Syksyn, Halloweenin ja kauhutarinoiden vuodenajan, kunniaksi, haluan kertoa teille yhden antiikin Kreikan mytologian karmaisevimmista tarinoista. Tämä on julma kertomus erästä sukua piinanneesta väkivallan kierteestä. Ennen kuin aloitan, haluan varoittaa, että tämä tarina sisältää murhia, kannibalismia, insestiä ja seksuaalista väkivaltaa. Tämä on kauhutarina.
“Let there be nothing that anger regards as forbidden. Let brother be afraid of brother, parent of son, son of father; let death come to children vilelu, but birth more vilely; let husband be menaced by wife’s enmity; in this unnatural home let adultery be the lightest of misdeeds. Let right, faithfulness and law perish utterly. Let them carry war overseas, let spilt blood drench all lands and over the mighty leaders of nations let Lust exult victorious. And let heaven not be immune to your evil.” (Seneca, Thyestes)
Atreuksen sukuna tunnetun, useampaankin otteeseen kirotun perheen synkkä tarina alkaa Tantaloksesta. Kuuluisimman tarinan mukaan Tantalos oli jumalten suosima kuolevainen mies. Hän eli oikein hyvää elämää: hän oli varakas, hänellä oli jumalalliset vanhemmat ja hänellä oli useita lapsia. Eräänä päivänä Tantalos kuitenkin päätti, syystä jota en ole koskaan voinut todella käsittää, koetella jumalia. Hän kutsui Olympoksen jumalat kotiinsa pitoihin ja tarjoili heille kaikenlaisia herkkuja. Jumalien tietämättä, hän oli teurastanut poikansa Pelopsin ja tehnyt hänestä ruokaa. Tantaloksen karmaiseva juoni ei kuitenkaan onnistunut: jumalat huomasivat heti, että heidät yritettiin huijata syömään ihmistä. Ainoastaan Demeter ehti haukata ruokaa. Ymmärrettävästi, jumalat raivostuivat Tantalokselle tämän rikoksesta ja rankaisivat häntä julmasti. Zeus määräsi, että Tantalos joutuisi viettämään ikuisuuden manalassa nälissään ja janoisena kykenemättä nauttimaan hänen yläpuolellaan houkuttelevasti roikkuvaa ruokaa ja juoma. Pelops herätettiin takaisin henkiin ja jumala Hefaistos muovasi hänelle uuden olkapään korvaamaan sen osan hänestä, jonka Demeter ehti syödä. Joidenkin tarinoiden mukaan Pelops vietti tämän jälkeen jonkin aikaa jumala Poseidonin rakastajana Olympoksella.
Sitä luulisi, että koettuaan nuorena tällaisia kauheuksia, Pelopsista kasvaisi varovainen mies joka ymmärtää ettei jumalia tule suututtaa ja että ihmisen ei tule tehdä ilkeyksiä. Pelops ei kuitenkaan ollut näin välkky. Hänen ja Poseidonin suhteen lakattua, hän rakastui kuningas Oinomaoksen tyttäreen Hippodameiaan ja päätti, että tulisi tekemään tästä kauniista neidosta vaimonsa. Oinomaos ei kuitenkaan halunnut luopua tyttärestään, vaan julisti, että hän antaisi tyttärensä vain ja ainoastaan sille miehelle, joka voittaisi hänet kilpa-ajoissa. Jo tusina miestä oli tarttunut haasteeseen, hävinnyt ja menettänyt henkensä. Pelops, rakkautensa huumaamana, päätti huijata. Hän sai Oinomaoksen vaunujen ohjaajan Myrtiloksen sabotoimaan kuninkaan vaunut lupaamalla, että antaisi tälle, noustuaan kuninkaaksi Hippodameian rinnalle, puolet Oinomaoksen valtakunnasta. Yllätys yllätys, Pelops valehteli. Oinomaos kuoli kilpaillessaan Pelopsia vastaan ja suojellakseen salaisuuttaan, Pelops viskasi Myrtiloksen kielekkeeltä mereen. Pudotessaan, juuri ennen kuolemaansa, Myrtilos ehti kirota Pelopsin suvun.
“Let blood mingled with wine be drunk while you watch. I have found a dinner that even you would run from.” (Seneca, Thyestes)
Pelops ja Hippodameia menivät naimisiin. He saivat useita lapsia, joista tunnetuimmat ovat pojat Atreus ja Thyestes. Antiikin mytologian kuninkaille ominaiseen tapaan Pelops sai myös äpärälapsia muiden naisten kanssa. Näistä merkittävin oli poika Khrysippos. Pelopsin ja Hippodameian avioliitolla ja lapsilla ei ollut mitään mahdollisuuksia elää onnellisesti: Myrtiloksen kirous tuomitsi heidät väkivallan, julmuuden ja verenvuodatuksen kierteeseen. Jokainen tuleva sukupolvi oli edellistä verisempi.
Thyestes ja Atreus eivät olleet läheisiä, rakastavia veljiä, eivätkä he tulleet myöskään toimeen velipuolensa Khrysippoksen kanssa, joka oli heidän isänsä suosikki, huolimatta siitä, ettei hän ollut Hippodameian poika. Pelopsin kuoltua Khrysippos otti haltuunsa heidän isänsä omaisuuden ja karkotti velipuolensa. Hippodameia hirttäytyi poikansa menetettyään. Joissain versioissa tästä myytistä hänellä oli kuitenkin osansa Atreuksen ja Thyesteen kostoon: hänen sanotaan kannustaneen poikiaan tappamaan heidät karkottaneen vallananastajan. Hippodameia oli joko aviomiehensä kirotun suvun uhri, tai aktiivinen osallinen väkivallanteossa. Khrysippoksen kuoltua Atreuksella ja Thyesteellä oli vapaat kädet siirtyä tuhoamaan toisensa ja aiheuttamaan toisilleen tuskaa. Veljekset olivat maanpaossa saaneet turvapaikan Mykeneestä ja nousivat ajallaan tämän valtakunnan hallitsijoiksi. Luonnollisesti, he riitelivät siitä kumpi heistä saisi kruunun. Lopulta Atreus voitti, Zeuksen avulla, Mykeneen kuninkuuden ja karkotti veljensä. Satuttaakseen veljeään, Thyestes vietteli tämän vaimon, Aeropen. Tämä ei kuitenkaan riittänyt: hän halusi varmistaa, että Atreus kuolisi. Hän vieraili oraakkelin luona ja sai tältä ennustuksen, jota ällöttävämpää saa antiikin tarustosta hakemalla hakea. Oraakkeli sanoi, etät jos Thyestes saisi tyttärensä Pelopian kanssa pojan, tuo poika tappaisi Atreuksen. Thyesteen viha veljeään kohtaan oli niin suuri, että hän raiskasi tyttärensä, joka synnytti pojan, Aigisthoksen. Toisaalla, Atreus oli saanut vaimonsa aviorikoksen selville, ja juoni oman kostonsa. Hän kutsui Thyesteen pitoihin kotiinsa ja, isoisänsä Tantaloksen tyyliä kunnioittaen, hän tappoi Thyesteen pojat ja tarjoili heidät isälleen. Thyestes ei tiennyt mitä hän söi ennen kuin Atreus nosti poikien päät esille ja kamala totuus paljastui.
Thyesteen syödessä lapsensa ja Atreuksen nauraessa tämän tuskalle, Pelopia-parka velloi häpeässä. Hän ei halunnut kasvattaa oman isänsä kanssa saamaansa lasta ja hylkäsi vauvan, pojan, kuolemaan. Paikallinen paimen löysi vauvan ja vei hänet maansa hallitsijalle, Atreukselle, joka adoptoi pojan ja kasvatti sen omanaan omien lastensa, Agamemnonin ja Menelauksen, rinnalla. Thyesteen ja Pelopian lapsi, Aigisthos, kasvoi tietämättä mitään synkästä menneisyydestään tai siitä, miten hän sai alkunsa. Mutta kun hänestä tuli aikuinen, Thyestes tuli poikansa luokse ja kertoi tälle olevansa tämän isä sekä ukki ja että Atreus oli hänen katala setänsä. Ennustukset käyvät antiikin tarustossa aina, tavalla tai toisella, toteen ja Aigisthos surmasi setänsä, huolimatta siitä, että oli kasvanut tämän perheen jäsenenä. Thyestes otti veljensä paikan Mykenen kuninkaana, karkotti Atreuksen omat pojat, jotka pakenivat Spartaan. Atreidit, eli Atreuksen pojat, eivät kuitenkaan sietäneet setänsä rikoksia kauaa, eivätkä he kaihtaneet taistelua. Spartan kuninkaan Tyndraoksen avulla he syöksivät setänsä vallasta, ottivat kotinsa haltuun ja karkottivat Thyesteen Kythiran saarelle, jolla hän kuoli. Aigisthos ehti paeta ennen kuin hänen serkkunsa saivat hänetkin karkotettua – tai tapettua.
“– in my kingdom death is something people beg for.” – “Does no affection move you?” – “Begone, affection, if you ever existed at all in our house!” (Seneca, Thyestes)
Atreidit, Agamemnon ja Menelaus, ovat sukunsa kenties kuuluisimmat vesat. Heidän elämänsä olivat veriset ja kaoottiset, mutta sentään he tulivat hyvin toimeen ja välittivät toisistaan. Agamemnonista tuli Mykeneen kuningas, olihan hän vanhempi veli. Menelaus ei kuitenkaan hautonut kostoa tämän takia tai vellonut katkeruudessa, vaan hyväksyi asemansa nuorempana poikana rennosti. Agamemnon meni naimisiin Spartan Tyndraeoksen tyttären Klytaimnestran kanssa ja sai tämän kanssa Ifigenian, Elektran ja Oresteen. Tarinat heidän suhteensa alusta vaihtelevat, mutta joidenkin versioiden mukaan Agamemnon toimi kuten sukunsa miehet usein toimivat ja otti Klytaimnestran itselleen väkivallan avulla: hän tappoi tämän ensimmäisen aviomiehen ja esikoisen, ja sitten pahoinpiteli tämän. Useimmissa versioissa Klytaimnestra oli kuitenkin naimaton Agamemnonin tavatessaan, vaikkakaan heidän liittonsa ei siltikään koskaan ollut rakastava tai onnellinen. Ainut asia, joka sai Klytaimnestran uudessa elämässään tuntemaan aitoa onnea, oli äitiys: hän rakasti lapsiaan syvästi, erityisesti esikoistaan Ifigeniaa. Menelaus puolestaan voitti Klytaimnestran siskon, kaikkien kreikkalaisten kuninkaiden ja prinssien himoitseman, maailman kauneimman naisen, Helenan, vaimokseen. Hänestä tuli, vaimonsa kautta, Spartan kuningas. Monta vuotta, molempien pariskuntien elämä oli rauhallista.
Sitten Troijan prinssi Paris ilmaantui Spartaan, joko vietteli tai kidnappasi Helenan ja salakuljetti tämän kotiinsa. Agamemnonin avulla Menelaus kokosi massiivisen armeijan, johon liittyi sotilaita, prinssejä ja kuninkaita joka puolelta Kreikkaa. Tuhannen laivan laivasto kokoontui Auliiseen. Agamemnon oli kuitenkin armeijaa kootessaan onnistunut loukkaamaan jumalatar Artemista, joka pysäytti tuulet ja siten teki laivaston purjehtimisen mahdottomaksi. Vihastuneen Agamemnonin ennustaja kertoi hänelle, että Artemis palauttaisi tuulet heille, jos hän uhraisi jumalattarelle vanhimman tyttärensä. Haluan uskoa, että monikaan isä ei suostuisi tähän vaatimukseen vaikka se maksaisi heille sodan, joka tekisi heistä rikkaan ja kuuluisan. Agamemnon ei kuitenkaan ollut kuka tahansa isä – hän on Tantaloksen suvun mies – joten, tietenkin, hän kutsui viattoman, herttaisen tyttärensä Ifigenian Aulikseen. Hän sanoi tälle, että hänet naitettaisiin Auliissa sankari Achillekselle. Ifigenia saapui laivaston luokse äitinsä kanssa, onnesta pinkeänä, iloisena sitä, että hänen isänsä oli löytänyt hänelle niin hienon aviomiehen. Hääpukuun sonnustautuneena, Ifigenia asteli alttarille, mutta aviomiehen sijasta hän sai veitsenviillon kaulaansa. Agamemnon tappoi heidän tyttärensä vaimonsa edessä. Artemis palautti, kuten oli luvannut, tuulet ja kreikkalaiset aloittivat matkansa kohti Troijaa. Klytaimnestra jäi Auliille tyttärensä ruumiin kanssa. Jos otamme huomioon julmimman version siitä, miten Agamemnon teki Klytaimnestrasta vaimonsa, Ifigenia oli toinen Klytaimnestran lapsista jonka hän tappoi.
“– joins together the limbs of this dismembered family –“ (Seneca, Thyestes)
Troijan sota kesti kymmenen vuotta. Menelauksen ja Agamemnonin sotiessa ja johtaessa kreikkalaisia, Klytaimnestra juoni kostoaan. Hän ei aikonut antaa Agamemnonin paeta kuin koira veräjästä ja jatkaa elämäänsä murhattuaan oman lapsensa. Vuosia maanpaossa elänyt Aigisthos näki tässä vaiheessa mahdollisuutensa palata ja anastaa Mykene itselleen. Hän saapui Mykeneen, kertoi Klytaimnestralle miten julmasti Agamemnon oli häntä kohdellut ja heistä tuli rakastavaisia. Uskon, että Klytaimnestraa ilahdutti se, että hän pystyi halventamaan Agamemnonia tälläkin tavalla, makaamalla hänen vihatun serkkunsa kanssa. Aigisthoksen ilmaantuminen ei kuitenkaan ollut kaikille Mykenen kuninkaallisille ilon aihe. Klytaimnestran nuorempi tytär, Elektra, joka piti isäänsä miehistä parhaimpana (huolimatta siitä, että tiesi tämän surmanneen hänen isosiskonsa), vihasi äitiään, joka piti hänen isäänsä tällä tavalla pilkkanaan. Kun Troijan sota vihdoin päättyi, Troija tuhottiin ja Menelaus sai vaimonsa takaisin, Agamemnon purjehti kotiin, voitokkaana, rikkaana ja sankarina. Hänen voittonsa oli vaatinut kovan hinnan, mutta hän oli voittanut. Kun hän saapui kotiin, Klytaimnestra oli valmis.
Klytaimnestra teki Oscar-palkinnon veroisen näyttelijäsuorituksen. Hän toivotti rakkaan aviomiehensä nöyrästi ja palvovasti kotiin, juhlisti tämän sankaruutta ja julisti kaikille kuninkaan palanneen voitokkaana kotiin. Agamemnon, oman egonsa huumaamana, ei tullut ajatelleeksi, että Klytaimnestra saattaisi kantaa hänelle kaunaa Ifigenian takia. Klytaimnestra johdatti miehensä sisään puhdistautumaan ennen pitoja. Hän odotti kunnes Agamemnon oli asettunut kylpyammeeseen. Sitten, hän nappasi pesutiloihin piilottamansa kirveen ja hakkasi aviomiehensä kuoliaaksi. Agamemnon, kreikkalaisten suuri kuningas, kuoli ilkosillaan, oman vaimonsa kädestä, selvittyään kymmenen vuoden brutaalin sodan. Elektran suureksi kauhuksi Klytaimnestra ja Aigisthos julistautuivat Mykenen hallitsijoiksi. Hän oli odottanut hartaasti rakkaan isänsä paluuta vuosia ja sitten, kun hän vihdoin tuli kotiin, hänen äitinsä vei isän häneltä, tällä kertaa lopullisesti. Peläten, että Aigisthos ei antaisi Agamemnonin pojan elää, Elektra auttoi pikkuveljensä Oresteen pakoon. Orestes varttui perheen ystävien luona nuoreksi mieheksi, kun taas Elektra kasvoi äitinsä ja setänsä hovissa, vihaten jokaista hetkeä, suunnitellen miten voisi kostaa heille Agamemnonin kuoleman.
"The picture of that savage deed sticks in my eyes. Bear me far away, you mad cyclones, bear me where the daylight is borne, now stolen from here." (Seneca, Thyestes)
Vuosia, Elektra hautoi kostoa, mutta oli Oresteen pyhä velvollisuus kostaa heidän isänsä kuolema. Antiikin tarujen maailmassa, jos perheen isä tapetaan, on perheen pojan velvollisuus surmata surmaaja. Apollo lähestyi Orestesta tämän vartuttua nuoreksi mieheksi ja kertoi tälle, että tämän on tehtävä velvollisuutensa, vaikka se tarkoittaakin, että hänen täytyy tappaa äitinsä.
Tässä vaiheessa jumalat tulivat tulokseen, että Tantaloksen suku oli vuodattanut jo tarpeeksi verta. Jumalatar Athena kutsui Oresteen Ateenaan, jossa hänen kohtalostaan päätettäisiin. Apollo puolusti Orestesta, sanoen, että Oresteen täytyi surmata äitinsä kostaakseen isänsä ja että äidin surma ei ole niin paha kuin oman isän surman kostamatta jättäminen, koska äiti ei ole samalla tavalla lapsensa vanhempi kuin isä. Raivottaret puolustivat Klytaimnestraa. Orestes odotti ja kuunteli kun jumalat väittelivät hänen tulevaisuudestaan. Kun tuli aika äänestää, äänet menivät tasan. Athenan, oikeudenkäynnin koollepanijan, ääni ratkaisi riidan. Athena, joka julisti pitävänsä aina isän puolia koska hän syntyi isänsä päästä eikä äidistään, julisti Oresteen viattomaksi. Jumalat puhdistivat hänet sukunsa synneistä ja nostivat kirouksen hänen yltään. Tantaloksen veriteoista alkanut koston, väkivallan ja vihan kierre katkesi. Orestes ja Elektra, ja heidän jälkeläisensä, olivat vapaita.
Taideteokset:
Kuva 1: Tantalus (Giulio Sanuto, n. 1565, Tizianin kadonneen maalauksen pohjalta)
Kuva 2: Pelopsin ja Hippodameian lähikuva teoksesta (August Theodor Kaselowsky, 1800-luku)
Kuva 3: Atreus surmaamassa veljensä lapsen, Speculum Romanae Magnificentiae: Atreus Farnese (Cornelis Cort, Antonio Lafreri & tuntematon, 1574)
Kuva 4: Thyestes tajuaa mitä söi, Atrée et Thyeste (François Robert Ingouf & Clément Pierre Marillier, 1784).
Kuva 5: The Sacrifice of Iphigenia (François Perrier, 1623–1633).
Kuva 6: Clytemnestra (John Collier, 1882).
Kuva 7: Orestes Slaying Clytemnestra (Bernardino Mei, 1655).
Kuva 8: Orestes Pursued by the Furies (William Bouguereau, 1862).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti