Tänään tarjolla olisi höpöttelyä George R. R. Martinin kirjasarjan Tulen ja jään laulun mieshahmoista. Tämän listan tekeminen ei ollut mitenkään hirveän helppoa top kolmosen jälkeen, ja ulkopuolelle jäikin monia suuresti rakastamiani hahmoja. Ken tietää, ehkä teen joskus jatko-osan tälle postaukselle, jotta pääsen höpisemään muista hahmoista.
Huom! Sisältää spoilereita Tulen ja jään laulu -kirjoista.
1. Jaime Lannister
Jaime Lannisterista tuli suosikkini kun pääsin kolmoskirjaan (ja TV-adaptaatiossa kolmannelle kaudelle), mikä lienee aika ymmärrettävää, koska kolmoskirjassa lukija pääsee vihdoin sukeltamaan Jaimen näkökulmaan ja todella tutustumaan häneen. Tätä ennen hän oli lähinnä pahis Starkeille ja isoveli Tyrionille, ja se insestinen blondi, joka hässii kaksostaan ja tipauttaa lapsen tornista tämän vuoksi. Not a good look, myönnän. Monet kirjat tai sarjan minun jälkeen aloittaneet kaverini olivat perin järkyttyneitä kun selitin Jaimen olevan suosikkini. He kyseenalaistivat moraalini, sieluni ja älyni. Mutta lopulta, kun he pääsivät kolmoskirjaan tai -kauteen, he alkoivat ymmärtää minua.
Jaime on niin herkullisen ristiriitainen ja monimutkainen. Hän ei ole hyvä ihminen, mutta hän ei halua olla paha. Hän ei kadu kaikkia kauheita tekojaan, mutta jotkut niistä kalvavat häntä. Hän halusi olla täydellinen ritari, mutta hänet tunnetaan lähinnä valapattona. Hän on romantikko ja lähes tappiin asti uskollinen, mutta hänen rakkaussuhteensa Cerseihin on kieroutunut niin monella eri tavalla (joo, he ovat sisaruksia, mutta Cersei myös manipuloi häntä jatkuvasti). Hän on ehkä Westerosin kunnianhimoisimman perheen vesa, mutta pakenee kaikkia tilaisuuksia hallita tai johtaa. Hän on miekkamestari, jolta viedään miekkakäsi. Hän on kaunis ja kamala ja säihkyvä, mutta rakastuu kaikkien parjaamaan, rumaan Brienneen, joka on häntä niin paljon parempi ihminen. Brienne ärsyttää häntä, mutta myös inspiroi häntä yrittämään olla parempi mies. Kaiken tämän lisäksi Jaime on myös todella nokkela ja hauska, aina valmis laukomaan nasevia kommentteja.
Jaime ja Brienne on isoin shippini tästä sarjasta. He ovat minulle kaikki kaikessa, yksi parhaiten kirjoitetuista rakkaustarinoista kirjallisuudessa koskaan. George R. R. Martin on sanonut luoneensa heidän dynamiikkansa kaunotar ja hirviö -idean pohjalta, ja hän onnistuikin luomaan yhden kiinnostavimmista versioista tästä troopista. Jaime on ulkoisesti kaunotar, mutta hänellä on hirviömäisempi sydän: hän on tehnyt kamalia asioita. Briennellä puolestaan on kaunottaren jalo ja lempeä sydän, mutta "hirviön" kasvot. Ahh, he ovat niin täydellisiä.
Kuva on Michael Komarckin versio Jaimesta (A Game of Thrones Collectible Card Game).
2. Jon Snow
Tiesin, että Jon Snow tulisi olemaan yksi suosikeistani jo ennen kuin olin lukenut kirjoja tai edes katsonut sarjaa. Minulla oli jonkinlainen käsitys hänen roolistaan – että hän oli perheen äpäräpoika, joka etsii paikkaansa maailmassa ja yrittää olla mahdollisimman kunniallinen kunniattomassa maailmassa – ja se riitti minulle (myös se, että tiesin Kit Haringtonin esittävän häntä auttoi asiaa, onhan Kit Harington varsin söötti: en ole immuuni tummakiharaisten poikien viehätysvoimalle). Adoptoin hänet välittömästi. Jon oli hyvin pitkään ykkössuosikkini, mutta vaikka Jaime on nyt vienyt hänen paikkansa, hän on silti kultainen poikaseni.
Jonin hahmo tarjoaa lukijalle niin monia mielenkiintoisia näkökulmia Westerosiin ja sen kulttuuriin. Hänen kauttaan lukija pääsee tutustumaan maailmaan äpärän silmin ja hän on pitkään ainoa näkökulmahahmo, jonka kautta pääsemme kokemaan Muurin sekä pohjoisen muurin takana. Jon on hauska kombo liian aikaisin aikuistunutta nuorukaista ja mustavalkoisen naiivia poikaa, joka on välillä hyvinkin lapsellinen. Hän haluaa olla kunniallinen, urhea ja vakaa kuin Eddard Stark, mutta mitä pidemmälle sarjassa edetään, sitä harmaammaksi hänen maailmankuvansa muuttuu. Pidän hahmoista, jotka tasapainottelevat eri kulttuurien tai kansojen välillä, ja Jonia vedetäänkin monelle taholle: hän on Yövartion mies, hän välittää villeistä ja hän on myös Stark. Jon muuttuu myöhemmissä kirjoissa näennäisesti kylmemmäksi ja etäisemmäksi, koska hän uskoo sen olevan ainut tapa johtaa, mikä on omanlaisensa tragedia, ja hän menettää lähes kaikki itselleen tärkeät ihmiset. Jon on varsin surullinen tapaus, mutta se ei haittaa, koska pidän surullisista asioista.
Jonilla on monia kiintoisia suhteita. Hänen ja Robbin läheinen veljeys – huolimatta siitä, että heillä on vain muutama yhteinen kohtaus – on minulle hyvin rakas, samoin kuin Jonin rakkaus siskoaan Aryaa kohtaan. Se, miten Jon yrittää parhaansa olla kuten isänsä Ned ja se, miten hän halveksuu Theon Greyjoyta mutta silti samaistuu häneen jollain taholla, on loistokasta luettavaa. Ja söpöjen kaverusten fanina, pidän luonnollisesti paljon Jonista ja Samwellista. En edes liiottele paljoa kun sanon, että kuitenkin suosikki duoni ovat Jon ja hänen hurjasutensa Aave. Aave on paras poika<3
Kuva on Cristi Balanescun versio Jonista ja Aaveesta (A Game of Thrones Collectible Card Game).
3. Loras Tyrell
Loras Tyrell, Kukkaisritari, ihana bitchy pretty boy warrior. Tyrellien perhe on minulle hyvin rakas, mutta Loras on minulle heistä kaikista tärkein. Hän on vain pieni sivuhahmo, mutta siitä huolimatta aivan loistavasti kirjoitettu hahmo. Hänessä yhdistyy feminiinen kuvasto (kukkaset, kiharat jne.) ja ritarille perinteinen maskuliinisuus, ja hän haluaa sekä erottua joukosta että omistaa elämänsä palvellakseen rakkaitaan. Hänessä on myös eräänlaista kreikkalaista traagisuutta, josta hieman enemmän kohta. Loras on myös nokkela sanailija ja arvostan sitä, miten hapan hän osaa halutessaan olla. Hänen ja Jaimen kohtaukset ovat erityisen hulvattomia, koska Jaime yhtäaikaa näkee itsensä Lorasissa sekä kiukustuu Lorasin naljaillessa hänelle.
Olen traagisten romanssien ja hahmojen ystävä, joten luonnollisesti kaikki se tuska, jota Loras kokee (vaikka lukija ei sen syvimpiä syvyyksiä pääse edes sivuilla todistamaan) iskee minuun kuin leka. Hänessä on viehättävää achillesmaisuutta (Achilles-sankari kreikan mytologiasta): hän on suunnattoman kaunis nuori soturi, parempi kuin monet häntä vanhemmat ja kokeneemmat, ja hän rakastaa kumppaniaan koko sydämellään. Kun Loras menettää kuninkaansa Renlyn, hänen sanotaan seonneen ja tappaneen silmittömästi muita Renlyn kaartin miehiä. Kun Achilles menetti Patrocluksen, hänen surunsa oli verenhimoista ja epätoivoista. Loras kantaa taistelussa Renlyn haarniskaa, kuten Patroclus kantoi Achilleksen. Loras jatkaa elämäänsä – hän on siskonsa rinnalla Kuninkaansatamassa ja liittyy jopa kuningas Tommenin kaartiin – mutta hän vannoo olevansa ikuisesti Renlylle uskollinen. Hän jopa hautasi kuninkaansa omin käsin, yksin, paikkaan, jonka vain he tiesivät. Tragedialover minussa hihkuu ja itkee.
Olen ikuisesti katkera Game of Thrones -sarjan kirjoittajille siitä, miten he teurastivat Lorasin hahmon. Ensimmäiset pari kautta Loras oli ihan ookoo, mutta sen jälkeen hänestä tehtiin hömelö homoseksuaali, jonka ainut luonteenpiirre on se, että hän on homo. Hän unohti Renlyn kuoleman, möläytteli perheensä salaisuuksia (kirja-Loras ei ole poliitikko, mutta hän ei ole typerä – hän on perheelleen olennainen toimija, eikä hän koskaan pettäisi Tyrellien luottamusta näin!), hänet pidätettiin (ja miksi? No tietysti siksi, että hän on homo!) ja sitten hän kuoli. Mitä hittoa?!
Kuva on Michael Komarckin versio Lorasista (A Game of Thrones Collectible Card Game).
4. Oberyn Martell
Oberyn Martell on ehdottomasti tämän listan coolein jätkä. Hän on hulvaton, nokkela ja hänessä on myös viehättävää vaarallisuutta: hän tekee mitä haluaa, hänellä on petollisen ja verenhimoisen miehen maine, ja hän on aina valmis taisteluun. Hän on matkustanut ympäri maailmaa, eikä ole vain jumittunut perheensä alueelle Westerosissa, eikä hän halua hallita: hän haluaa elää omaa elämäänsä, auttaa perhettään ja nautiskella. Jaimessa, Lorasissa, Robbissa ja Oberynissa kaikissa minua viehättää se, etteivät he halua kruunua. Pidän Tulen ja jään laulussa enemmän poliittisesti kunnianhimoisista naisista kuin miehistä.
Oberynin suhde perheeseensä on yksi hänen ihanimmista piirteistään. Hän ei ole välttämättä kovinkaan miellyttävä tai pehmoinen mies, mutta hän rakastaa perhettään hurjasti: hän on kasvattanut tyttäristään sotureita (on myös parasta, että Oberynilla on lukuisia tyttäriä eikä hän näe tätä mitenkään pahana asiana tai kaipaile poikia), hän rakastaa epävirallista puolisoaan Ellariaa (eikä hän välitä tämän äpärätaustasta) ja hänen veljensä Doran luottaa häneen täysin rinnoin vaikka veljekset ovat hyvin erilaiset luonteeltaan. Kun Oberyn ilmaantuu mukaan tarinaan, hänen tavoitteensa on kostaa siskonsa Elian julma kohtelu Lannisterien soturin, Vuoren, käsissä. Oberyn on harvinainen mies tässä maailmassa: hän taistelee avoimesti raiskauskulttuuria vastaan ja haluaa kostaa sisarensa pahoinpitelyn ja murhan koska ne olivat loukkaus Eliaa kohtaan – väkivaltaa tämän henkilökohtaista vapautta vastaan – eikä siksi, että Elian raiskaus olisi "tahrannut" Martellien perheen maineen ja kunnian.
Oberyn on kirjoissa vähemmän eksplisiittisen biseksuaali kuin TV-adaptaatiossa, mutta siitä huolimatta hän on minulle varsinainen bisexual icon. Tykkään hänen häpeilemättömyydestään ja siitä, että hän on kenen kanssa lystää, mutta on silti rakastava kumppani Ellarialle. Kun Oberyn kuolee, Ellaria on murtunut. Hän miettii kuka hänelle nyt kirjoittaa lauluja, jakaa hänen vuoteensa vanhuuden päivinä, pitää hänestä huolta kun hän on sairaana ja saa hänet nauramaan. Hänessä yhdistyy verenhimoinen soturi ja palvova isä/puoliso/veli mitä loistavimmalla tavalla.
Kuva on Magali Villeneuven versio Oberynista (A Game of Thrones Collectible Card Game).
5. Robb Stark
Voi, Robb Stark, tuo pikkuruinen pampula. Hän on säälittävä ja herttainen, cool sekä nolo. Hän on taitava taistelija ja sotapäällikkö, lähes myyttiseen asemaan nouseva Pohjoisen susikuningas, urhea ja itsepintainen. Samaan aikaan hän on kuitenkin myös pelkkä nuori mies, joka kaipaa äitinsä ohjausta, tekee valintansa tunnepohjalta eikä aina tiedä laisinkaan mitä hänen pitäisi tehdä. Robbissa on myös ihanaa jääräpäisyyttä ja tunteikkuutta – piirteitä, jotka hän jakaa äitinsä kanssa (Catelyn ja Robb ovat ihana duo). Lähes aina kun hän esiintyy, minun tekee aina mieli vain halata häntä ja suojella häntä julmalta maailmalta.
Robbissa erityisen mainiota on se, miten hän vaikuttaa alkujaan olevan fantasialle perinteinen nuori mies, josta tulee hyvä ja arvostettu kuningas ja soturi. Hänessä on kaikki jalon fantasiasankarin ainekset, mutta Tulen ja jään laulun maailmassa hyväsydämiset fantasiasankarit eivät pärjää. Robbin kuolema on yksi sarjan karmaisevimpia kohtauksia, koska hänen rinnallaan surmataan hänen äitinsä ja sotilaansa, sekä Pohjoisen toivo vapaudesta. Hän on kaiken kaikkiaan surullinen hahmo, eikä vaan sen takia miten hänen tarunsa päättyy: hän on nuorukainen joka joutuu kantamaan harteillaan valtakuntaansa, teinipoika joka saa taakakseen kruunun mitä ei koskaan pyytänyt, veli joka ei onnistu pelastamaan sisaruksiaan ja poika, joka on aivan liian hyvä ja jalo maailmaan jossa elää.
Vaikka Robb ei ole näkökulmahahmo, lukija oppii tuntemaan hänet hyvin, koska hän ei ole hahmo, joka peittelee tunteitaan, ja koska sarjassa on monta näkökulmahahmoa, joiden seurassa hän voi olla rehellisesti oma itsensä (esim. hänen äitinsä Catelyn, ystävänsä Theonin ja hänen velipuolensa Jon). Robb ei loppujen lopuksi esiinny kirjoissa kovinkaan paljoa, ainakaan verrattuna joihinkin hahmoihin, mutta hän onnistuu silti olemaan osana joitain kirjojen kiinnostavimpia suhteita – esimerkiksi hänen ystävyytensä Theonin kanssa on varsinainen tapaus. Robbissa minua viehättää myös hänen omistautuneisuutensa perheelleen. Hänessä sekoittuu hauskasti Tullyjen ja Starkin sukujen arvot ja piirteet.
Kuva on Magali Villeneuven versio Robbista (A Game of Thrones Collectible Card Game).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti