Bridgertonin neljäs kausi – Benedictin ja Sophien rakkaustarina – on nyt julkaistu kokonaan. Katsoin kauden toisen puolikkaan jaksot heti kun pystyin ja olen nyt, aikani kautta pohdiskeltuani ja siitä tunteiltuani, saanut ajatukseni koottua.
Ennen kuin syvennyn hahmoihin ja juoniin, haluan sanoa sen verran, että rakastan, että kauden ensimmäisen puoliskon postereissa Sophie oli Benedictin hurmannut Lady in Silver, hopeapukuinen nainen, kun taas tällä puolikkaalla hän on oma itsensä, pelkkä Sophie Baek. Benedictin rakkaus ei ole enää kohdistunut hänen päässään lähes maagiseksi muodostuneeseen versioon Sophiesta, vaan Sophieen itseensä.
Annan kaudelle, nyt kaikki jaksot nähtyäni, kokonaisuudessaan 4/5 tähteä! Se on epäilemättä kakkossuosikkini sarjan kausista.
Päähenkilöt ja romanssi
Benedictin ja Sophien tarina vei minut mennessään. Ennenkuin puhun enemmän heidän romanssistaan, keskitytään ensin heihin molempiin itsenäisinä hahmoina.
Benedict on viettänyt koko sarjan tähän asti puhuen siitä kuinka hän ei välitä yhteiskunnan säännöistä, mutta tätä ennen häntä ei ole koskaan todella koeteltu. Sophien, varattoman palvelijattaren ja isänsä äpärälapsen, valitseminen tarkoittaa, että hänen täytyy oikeasti olla valmis tulemaan yhteiskuntansa hylkäämäksi. Pidin siitä, että häntä todella, aidosti haastettiin ja jopa hänen perheensä oli hänen rakkauttaan vastaan. Hän joutui miettimään olisiko hän oikeasti valmis luopumaan kaikesta Sophien vuoksi. Suosikkikohtauksiani tällä puolikkaalla olivat muun muassa ne hetket, jolloin Benedict haastaa takaisin, pistää kampoihin yhteiskunnalle ja niille, jotka eivät hyväksy häntä tai kohtelevat toisia julmasti – hän huomauttaa äidilleen, että tältä on aavistuksen tekopyhää paheksua häntä ja Sophieta vietettyään vuosia paasaten lapsilleen tosirakkaudesta, ja hän koettaa parhaansa mukaan puolustaa Francescaa, jolta vaaditaan julmaa, tungettelevaa raskaustarkastusta Johnin kuoleman jälkeen. Oli myös ilo ensimmäistä kertaa kuulla mitä Benedict ajattelee asemastaan kakkospoikana, ns. varamiehenä, sinä joka perii jos Anthonylle olisi käynyt jotain tai jos hän ei saisi lapsia. Benedictin ja Danburyn kohtaus, jossa Benedict toteaa, että on outoa kun tuo pikkuinen vauva on vienyt häneltä hetkessä hänen "tarkoituksensa", oli hauska, etenkin, kun Benedict lopulta toteaa, ettei hän tunne kateutta, vaan rakkautta veljenpoikaansa kohtaan.
Benedict kasvoi tällä kaudella todella paljon. Hän oli oma ihana, rento, vitsikäs itsensä, mutta hän myös kasvoi, aikuistui ja kehittyi. Oli ilo nähdä kuinka avoimesti hän pyyti Sophielta anteeksi typeryyksiään ja kuinka hän taisteli tämän puolesta. Benedict on tähän asti viettänyt huoletonta, kepeää, sitoutumatonta elämää – hän on yhä tuo vapaasieluinen taiteilija, mutta hän on nyt myös mies, joka uskaltaa olla herkkä, uskaltaa rakastua ja uskaltaa taistella tuon rakkauden puolesta. Hän myös näyttää palanneen taiteensa pariin, Sophien, muusansa, inspiroimana – olihan kauden viimeinen shotti hänen Sophiesta tekemästään maalauksesta. Ah, rakastan Benedictiä todella, todella paljon.
