Star Wars Leffaranking

Star Wars -elokuvat ovat olleet suosikkejani about siitä asti, kun olin kuusivuotias. Äitini päätti tällöin, että olisi hyvä antaa lapsen, joka ei osannut englantia tai lukea suomenkielisiä tekstejä, katsoa alkuperäiset leffat. Enhän minä ymmärtänyt paljoa mitään, mutta joku elokuvissa iski niin, että siitä lähtien olen ollut obsessoitunut – joten, kiitoksia, äiti.

Lapsena leikin Star Warsia isosiskoni kanssa (teimme jopa oman SW-elokuvan), keräilin Star Wars legoja ja luin Star Wars kirjoja. Sama meno jatkuu yhäkin, mutta leikkiminen on muuntunut fanikaman keräilyksi. Star Wars -kirjoja luen yhä ahmien.

Leffojen rankinglista on alati muuttuva ja elävä, muttä tällä hetkellä asettaisin elokuvat seuraavanlaiseen järjestykseen: 

1. Return of the Jedi

ROTJ on täydellinen pakkaus: siinä on jännitystä, seikkailua, huumoria, suuria tunteita ja yksi saagan parhaimmista avaruustaisteluista. Leffassa muistetaan, että Star Warsiin kuuluu myös hupailu ja hassut alienit – Ewokit ovat SW alieneliittiä, enkä suostu keskustelemaan asiasta toisinajattelijoiden kanssa – mutta elokuva muistaa aina ylläpitää tasapainon komiikan ja tragedian välillä. Ewokit tarjoavat huumoria, mutta he ovat myös olennaisia juonelle ja oma, arvokas kansansa. Se kirottu kohtaus, jossa ewoksoturi kaatuu eikä enää nouse ylös, vaikka hänen toverinsa koetta tätä herättää – tuo kohtaus on mielestäni hieno, koska se muistuttaa katselijaa siitä, että nämä murhakarhut ovat tuntevia olentoja yhtälailla.

Lempihahmoni koko saagassa on Luke Skywalker – kakkosena on Anakin – joten ei ole kenties ihme, että tämä elokuva on minulle tärkein. ROTJ saattaa loppuun Luken ja Anakinin tarinat kauniilla, mutta sydäntäsärkevällä tavalla. Olen aika pehmo ihminen, ja tarinat siitä, miten pahimmatkin ihmiset voivat löytää tiensä takaisin valoon ja miten rakkaus voi pelastaa särkyneimmänkin hirviön iskevät minuun aina kuin leka. 

Elokuvassa on myös loistava lopputaistelu. Pidän siitä, että taistelua käydään kolmella eri taholla: maan päällä Endorissa, avaruudessa aluksin ja Kuolemantähdellä henkisellä tasolla. Kaikissa taisteluissa on oma vibansa ja kaikissa seurataan rakkaita hahmoja, joten intensiteetti pysyy yllä koko elokuvan lopun. Loppukohtaus Endorissa on niitä, joka saa minut aina herkistymään. 

2. The Empire Strikes Back

ESB on kaikinpuolin upea elokuva. Se kehittää Star Warsin tarinaa aivan uudenlaisella tasolla: siinä missä A New Hope oli hyvin perinteinen, hauska seikkailukertomus, ESB on synkempi, romanttisempi, filosofisempi ja monimutkaisempi. Elokuvassa haastetaan sankarien ja vihollisten roolit, ja suhteellisen mustavalkoisena esitellystä maailmasta tehdään mukavan harmaa. 

Elokuvassa esitellään mielenkiintoisia uusia hahmoja, kuten itse Keisari (yksi elokuvahistorian parhaista pahiksista, koska hän on vain todella, todella paha, ei harmaan sävyjä, vain paha), Yoda (minulla saattaa olla ongelmani Yodan kanssa, mutta kieltää en voi etteikö hän olisi ikoninen), ja rakkaani ja ikuinen ihastukseni Lando Calrissian, joka toimii loistavana vastapainona Han Sololle. Hahmot ovat monin paikoin samanlaisia, mutta he eivät voisi samalla olla kauempana toisistaan. 

Lukefanina tämä elokuva on luonnollisesti erityisen herkullinen, koska poikarukkaa pistetään läpi sellaisen rääkin, että on ihme, että hän on yhä elokuvan lopussa pystyssä. Han/Leia-shipperinä ESB on tietenkin myös hyvin tärkeä ja rakas minulle.

3. A New Hope

ANH on loistava seikkailukertomus ja avaruussatu. Se on hauska, jännittävä ja paikoittain traaginen. ANH on suhteellisen mustavalkoinen kertomus – pahikset ovat pahiksia ja sankarit sankareita – ja se on tässä yksinkertaisuudessaan viehättävä. Välillä on hauska katsoa elokuvaa, jossa tietää kuka on hyvis ja kuka pahis, ja tietää, että hyvikset tulevat voittamaan, koska a) teamwork, b) ystävyys ja c) he ovat hyviksiä.

ANH esittelee hahmonsa loistavasti, luoden heistä vain muutaman kohtauksen avulla ikonisia ja mieleenpainuvia. Hahmot myös haastavat perinteisiä rooleja. Leia on prinsessa, mutta myös soturi, johtaja ja kapinallinen. Luke on maalaispoika ja pehmeä kultainennoutaja, mutta hän onkin elokuvan sankari, eikä Han Solo, joka on hauska, rento ja karismaattinen salakuljettaja. Chewbacca, R2-D2 ja C-3PO ovat kaikki rakastettavia ensi kohtauksista lähtien.

ANH on se mistä kaikki alkoi, ja jo siitäkin syystä se on yksi suosikeistani.   

4. Revenge of the Sith

Rakastan surullisia asioita, ja ROTS on tragediaa parhaimmillaan. Anakinin matka pimeälle puolella huipentuu ja elokuva kuvaa mitä raastavimmalla tavalla jedikulttuurin tuhoutumisen. Ystävyydet murentuvat, rakkaustarinat päättyvät ja galaksi vaipuu autoritääriseen diktatuuriin ilomielin. 

Leffasta ei jää hyvä mieli koskaan, mutta niin on tarkoituskin. Prequeltrilogia on tragedia, tarina virheistä, jotka ajavat galaksin tuhoon ja synkkyyteen. Elokuvassa ei kuitenkaan unohdeta SW:lle keskeistä toivoa: elokuvan viimeiset hetket muistuttavat, että vaikka Anakinin, Obi-Wanin ja Padmén tarinat päättyivät suruun, seuraava sukupolvi tulee pelastamaan maailman.

Hayden Christensenin näyttelijäntaitoja on pilkattu vuosia, mutta olen aidosti sitä mieltä, että muutama hänen kohtauksensa elokuvassa ovat Star Warsin parhaimpia näyttelijähetkiä. Hänen tuskansa ja ahdistuksensa on käsinkosketeltavaa kohtauksessa, jossa hän seisoo yksin jedineuvoston salissa, Mustafarilla Padmén kanssa hänen silmiinsä syttyy karmaisevalla tavalla maaninen, hullu kiille mitä enemmän hän puhuu, ja hänen kasvoiltaan paistava onnensekainen hämmennys hänen kuullessaan Padmén olevan raskaana, on yksi herttaisimpia kohtauksia koko saagassa.

5. Rogue One

Kun näin RO:n teattereissa, itkin niin paljon, että ystäväni piti viedä minut vessaan rauhoittumaan. Voisi siis sanoa, että RO teki minuun vaikutuksen.

Arvostan sitä, että RO keskittyy kuvaamaan tavallisia ihmisiä, niitä joiden teot mahdollistavat suurien kohtaloiden sankarien, kuten Luken ja Leian, urotyöt. Jyn, Cassian, Bodhi, Chirrut, Baze ja K2 ovat sankareita, jotka eivät saa mitaleita, mutta jotka tekevät mitä voivat koska voivat. Elokuvassa keskitytään yhteistyöhon ja siihen, miten pieni kapinallisjoukko voi saavuttaa ihmeitä, kun se pistää päänsä yhteen: jokaisella hahmolla on oma tehtävänsä, ja sen suoritettuaan seuraava voi tehdä mitä itse pystyy, ja niin edespäin. Yksinään hahmot voivat tehdä vain vähän, mutta kun jokaisen hahmon yksittäinen uhraus lasketaan yhteen, on tuloksena jotain suurta. 

