5 Suosikkia: Jane Austen adaptaatiot

 Jane Austenin romaanien TV- ja elokuva-adaptaatiot ovat comfortelokuviani ja -sarjojani. Aina kun mieleni on maassa, tiedän, että jos pistän jonkun suosikkiadaptaatioistani pyörimään, piristyn varmasti. 

Austenin teoksista on tehty lukuisia adaptaatioita. Jotkut niistä ovat parempia kuin toiset, ja tiedän, että kunkin kirjan parhaimmasta adaptaatiosta saatetaan riidellä internetissä suhteellisen – ehkä aiheen huomioiden turhankin – kiivaasti. 

Minun suosikkini ovat kuitenkin seuraavat viisi adaptaatiota.

1. Emma (2009)

Vuoden 2009, Romola Garain ja Jonny Lee Millerin tähdittämä Emma-sarja, on lähimpänä täydellistä adaptaatiota mitä tiedän. Sarja onnistuu vangitsemaan kirjan tunnelman, hahmot ja tarinan loistavasti. Pisteitä sarja saa myös kauniista musiikistaan ja puvustuksestaan.

Romola Garai on huikea Emman roolissa: nähtyäni hänet esittämässä neiti Woodhousea, en voi kuvitella ketään toista roolissa. Jonny Lee Miller puolestaan on loistava herra Knightley. Sarja on kuitenkin täydellisesti tähditetty myös sivuhahmoiltaan. Michael Gambon tekee upean roolisuorituksen Emman isänä, onnistuen vangitsemaan niin hahmon höperön luulotautisuuden kuin hänen hellän rakkautensa ja aidon pelkonsa tytärtensä menetyksestä. Emman isä voisi helposti olla comic relief -sivuhahmo, mutta Gambonin taidoilla hänestä tulee moniulotteinen, rakastettava ja täysin inhimillinen. Toinen upea näyttelijänsuoritus tulee Tamsin Greigiltä, joka esittää höpsöä ja puhua pälpättävää neiti Batesia kauniisti. Kuten Emman isäkin, neiti Batesin voisi esittää puhtaasti komediallisena hahmona, jolla ei ole muuta roolia kuin olla hömelö puheripulinen täti, mutta sarja antaa neiti Batesille syvyyttä kuvaamalla oivasti hänen tilanteensa kurjuutta ja esittämällä hänet troopin sijasta ihmisenä. Gambon ja Greig ovat kuitenkin vain kaksi esimerkkiä kaikinpuolin erinomaisesta näyttelijäkaartista.

Sarjaformaatti antaa tarinalle aikaa hengittää ja teokseen onkin saatu mahdutettua kaikki olennainen kirjasta. Esimerkiksi vuoden 1996 Emma-elokuva ei kerkeä samalla tavalla syventyä esimerkiksi Frank Churchillin ja Jane Fairfaxin hahmoihin, mikä tekee tarinan käänteistä ja tapahtumista huomattavasti vähemmän vaikuttavia. Olen hyvin iloinen, että tämä upea ryhmä näyttelijöitä sai tähdittää TV-sarjaa, jossa Emman tarinalle ja hahmoille voidaan todella tehdä oikeutta.

2. Ylpeys ja ennakkoluulo (1995)

Minulle vuoden 1995 Ylpeys ja ennakkoluulo tulee aina olemaan kirjan adaptaatioista paras. Colin Firthin ja Jennifer Ehlen tähdittämä sarja on erinomainen, uskollinen versio kirjan tarinasta niin juoneltaan kuin jopa dialogiltaan – monet sarjan keskustelut ovat nostettu suoraan kirjan sivuilta. Sarja on minulle myös rakas siihen liittyvän henkilökohtaisen nostalgian vuoksi: en koskaan katso sitä itsekseni, vaan se on aina kokemus, jonka jaan äitini kanssa.

Katsoin tämän sarjan ennen kuin luin Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin, joten minulle kirjan hahmot ovat aina olleet hyvin sidoksissa sarjan versioihin heistä. Colin Firth ON herra Darcy, Jennifer Ehle ON Elizabeth Bennet. Firth onnistuu tasapainottelemaan Darcyn ylpeyden ja tukaluuden välillä, kun taas Ehle on kerrassaan hurmaava nokkelana ja jäärääpäisenä Lizzynä. Heidän kemiansa on loistavaa. Näyttelijävalinnat ovat kaikinpuolin mainioita, niin suuremmissa kuin pienemmissäkin rooleissa. Esimerkiksi David Bamber tekee elämänsä suorituksen herra Collinsina ja Crispin Bonham-Carter on aivan käsittämättömän herttainen ja suloinen naiivina ja kilttinä herra Bingleynä. 

Kuten 2009 vuoden Emmakin, Ylpeys ja ennakkoluulo on mainiosti puvustettu ja kuvattu. Sarjan musiikki on tunnelmallista ja kaunista.

3. Järki ja tunteet (2008)

Hattie Morahanin ja Charity Wakefieldin tähdittämä vuoden 2008 Järki ja tunteet on tunnelmallinen, jälleen kerran upealla musiikilla höystetty minisarja, johon on onnistuttu mahduttamaan kaikki kirjan olennaisimmat hetket ja hahmot. Sarja on lähinnä tämän takia ylempänä kuin Ang Leen vuoden 1995 elokuvasovitus: sarjaformaatin ansiosta se on pidempi ja tarkempi kuvaus alkuperäisteoksesta.

Kaikki sarjan näyttelijävalinnat eivät ole mielestäni ihan täysosumia (muutaman hahmon esitys kalpenee seuraavaksi mainittavan elokuva-adaptaation performanssien kanssa), mutta yleisesti ottaen hahmot ovat loistavasti esitettyjä. Charity Wakefield on erityisen loistava tunteikkaana ja impulsiivisena Mariannena. Pidän sarjassa myös kovasti siitä, että se antaa Mariannen ja eversti Brandonin suhteelle enemmän aikaa kuin alkuperäisteos, jossa heidän suhteensa kehitys jää aikalailla vähäiseksi ja silloinkin taka-alalle. 

Sarja on jossain määrin intensiivisempi kuin alkuperäisteos. Olen lukenut joitain ärsyyntyneitä kommentteja siitä, että sarjassa näytetään (vaikkakin hyvin pikaisesti, ja silloinkin ei-eksplisiittisesti) seksikohtaus. Ymmärrän tämän kritiikin jossain määrin, koska Austenin romanssit ovat hyvin "asiallisia" – kirjoissa ei näytetä tai kuvata suudelmia tai muunkaanlaista eroottissävyistä kosketusta – ja siten seksuaalisen jännitteen lisääminen voi tuntua epäautenttiselta. Minua sarjan dramaattisempi ote ei kuitenkaan häiritse.

4. Järki ja tunteet (1995)

Emma Thompsonin käsikirjoittama ja Ang Leen ohjaama Järki ja tunteet vuodelta 1995 on mainio elokuva. Sen näyttelijät tekevät loistavaa työtä, se tasapainottelee loistavasti vakavuuden ja Austenille ominaisen komiikan välillä, ja se on myös kauniisti kuvattu. Sen isoin miinus on se, että se joutuu valitettavasti elokuvan aikarajoitteiden takia jättämään jonkin verran merkittäviä kohtauksia pois. Esimerkiksi kirjan huippuhetki, Willoughbyn keskustelu Elinorin kanssa Mariannen ollessa sairaana, ei ole elokuvassa. Olisinpa saanut nähdä tuon kohtauksen upean Emma Thompsonin ja loistavan Greg Wisen tulkitsemana!

Elokuvan näyttelijäkaarti on sarja-adaptaatiota tasaisempi laadultaan. Siinä missä sarjassa on joitain aivan loistokkaita performansseja, ovat elokuvan näyttelijät kaikki mainioita. Emma Thompson ja Kate Winslet ovat karismaattisia Dashwoodin siskoksina. Hugh Grant on täydellinen herttaisena mutta nolona Edwardina, ja Greg Wiseä katsellessa voi ymmärtää, miksi Marianne hullaantuu Willoughbysta niin tyystin. Hugh Grantin esittämä herra Palmer puoestaan varastaa show'n tyystin ollessaan ruudussa – hän tekee yhden elokuvan ikimuistoisimpia roolisuorituksia huolimatta siitä, että hän esiintyy vain muutaman kerran.

Järki ja tunteet -elokuva on minulle rakas myös siksi, että se oli, ainakin jos muistini pelaa, ensimmäinen Austen-adaptaatio minkä näin ja yleisesti ensimmäinen kosketukseni Austenin tarinoiden maailmaan. Katsoin elokuvaa lapsena ja teininä hyvin paljon, ja vielä tänäkin päivänä se tuo aina hymyn huulilleni.

5. Northanger Abbey (2007)

Neito vanhassa linnassa (tai Northanger Abbey), on Austenin kirjojen rankinglistallani viimeisenä, vaikka rakastankin kirjaa silti syvästi. Vuoden 2007 adaptaatio on kuitenkin yksi suosikeistani. Elokuva on lyhykäinen, muistaakseni vain puolitoista tuntia, mutta onnistuu silti vangitsemaan alkuperäisteoksen hauskan, gotiikan kliseillä leikittelevän tunnelman täydellisesti. Tässäkin tapauksessa elokuvasta on jouduttu jättämään jonkin verran kirjan tapahtumia pois, mutta se ei haittaa minua liikaa. Kaikki olennainen on mukana. Ja sitä paitsi, adaptaatiossa ei ole aina tärkeintä sana sanalleen autenttinen adaptointi, vaan kirjan tunnelman ja teemojen saavuttaminen, ja tässä vuoden 2007 elokuva onnistuu.

Felicity Jones on riemastuttava ja rakastettava hupsuna, mutta hyväntahtoisena Catherine Morlandina, ja JJ Feild on mainio herra Tilney (hän on mielestäni itse asiassa parempi kuin kirjan Tilney). Carey Mulligan on yksi suosikkinäyttelijättäristäni, ja hänen varhainen roolisuorituksensa itsekeskeisenä ja ylpeänä Isabella Thorpena on mainio. Catherine Walker on hyvä Eleanor Tilneynä – on vain harmillista, ettei elokuvassa ehditä pureutua Eleanorin hahmoon yhtä paljon kuin kirjassa.

Northanger Abbey on Austenadaptaatioista se, jonka katson useimmiten jos mieleni on maassa tai kaipaan eskapismia. Elokuvan hilpeä tunnelma, leikkisä ylidramaattisuus ja herttaisesti esitetty romanssi saavat minut aina hyvälle tuulelle.