Lopuksi, haluan vielä sanoa, ennen kuin siirryn Sophieen, että arvostin todella paljon kohtausta, jossa Benedict kertoi Sophielle välittäneensä myös miehistä. Pelkäsin tämän kauden alussa, että Benedictin biseksuaalisuus unohdettaisiin nyt kun hän rakastuu naiseen, joten olin todella iloinen, kun hän ottaa sen puheeksi ja sanoo Sophielle menneistä suhteistaan miesten kanssa että "– I refuse to be at all ashamed about that". Tämä on suuri osa häntä ja hän haluaa jakaa sen Sophien kanssa. Hän luottaa Sophien käsiin salaisuuden joka voisi tuhota hänen maineensa. Sophien yksinkertainen vastaus, hänen välitön hyväksyntänsä, oli koskettava: "Love is always a thing to be proud of."
Ah, Sophie. Voin nyt virallisesti julistaa, että hän on kakkossuosikkini sarjan leideistä. Yerin Ha oli kerrassaan hurmaava tässä roolissa. Pidin tällä puolikkaalla Sophiessa erityisesti siitä, että hän ei suostu luopumaan itsekunnioituksestaan edes rakkauden edessä. Hän ei halua olla pelkkä rakastajatar, salaisuus jota Benedict piilottelee muulta yhteiskunnalta. Näissä jaksoissa pureuduttiin siihen miksi Sophie pelkää tätä roolia niin paljon ja miksi hän ei voi uskoa Benedictin rakkauteen – oli ilo nähdä hänen vihdoin avautuvan Benedictille siitä miten hänen isänsä jätti hänet puille paljaille testamentissaan ja oli sitäkin isompi ilo nähdä hänen saavan lopulta selville, ettei hänen isänsä tehnyt niin laisinkaan, että Araminta on valehdellut hänelle vuosia ja anastanut Sophien perinnön. Oli niin, niin tyydyttävää nähdä Aramintan joutuvan nöyrtymään ja suostumaan Bridgertonien suunnitelmaan esitellä Sophie seurapiireille isänsä sukulaistyttönä. Sophie on kokenut niin paljon paskaa ja hän ansaitsee vain kaikkea parasta – hän on ihana, ihana hahmo. Ja herkistyin aidosti hänen saadessaan onnellisen loppunsa. En malta odottaa, että pääsen seuraamaan hänen ja Benedictin yhteiseloa tulevilla kausilla – millaisen kodin he tekevät Our Cottagessa? Miten Sophie asettuu uuteen rooliinsa Bridgertonina?
Ja nyt, Benedictin ja Sophien romanssista muutama sananen. He eivät onnistuneet viemään ykkösparin paikkaa Anthonylta ja Katelta, mutta he ovat ehdottomasti kakkossuosikkini sarjan pareista. Yerin Han ja Luke Thompsonin kemia on erinomaista, ja heidän suhteessaan oli juuri tarpeeksi draamaa. Ja tuo draama ei koskaan tuntunut, kuten joskus romansseissa, pakotetulta vaan ymmärsin aina miksi jompikumpi heistä epäröi, miksi Sophie katkaisi heidän suhteensa ja niin edespäin. Pidän tarinoista kielletyistä romansseista ja luokkarajoja rikkovista suhteista, joten se, miten Bridgertonit ja Sophie joutuivat, useiden liittolaistensa avulla, juonittelemaan saadakseen tämän parin yhteen, oli kiehtovaa seurattavaa. Benedictin rakkaudentunnustus nelosjaksossa – hänen hellästi toistelemansa "I love you" – oli yksi sarjan romanttisimpia hetkiä ja erinomaista duunia Luke Thompsonilta. Oli ihanaa, että viimeisessä jaksossa he tanssivat yhdessä kuten he tanssivat tavatessaan, ja että saimme nähdä heidän häänsä, jossa vieraina ovat heidän kaikki ystävänsä – niin hienot leidit ja herrat kuin Sophien ystävät palvelusväen puolelta (sidenote: oli aivan ihanaa, että Alfie, herttainen uskollinen Alfie, saattaa Sophien alttarille vietettyään koko kauden kannustaen häntä ja muistuttaen häntä siitä, että hän on Benedictin rakkauden arvoinen).
Sivuhenkilöt ja -juonet
Sivujuonet olivat minusta paljon mielenkiintoisempia nyt kauden toisella puolikkaalla – toinen puolisko oli minusta, kaikin puolin, ensimmäistä parempi, vaikka viihdyinkin jaksojen 1–4 parissa vallan mainiosti.
Aloittakaamme ehkä koskettavimmasta juonikuviosta, Francescan, Johnin ja Michaelan tarinasta. Michaela oli virkistävä hahmo, ihanan rempseä ja uhmakas, ja oli ilo nähdä kuinka hän ja rauhallisuutta, rutiineja ja hiljaisuutta rakastava Francesca pikkuhiljaa ystävystyivät. Tämä Kilmartin-trio oli hauskaa seurattavaa kunnes the unfortunate happened. Aavistelin, että tämä kausi tulisi olemaan Francescan kannalta traaginen (tiesin kirjoista sen verran, että John kuolee yllättäen ja nähtyäni kakkospuoliskon trailerissa Bridgertonit surupuvuissa, tiesin, että John-rukka tulee kuolemaan), mutta vaikka osasin odottaa sitä, oli se silti kamalaa katsottavaa. Hannah Dodd teki upeaa työtä suruaan käsittelevänä Francescana, joka yrittää parhaansa käyttäytyä asiallisesti ja tehdä kaiken kuten pitääkin. Kohtaus, jossa hän lopulta murtuu, paljastaa äidilleen kuinka paljon hän syyttää itseään siitä ettei antanut Johnille lasta, kuinka hän "epäonnistui" vaimona ja kuinka John olisi ansainnut enemmän oli aidosti sydäntäsärkevä kohtaus ja sai minut itkemään. Francesca-parka. Michaela-parka. Tämä juonikuvio toi kuitenkin mukanaan myös joitain sydäntä lämmittäviä kohtauksia – skottihenkeen pidetyt muistojuhlat, joissa Michaela opastaa vieraita tanssimaan kuten hän ja John tanssivat lapsina oli ihana, kuten myös tuo kohtaus hautajaisissa, jossa Francesca tarjoilee sisaruksilleen keksejä ja katsoja voi nähdä, kuinka sisarukset ymmärtävät heti mitä Francesca tarvitsee: hän ei halua puhua surustaan, joten Benedict, Eloise, Hyacinth ja Gregory alkavat sen sijaan kiivaasti pohdiskella hänen kanssaan mitä makuja kekseissä on. Tuo oli ihana kohtaus, koska se näytti kuinka hyvin sisarukset tuntevat toisensa. Benedictin ja Francescan kohtaus pianon ääressä ja se, miten Benedict saa Francescan nauramaan kaikesta huolimatta, oli myös ilahduttava.
Suosikkiparini on palannut! Oli kerrassaan ihanaa saada Anthony ja Kate takaisin kuvioihin. Heidän kohtauksensa pienen Edmundin kanssa kivisti sydäntäni mitä parhaimmalla tavalla: he ovat niin söpö pari ja heidän pikkuisensa on uskomattoman herttainen pikkuherra. Anthonyn uusi parta-look on myös erinomainen. He esiintyivät vain muutaman kerran, mutta se ei haittaa. Anthonyn ja Benedictin keskustelu, jossa Anthony kehottaa häntä käyttäytymään järkevästi oli turhauttava, koska ymmärsin molempien näkökulmat: Anthony ei ole väärässä muistuttaessaan Benedictiä siitä, että jos hän ja Sophie saisivat lapsia, nuo lapset olisivat aina yhteiskunnan hyljeksimiä, mutta Benedict on myös oikeassa pistäessään Anthonylle kampoihin. Olin iloinen, että lopussa, häissä, Anthony sanoo Benedictille, ettei tämän koskaan tule kuunnella häntä. Nyt kun Bridgertonit keksivät keinon jolla Sophie voi naida Benedictin, ei Anthonylla ole enää mitään sitä vastaan. Anthonysta puhuttaessa minua hieman huvitti ja suretti, että heti kun hän palaa kotiin, Violet valjastaa hänet taas toimimaan sisarustensa kaitsijana. Kyllä, se on hänen tehtävänsä perheen päänä, mutta hän ansaitsisi olla lapsensa ja vaimonsa kanssa eikä toimia isänä aikuisille sisaruksilleen.
Violetin juonikuviot olivat viihdyttäviä. Pidin siitä, että vaikka hän rakastaa lordi Andersonia, hän ei tiedä onko hän sittenkään ihan varma haluaako hän mennä naimisiin ja ruveta taas vaimoksi. Toivon, että he palaavat yhteen koska he ovat söpöjä, mutta arvostin sitä, että Violet seuraa sydäntään. Arvostin myös sitä, miten hän, epäröityään jonkin aikaa ja kehotettuaan Benedictiä unohtamaan Sophien, rupeaa taistelemaan leijonaemon tarmolla lapsensa onnen puolesta. Vaikka Violet alkuun toistelee yhteiskunnan vaatimuksia, eikä näe Benedictillä ja Sophiella tulevaisuutta, hän on, sydämeltään, romantikko. Tietenkin hän taistelee poikansa ja tämän rakastetun puolesta. Benedictin ja Violetin välinen kohtaus, jossa Violet toteaa, että hän oli aikoinaan ihan samanlainen villi, intohimoinen romantikko kuin Benedict, oli ihana. Olen aina ollut sitä mieltä, että Benedict on paljon äitinsä kaltainen ja oli herttaista nähdä heidän puhuvan heidän samankaltaisuuksistaan.
Ja nyt, jotta tämä arvio ei ihan levähdä käsiin, pikaisesti muista juonista. Jään innolla odottamaan vastausta jakson lopun suureen mysteeriin: kuka on uusi Whistledown? Pidin siitä, että Penelope jätti tämän roolin taakseen koska ei koe enää voivansa levitellä muiden tarinoita nyt kun kaikki tietävät kuka hän on ja koska hän ei halua käyttää uutta, sosiaalisesti merkittävää rooliansa Bridgertonina hyväkseen. En osaa tässä vaiheessa vielä veikata kuka uusi Whistledown on. Danburyn ja kuningattaren viimeinen kohtaus yhdessä, jossa he kikattelevat kuin nuoret tytöt, surren tulevaa eroaan mutta nauttien viimeisistä hetkistään yhdessä, oli herttainen, vaikkakaan en vieläkään suuremmin välitä heidän touhuistaan. Sama pätee Alice Mondrichiin – oli hauskaa, että hän päätti käyttää uutta rooliaan ja sen tuomaa asemaa auttaakseen Benedictiä ja Sophieta, mutta muuta kummempaa en häntä kohtaan vieläkään tunne. Ajatus Colinista viettämässä poikien iltaa kuukausittain Penelopen lankojen kanssa on hulvaton.
Posyn onnellinen loppu – hän löytää miehen josta pitää ja pääsee pakoon kamalaa äitiään – oli mukava. Cressidan paluu uutena lady Penwoodina oli hauska yllätys. Olin iloinen nähdessäni ettei hän, ehkä, ole enää yhtä inhottava kuin hän on aina ollut: uskon, että hän oli tosissaan pyytäessään anteeksi Penelopelta, ja olin iloinen Eloisen pyytäessä häneltä anteeksi sitä, että hän oli itsekeskeinen ystävä viime kaudella. Cressida ansaitsee, kuten Kate sanoo, toisen mahdollisuuden. Eloisesta puheen ollen, pidin siitä miten hänen ja Hyacinthin riita eteni. Arvostin Hyacinthin itsepäisyyttä ja sitä, ettei hän heti anna Eloiselle anteeksi, ja pidin siitä, että Eloise todella joutuu kamppailemaan ansaitakseen siskonsa anteeksiannon. Heidän viimeinen kohtauksensa, jossa Eloise lohduttaa Johnin kuoleman järkyttämää Hyacinthia ja sanoo tälle, että vaikka Johnin kohtalo on pelottava ja kamala, sen ei pidä pelottaa Hyacinthia luopumaan unelmistaan rakkaudesta ja perheestä. Eloise osoitti myös kasvun merkkejä: hän myöntää, ääneen, että ehkä avioliitto on joillekin ihmisille hyvä ja ihana asia, ja että ehkä siitä unelmoiminen ei ole typerää.
Sitten, lopuksi, pieni kritiikin hetki. Benedictin sisarukset saavat viimeisessä jaksossa tietää veljensä rakastuneen perheen sisäkköön. Toivoin, että olisimme saaneet kohtauksen, jossa Benedict juttelee asiasta heille – erityisesti toivoin kohtausta, jossa hän olisi puhunut asiasta Eloiselle, ovathan he aina olleet niin läheisiä. Tietenkin hänen sisaruksensa tukevat häntä välittömästi, mutta olisin halunnut nähdä hieman enemmän heidän reaktioitaan asiaan. Saimme ykköspuolikkaalla Eloisen ja Benedictin kiikkuhetken, mutta tämä olisi ollut loistava tilaisuus toiselle kiikkuhetkelle. Minusta oli myös epäuskottavaa, että Anthony ei saapunut Francescan aviomiehen hautajaisiin. Ymmärrän, että hänen poissaolonsa johtui varmaankin siitä, ettei Jonathan Baileylla ollut aikaa, mutta silti, se tuntui oudolle.
Loppusanat
Tämä on ehdottomasti kakkossuosikkini Bridgertonin kausista. Benedictin ja Sophien tarina oli ihana, aidosti koskettava ja romanttinen. Sarjan maailma laajeni ja monipuolistui palvelusväen astuessa parrasvaloihin, ja toivon, ettei sarja unohda alakerran väkeä tulevilla kausilla.
Tulen kaipaamaan Sophieta ja Benedictiä ja heidän satumaista tarinaansa. Seuraavalla pääparilla on tämän kauden kaikin puolin onnistuneen romanssin jälkeen kovat paineet onnistua. Seuraavan kauden päähenkilöä ei ole vielä paljastettu, mutta veikkaisin, että seuraava Bridgerton, jonka rakkaustarinaa pääsemme seuraamaan on Eloise. Olen hieman varuillani Eloisen rakkaustarinan kanssa, koska kuunneltuani Eloisen kausi toisensa jälkeen vastustavan avioliittoa ja puhuvan siitä, että hän haluaa olla itsenäinen nainen, tiedän, että hänen rakkaustarinaltaan vaaditaan aika paljon, jotta tulen hyväksymään sen. Jos seuraava kausi onkin Francescan, se ei haittaa lainkaan – odotan hänen tulevaa rakkaustarinaansa paljon enemmän kuin Eloisen. Michaelan yllättävä lähtö, vaikka hän lupasi Francescalle jäädä tämän luokse, oli kiintoisa tapa päättää heidän tarinansa tällä kaudella.
Nyt on aika sanoa taas adieu Bridgertonin perheelle, heidän skandaalinkäryisille rakkaustarinoilleen ja heitä ympäröiville hahmoille. Odotan innolla hetkeä, kun pääsen palaamaan heidän pariinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti