Rupesin yksi päivä ajattelemaan pitkästä aikaa Marvelin supersankarielokuvia ja -sarjoja – fanitukseni oli aikoineen todella intensiivistä, ja vaikka olen yhäkin fani, en ole enää aivan niin syvällä Marvel-kuopassa kuin joskus olin – ja mieleni alkoi tehdä höpötellä Marvelista enemmänkin. Tämä lähes kohtuuttoman pitkäksi venähtänyt postaus on noiden pohdintojen tulos. Luvassa on pohdintojani mm. MCU:n leffoista, sarjoista, hahmoista ja ikimuistoisista hetkistä.
Hope you enjoy!
1. Paras mieshahmo?
Kapteeni Amerikka eli Steve Rogers! Marvel-fanitukseni alkoi siitä, kun ystäväni käski minun katsoa Captain America -elokuvat, koska hän oli varma, että tykkäisin niistä. Hän oli oikeassa. Steven tarina on kiehtova: hän oli sairaalloinen, kiusattu nuori mies, joka valittiin kuitenkin urhean sydämensä takia edustamaan Yhdysvaltoja maansa ensimmäisenä supersotilaana.
Hän on herra patriootti, mutta toisaalta hän on alusta asti hahmo, joka edustaa realistisen Amerikan sijasta sitä, mitä Amerikka esittää olevansa, sitä mitä Amerikka haluaisi olla. Jo ensimmäisessä elokuvassaan Steve toimii oman päänsä mukaan ja uhmaa instituutioita, jotka koettavat hallita häntä, ja elokuvien edetessä, hän jopa irtisanoutuu roolistaan Yhdysvaltojen kansikuvapoikana. Hän pitää kiinni niistä arvoista, jotka tekivät hänestä Kapteeni Amerikan – vapaudesta, reiluudesta ja ihmisen oikeudesta päättää omasta elämästään – mutta tehdessään näin, hän asettuu Yhdysvaltoja vastaan, koska vaikka Yhdysvallat väittää olevansa vapauden ja tasa-arvon maa, se ei todellisuudessa ole sitä.
Steven kapinallisuus on aina viehättänyt minua, kuten myös se, miten kaoottinen hän on – ei samanlaisella, räsikyvällä tavalla kuin Tony Stark, mutta omalla tavallaan. Pidän Stevessä myös hänen uskollisuudestaan ja siitä, miten pitkälle hän menee suojellakseen niitä, jotka hänen mielestään sitä tarvitsevat. Steven rakkaus Buckya kohtaan ajaa hänet jopa taistelemaan Kostaja-tovereitaan vastaan. Traagisten asioiden ystävänä tykkään luonnollisesti myös siitä, miten hänet repäistään pois hänen omasta maailmastaan ja herätetään aikakautena, joka on hänelle täysin vieras, jossa lähes jokainen jonka hän on koskaan tuntenut on kuollut. Leffat eivät koskaan pureutuneet tähän teemaan ihan niin paljon kuin olisin toivonut, mikä on valitettavaa. En myöskään ollut Steven tarinan päätöksen suuri fani: minä ajattelin aina, että Steven tarina kertoi siitä, miten hän oppii elämään nykyajassa, muodostaa uusia suhteita ja, kuten Peggy neuvoo häntä tekemään The Winter Soldier -elokuvassa, aloittaa alusta, joten se, että hän vain palasi menneisyyteen Peggyn luo, tuntui jotenkin, en tiedä, antiklimaattiselle. Mutta ei siitä sen enempää. Steve on ihana.
2. Paras naishahmo?
Upean Hayley Atwellin esittämä Peggy Carter! Peggy on ollut minulle aina todella rakas, aina siitä hetkestä asti kun ensimmäisen kerran näin hänet TV-ruudullani. Rakastan Peggyn nasevaa huumoria, jalat maassa -asennetta, itsepäisyyttä ja sitä, miten hän ei suostu jäämään mieskollegoidensa varjoon vaan vaatii ansaitsemansa kunnioituksen. Suosikkilainaukseni häneltä on Agent Carter -sarjan ykköskauden finaalijaksosta, kun hän sanoo kollegalleen Danielille tämän kysyttyä miten Peggy sietää sitä, että ihmiset eivät koskaan ota häntä vakavasti: "I know my value. Anyone else's opinion doesn't really matter." Voin vain toivoa, että olisin joskus yhtä itsevarma kuin Peggy tuona hetkenä.
