, ettei sarja kiirehtinyt tekemään heistä pariskuntaa, vaan antoi katsojien ensin tutustua heihin ystävinä ja työkavereina. Romanssin slow burn teki siitä sitäkin koukuttavamman. Sarjan tärkein sivupari on kuitenkin suosikkini: avoimen ja carpe diem -hengessä elävä taiteilija Angela ja sarkastisen, tulisieluinen "ötököiden ja liman" ekspertti Hodgins olivat yksi lapsuuteni isoimmista shipeistä. 

En katso hirveästi poliisisarjoja (vaikka top vitosessani onkin Bonesin ohella kaksi muutakin poliisisarjaa, joskin kumpikaan niistä ei ole ihan perinteinen poliisishow), mutta Bonesia jaksan katsoa kerta toisensa jälkeen. Siitä tekee kiinnostavan se, ettei murhia ratko pelkästään poliisi tai agentti, vaan jutut selvitetään luiden, ötököiden, teknologian, taiteen ja psykologian kautta. Olen oppinut paljon ihmisen luustosta ja siitä, mitä kaikkea luista voi nähdä ja oppia. En katso sarjaa useinkaan sen rikosten vuoksi (katson sitä hahmojen vuoksi), mutta kahdentoista kauden aikana sarjassa oli lukuisia loistavia tapauksia, erityisesti sarjamurhaajapuolella. Haudankaivaja on yhä yksi karmaisevimpia pahiksia joita olen kohdannut televisiossa. Aina välillä palaan katsomaan tiettyjen tapauksien jaksoja ihan senkin takia, että ne olivat intensiivisyydessään niin vaikuttavia.

4. My Hero Academia (2016–)

Anime My Hero Academia kertoo versiosta meidän maailmassamme, jossa ihmisille puhkeaa lapsuudessa mitä oudoimpia supervoimia. Päähenkilö Midoriya Izuku, eli Deku, on kuitenkin yksi harvoista, jotka syntyvät ilman kykyä. Erinäisten käänteiden kautta, hän kuitenkin saa kyvyn, ja hän aloittaa opinnot nuoria sankareiksi kouluttavassa opinahjossa. Sarja seuraa Dekua ja tämän värikkäistä persoonista koostumaa luokkaa heidän opiskellessaan ja ajautuessaan pahisten ja sankarien välisiin vakaviin kahnauksiin.

MHA on hauska, herttainen ja menevä anime. Rakastan sitä, miten hupaisia ja jänniä jotkut hahmojen supervoimat ovat – yksi poika ampuu teippiä kyynärpäistään, eräs tyttö osaa tehdä kaiken mitä sammakko osaa, yksi hahmo ampuu lasereita navastaan ja yksi pahis pystyy muuttamaan hampaansa teräaseiksi. DC:n ja Marvelin sankarien kyvyt kalpenevat MHA:n hahmojen taitojen rinnalla. Pidän myös siitä, miten sarjassa pohdiskellaan sankarien ja pahisten rooleja, ja sitä, miten nämä rajat eivät ole aina niin selkeitä. 

Olen löytänyt sarjasta monia suosikkihahmoja ikinä. Arka ja ahdistunut, mutta hemmetin voimakas sankariopiskelija Tamaki on kultainen poikani. Hänen kykynsä – jos hän syö jotain eläintä, hän voi muuttaa osan ruumistaan tuon eläimen osaksi – on huikea ja mielikuvituksellinen, mutta hän on myös yksi samaistuttavimpia kuvauksia sosiaalisesta ahdistuksesta koskaan. Dekun luokan hapan ja uuvahtanut, mutta salaisesti opiskelijoistaan kovasti välittävä Aizawa on aivan ihanainen ja, päästessään vauhtiin sankaroimisessa, todella cool.

Olen välillä (aika usein) aikamoinen pehmo, joten MHA:ssa minua viehättää myös se, miten siinä korostetaan ystävyyden ja yhteistyön tärkeyttä, toivoa ja hyvän puolesta taistelemista. Sarjassa on vahva found family -fiilis, mistä pidän aina. En kuitenkaan halua antaa kuvaa, että sarja olisi pelkkää söpöä, herttaista hupailua. Olen itkenyt monet kerrat sitä katsoessa ja sarja ei pelkää sukeltaa hyvinkin synkkiin syövereihin. Todoroki-perheen karmaiseva ja surullinen taustatarina on tästä hyvä esimerkki. 

5. Brooklyn Nine-Nine (2013–2021)

Olen katsonut elämäni aikana monia sitcomeja, mutta suosikkini niistä on ehdottomasti Brooklyn Nine-Nine. B99 seuraa New Yorkin poliisiasemaa ja sen värikkäitä, toinen toistaan hupsumpia ja ihanampia hahmoja. Sarjan alussa yksikköön saapuu uusi pomo, vakava ja jämäkkä Raymond Holt, joka tuo mukanaan muutoksen tuulia ja mullistaa yksikön elämän. 

Rakastan found family -trooppia ja unlikely friendship -trooppia, joten tämä sarja sopii minulle täydellisesti. Sarjan hahmot eivät ehkä ole ihmisiä, joiden odottaisi olevan ystäviä, mutta he muodostavat tiiviin perheen. Erityisen heikkona olen Raymond Holtin ja sarjan päähenkilön, villin ja itsepäisen Jake Peraltan, isä-poika -tyyppiseen ystävyyteen. Minusta oli ihana katsoa, miten sarjan edetessä molemmat hahmot kasvavat ja muuttuvat toistensa takia, ja oppivat olemaan entistä parempia ihmisiä ja poliiseja. Sarjassa on myös aivan ihana romanssi – kunnianhimoinen, fiksu ja nörtti Amy Santiago ja Jake ovat loistavasti kirjoitettu pariskunta, jossa kumpaakaan hahmoa ei koskaan alenneta pelkästään romanttisen kiinnostuksen kohteeksi, vaan molemmat pysyvät läpi sarjan omina, itsenäisinä hahmoinaan.

B99:n hahmokaarti on virkistävän monimuotoinen ja sarjassa käsitellään huumorin kautta vakaviakin asioita, kuten homofobiaa, poliisin tekemää ihonväriin pohjautuvaa profilointia ja seksismiä työpaikalla. Sarja ei ota itseään vakavasti, paitsi hetkinä, kun se käsittelee aidosti vakavia asioita, jolloin se, luopumatta kuitenkaan koskaan viihdyttävästä vibastaan, sallii hahmojensa purkaa tunteitaan aidonoloisesti. Sarjan huumori iskee minuun täydellisesti ja se on sarja, jonka pariin palaan kerta toisensa jälkeen. B99 on minulle lohtusarja, jonka katselu piristää minua aina.