Tänään on aika höpötellä DC-universumista, sen rakastetuimmista sankareista, ikonisista pahiksista, parhaista leffoista ja sen sellaisesta. Pidemmittä puheitta –tämä postaus on ihan tarpeeksi ilman turhia alkulöpinöitä – aloitetaan!
1. Rakkain sankari
Clark Kent eli Superman on minulle ihan todella, todella tärkeä hahmo. Olen perso hahmoille, jotka ovat kokeneet kovia, mutta jaksavat silti olla optimistisia, toiveikkaita, lempeitä ja kilttejä. Superman on toivon symboli, vaikka hän on lähestulkoon ainut kaltaisensa, joutuu piilottelemaan identiteettiään ja kohtaa usein vihaa ja epäluuloja sen takia, että on ulkopuolinen ja "muukalainen" avaruudesta. Hän muistuttaa minua aina tästä Doctor Who -quotesta: "All that pain and misery and loneliness, and it just made it kind". Olen myös aina tykännyt siitä, että Clark ei ole pelkästään supersankari, vaan hänellä on myös normaali ammatti: hän on journalisti. Se, miten Clark tasapainottelee tavallisen toimittajan, Clark Kentin, ja ihmiskuntaa suojelevan, lasereita silmistään ampuvan Supermanin välillä onkin aina riemastuttavaa seurattavaa. Clarkin ja Lois Lanen romanssi on myös aivan ihana, kuten on myös hänen ystävyytensä Jimmy Olsenin ja serkkunsa Karan kanssa. Found Family -troopin suurena ystävänä rakastan luonnollisesti myös hänen ja hänen adoptiovanhempiensa Jonathan ja Martha Kentin perhedynamiikkaa.
2. Rakkain sankaritar
DC:n supersankarittarista suosikkini on ehdottomasti Barbara Gordon eli Batgirl ja/tai Oracle. Babs on aivan ihana hahmo – itsepintainen, nokkela, nerokas ja empaattinen – ja pidän siitä, miten hänen sankari-roolinsa kehittyy hänen tarinansa edetessä. Hän aloittaa uransa Batgirlinä, yhtenä monista Gothamia suojelevista lepakkoteemaisista sankareista, ja halvaannuttuaan Jokerin hyökkäyksen takia, hänestä muotoutuu jokaisen Gothamin supersankarin tuki ja turva, Oracle. Oraclena Babs pääsee hyödyntämään teknologisia kykyjään ja nerouttaan aivan uudenlaisella tavalla. Pidän Barbarassa myös hänen huumoristaan, hänen monimutkaista perhettään (hänen veljensä James Jr. on psykopaattinen rikollinen), monista hänen ihmissuhteistaan (shippaan häntä pikkuisen Dick Graysonille, ja rakastan sitä, kuinka ride-or-die hän ja Dinah Lance, Black Canary, ovat) ja siitä kuinka nörtti hän on.
3. Kolme pahista, joita rakastan
Harley Quinn on suosikkihahmoni kaikista DC:n hahmoista. Rakastan hänen leiskuvaa temperamenttiaan, hänen romanttista sieluaan ja sitä, kuinka hän voi olla, tarinasta ja näkökulmasta riippuen, joko pahis, sankari, antisankari tai ihan tavallinen nainen. Hän voi olla Harley Quinn, kaoottinen rikollinen, tai hän voi olla Harleen Quinzel, empaattinen psykiatri, joka haluaa auttaa jopa kaikista julmimpia rikollisia. Harley on minulle todella tärkeä hahmo myös queer-fanina: Harley on jo vuosia ollut avoimesti, häpeilemättömästi biseksuaali hahmo, ja hänen rakkaustarinansa toisen upean pahisnaisen, Poison Ivyn, kanssa onkin yksi DC:n parhaimpia romansseja.
Batmanin legendaarinen nemesis, Jokeri, on ehkä DC:n pahiksista klassisin ja rakastetuin. Hänestä kirjoitetaan kerta toisensa jälkeen uusia tarinoista, koska jokin hänen estottomassa hulluudessaan ja värikkäässä, räiskyvässä väkivaltaisuudessaan kiehtoo meitä. Minulle hän toimii parhaiten hahmona silloin, kun hän on sivuosassa – en ole rakastanut ainuttakaan tarinaa jossa hän olisi päähenkilö, koska jokin siinä mikä tekee Jokerista minusta kiehtovan katoaa hänen ollessaan se, jonka kanssa vietämme eniten aikaa. En osaa tarkalleen sanottaa mikä tuo jokin asia on. Jokerin pakkomielteinen suhde Batmaniin on erinomaista kamaa, ja vaikka vihaankin häntä kaikesta mitä hän teki Harleylle, on heidän toksinen romanssinsa kieltämättä ikoninen.
Nämä kolme pahista eivät tosiaan ole top 3 suosikkipahistani DC-universumissa ikinä, koska vaikka rakastankin King Sharkia, ei hän nyt ihan top kolmoseen yllä. En kuitenkaan usein löytä syitä kirjoittaa King Sharkista, joten tartuin nyt tilaisuuteen. King Shark (joskus nimeltään Nanaue) on jättimäinen puolijumala-hai, joka, yllätys yllätys, syö ja tappaa ihmisiä ja tunnetaan parhaiten Suicide Squad -rikollisryhmän jäsenenä. Aina hän ei kuitenkaan ole selkeästi vain pahis – esimerkiksi James Gunnin The Suicide Squad -leffassa hän on perin rakastettava, enemmän antisankari kuin pelkkä superpahis. Pidän hänestä siksi, koska hyvän kirjoittajan käsissä tästä vähäsanaisesta murhanhimoisesta haista tulee koskettava, rakastettava, mielenkiintoinen hahmo ja se on aikamoinen saavutus.
4. Kolme sarjakuvaa, joista tykkään
Ed Brubakerin Catwoman: Trail of the Catwoman oli erinomainen, noir-henkinen sarjis Selina Kylestä, joka, lavastettuaan kuolemansa, palaa Catwomanin rooliin mutta tekee sillä tällä kertaa jotain muutakin kuin vain rikoksia: hänestä alkaa muotoutua Gothamin vähäosaisimpien suojelija. Tarinassa kuvattiin hienosti Selinan sisäistä maailmaa, Gothamin synkimpiä katuja ja Batmanin ja Catwomanin monimutkaista suhdetta.
Dan Abnettin Mera Queen of Atlantis oli tunteikas katsaus Meran, väkivaltaa ihannoivan Xebelin prinsessan ja xebeliläisten arkkivihollisen, Atlantiksen, kuningattareksi valitun sankarittaren, tarinaan, henkiseen tilanteeseen ja näkemyksiin niin itsestään kuin kuningattaren roolista. Sarjiksessa pohditaan mielenkiintoisesti väkivallan kierteitä, todellisen johtajuuden luonnetta, ja velvollisuuden ja yksilöllisyyden välistä ristiriitaa.
Gail Simonen Batgirl-sarja oli riemuvoitto alusta loppuun. Pidin kovasti sarjan synkästä tunnelmasta ja siitä, miten se pureutui Barbara Gordonin heikkouksiin, pelkoihin, unelmiin ja tavoitteisiin. Barbaraa ei päästetä tässä sarjiksessa helpolla: hän joutuu kohtaamaan mielipuolisen, väkivaltaisen veljensä ja vaikka minkälaisia synkeitä, kieroutuneita pahiksia. Simonen käsissä Babs oli sekä cool badass sankari, että herkkä nuori nainen.
5. Rakas hahmo, joka ei ole supersankari tai -pahis
Lois Lane on suosikkini hahmoista, jotka ovat sankareita siitä huolimatta, että heillä ei ole supervoimia. Lois on minusta sankari yhtälailla kuin hänen legendaarinen heilansa, Superman, koska Lois, kuten Supermankin, jahtaa totuutta ja oikeutta, ja haluaa suojella viattomia. Lois taistelee kynällään, mikillään ja kamerallaan, journalistin aseilla. Rakastan Loisissa hänen päättäväisyyttään, pelottomuuttaan, horjumatonta moraaliaan ja sitä, kuinka hän on valmis syöksymään vaarallisiin tilanteisiin, vaikka tietää usein varsin hyvin, että hänen vastustajansa ovat häntä voimakkaampia, joko fyysisesti, supervoimiltaan tai vaikutusvallaltaan. Lois Lane on oiva esimerkki siitä, miten kuka tahansa, täysin normaalikin ihminen, voi olla sankarillinen ja tehdä maailmasta paremman paikan.