Peggy on täysi badass, mutta hän on myös uskollinen, kovia kokenut ja kipakkuudestaan huolimatta ystävällinen. Hänellä on leffoissaan ja TV-sarjassaan monia loistavia ystävyyssuhteita ja romansseja. Rakastan erityisesti hänen eriskummallista ystävyyttään Howard Starkin kanssa (ja sitä, miten rakkaus Steveen yhdistää heitä) ja hänen ride-or-die -kumppanuuttaan Edwin Jarviksen kanssa. Steven ja Peggyn suhde on traagisuudessaan aika kaunis, vaikka en heitä erityisesti shippaakkaan. Voin kuitenkin arvostaa sitä, miten he auttoivat toisiaan kasvamaan ja kuinka he inspiroivat toisiaan olemaan aina vain parempia. Hayley Atwell on kuvannut Peggyä "tyttöjen tyttönä" ja erityisesti Agent Carterissa tämä puoli hänestä pääsee esille. Sarjasta ei löydy typerää ja turhaa kisailua tai nahistelua naisten välillä, mikä on todella virkistävää!
Peggy on mainio leffoissa, mutta erityisesti hän pääsee loistamaan kaksikautiseksi jääneessä TV-sarjassa Agent Carter, jossa seurataan hänen elämäänsä ja uraansa toisen maailmansodan jälkeen. Sarjassa on tilaa todella pureutua Peggyn menneisyyteen, tavoitteisiin, ihmissuhteisiin ja luonteeseen, ja olen siitä ikuisesti kiitollinen, koska leffoissa Peggy jää aina muiden hahmojen varjoon tai jumiutuu Steven rakkauden kohteen rooliin. Hän on oma, itsenäinen hahmonsa ja ansaitsee tulla juhlituksi sellaisena.
3. Aliarvostettu hahmo?
Jane Foster! Jane on aina ollut minulle rakas, aina siitä asti kun näin ensimmäisen Thor-elokuvan. What's not to love? Jane on huikaisevan nerokas, mutta myös nolo nörtti, joka ei ymmärrä miten ihmisten kanssa toimitaan. Hän on urhea, typerän holtiton, herttainen ja ihanan utelias. Pidin Thor-elokuvissa siitä, että hän ei ole action sankaritar, vaan auttaa Thoria pelastamaan maailman älynsä avulla. Hän ei myöskään ole hyperseksualisoitu, vaan pukeutuu ja käyttäytyy kuin normaali ihminen, mikä on virkistävää. Let women be awkward geeks! Myöhemmin hänestä tulee the Mighty Thor, mikä oli hauskaa – Natalie Portmanilla oli varmaan hauskaa päästä vaihteeksi heiluttelemaan Mjölniriä – ja pidin siitä, miten Janen tarina päättyi. Hän pääsee sankaritekojensa ansiosta Valhallaan. Vaikka katsoja jää Love & Thunderin lopussa suremaan Janen kuolemaa, sentään katsojalle jää se lohtu, että Janen elämä jatkuu hänen avaruusviikinkiystäviensä kanssa tuonpuoleisessa ja että jonain päivänä hän tapaa Thorin vielä uudelleen.
4. Paras pahis?
Bucky Barnes eli Talvisotilas on ehdottomasti antagonisteista paras, mutta koska hän on mielestäni enemmän uhri kuin pahis, niin vastaan tähän jollakulla toisella – jollakulla joka on pahis omasta tahdostaan, ei aivopesun ja väkivallan takia. Loki on ehdottomasti Marvelin parhaiten kehitettyjä pahiksia. Hänen matkansa katkerasta pikkuveljestä, joka on valmis tuhoamaan ja tappamaan saadakseen sen, mikä hänen mielestään kuuluu hänelle, antisankariksi, joka jopa uhraa henkensä yrittäessään tuhota koko universumia uhkaavan Thanoksen ja maailmankaikeutta ja multiversumia suojelevaksi jumalaksi on todella hyvin tehty. En ole koskaan ollut mikään suuri Loki-girlie, mutta onhan hän nyt yksi Marvelin parhaimpia antagonisteja, siitä ei ole epäilystä.
5. Paras tiimi?
Guardians of the Galaxy, baby! He ovat aivan hulvaton tiimi ja upea esimerkki hyvin tehdystä found family -dynamiikasta. Jokainen tiimin jäsen on oma, itsenäinen hahmonsa, jolla on omat ongelmansa, unelmansa ja menneisyytensä, ja jokainen kahdenkeskinen, tiimin sisäinen suhde on omalla tavallaan hauska. Grootin ja Quillin hupsu isä/poika-suhde – ihana! Grootin ja Rocketin ikiuskollinen toveruus – love them! Gamoran ja Nebulan kompleksinen sisaruus – sign me up! Guillin ja Gamoran romanssi – loistava, yksi Marvelin parhaita! GOTG-leffat ovat Marvelin viihdyttävimpiä juuri ihanaisen tiimin takia.
6. Paras elokuva?
Ehdottomasti Captain America: The Winter Soldier. The Winter Soldier – tai Talvisolttu, kuten yleensä sitä kutsun – on Marvelin mestariteos ja mielestäni heittämällä paras supersankarielokuva ikinä. Leffan hahmot ovat kaikki loistavasti kirjoitettuja ja katsoja pääsee pureutumaan heistä jokaiseen kunnolla, eikä kukaan jää tylsäksi tai yksoikoiseksi. Keskeinen tiimi – Steve, Natasha, Sam, Fury ja Maria – on hauska ja erityisen kiitollinen olen siitä, miten leffa kehittää Natashan ja Steven, kahden hyvin erilaisen sankarin, ystävyyttä.
Leffan pahikset ovat loistavia – Alexander Pierce on inhottavan aidonoloinen kieroileva poliitikko (sellainen rikas, hyytävä ihminen, joka on niin etuoikeuksiensa suojelema, että hänen kaikki empatiakykynsä ovat kadonneet ja hän tekee kaiken pragmaattisen kylmästi, itsensä ja megalomaanisen ideologiansa vuoksi) ja Talvisotilas itse on traagisten pahisten eliittiä. Steven ja Buckyn suhde on yksi Marvelin parhaiten rakennettuja ja heidän kohtauksensa ovat koko saagan koskettavimpia ja raastavimpia. Talvisolttu todellakin leikittelee katsojan tunteilla – kukapa ei herkistyisi Peggyn ja Steven keskustellessa, Natashan tajutessa että järjestö jota hän luuli palvelevansa ja jonka hän uskoi olevan hänen reittinsä takaisin hyvisten joukkoon onkin läpeensä mätä, tai Steven kieltäytyessä taistelemasta Buckya vastaan ja vannoessa olevansa "with you til the end of the line". Tarvitsen Talvisoltun katsottuani aina ainakin muutaman tunnin toipumisajan.
Talvisoltulla on mielestäni myös hyvää sanottavaa esimerkiksi pelolla hallitsemisen ja vapauden ristiriidasta, teknologian käyttämisestä sodankäytössä ja siitä, kuinka kauas voimme mennä "yleisen hyvän" nimissä. Leffassa on myös pääsankarien ohella ihania hetkiä, kun tavalliset ihmiset – ihmiset ilman supervoimia – tekevät sankaritekoja: Steve ei olisi onnistunut ellei SHIELD:in teknologiapuolen mies olisi kieltäytynyt, jopa aseen piippu niskassaan, laukaisemasta Helicarrier-aluksia tai jos Sharon Carter ei olisi hidastanut Brock Rumlow'ta. Upean tarinan, hahmokehityksen, erikoistehosteiden ja näyttelijäsuoritusten ohella Henry Jackmanin säveltämä musiikki on myös aivan loistokasta. Erityisesti haluan nostaa hattua Talvisotilaan teemabiisille. Tuo kirkuva, narskuva, metallinen melodia on täydellisen hyytävä Talvisotilaan kaltaiselle salamurhaajalle.
7. Paras TV-sarja?
Pitkään olisin vastannut tähän Agent Carterilla, mutta tällä hetkellä minun täytyy sanoa, että Moon Knight on mielestäni Marvelin paras sarja. Moon Knight lumosi minut aivan täysin pähkähullulla meiningillään, kiehtovilla hahmoillaan ja sillä, miten siinä käsiteltiin mielenterveyttä, toipumista ja traumaa. Oscar Isaac tekee upeaa työtä Steven Grantina ja Marc Spectorina (Moon Knight on ehdottomaksi yksi Isaacin parhaimmista roolitöistä), Ethan Hawke on loistava valinta pahikseksi koska hänet tunnetaan lähinnä leppoisemmista rooleista ja May Calamawy loistaa Layla El-Faoulyna. Pidin Moon Knightissä myös siitä, miten erillään se on muusta MCU-tarinankerronnasta: sen voi katsoa ongelmitta vaikka et olisi katsonut ainuttakaan Marvel-elokuvaa. Oli virkistävää saada Marvelilta tarina, joka oli oma, itsenäinen juttunsa.
8. Aliarvostettu elokuva?
Black Widow! Tämä leffa olisi pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin. On rikos, että Marvelilta kesti niin kauan antaa Natasha Romanoffille, yhdelle saagan olennaisimmista hahmoista, hänen oma elokuvansa. Black Widow myös julkaistiin huonoon aikaan: vuonna 2021 oltiin syvällä koronakurimuksessa ja isoin Marvel-buumi oli jo alkanut hidastumaan. Natashan elokuva ei siis saanut mielestäni ansaitsemaansa huomiota. Black Widow on jännittävä ja koskettava toimintaelokuva, jossa käsitellään rankkojakin aiheita (kuten lasten kaappaamista, aivopesua ja tyttöjen pahoinpitelyä), esitellään mielenkiintoisia uusia hahmoja (esimerkiksi ihanainen Yelena Belova) ja syvennetään entisestään Natashan hahmoa ja taustatarinaa. Leffa pureutui mieleen jo ensi hetkiltä: alkufilmi, jossa näytetään välähdyksin Natashan lapsuutta, koulutusta, Red Roomin -toimintatapoja ja sitä, miten he muovaavat, pahoinpitelevät ja alistavat valitsemansa tytöt täydelliksi aseiksi oli kylmäävä. Myös elokuvan keskeinen teema – naiset, joilta riistettiin heidän ihmisyytensä ja oikeutensa tehdä päätöksiä omasta elämästään ja kehostaan, iskevät takaisin ja tuhoavat sen järjestön, joka hyväksikäytti heitä – on mieleenpainuva ja, tässä maailmantilanteessa, hyvin tärkeä.
9. Aliarvostettu TV-sarja?
Nuoresta, supersankareita (erityisesti Captain Marvelia) ihannoivasta Kamala Khanista kertova Miss Marvel oli hauska, kepeä ja menevä seikkailusarja. Jos näin ihmisten puhuvan siitä, sitä usein kehuttiin ja tiedän sen menestyneen ihan hyvin, mutta se ei ehkä silti saanut ihan ansaitsemaansa huomiota – osittain syynä oli tietenkin se, että osa Marvelin "faneista" ei halunnut katsoa tarinaa nuoresta muslimitytöstä, varsinkin kun sarja vielä keskittyi käsittelemään Kamalan suvun historiaa ja kulttuuria. Sigh – rasistiset idiootit ovat kaikkien fandomien, erityisesti suurien sellaisten, ikiaikainen riesa. Kamala on yksi Marvelin viime vuosien hurmaavimpia hahmoja – herttainen, höpsö, innokas fanityttö, joka unelmoi urotöistä ja sankarin urasta. Hänen perheensä, erityisesti hänen vanhempansa, on myös aivan hulvaton.
10. Paras shippi?
Stucky, eli Steve/Bucky ei ehkä ole virallisesti canonia, mutta se on canonia sydämessäni. Steven ja Buckyn suhde on yksi kiehtovimpia koko Marvel-universumissa. He ehtivät olla leffojen aikana lapsuudenystäviä, taistelutovereita, vihollisia, karkulaisia ja vaikka mitä muuta. The Winter Soldier on kaunis supersankariversio Kaunotar ja hirviö -troopista. Steve ei kuuntele kun muut yrittävät saada hänet ymmärtämään, että Bucky ei ole enää pelastettavissa, vaan on valmis uhraamaan henkensä muistuttaakseen Buckylle kuka tämä aikoinaan oli, koska hän tietää, ettei Bucky voi olla kokonaan poissa. How fucking romantic is that?!?! Ja Civil Warissa Steve kääntyy valtiotaan vastaan – Kapteeni Amerikka hylkää Yhdysvallat!! – Buckyn vuoksi, koska, jälleen kerran, hän tuntee Buckyn. Tapahtui heille mitä tahansa, he päätyvät aina toistensa rinnalle. Voisin höpötellä heistä vaikka kuinka pitkään. He ovat yksi fanitushistoriani isoimmista shipeistä.
11. Kolme ikimuistoista hetkeä
Nämä eivät ole kolme suosikkihetkeäni ikinä kaikista Marvel-jutuista – sellaisten keksiminen olisi aivan liian hankalaa. Nämä kolme kohtausta ovat hetkiä, jotka vain ovat syystä tai toisesta minulle rakkaita tai tärkeitä (osa niistä on surullisia, osa iloisempia). Olen myös tarkoituksella valinnut näihin vastauksiksi kohtauksia tarinoista tai hahmoista joista en muuten tässä postauksessa päässyt puhumaan.
Kohtaus Captain Marvelin lopputaistelussa, jossa Carol Danvers saa voimansa takaisin on upea. Hän ottaa takaisin sen mitä Kreet veivät häneltä – hänen identiteettinsä, nimensä ja kykynsä – ja murtautuu lopullisesti heidän aivopesustaan, syleillen voimiaan ja rooliaan yhtenä universumin vahvimmista olennoista. Brie Larson tekee kohtauksessa loistavaa työtä, kuten myös leffan säveltäjä Pinar Toprak ja erikoistehostevastaavat. Se, miten Carol alkaa hehkua ja säkenöidä voiman virratessa jälleen hänen suoniinsa, on loistokasta katsottavaa. Muistan kuinka hyped olin teatterissa kun näin tuon kohtauksen ensimmäisen kerran. Good times.
Kolmanneksi kohtaukseksi valitsin Thorin (kultapupuseni) ja Lokin keskustelun hississä elokuvassa Thor: Ragnarök. Thorin ja Lokin suhteen kehitys tulee hissikeskustelun aikana hyvin esille. Loki hämmentyy tajutessaan, ettei Thor enää odota häneltä mitään ja Tom Hiddlestonin kasvoissa näkee sen, että se satuttaa Lokia. Thor puolestaan pystyy olemaan avoin veljelleen ja ilmaisemaan tunteitaan, ehkä juuri siksi, että hän ei enää yritä muuttaa tätä: hän on hyväksynyt kuka Loki on. Kuten hän sanoo: "Loki, I thought the world of you. I thought we were going to fight side-by-side forever, but at the end of the day you're you and I'm me." Sanoisin, että tuo on se hetki, kun Loki – ehkä vasta alitajuisesti – päättää jäädä veljensä rinnalle. Plussaa kohtaus saa myös siitä, että lopun Get help -episodi on todella hauska!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti