Bones – lempihahmo, paras kausi, pelottavin sarjamurhaaja ja paljon muuta

Bones (2005–2017) on yksi suosikkisarjoistani ikinä. En usko, että olen katsonut mitään sarjaa yhtä paljon. Osaan monet jaksot ulkoa ja osaisin pitää sarjasta – sen hahmoista, teemoista, juonikuvioista ja suhteista – tunnin mittaisen powerpointin ilman mitään valmistautumista.

Halusin kirjoittaa Bonesista jotain, mutta en keksinyt mitä tai mistä näkökulmasta. Sarjassa on 12 tuotantokautta – en voi vain lähteä turisemaan omiani ilman suunnitelmaa, muuten tästä postauksesta tulisi kohtuuttoman pitkä. Siispä päätin luoda itselleni listan kysymyksiä – niiden kautta minun on helppo lähteä purkamaan tunteitani. Minun pitää joskus keksiä lisää kysymyksiä, koska en päässyt tässä postauksessa puhumaan lainkaan monista lempparijutuistani tai -hahmoistani.

1. Paras naishahmo?

Minun on aidosti hankala valita Brennanin, Camin ja Angelan välillä. He ovat kaikki upeita naisia ja heissä kaikissa on piirteitä joita rakastan ja arvostan. Mutta ehkä vastaan kuitenkin, että suosikkini on Temperance Brennan, itse Bones. Hän on kiehtovan monitahoinen hahmo ja hänen kehityksensä sarjan halki raivokkaan itsenäisestä, tunteitaan visusti piilottelevasta naisesta, joka ei luota ihmisiin tai maailmaan – pelkästään tieteeseen – rakastavaksi kumppaniksi, äidiksi ja naiseksi, jolla on ystäviä, joka osaa antaa anteeksi ja kunnioittaa, ainakin jossain määrin, muiden näkökulmia ja elämäntapoja, on loistavasti tehty. Hän on vannoutunut ateisti, mutta koska uskonto on tärkeää Boothille, hän koettaa ymmärtää tätä. Hän ei alkuun ymmärrä miten Booth voi ratkoa rikoksia intuition pohjalta, mutta hän oppii luottamaan Boothin kykyyn tehdä työnsä ns. mututuntumalla. Hän on yhtäaikaa herkän kompleksinen, haavoittunainen hahmo ja kivenkova badass. Brennanin kehitys on hidasta ja siten autenttiselta tuntuvaa – kirjoittajat eivät kiirehdi hänen kanssaan, luojan kiitos – ja vaikka hän kasvaa ja kehittyy, hän on silti alusta loppuun oma sosiaalisesti kankea, häkellyttävän nerokas, tappiin asti jääräpäinen, ylimielinen ja usein tahditon itsensä. Hän muuttuu, mutta hänestä ei tule eri ihmistä. Brennanilla on sarjassa monia mielenkiintoisia suhteita, ja jokainen niistä haastaa häntä omalla tavallaan. Angela esittelee hänelle erilaisen tavan elää ja opettaa hänelle ystävyydestä, Sweets pakottaa hänet myöntämään ettei ns. kova tiede ole kaikki kaikessa ja Maxin ilmaantuminen vaatii vaikeiden, haudattujen lapsuustraumojen läpikäymistä sekä opettaa Brennanille anteeksiannosta. Booth on tietenkin aivan oma juttunsa. Hän mullistaa Brennanin elämän läpikotaisin: hän on Brennanin työpari, paras ystävä, aviomies ja sielunkumppani (ei sillä, että Brennan uskoisi niihin...)

2. Paras mieshahmo?

Labran kuningas, Jack Hodgins! Hän on ollut aika lailla alusta asti suosikkini, koska hän on hulvaton, rasittava, meganörtti, nerokas, viekas, romanttinen, räjähdyshetkkä ja uskollinen. Hodgins kehittyy sarjan aikana hienosti, muuttuen jatkuvasti kiukkuisesta miehestä, joka pitää rakkautta yliarvostettuna maailman söpöimmäksi aviomieheksi, joka osaa ilmaista tunteitaan avoimesti niin ystävilleen kuin vaimolleen. Hodginsissa on kiinnostavaa myös se, että hän on alusta asti aina viimeiseen jaksoon saakka hahmo, joka näkee maailman hieman eri tavalla kuin muut. Hän on kriittinen maailmaa ja omaa maataan kohtaan, ja vaikka muut aina pilkkaavat hänen salaliittoteorioitaan, hänellä on usein hyviä pointteja esimerkiksi siitä, miten USA:n valtio on, kautta historian, piilotellut totuuksia kansalta. Hänessä on kiehtovaa myös se, miten hän pyrkii pitämään sukunsa ja varakkuutensa salassa ja olemaan kuin kuka tahansa muu labran työntekijä: hän ei halua olla muuta kuin Jack Hodgins, lima- ja ötökkämies, ja kun hän menettää kaikki rahansa, hän oppii elämään sen kanssa. Limasta ja ötököistä puheen ollen, Hodgins tuo sarjaan myös lukemattomia hulvattomia hetkiä. Hänen kokeensa – ensin Zackin ja myöhemmin muiden harjoittelijoiden kanssa – ja hänen omat toilailunsa (esimerkiksi tuo ikimuistoinen kerta, kun hän kasvatti ötökän niskassaan ja pyysi Wendelliä toimimaan kätilönä sen syntyessä) ovat ikonisia. Arvostin Hodginsissa myös sitä, että kun hän halvaantui, hän ei kokenut ihmeellistä parantumista (epämiellyttävän yleinen trooppi) vaan oppi elämään yhtä iloisesti ja optimistisesti kuin ennenkin. Halvaantuminen lähes rikkoi hänen liittonsa ja toi hänelle paljon tuskaa, mutta se ei ollut maailmanloppu. Kuten aina aiemminkin, Hodgins sopeutui.

3. Paras harjoittelija?

Pitkän harkinnan jälkeen olen päättänyt, että Daisy Wick on suosikkini. Hänen kasvutarinansa on loistava. Alussa Daisy on raivostuttava riesa, joka ei koskaan vaikene, mutta lopulta hänestä tulee merkittävä osa labraperhettä ja kaikkien läheinen ystävä. Herkistyn aina, kun katson jakson, jossa Daisy synnyttää ja kaikki hänen ystävänsä ovat hänen tukenaan. Boothista ja Brennanista tulee hänen poikansa kummeja, Hodgins – joka alkuun vihasi häntä varmaan eniten – puolustaa häntä Oliverin kiusatessa häntä ja kaikki ovat hänen tukenaan, kun hän menettää elämänsä rakkauden. Tykkäsin siitä, miten Daisy säilyttää oman pirteän, itsevarman ja innokkkaan luonteensa, vaikka hän kasvaakin myös paljon ja lakkaa olemasta ihan niin paljon. Hänen ei tarvitse muuttua ytimeltään ollakseen rakastettava. Kiinnostavaa hänessä oli myös se, miten hän onnistui olemaan, yhtä aikaa, sekä realistinen tiedenainen että pehmeä romantikko. Hän yrittää parhaansa olla kuin idolinsa Brennan, mutta toisin kuin Brennan, hän uskaltaa olla myös herkkä, rakastava ja avoin. Daisy ja Sweets olivat myös hauska sivupari, ja tykkäsin siitä, ettei heidän tarinansa koskaan edennyt selkeästi, vaan he erosivat pariinkiin otteeseen, olivat friends-with-benefits, saivat lapsen, olivat salasuhteessa ja vaikka mitä muuta. He olivat perin söpöjä.

4. Paras vieraileva tähti?

Bonesissa on monia loistavia sivuhahmoja, mutta suosikkini heistä on ehkä FBI:ssa työskentelevä syyttäjä Caroline Julian. Caroline on nasevan sarkastinen, teräväpäinen, topakka, jäätävän hapan ja kerrassaan uhkaava kaikessa itsevarmuudessaan ja päättäväisyydessään. Hän on kuitenkin myös aivan hulvaton tapaus, ja syvällä sisimmissään hänessä on pehmeyttä. Caroline on esimerkiksi hyvin lojaali ystävä – hän auttaa tiimiä jatkuvasti, mutta usein vastentahtoista teeskennellen tai asiaa mainostamatta, jotta ei joutuisi kestämään imelyyksiä kuten haleja tai kiitoksia – ja hänellä on vahva käsitys oikeasta ja väärästä. Hän työskentelee valtionsa ja järjestönsä puolesta, mutta hän ei ole sääntöjen venyttämisen yläpuolella, jos tilanne kutsuu siihen. Carolinessa hurmaavaa on myös hänen pettämätön tyylitajunsa: hän rokkaa upeita ja värikkäitä jakkuja, näyttäviä kaulakoruja ja muhkeita punaisia kiharoita tai laineita. Hieno leidi.

5. Paras shippi?

Brennanin ja Boothin suhde on yksi TV-historian parhaiten kirjoitetuista slow burn -suhteista ja he ovat sarjan sydän ja sielu, mutta silti minun on pakko sanoa, että suosikkiparini on Hodgela eli Angela ja Hodgins. Rakastan miten ykköskauden edetessä katsoja huomaa pikkuhiljaa Hodginsin tunteiden muuttuvan, ja sitten kakkoskaudella suhde lähteekin loistavasti lentoon, vaikkakin aluksi hieman oikutellen. Hodgela ei ole mikään simppeli sivusuhde, vaan heidän suhteessaan on monia käänteitä. Angela on vastahakoinen horjuttamaan labran dynamiikkaa romanssilla. He yrittävät mennä naimisiin, mutta saavat tietää Angelan olevankin jo naimisissa. Heidän eronsa neloskaudella on musertava, mutta se tuntui autenttiselta juonenkäänteeltä, koska he eivät ehkä olleet siinä vaiheessa vielä valmiita avioliittoon. Nelos- ja vitoskauden mutual pining on erinomaista, heidän ex tempore häänsä putkassa täydelliset ja kutoskaudella Angelan odottaessa heidän esikoistaan he ovat aivan suunnattoman suloisia. Ilon ja rakkauden hetkien ohella heitä myös koetellaan: kun Hodgins halvaantuu ja vajoaa pahaan masennukseen heidän liittonsa lähes särkyy, he menettävät kaikki varansa ja joutuvat rakentamaan elämänsä uudelleen, he käyvät hankalia keskusteluja lapsien hankkimisesta ja niin edespäin. Vaikka he ovat sarjan ns. B-pari, heille annetaan haasteita ja heitä kehitetään duona. Kuten Brennanin ja Boothinkin kanssa, olen iloinen, että sain nähdä heidän käyvän läpi niin monta erilaista vaihetta suhteessaan. 

6. Paras platoninen suhde?

En voi valita sarjan kahden bestisduon väliltä, joten en aio valita, vaan höpötän molemmista hetken. 

Angela ja Brennan ovat hauska duo, koska he ovat niin erilaisia – luonteiltaan, tyyleiltään, unelmiltaan ja usein mielipiteiltään – mutta tulevat silti niin hyvin toimeen. Angela ymmärtää Brennania paremmin kuin kukaan (ainakin ennen Boothia) ja näkee tämän kovan kuoren lävitse siinä missä muut saattaisivat vain pitää Brennania töykeänä ja tunnekylmänä. Brennan puolestaan ihailee Angelan vapautta, elämäniloa ja "isoa elämää", ja luottaa tämän neuvoihin niin seurustelujutuissa kuin työasioissa. Yksi kerttaisimpia hetkiä on sarjan viimeisillä kausilla, kun he surevat sitä, että eivät ehdi viettää enää yhtä paljon aikaa yhdessä kuin ennen. Angela sanoo, ettei se ole ihme: "Well, now we have husbands and kids." Brennan vastaa tähän, totisesti, saaden Angelan hymyilemään leveästi: "But that doesn't make our relationship any less important." Boothin ja Brennanin romanssi on ehkä sarjan ydin, mutta Bones ei olisi mitään ilman ystävyyttä. Angela ja Brennan ovat omanlaisensa rakkaustarina.

Boothin ja Sweetsin ystävyys ja työkumppanuus ei ala mitenkään ruusuisesti. Sweetsin innokkuus, nenäkkyys ja kyky lukea ihmisiä, Boothia mukaan lukien, ärsyttää Boothia, mutta ajan kanssa hän oppii arvostamaan tämän työpanosta, vaikka ei sanokkaan sitä usein ääneen. Heidän välilleen kehittyy hauskan jätkämäinen, mutta silti todella läheinen ja luottavainen veljessuhde. Kuten Booth sanoo, Sweets on "– my little brother I never wanted but who I'm glad I have". Heidän jatkuva naljailunsa, piikittelynsä ja kiusoittelunsa on hulvatonta, ja he kokevat vaikka mitä: Sweets majailee Brennanin ja Boothin luona erottuaan Daisysta, hän on Boothin henkisenä tukena tämän mennessä ostamaan Brennanille lahjaksi alusvaatteita ja Sweets saa Brennanin ohella Boothin jälleen luottamaan kentällä henkensä toisten käsiin. Kaikkein haikeinta heidän suhteessaan on se, että Sweetsin kuoltua käy ilmi, että hän halusi nimetä poikansa Seeleyksi, Boothin mukaan (I cry). En kestä, että Sweets ei saanut olla isä pojalleen ja ettei Booth saanut olla tämän tukena isyyden myrskyissä. Se olisi ollut kaunista.

7. Paras perhesuhde?

Brennanin perhetausta on varsin hankala ja jättänyt häneen syviä haavoja. Kun Max Keenan, hänen isänsä, palaa kuvioihin, Brennanin elämän tasapaino järkkyy ja hän joutuu kasvotusten lapsuustraumojensa kanssa. Hänen täytyy hyväksyä se, että että hänen isänsä on sekä murhaaja että rakastava isä. Brennanin vanhemmat lähtivät suojellakseen lapsiaan, mutta hylätyksi tuleminen särki Brennanin että sydämen ja altisti hänet karuille, traumaattisille kokemuksille sijaiskodeissa. Maxin ja Brennanin suhde kehittyy kauniisti epäluuloisesta, vastentahtoisesta rakkaudesta hellään isä-tytär -suhteeseen. Heillä on aina omat ongelmansa: kun Max unohtaa, hoitaessaan Christine-vauvaa, vastata puhelimeen, Brennan alkaa heti pelätä, että tämä lähti ja jätti Christinen jonnekin – lapsuuden haavat parantuvat hyvin, hyvin hitaasti. Ajan kanssa Brennan kuitenkin oppii luottamaan Maxin rakkauteen ja hänestä tulee toivottu vieras B&B-taloudessa ja hellä ukki. Hän pysyy tyttärensä rinnalla ja suojelee tätä ja tämän perhettä loppuun asti. Muistan itkeneeni kun Max viimeisellä kaudella antaa henkensä suojellakseen Christineä ja Hankia. Jos Maxin täytyi kuolla, oli tämä hyvä loppu hänelle.

8. Paras sarjamurhaaja?

Bonesissa on ollut todella monta kiehtovaa ja pelottavaa sarjamurhaajaa, joita on jahdattu useammassa jaksossa, joskus halki useamman kauden. Ehkä karmaisevin heistä kaikista oli kaudella 7 esitelty hakkerinero Christopher Pelant. Hänen alkuperäinen tavoitteensa tuntui olevan FBI:n sisäisen korruption paljastaminen, mutta kohdattuaan Brennanin, hän obsessoitui tästä ja alkoi tavoitella lähinnä tämän huomiota. Hänen rikoksensa olivat kaikki kaameita ja ällöttävän näyttäviä. Hän kirjoitti koodia luuhun, ripusti nyljetyn ruumiin Hodginsin ja Angelan sängyn yläpuolelle, lavasti Brennanin murhasta ja pakotti tämän pakosalle, pakottaa Hodginsin valitsemaan oman ja firmansa rahojen ja viattomien koululaisten hengen välillä, ja jättää kallon ja uudelleen järjestelemänsä selkärangan museoon näytille. Pelottavinta hänessä oli kuitenkin se, miten hän osaa murtautua muka suojattuihin tietokantoihin ja ottaa teknologian haltuunsa – hän on vaarallinen uhka nykyajan teknologiantäyteisessä maailmassa. Andrew Leeds on huikean hirvittävä roolissaan.

9. Paras kausi?

Hmm, sanoisin että vitonen. Kaudella on monia sarjan parhaimpia jaksoja – The Beautiful Day in the Neighborhood, The Proof in the Pudding, The Bones on the Blue Line, The Parts in the Sum of the Whole,  The Death of the Queen Bee, The Witch in the Wardrobe ja The Boy with the Answer – ja kauden isot juonikuviot ovat mielestäni todella hyviä. Booth tajuaa vihdoin olevansa rakastunut Brennaniin ja kertoessaan tälle siirtää heidän suhteensa uudelle, huterammalle tasolle, Hodgins ja Angela kaipaavat toisiaan (vaikka Angela seurusteleekin Wendellin kanssa, Hodginsin kauhuksi) ja päätyvät lopulta naimisiin ihanissa sellihäissään ja sarjan toiseksi viimeisessä jaksossa koittaa vihdoin Haudankaivajan oikeudenkäynti. Lempikauden valitseminen ei ollut helppoa – aivan vitosen perässä tulevat mm. 2, 4 ja 8 – mutta vitosta olen varmaan katsonut kaikkein eniten.

10. Paras jakso?

Tämä on kerta kaikkiaan julma kysymys. Päädyin lopulta, pitkän ja intensiivisen harkinnan jälkeen, kahteen jaksoon. Nämä jaksot ovat, elleivät kaksi suosikkiani, niin ainakin top 5 jaksoissa. 

Kakkoskauden Aliens in a Spaceship on karmaiseva ja stressaava jakso. Haudankaivaja hautaa Hodgins ja Brennanin autossa maan alle ja tiimi taistelee aikaa vastaan pelastaakseen heidät. Tämä jakso on täydellinen rikossarjan jakso: murhaaja on aidosti pelottava, hahmoja koetellaan, katsoja hikoilee kauhunsekaisin tuntein seuratessaan kuinka tiimi yrittää ratkaista mysteerin ja hahmojen väliset suhteet kehittyvät. Hodgins tunnustaa Brennanille rakastavansa Angelaa ja paljastaa tälle vihdoin totuuden siitä kuka on – yksi Jeffersonianin isoista rahoittajista. Brennanin ja Hodginsin ystävyys ei ollut saanut tätä jaksoa ennen yhtä intensiivistä katsausta ja tässä jaksossa, heidän yhdistäessään voimansa ja tietonsa selvitäkseen ja halaavat toisiaan hetkenä, jotka saattaa olla heidän viimeisensä, katsoja pääsee näkemään kuinka paljon he välittävät toisistaan. Hetki, jossa tiimi löytää Brennanin ja Hodginsin, ja Angela suutelee Hodginsia, Zack nauraa huojentuneena ja Booth vetää Brennanin turvaan, hymyilyttää minua aina. 

The Parts in the Sum of the Whole on sarjan sadas jakso ja mielestäni yksi sarjan ehdottomista huippuhetkistä. Jaksossa Booth ja Brennan paljastavat Sweetsille vihdoin ja viimein miten heidän ensimmäinen tapauksensa eteni ja mitä heidän välillään tapahtui. Sweets, joka on juuri saanut Brennanin ja Boothin avulla työpaikkasuhteita käsittelevän kirjansa loppuun, tajuaa kauhukseen, että hänen analyysinsa on täysin perätöntä. Jaksossa paljastetaan vihdoin miksi Booth ja Brennan ovat sarjan alussa niin vastentahtoisia työskentelemään yhdessä ja duon lähdettyä Sweetsin luota, saamme vihdoin ensimmäisen rakkaudentunnustuksen. Boothin epätoivoinen puhe Brennanille särkee minut joka kerta, ja Brennanin itkuinen perääntyminen ja kyvyttömyys tarttua tilaisuuteen on yksi Emily Deschanelin huippuhetkistä sarjassa. The Parts in the Sum of the Wholessa on kaikkea: huumoria, jännitystä, hyvä tapauskertomus ja yltäkyllin tunnetta.

11. Kolme ikimuistoista (hyvässä tai pahassa) hetkeä

En halunnut rääkätä itseäni ja pakottaa itseäni valitsemaan top 3 parasta kohtausta, koska se olisi ollut mahdotonta. Bonesissa on 12 tuotantokautta ja aika monta loistavaa kohtausta! Tässä on sen sijaan kolme kohtausta, jotka ovat huikeita ja ikimuistoisia, mutta niitä ei ole asetettu mihinkään paremmuusjärjestykseen enkä sano, että ne olisivat kaikista kohtauksista parhaat. 

Brennanin ja Boothin häät. Fanit olivat saaneet odottaa tätä hetkeä kauan ja se oli kaiken odotuksen arvoinen. Brennan oli niin kaunis hääpuvussaan ja oli kerrassaan suloista, että Parker oli isänsä bestman. Cyndi Lauperin – Avalonin – laulama At Last oli loistava biisi tälle parille ja Maxin herkistely tyttärensä rinnalla sai minutkin herkistymään. Oli myös hauskaa, että moni harjoittelija pääsi osallistumaan tapahtumaan – ovathan he Brennanin työlapsia ja osa labraperhettä. Parasta häissä oli kuitenkin Brennanin ja Boothin valat. Erityisesti Boothin puhe sai minut nyyhkimään: "You know we have been chasing each other for a long time. Chasing each other through wars and serial killers and ghosts and snakes. You know, chasing you has been the smartest thing that I have ever done in my life. And being chased by you has been my greatest joy. But now, we, uh, we don't have to chase each other anymore because we caught each other." Täydellistä. Peak-romantiikkaa.

Yksi sarjan musertavimmista hetkistä on Lance Sweetsin kuolema kymppikauden alussa. Tiesin, että hän tulisi kuolemaan (valitettavasti en onnistunut välttämään spoilereita), mutta silti kun se tapahtui, olin ytimiäni myöten järkyttynyt. Sweets oli yksi sarjan parhaista hahmoista, ainainen optimismin lähde ja yksi uskollisimmista ystävistä ikinä televisiossa. Hänen isoveli-pikkuveli -dynamiikkansa Boothin kanssa, hänen nörtteilynsä Hodginsin kanssa ja se, miten kaikki tiimin jäsenet poikkesivat aina hänen puheillaan tarvitessaan apua... Kaikki tämä oli niin ihanaa. Hän oli niin ihana. Sweetsin viimeiset sanat Brennanille ja Boothille, jotka ovat hänen rinnallaan hänen kuollessaan – "The world is a lot better than you think it is." – olivat riipaisevan täydelliset hänen hahmolleen. Vaikka hän oli kokenut kovia, Sweets uskoi ihmisiin ja maailmaan, ja jakso toisensa jälkeen yritti muistuttaa Brennania ja Boothia siitä, että maailmassa on paljon hyvää. Hänen hautajaisensa olivat myös juuri oikeanlaiset: hänen ystävänsä lauloivat hänen lempilauluaan (Lime in the Coconut) heittäessään hänen tuhkansa tuuleen ja lohduttivat toisiaan. Brennan piti kauniin puheen, jossa hän puhui Sweetsiltä oppimistaan asioista, kuten rakkauden merkityksestä ja ystävyydestä.

Nyt palataan taas iloisempiin juttuihin. Hodginsin ja Angelan ensitreffit kakkoskaudella (The Girl with the Curl) ovat ehkä parhaat ekat treffit missään TV-sarjassa ikinä. Hodgins uskaltautuu vihdoin pyytämään Angelaa ulos ja sanottuaan ensin ei, Angela päättää kuitenkin lähteä, toivoen, että treffit ovat surkeat, jotta he voivat hyvillä mielin palata ystävyyteen ja olla horjuttamatta labran tasapainoa. Angela haastaa Hodginsin keksimään jotain kiinnostavaa ja Hodgins, joka aiemmin kuuli Angelan muistelevan kaihoisasti lapsuuden keinuhetkiä, vie hänet keinumaan illalla tyhjään puistoon. He kikattelevat ja nauravat keinuessaan, antavat toisilleen vauhtia ja juttelevat. Katsoja näkee heti, että vaikka Angela oli alkuun vastahakoinen menemään ulos, he tulevat todella hyvin toimeen ja sopivat toisilleen. Treffeillä he myös suutelevat ensimmäistä kertaa ja isona Hodgela-shipperinä tämä kohtaus on tietenkin minulle hyvin tärkeä ja rakas. Such a good first kiss! Jakso päättyy haikeasti – Angela ei ole vielä valmis ja hän säikähti treffien täydellisyyttä – mutta ei se mitään. Pidän kakkoskauden pining-osiosta.