RO erottuu myös saagan muista elokuvista tunnelmaltaan. Kyseessä on synkeä sotaelokuva, joka näyttää katsojalle vilauksen kapinaliiton pimeämmästä puolesta. Tykkään tästä harmaansävyisestä katsauksesta alkuperäistrilogian sankarien järjestöön. 

6. Attack of the Clones

AOTC ei todellakaan ole täydellinen elokuva. Sen dialogi on legendaarisen köykäistä paikoittain, ja monet juonikuviot ovat hämmentäviä (esimerkiksi koko Kamino-juttu on aika sekava ja kummallinen), mutta hittoako siitä, elokuva on mielestäni hauska. 

Pidän Anakinin ja Obi-Wanin ontuvasta, mutta läheisestä mestari/padawan-suhteesta, ja siitä, miten Padmésta näytetään enemmän yksityisempiä puolia. Hän ei ole enää vain poliitikko ja kuningatar, vaan näemmä häntä ystävänä, siviilihenkilönä, rakastettuna ja (jos katsot poistetut kohtaukset) sisarena ja tyttärenä. Anakinin ja Padmén romanssi on vähän tukala välillä, mutta tykkään heistä silti. 

Lopputaistelu Geonosiksella on uniikki ja eeppinen. Kukapa ei haluaisi nähdä kymmeniä Jedejä taistelemassa rinta rinnan? Kloonisodat ovat yksi parhaimmista juonikuvioista ja aikakausista koko SW-historiassa, ja minusta elokuvassa, lukuunottamatta muutamia sekavuuksia, kuvataan hyvin miten tilanne hajoaa käsistä ja jedit ajautuvat sotilaiksi. Elokuvassa on meielestäni myös kiinnostavaa se, miten alussa Mace Windu sanoo, etteivät Jedit ole sotilaita, mutta elokuvan lopussa Jedit ovat mukana taistelussa näennäisesti vailla huolen häivää: Jedien loppu on alkanut. 

7. Solo

Solo on yllättävän hyvä. En odottanut elokuvalta paljoa, mutta mielestäni se on viihdyttävä, hauska ja jännittävä western-henkinen seikkailuelokuva. Oliko elokuva tarpeellinen? Ei. Tarvitsiko Han Solo taustatarinaelokuvan ollakseen ymmärrettävä hahmo? Ei tietenkään. Mutta kaikesta tästä huolimatta, olen iloinen siitä, että Solo tehtiin.

Elokuvan kohokohdat minulle ovat nuori Lando Calrissian (showstopping, spectacular, incredible), Hanin ja Chewbaccan ystävyyden kuvaus, ja ennen kaikkea Emilia Clarken esittämä Qi'ra. Qi'ra on kiehtovan etäinen hahmo. Hänen motiivejaan voi vain arvailla, hän ei ole moraalisesti hyvä ja esimerkillinen kuin muut Star Warsin päänaiset, ja hänen jokaisessa kohtauksessaan on melankolinen vire. Vaikka elokuvassa ei Qi'ran menneisyyttä valoteta hirveästi, voi katsoja havaita Clarken eleistä ja ilmeistä, että Qi'ra on kokenut ja nähnyt kaikenlaista kamalaa. Qi'ran hahmoa on kehitetty sarjakuvissa ja kirjoissa jonkin verran, ja hänestä on noussut yksi suosikeistani. 

8. The Phantom Menace

TPM ei ole täydellinen, en edes yritä väittää niin. Se sortuu paikoittain ehkä liialliseenkin hassutteluun ja ymmärrän miksi elokuvan politiikkakeskeisyys saattaisi arveluttaa katsojia, mutta minusta se on kuitenkin hyvä ja toimiva SW-elokuva. Arvostan sitä, kuinka George Lucas uskalsi tehdä aivan erilaisen SW-elokuvan ja käsitellä aivan uudenlaisia teemoja menettämättä kuitenkaan SW:n sisintä. 

Olen myös aina ollut sitä mieltä, että Anakinin esitteleminen pienenä lapsena on nerokas veto Lucasilta. Se, että tapaamme hänet viattomana lapsena, köyhissä oloissa elävänä orjana, joka omasta karusta tilanteestaan huolimatta on pysynyt hyväsydämisenä ja rohkeana, tekee hänen tarinastaan ja muuntumisestaan Vaderiksi entistäkin julmemman, ja muistuttaa katsojaa siitä, että Vader ei syntynyt hirviönä. Hän oli hyvä, rakastettu, urhea lapsi. 

Padmén hahmo on kanssa parhaimmillaan TPM:issä. Rakastan hänen yliampuvaa pukeutumistaan, hänen nuorten urheiden palvelusneitojen ryhmäänsä ja pidän siitä, miten Padmé käyttää eri rooleja saavuttaakseen haluamansa. Ihan kuten Leia ei koskaan ollut pelkkä prinsessa, Padmé ei ole myöskään pelkkä kuningatar, vaan hän on paljon muutakin. 

9. The Force Awakens

Kun ensi kerran näin TFA:n, en pitänyt siitä. Elokuva oli liian paljon ANH:n kaltainen, Kylo Ren ei ollut vakuuttava pahis vaan liialti Darth Vader Light -henkinen, ja jokin elokuvan huumorissa ei oikein iskenyt ja tuntunut Star Warsille autenttiselta. 

Mitä useammin olen elokuvan katsonut, sitä enemmän olen alkanut pitää siitä, vaikka olen kuitenkin yhä pohjimmiltani samaa mieltä kritiikeistäni. Olen kuitenkin lämmennyt elokuvan tarinalle ja hahmoille ajan kanssa, ja se on ehdottomasti uuden trilogian osista suosikkini.

Olen myös suuri Finn/Poe-shipperi, joten enhän minä nyt voi täysin vihata elokuvaa, jossa on heidän upea ensitapamaisensa ja ikoninen takkihetkensä.

10. The Rise of Skywalker

TROS on, myönnän sen, aikamoinen sekamelska. Palpatine on vain jotenkin palannut, yhtäkkiä Exegolilla on tusinoittain planeetantappajia, Rose Tico on syrjäytetty päähenkilönä ilman mitään syytä, Finnin mahdolliset kyvyt voimassa muistetaan taas yhden elokuvan tauon jälkeen, Poesta tehdään yhtäkkiä entinen huumekuljettaja ja hänelle kirjoitetaan huonosti kehitetty romanssi naisen kanssa (jotta ei varmasti jää tilaa epäilylle siitä, voisivatko hän ja Finn olla rakastuneita), ja Reyn perimä on aivan oma juttunsa. Silti, elokuva on viihdyttävä ja hauska, ja huomaan haluavani katsoa sen usein uudelleen.

Elokuvassa on jokunen upea hetki. Landon paluu on ilahduttava, samoin kuin Wedge Antillesin pieni cameo. Galaksinlaajuinen nousu First Orderia vastaan herkistyttää minut aina, samoin kuin Han Solon viimeinen kohtaus. TROS ei ole mikään mestariteos eikä aivan se lopetus jonka SW-saaga ansaitsisi, mutta sillä on hetkensä.

11. The Last Jedi

TLJ ei ole mun juttu. Elokuvassa on hetkensä – pidän esimerkiksi kaksosten välisestä kohtauksesta paljon, ja mielestäni Rosen hahmo on mielenkiintoinen ja hyvä lisä Star Warsin henkilökaartiin – mutta lähinnä elokuva turhauttaa minua. 

Luke Skywalkerin juonella on hetkensä, mutta pääosin hän tuntuu minusta elokuvassa kovin vieraalle. Arvostan sitä, että Luke esitetään yhä inhimillisenä ja virheitä tekevänä ihmisenä, koska hänen hahmonsa kauneus on aina piillyt hänen inhimillisyydessään, mutta en vain voi kuvitella Luken koskaan hylkäävän tietoisesti Leiaa tai muita ystäviään, ja muuttuvan noin ilkeäksi ja töykeäksi. En myöskään pidä Kylo Renistä laisinkaan, enkä arvosta sitä, miten elokuvassa tyrkytetään Kylon ja Reyn välistä "kemiaa". Elokuvan huumorin marvelmaisuus ei myöskään oikein sovi Star Warsin maailmaan mielestäni. 

TLJ ei ole suosikkini, mutta minusta on ollut kamalaa seurata sitä, miten "fanit" ovat kohdelleet elokuvan tekijöitä ja näyttelijöitä. En pidä elokuvasta, mutta en myöskään lähetä vihapostia Rian Johnsonille tai Kelly Marie Tranille, koska olen aikuinen, asiallinen ihminen.