5 Suosikkia: Star Wars -sarjat

Tänään on aika asettaa Star Warsin TV-sarjat vastakkain ja listata viisi (minun mielestäni) parhainta sarjaa! 

Tämä lista kuvastaa tämänhetkistä mielipidettäni – se voi tulevaisuudessa muuttua uusien sarjojen myötä.

1. Obi-Wan Kenobi (2022)

Obi-Wan Kenobi ei ole kenties, jos katson Star Warsin sarjojen listaa objektiivisesti, parhain SW-sarja ikinä, mutta sillä ei ole väliä, koska tämä ei ole objektiivinen lista. Obi-Wan Kenobi oli juuri sitä mitä halusin Ewan McGregorin paluun Star Wars -universumiin olevan: intiimi katsaus Obi-Wanin mielentilaan vuosia Sithin koston jälkeen ja koskettava tarina toipumisesta ja toivon uudelleen löytämisestä. Sarjassa kuvattiin mielestäni todella hyvin Obi-Wanin yksinäisyyttä ja sitä, miten hän on jumissa menneisyytensä virheissä ja traumoissa, miten hän löytää tiensä takaisin toivoon ja jediyden ytimeen. 

Ewan McGregor on aina loistava, mutta hän ei todellakaan ollut sarjan ainut mainio näyttelijä. Hayden Christensenin paluu Anakinina/Vaderina oli kylmäävä ja musertava, Moses Ingram oli uhkaava mutta myös traaginen inkvisiittori Revana ja Vivien Lyra Blair oli säihkyvä ja hulvaton nuorena Leia Organana. En voi sanoin kuvailla sitä riemua, jonka tunsin kun aloitin sarjan ensimmäisen jakson ja tajusin Leian olevan mukana tarinassa ja vieläpä pääroolissa. Leian mukana tuli tietenkin myös suuresti rakastamani Bail Organa ja hänen ihana vaimonsa Breha – kaksi hahmoa, jotka eivät saa tarpeeksi rakkautta fandomilta.

Tämän sarjan viehätys on paljolti nostalgiassa, enkä edes teeskentele toisin. Kun Lucasfilm ilmoitti tekevänsä sarjaa ja tuovansa Haydenin ja Ewanin jälleen yhteen, sisareni ja minä itkimme yhdessä koska "lapsuutemme suuri unelma toteutui": saisimme nähdä Anakinin ja Obi-Wanin jälleen yhdessä. Sarja kuitenkin onnistui olemaan myös muutakin kuin vain nostalgiatrippi. Tämä sarja tulee ehdottomasti, tästä lähtien, olemaan osa SW-leffaputkeani.

2. Andor (2022–)

Jos minun pitäisi valita objektiivisesti paras SW-sarja, se olisi Andor. Sarjan käsikirjoitus, dialogi, visuaalinen ilme ja hahmot ovat upeita, ja se on rohkeasti aivan omanlaisensa Star Wars -tarina. Tony Gilroyn, sarjan luojan, ei turhia arastele yhteiskuntakritiikissään: se, miten hän käsittelee niin fasistisen hallinnon ja sorron monitahoisuutta (keskiössä ovat niin avoimesti sortavat toimet, kuten tappaminen ja kiduttaminen, sekä salakavalammat aseet, kuten poliisin epäoikeudenmukainen toiminta, vankilajärjestelmän julmuus ja paikallisten kulttuurien hidas syövyttäminen), sekä kapinoinnin ja vallankumouksen moraalia, on kerrassaan upeaa. 

Andor on myös, kuten aiemmin mainittu Obi-Wan Kenobi, täynnä loistavia näyttelijöitä. Diego Luna on Cassian Andorina loistava. Luna on osa suurta, käsittämätöntä taitoa omaavaa näyttelijäkaartia. Joka ikinen hahmo, niin isot kuin pienetkin, on täydellisesti roolitettu. Sarjan hahmot ovat unohtumattomia, paljolti juuri näyttelijöiden erinomaisuuden vuoksi: Kyle Soller onnistuu luomaan tukalasta ja ahdistavasta Syril Karnista jotain hahmon premissiä suurempaa, ja Fiona Shaw luo Maarva Andorista, huolimatta hänen suhteellisen pienestä ruutuajastaan, ikonisen, elämää suuremman hahmon, äidin ja kapinoitsijan, tutkimusmatkailijan ja taistelijan. 

Andor on, kuten jo sanoinkin, loistavasti käsikirjoitettu sarja. Monet sarjan dialoginpätkät ja monologit kummittelevat aivoissani vaikka en ole katsonut sarjan ensimmäisen kauden kuin kerran vuonna 2022. Kuinka voisin unohtaa Karis Nemikin intohimoisen manifeston, Maarva Andorin viestin Cassianille, adoptiopojalleen ("Tell him I love him more than anything he could ever do wrong") tai Stellan Skarsgårdin hahmon Luthenin puheen, jossa hän kuvaa vastarinnan hintaa: "What is... what is my sacrifice? I'm condemned to use the tools of my enemy to defeat them. I burn my decency for someone else's future. I burn my life to make a sunrise I know I'll never see. No, the ego that started this fight will never have a mirror, or an audience, or the light of gratitude. So what do I sacrifice? Everything." I mean... asdfghjkl. Mestarillista.

3. The Mandalorian (2019–)

Jättihitti The Mandalorian, Star Warsin ensimmäinen live action -sarja, hurmasi minut ensimmäisellä ja toisella kaudellaan tyystin. Mysteerinen, aina maskia pitävä Mando oli rakastettava mutta enigmaattinen päähenkilö, eikä kiintymystäni hahmoon suinkaan häirinnyt se, että häntä näyttelee ihanainen Pedro Pascal.

Mandon ja pienen Grogun välille kehittyvä, hellä isä/poika-suhde on kerrassaan hurmaava ja koskettava. Minulle Star Wars on kertomus perheestä ja rakkaudesta, joten kun tajusin tämän sarjan olevan ennen kaikkea kertomus kyynisestä, yksinäisestä ja toivonsa menettäneestä miehestä, joka adoptoi tahtomattaan pienen Jediorvon ja muodostaa tämän kanssaan oman pienen tiiminsä – pienen perheen – olin aivan myyty.

Sarjan kolmoskausi ei ollut suosikkini – mielestäni sarja kärsi siitä, että se lakkasi olemasta vain Mandon ja Grogun tarina, ja pyrkii kertomaan tätä kaksikkoa paljon suuremman tarinan. Vaikka minusta onkin ihanaa oppia enemmän Mandaloren kulttuurista, viettää aikaa animaatioista tuttujen hahmojen kuten Bo Katan Kryzen kanssa ja nähdä miten Mandon elämä kietoutuu yhteen galaksin suurempien tapahtumien kanssa, huomasin kaipaavani jaksoja, jotka keskittyivät vain Mandoon ja Groguun. Sarjassa viehätti alkuun juuri se, että se oli aivan uusista hahmoista ja kertoi omaa, itsenäistä tarinaansa. 

Sarjalla on kuitenkin, kritiikeistäni huolimatta, aina paikka sydämessäni. Monet viime vuosien parhaimmista Star Wars -hetkistä olen kokenut tätä sarjaa katsoessa.

4. Clone Wars (2008–2020)

Moni SW-fani varmasti raivostuisi jos näkisi Clone Warsin olevan vasta neljäntenä listallani. Ymmärtäisin heidän raivonsa, koska Clone Wars on niin rakastettu, Star Warsin ensimmäinen pitkä animaatiosarja ja se on ollut osa SW:n universumia jo niin pitkään, mutta kuten jo sanoin, tämä on kuitenkin minun objektiivinen listani. Clone Wars on ehdottomasti elintärkeä SW:n kaanonille ja se tekee episodeista I–III vielä parempia ja surullisempia (jos Order 66 oli kamala jo ihan vain elokuvissa, niin Clone Warsin jälkeen tuo karmaiseva hetki musertaa sinut tyystin). Clone Wars myös laajentaa elokuvien maailmaa suunnattomasti – jaksoissa pääset tutustumaan vaikka minkälaisiin kummallisiin maailmoihin ja otuksiin – ja venyttää Star Warsin rajoja esittelemällä eeppisiä, mytologisia henkiolentoja ynnä muuta. 

Minulle Clone Warsin parasta antia on Ashley Ecksteinin upeasti ääninäyttelemä Ahsoka Tano – hahmo, jota alkuun vihattiin raivokkaasti (hän oli teinityttö fandomissa, jonka fanikunnalla on aina ollut paha seksismiongelma), mutta josta on vuosien saatossa tullut yksi universaalisti rakastetuimmista hahmoista koko SW-saagassa. Anakinin ja Ahsokan mestari/padawan-suhde, sekä trio jonka he muodostavat Obi-Wanin kanssa, ovat mainiosti kehiteltyjä suhteita.

Välillä minua surettaa, etten saanut tilaisuutta katsoa Clone Warsia kun olin lapsi. Muistan katsoneeni muutaman jakson ykköskaudelta, mutta en sen enempää. Uskoisin, että jos olisin voinut uppoutua tämän sarjan maailmaan ollessani lapsi, se olisi nyt tämän listan kärjessä. Clone Wars on niin monelle yksi lapsuuden kulmakivistä ja toivon joskus, että se olisi ollut sitä minullekin. En halua kuitenkaan antaa ymmärtää, että sarja olisi vain lapsista hauska, ei todellakaan. Sarja on, näin aikuisenakin, viidhyttävä, koskettava ja kiehtova.

5. Star Wars: Rebels (2014–2018)

The Mandalorian -sarjasta höpistessäni sanoin, että Star Wars on minulle ennenkaikkea tarina perheestä ja rakkaudesta (niin romanttisesta kuin platonisesta). Ei siis ole ihme, että nautin Star Wars: Rebels -sarjasta kovasti, onhan se tarina hämmentävästä joukosta yksinäisiä hahmoja, jotka ovat ajautuneet yhteen ja muodostavat lopulta ilmatiiviin, rakastavan kapinallisten perheen. Hera ja Kanan ovat perheen vanhemmat (heidän hitaasti, taka-alalla viipyilevä romanssinsa on ihana), Zeb ja Ezra ovat kahnailevia veljiä, ja Chopper-robotti on kuin perheen kaaottinen, väkivaltainen koira. Star Wars: Rebels ei ole ehkä sarjana niitä, joiden pariin palaisin jatkuvasti, mutta tulen aina ajattelemaan sitä hellästi juuri keskeisen tiimin dynamiikan vuoksi. He ovat yksi parhaimpia esimerkkejä found family -troopista.

Star Wars: Rebels onnistui tasapainottelemaan hyvin itsenäisen tarinankerronnan ja laajemman universumin tapahtumien välillä. Alkuun, sarja seurasi Kananin ja Heran tiimiä heidän poukkoillessaan reissusta toiseen ja taistellessaan Imperiumia vastaan omillaan, mutta myöhemmillä kausilla tiimi liittyi laajempaan kapinaan, ja sarjassa alkoi esiintyä legendaarisia hahmoja, kuten Wedge Antilles, Mon Mothma ja jopa itse Leia Organa. Ahsoka Tano, animaatiosarjojen kuningatar, esiintyy myös ja sarjasta löytyykin pari hänen hahmonsa parhainta kohtausta ikinä (Twilight of the Apprentice!!!!!!)

Kuten Clone Warskin, myös Star Wars: Rebels lähti välillä ihanasti laukalle ja esitteli toinen toistaan oudompia paikkoja ja olentoja. World between worlds, lentävät avaruusvalaat purgilit ja Voima-olento Bendu – aina välillä täytyy pysähtyä arvostamaan sitä, että animaatiosarjoissa kirjoittajien annetaan keksiä mitä villeimpiä konsepteja ja kehitellä niitä mielin määrin. Live action sarjat ovat hieman varovaisempia fantasiaelementtien kanssa (Ahsoka tosin otti kivoja riskejä) suuremman budjetin ja muun sellaisen takia. Onneksi villille, oudolle ja joskus hupsullekin meiningille on tilaa animaatioiden maailmassa.