6. Paras rakkaustarina
Pohdin pitkään vastaanko häntä Cloisilla (Clark/Lois) vai Harlivylla (Harley/Ivy), mutta queer-sieluni voitti lopulta: julistan täten, että suosikkishippini DC-universumissa on Harleyn Quinnin ja Poison Ivyn, kahden ikonisen superpahiksen ja antisankarittaren, romanssi. Heidän suhteensa alkaa ystävyydestä, ja puhkeaa yleensä vasta sen jälkeen, kun Harley on todella päässyt yli Jokerista. Pidän siitä, että Ivy on Harleyn tukena hänen toipuessaan tästä väkivaltaisesta, manipuloivasta suhteesta ja on tälle sekä paras ystävä, että rakastettu. Heidän suhteensa on tarina uusista mahdollisuuksista ja onnen löytämisestä lukuisten vastoinkäymisten jälkeen. Harley on kokenut kovia, mutta niin on Ivykin, joka kuvataan usein kyynisenä, yksinäisenä, misantrooppisena naisena, joka välittää vain ja ainoastaan kasveista ja Harleysta.
7. Ihana ystävyyssuhde
Aina kun Mera ja Diana Prince ovat yhdessä, hymyilen. He ovat hauska duo, koska vaikka he ovat monin tavoin hyvin erilaisia – Mera on leiskuva ja hauskanpitoa rakastava, usein flirttaileva nainen, kun taas Diana on usein häntä vakavamielisempi ja rauhallisempi sankari – he kuitenkin pystyvät samaistumaan toisiinsa monessa asiassa. He ovat molemmat kuninkaallisia supersankareita, naisia, jotka kantavat harteillaan kokonaisten sivilisaatioiden taakkaa. Toivoisin kovasti, että joku kirjoittaisi heille oman sarjiksen, ihan vaikka vaan muutaman luvun mittaisen tarinan, koska ajatus näistä kahdesta ratkomassa mysteerejä, olemassa cooleja ja taistelemassa on kerrassaan upea.
8. Kiehtova perhedynamiikka
Batmanissa minua on aina kiehtonut se, miten "pojan" rooli määrittelee häntä. Hänen vanhempiensa väkivaltainen, järkyttävä murha on mukana ajamassa Bruce Waynea vigilantismiin ja on iso syy siihen, miksi hänelle on niin hankalaa luoda suhteita, luottaa ihmisiin ja antaa itsensä rakastaa. Hän yrittää parhaansa mukaan kunnioittaa Waynen nimeä ja tehdä sillä jotain hyvää. Bruce on myös "poika" Alfred Pennyworthille, Waynen perheen uskolliselle hovimestarille, joka on ollut Brucen tuki ja turva lapsesta saakka. Tämän "pojan" roolin painotuksen takia minusta onkin todella hauskaa nähdä Bruce Wayne isähahmona Robineille (Dick Grayson, Tim Drake, Jason Todd & Damian Wayne) – hän siirtyy pojan asemasta isän rooliin lakkaamatta kuitenkaan olemasta tuon pojan roolin määrittelemä. Hän ei aina ole hyvä isähahmo, mutta hän aina rakastaa Robinejaan ja haluaa suojella heitä – hän vain tekee sen välillä vähän heikosti.
9. Kolme ikimuistoista näyttelijävalintaa
Margot Robbie tekee erinomaista duunia Harley Quinnina, DC:n rakastetuimpana antisankarittarena, vaikkakaan kaikki elokuvat joissa hänen Harleynsa esiintyy eivät olleet hittejä (ensimmäinen Suicide Squad elokuva oli aikamoinen pettymys!). Hän tuo Harleyhyn juuri sellaista herkkyyttä, ylitsepursuavaa energiaa, koskettavaa inhimillisyyttä ja mielipuolista leikkisyyttä kuin Harleyn kaltaista hahmoa tulkitsevan näyttelijän kuuluukin.
Kun Christopher Reeve lenti leffateattereihin S-symboli rinnassaan vuoden 1978 elokuvassa Superman, hän ei vain tähdittänyt yhtä rakastetuimmista supersankarileffoista: hän puhalsi tähän vanhaan supersankariin uutta eloa ja teki roolityön, jota monet pitävät yhä parhaimpana versiona Supermanista koskaan leffa- tai TV-ruudulla. Reeve on erinomainen niin höpsönä Clarkina kuin karismaattisena Supermanina.
Puhuttaessa hahmoa ja näyttelijän uraa määrittelevistä roolitöistä, en voi olla mainitsematta Heath Ledgeriä Jokerina vuoden 2008 elokuvassa Yön ritari. Ledger oli loistava näyttelijä enkä muista koskaan nähneeni elokuvaa jossa hän ei olisi ollut hyvä, mutta hän on Jokerina aivan uskomaton. Hän on häiritsevä, pelottava, uhkaava ja kiehtovan kaaottinen, juuri sellainen kuin Rikollisuuden klovniprinssin kuuluukin olla.
10. Top 3 DC-elokuvaa
Birds of Prey (2020) – Se on hauska, jännittävä ja vangitsee erinomaisesti Harleyn persoonan. Juoni pomppii epäkronologisesti, Harley rikkoo neljännen seinän katsojan ja tarinan maailman välillä, ja leffan maailma on ihanan reikäpäinen, sarjakuvamaisen värikäs ja ylenpalttinen (voisiko maailma Harleyn silmin olla mitään muuta?). Kaikki näyttelijät tekevät erinomaista duunia ja ohjaajan feministinen ote on ilahduttava.
Superman (2025) – Gunnin uusi Superman hurmasi minut nopeasti: Clarkin tarvitsi vain liitää taivaalle, valmiina suojelemaan Metropoliksen väkeä, ja aloin kyynelehtiä. Kuten Birds of Preyssä, myös tässä leffassa syleillään häpeilemättä sarjakuville tyypillistä villiä meininkiä ja huumoria. Kaiken melskeen keskellä Clarkin hahmon lempeys, urheus ja itsepintainen kiltteys nousevat kuitenkin kauniisti etusijalle.
Wonder Woman (2017) – Vaikka olen viime vuosina alkanut hieman halveksua Gal Gadotia hänen poliittisten näkemystensä vuoksi, hänen tähdittämänsä Wonder Woman on minusta yhä erinomainen leffa. On ilo seurata Dianaa kun hän kohtaa, ensimmäistä kertaa, ihmiskunnan hyvät ja huonot puolet, ja se kuinka hän kaikesta huolimatta valitsee uskoa ihmisistä parasta, suojella heitä ja omistautua heidän varjelemiselleen on koskettavaa. Chris Pine tekee myös erinomaista työtä Steve Trevorina.
11. Paras TV-sarja
Vuonna 2023 alkanut animaatiosarja My Adventures with Superman, jossa seurataan Clark Kentiä, Jimmy Olsenia ja Lois Lanea, on minulle rakas monesta syystä. Ensinnäkin, se on vaan todella hyvä, hauska ja koskettava sarja, joka on tyylikkäästi animoitu ja täynnä rakastettavia hahmoja ja veikeitä juonenkäänteitä. Sarjassa tehdään myös oikeutta yhdelle DC:n ihanimmista pariskunnista, Clarkille ja Loisille. Sarja on minulle kuitenkin rakas myös hyvin henkilökohtaisesta syystä: aloitin katsomaan sitä ollessani ihan todella, todella sairas (keuhkokuume ja mykoplasma ovat varsinainen duo) ja se oli ainut asia joka piristi minua ja sai minut hymyilemään. Katsoin sarjan molemmat kaudet parissa päivässä maatessani sängyssä, kuumeisena ja väsyneenä. Clark, Lois ja Jimmy olivat oivaa seuraa sairastavalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti