"– I want a different kind of life –" – Eloise Bridgertonin ongelmallinen feminismi

"Suppose I want a different kind of life, Benedict. 

That I truly believe I capable of something more, 

even when I am not allowed to have anything else."

- Eloise Bridgerton

1800-luvun alkuun sijoittuvan, Bridgertonin perheen sisarusten romanttisia seikkailuja ja kasvua seuraavan Bridgerton-sarjan yksi suosituimmista hahmoista on perheen toiseksi vanhin tytär, Eloise. Eloise voitti katsojat puolelleen välittömästi nasevalla huumorillaan, samaistuttavalla sosiaalisella tukaluudellaan ja unelmillaan erilaisesta elämästä. Eloise ei halua olla vain vaimo ja äiti, kotona puuhasteleva rouva, vaan hän haluaa opiskella, kehittää mieltään ja tehdä asioita, joita tällä aikakaudella naisten ei sallittu tehdä. Ei ole ihme, että hän on sarjan naishahmoista kenties rakastetuin: hänen kapinallisuutensa ja feministinen sielunsa puhuttelee 2020-luvun ihmisiä, erityisesti naisia. Eloise muistuttaa sarjan naishenkilöistä ehkäpä eniten modernia naista eleiltään, puheeltaan ja ajatuksiltaan.

Eloise on minusta mielenkiintoinen, ja, kyllä, ihailtava hahmo. Pidän siitä, että hän kapinoi, panee vastaan ja kieltäytyy mukautuvasta rooliin, joka ei sovi hänelle. Arvostan hänen feminististä kiukkuaan ja hänen kykyään nähdä yhteiskuntansa ja aikansa ongelmat ja sortavat rakenteet. Mutta, minusta yksi hänen mielenkiintoisimmista piirteistään on se, että hän on, ainakin minun silmissäni, ongelmallinen feministi.

Eloise on sarjassa sanonut useampaan otteeseen, että hän haluaa toisenlaisen elämän kuin muut naiset ja että hän tietää pettävänsä ihmisten, esimerkiksi äitinsä Violetin, odotukset olemalla oma itsensä. Hänen kyvyttömyytensä mukautua ja samaistua aikakauden naisilta odotettuun rooliin on johtanut siihen, että hän on alkanut tuntea antipatiaa, inhoa ja halveksuntaa perinteisen feminiinisiä asioita kohtaan ja, enemmän tai vähemmän, paheksuu naisia, jotka intoilevat näistä asioista. Hän ja hänen isosiskonsa, perinteisen feminiininen, kauniista mekoista tykkäävä ja äitiydestä ja rakkaudesta unelmoiva Daphne eivät aina tule toimeen, koska ovat niin erilaisia. Eloise naljailee hänelle usein hänen perinteisistä unelmistaan. Eloise on myös hieman järkyttynyt saatuaan selville, että Penelope on rakastunut Coliniin, Eloisen isoveljeen, ja aikoo mennä tämän kanssa naimisiin, koska hän oletti aina, että Penelope pysyisi uhmakkaasti naimattomana hänen kanssaan. Joutuessaan Cressidan kanssa kaveeratessaan juhlissa nuorten naisten piiriin ja kuuntelemaan heidän keskusteluaan kirjonnasta, Eloise pakenee nopeasti, sanottuaan nasevan, ikävän kommentin keskustelun aiheen turhanpäiväisyydestä. 

Ei ole ihme, että Eloise on alkanut tuntea näin perinteisen feminiinisiä asioita, harrasteita ja piirteitä kohtaan. Jos sinua muistutetaan joka päivä, jollain tavalla, siitä, että et kelpaa omana itsenäsi, että et sovi yhteiskuntasi muottiin ja että olet jollain tavalla vääränlainen (hänen perheensä rakastaa häntä, mutta he eivät aina ymmärrä häntä ja osaa olla hänen tukenaan – paitsi Benedict, he tulevat toimeen ja ymmärtävät toisiaan todella hyvin), tietenkin alat reagoida vihalla, kiukulla ja turhautuneisuudella. Tietenkin Eloise alkaa nähdä feminiinisyyden ja siihen liitetyt odotukset häkkinä – vankilana, josta hän tai kukaan muukaan nainen ei voi paeta. Tietenkin hän alkaa ajatella, että perinteinen feminiinisyys on pelkkä este, joka tulisi ylittää. Samaistun tähän tunteeseen, koska erityisesti nuorena teini-ikäisenä tyttönä koin perinteisen tytön roolin itselleni vieraaksi ja hankalaksi, mikä johti siihen, että aloin aggressiivisesti vierastaa esimerkiksi kaikenlaisia feminiinisiä vaatteita. Jouduin kamppailemaan sukupuoli-identiteettini ja siitä johtuneen feminiinisyydenvastaisuuden kanssa pitkään, kunnes saavutin tilan, jossa olen sujut itseni ja sukupuoleni kanssa. Uskon, että moni tyttö ja nainen, joka ei solahda täydellisesti maailmamme stereotyyppiseen, normatiiviseen naisen rooliin, voi samaistua Eloisen turhautumiseen ja yksinäisyyteen.

Eloisen feminismin ongelmallisuus piileekin juuri tässä – hänen nurjassa ja hyvin tuomitsevassa suhtautumisessaan perinteiseen feminiinisyyteen. Pyristellessään naisille asetettuja epäreiluja esteitä ja odotuksia vastaan, hän ei tule ajatelleeksi, että kaikki naiset eivät ole samanlaisia kuin hän. Eloise ei tunnu käsittävän, että on monia tapoja olla vahva, älykäs ja voimaantunut nainen. Pidän siitä, että Bridgertonissa on alusta asti ollut monenlaisia naisia ja, että sarja ei ole koskaan täysin asettunut Eloisen kannalle näkemyksissä naisista ja oikeanlaisesta tavasta olla vahva nainen. Daphne, ensimmäisen kauden sankaritar, on häpeilemättä kaikin puolin perinteisen feminiininen, mutta hän on silti tarinan, katsojan empatian ja suuren rakkaustarinan arvoinen. Hän ja Eloise torailevat, ja ainakin minun mielestäni sarjan kirjoittajat jättävät lukijalle fiiliksen siitä, että molemmat siskokset ovat oikeassa: Eloisella on oikeus olla turhautunut naisten alistettuun asemaan, ja Daphnella on oikeus unelmoida tuohon asemaan kuuluvista asioista siitä huolimatta – Daphne ei ole ongelma, yhteiskunta on. Eloisen annetaan olla oma kärttyinen itsensä, mutta sarja ei puolla vain ja ainoastaan hänen tapaansa olla ja elää naisena sarjan maailmassa. On myös tärkeä huomioida se, että Eloisella on varaa uhmata yhteiskuntansa odotuksia. Hänen perheensä kohtalo ei riipu hänen avioliitostaan, eikä hänen tarvitse pelätä köyhyyttä tai epävarmuutta siinä tapauksessa, että hän ei koskaan mene naimisiin. Muut Bridgertonit huolehtisivat hänestä. Penelopella ja hänen siskoillaan ei ole enää isää huolehtimassa heistä, ja heidän rahallinen tilanteensa on kehno – heidän on pakko, turvatakseen tulevaisuutensa, löytää puolisot.

Eräs kohtaus, joka minun mielestäni täydellisesti kuvaa Eloisen feminismin ongelmallisuutta on kolmoskaudella. Mainitsin jo aiemmin, että hän ajautuu Cressidan kanssa keskustelemaan muiden nuorten naista kirjonnasta ja käsitöistä, ja että Eloise häipyy tilanteesta mahdollisimman nopeasti, koska hänen mielestään keskustelu on turhanpäiväistä, puuduttavaa ja hölmöä. Koska katsoja ei tunne noita muita naisia, voimme helposti hymähtää Eloisen kommentille ja olla ylpeitä hänestä, kun hän jälleen kerran kieltäytyy solahtamasta naisille varattuun kapeaan, hankalaan ja kahlitsevaan muottiin. Mutta pysähtykäämme ajattelemaan hetkeksi noita muita naisia. He tapaavat juhlissa ja intoutuvat keskustelemaan harrasteistaan ja kyvyistään, mutta tulevat pilkatuksi. Eloise saa heidät, aivan varmasti, tuntemaan olonsa typeriksi. Onko tämä reilua? No ei todellakaan. Kirjontaa ja muita käsitöitä käytetään usein nykyaikana tehdyissä historiallisissa tarinoissa symbolina naisten alistamisesta (ylenpalttisesti ja, kuten vaatehistorioitsijat joutuvat aina muistuttamaan, usein liian intohimoisesti parjattu korsetti on samanlainen symboli), ja vaikka ne ovat asioita, joita naisten vaadittiin tekevän, ne ovat silti taidemuotoja, jotka vaativat älyä, näppäryyttä, kärsivällisyyttä, harjoittelua luovuutta ja taitoa. Eloisen pilkkaamat nuoret leidit ovat taiteilijoita – he ovat hioneet kykyjään pienestä saakka ja ovat ylpeitä niistä, kuten heidän pitäisikin olla. Kaikki ne, jotka saavat luovasta toiminnasta voimaantumisen, tyytyväisyyden ja itsevarmuuden tunteita, tietävät kuinka tärkeää luovuus ja taiteentekeminen voi ihmiselle olla – miten olennainen osa se voi olla identiteettiä. Ehkä jotkut näistä naisista tässä keskutelussa pitävät kirjomista vain pakollisena askareena, mutta monet heistä voivat pitää sitä aidosti ilahduttavana toimintana, joka sallii heidän ilmaista itseään ja tunteitaan taiteen kautta. Eloise ei kuitenkaan käsitä tätä: hänen silmissään kirjominen  ja käsityöt, kuten kaikki naisille tyypilliset askareet, ovat esteitä, ongelmia, jotain mitä pitää sietää, ei jotain mistä voi nauttia, jos haluaa olla fiksu nainen.

Vaikka en ole samaa mieltä Eloisen kanssa kaikista asioista ja pidän hänen feminismiään aavistuksen ontuvana, se ei tarkoita, että en pitäisi hänestä. Päinvastoin – hän on sarjan naisista ehkä suosikkini, tai ainakin jaetulla ykköspaikalla Kate Sharman kanssa. Pidän siitä, että Eloise on "virheellinen" ihminen, koska sellaisia ihmiset ovat. Hän ei ole täydellinen: hän osaa olla ihan todella ilkeä ja hän on usein jyrkän tuomitseva, mutta hän on myös rohkea, sanavalmis, uskollinen ja aina valmis puolustamaan hänelle rakkaita ihmisiä. Hän ei aina tule toimeen perheenjäsentensä kanssa, mutta auta armias, jos joku loukkaa heitä Eloisen läsnäollessa. On ilahduttavaa, että sarja antaa hänen – ja muiden naishahmojensa – olla monimutkaisia, hankalia sekä ihailtavia.  

Toivon, että kun Eloisen oman kauden aika koittaa, sarjassa pureudutaan hänen ongelmalliseen feminismiinsä ja, että hän voi hieman avartaa mieltään ja alkaa kunnioittaa toisten naisten valintoja ja elämäntapoja enemmän. Ehkäpä se, että hän saa nähdä parhaan ystävänsä Penelopen olevan, yhtä aikaa, sekä rakastava ja hellä vaimo ja äiti, että julkinen henkilö, kirjailija ja nainen, joka ei solahda aikakauden perinteiseen muottiin, hän voi alkaa huomata, että hänen omassa ajattelussaan on aukkoja. Toivon myös, että hän ja Violet, Bridgertonien äiti, voivat joskus todella keskustella suhteestaan ja sen ongelmista, ja, että Violet voi ottaa vastuuta siitä, että on saanut Eloisen, huolimatta kaikesta rakkaudestaan lapsiaan kohtaan, tuntemaan olonsa ulkopuoliseksi ja pettymykseksi. Eloise ansaitsee tämän – ehkä se voisi auttaa häntä olemaan armollisempi itselleen ja muille. En halua, että hän koskaan lakkaa raivoamasta yhteiskunnan epäreiluja rakenteita vastaan ja haluan, että hän on aina oma uhmakas itsensä – Eloise ei olisi rakastamamme Eloise ilman näitä piirteitä – mutta haluan, että hän kehittää feminismiään avarammaksi ja vähemmän tuomitsevaksi. Se olisi hieno kehityskertomus hänelle ja muistuttaisi katsojia siitä, ettei feminismiä tule koskaan käyttää aseena toisia naisia vastaan ja, että on monia, yhtä arvokkaita tapoja olla nainen maailmassa.