Onko Artemis feministinen ikoni?

"Artemis, the goddess of the hunt, to whom the forest and all its inhabitants belonged. We all fell under her silvery gaze, we all bowed to her might, from the worms slithering in the earth to the howling wolves. The forest of Arcadia shimmered with her power."

– Atalanta (Jennifer Saint)

Kreikkalaisen mytologian metsästyksen, villin luonnon ja eläinten jumalattaresta ja nuorten tyttöjen suojelijasta Artemiksesta on tullut voimakkaan soturinaisen ja itsenäisen, voimakkaan naisen symboli. Häntä pidetään usein yhtenä kreikkalaisen mytologian ihailtavimmista naishahmoista, ja syystäkin, onhan hän ihan todella cool ja jännittävä hahmo. Kukapa meistä ei hieman ihailisi jousella ampuvaa, metsässä villinä ja vapaana juoksentelevaa, omasta kohtalostaan määräävää jumalatarta, joka ei kerrassaan välitä muiden mielipiteistä?

Mutta onko hän ansainnut paikkansa jonkinlaisena feministisenä ikonina tai roolimallina? Voiko antiikin maailmassa luotu hahmo olla edes feministinen? Ansaitseeko Artemis meidän arvostuksemme? Tässä esseessä pyrin vastaamaan näihin kysymyksiin.

Ihan ensiksi haluan vähän höpötellä feminismistä ja antiikin maailmasta. Ensinnäkin, mielestäni on ihan turhaa yrittää lähteä tutkimaan antiikin tekstejä ja taidetta tavoitteena löytää feministisiä hahmoja ja teemoja, koska antiikin maailma oli niin syvästi erilainen kuin meidän. Se mitä me ajattelemme feminisminä ei ollut tuohon aikaan olemassa konseptina tai ajatusmallina, ja siten on siis ajanhukkaa etsiä sitä menneisyydestä. En tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö menneisyydestä olisi löydettävissä vahvoja, mielenkiintoisia, itsenäisiä ja tärkeitä naishahmoja, ei laisinkaan. Antiikin tarinat ovat täynnä kiehtovia naisia – kuolevaisia, hirviöitä, noitia ja jumalattaria – joista monet ovat dynaamisia toimijoita tarinoissaan. Artemis on tällaisesta hahmosta hyvä esimerkki: hänellä on valtaa, vahva asema, häntä kunnioitetaan ja hän puolustaa itseään ja rajojaan vimmaisella raivolla. Antiikin teoksia voi siis tulkita feministisestä näkökulmasta, kunhan niiden ei odota vastaavan moderneja feministisiä aatteita. Niitä ei pitäisi myöskään tuomita modernista näkökulmasta, vaan käsitellä oman aikakautensa tuotteina.

Mutta nyt itse Artemikseen ja syihin miksi sanoisin, että häntä voi tulkita feministisestä näkökulmasta positiivisena hahmona.

Ensinnäkin, hän on, kuten jo aiemmin sanoin, vahva, itsenäinen toimija. Hän elää omaa elämäänsä, tekee mitä haluaa ja elää ylpeästi epätavallista elämää. Koska hän on yksi Olympoksen kahdestatoista jumalasta, häntä eivät sido ihmisnaisia koskevat normit ja arvot. Hän saa olla mitä on ihan vapaasti ja siinä on jotain perin viehättävää ja hurmaavaa. Artemis tarjoaa myyteissä myös muille naisille mahdollisuuden elää elämää kaukana ja vapaana miehistä ja yhteiskunnan perinteisistä paineista: hänen mukanaan matkustaa ja metsästää joukko nymfejä ja muita neitsyyden valan ottaneita naisia. Artemiksen seuraajien ohella mieleeni tulee vain kourallinen muita naisekslusiivisia ryhmiä Kreikan mytologiasta (Dionysoksen johtamat mainadit, Amazonit ja Lemnoksen naiset). 

Artemis kieltäytyy luovuttamasta valtaansa aviomiehelle. Hän on yksi Olympoksen kolmesta neitsytjumalattaresta (hänen tätinsä Hestia ja siskopuolensa Athena ovat nuo kaksi muuta jumalatarta). Hän pitää kiinni oikeudestaan määritellä mitä hänen keholleen tapahtuu ja tehdään, mikä on ihailtavaa ja varsin harvinaista antiikin mytologiassa, jossa naisia naitetaan vastoin heidän tahtoaan ja jossa heidän koskemattomuuttaan rikotaan jatkuvasti. Artemis suojelee koskemattomuuttaan, mennen joskus jopa karmaisevan pitkälle kostossaan, eikä kukaan syytä häntä siitä, onhan hän jumalatar. Kun metsästäjä Aktaion, jonka usein sanotaan törmänneen jumalattareen vahingossa, näkee alastoman Artemiksen kylpevän, Artemiksen kosto on hirmuinen: hän muuttaa Aktaionin hirveksi ja katsoo, kun Aktaionin omat rakkaat metsästyskoirat repivät isäntänsä kappaleiksi. Aktaionin tarina oli kammottava, varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu jos mies rikkoo neitsytjumalattaren rajoja. Naisten raivoa ja vihaa vähätellään yhäkin jatkuvasti, joten Artemiksen jumalallisessa raivossa on jotain katharttista. 

Vaikka Artemis elää naiselle hyvin epätavallista elämää, hän ei kuitenkaan halveksi naisia, jotka valitsevat perinteisen elämän. Artemis tunnetaan myös tyttölasten suojelijana ja hän onkin tyttöjen tukena aina avioliittoon asti, jolloin he siirtyvät Artemiksen hoivasta Heran vallan alaisiksi. Kreikkalaisessa maailmassa oli tyypillistä, että tyttö, mennessään naimisiin, uhrasi lapsuuden lelunsa Artemikselle kiitoksena tämän suojelusta ja symbolisena kasvamisen eleenä. Artemis ei kuitenkaan hylännyt tyttöjä täysin, vaan hän oli myös synnytyksessä tyttöjä ja naisia suojeleva jumalatar. Tämä rooli voi vaikuttaa oudolta neitsytjumalattarelle, mutta Artemiksen oman syntytarinan huomioon ottaen, voi ymmärtää miksi hän haluaisi suojella synnyttäviä naisia. Kun Artemiksen ja Apollon äidin Leton synnytys alkoi, hän joutui vaeltamaan päiviä etsien paikkaa, jossa synnyttää, koska jumalatar Hera oli kironnut hänet: hän ei voisi synnyttää maailla eikä merellä ja joutuisi siten kitumaan synnytystuskissaan ikuisesti. Leto kuitenkin löysi porsaanreiän kirouksestaa ja sai synnyttää lapsensa. Artemis syntyi ensin, minkä jälkeen hän auttoi tuskaista äitiään synnyttämään Apollon. Artemis ei siis halua, että kukaan tyttö tai nainen joutuu kokemaan samanlaista tuskaa kuin hänen oma äitinsä. Muut avioliittoon liittyvät asiat hän kuitenkin jättää äitipuolensa Heran harteille.

Mutta nyt Artemiksen huonompiin piirteisiin – kertomuksiin, jotka syövyttävät hänen asemaansa feministisenä naisena, joka puolustaa tyttöjä ja muita naisia. Artemis, kuten kaikki antiikin jumalat, on julma, äkkipikainen, egoistinen ja tunteissaan äärimmäinen. Jumalat voivat rakastaa ja auttaa kuolevaisia ja toisiaan, mutta hyviksi "ihmisiksi" heitä ei voi kutsua millään ilveellä (Hestia on ehkä ainut poikkeus, hän tuntuu olevan aidosti mukava jumalatar). Artemis on cool, jännittävä ja monin tavoin ihailtava, mutta hän on silti olymposlainen. 

Artemis ympäröi itsensä naisilla, hän suojelee tyttöjä ja hän auttaa synnyttäviä naisia, mutta hän ei todellakaan aina puolusta tai auta naisia. Hän, kuten niin monet muutkin jumalat, rankaisee viattomia naisia miesten teoista, jopa naisia, jotka ovat hänelle uskollisia. Kaunis nymfi Kallisto vannoi pysyvänsä neitsyenä ja omistavansa elämänsä Artemikselle, mutta, kuten niin monet epäonniset naiset kreikkalaisessa mytologiassa, hän joutui Zeus-jumalan himokkaan katseen kohteeksi. Kalliston tarinasta on monia versioita, mutta törmään useimmiten versioon, jossa Zeus lähestyy häntä Artemikseksi naamioituna ja harrastaa sitten seksiä Kalliston kanssa, joka tulee raskaaksi. Kun Artemis näkee Kalliston kasvavan vatsan, hän ei vihastu Kallistoa huijanneelle Zeukselle, vaan rankaisee Kallistoa: hän häätää nymfin luotaan, eikä suojele häntä, kun miehensä seksiseikkailuista vihastunut Hera muuttaa Kalliston karhuksi. Arethusa-nymfin tarina on hankalampi, koska olen nähnyt sitä tulkittavan esimerkkinä Artemiksen rangaistuksesta sekä hänen suojelevaisuudestaan. Jokijumala Alfeios rakastuu Arethusaan, Artemikselle vannoutuneeseen neitsyeen, ja lähtee jahtaamaan tätä, ja Arethusan aneltua apua jumalattareltaan, Artemis muutti tämän lähteeksi ja halkaisi maan, jotta Arethusa pääsee pakoo Alfeiosta. Rankaisiko hän Arethusaa? Kai hän olisi halutessaan voinut vain napata neitosen ja hiissata tämän kauas Alfeioksesta ja olla muuttamatta tätä vesistöksi? Olisiko hän ottanut Arethusan takaisin hänen käytyään näin lähellä "tahraantumista"? Ken tietää.

Ehkä karmaisevin esimerkki siitä, miten Artemis antaa naisten kärsiä miesten teoista on Agamemnonin ja Ifigenian myytti. Agamemnon, kreikkalainen kuningas joka johti sotaretkeä Troijaan, loukkaa Artemista ennen laivaston lähtöä ja kostoksi Artemis pysäyttää tuulet ja siten estää laivoja liikkumasta. Agamemnon pyytää profeetalta apua – mitä hänen täytyy tehdä, että Artemis palauttaa tuulet? – ja profeetan vastaus on karmaiseva: Agamemnonin tulee uhrata tyttärensä Ifigenia Artemikselle. Tässä vaiheessa lukija ei voi olla miettimättä miten Artemis, nuorten tyttöjen suojelija, voi vaatia tällaista. Vastaus lienee tietenkin, ainakin osittain, se, että näitä tarinoita kerrottiin satojen vuosien ajan eri paikoissa uudelleen ja uudelleen, ja myytit muuttuivat. Artemis ei ehkä aina ollut nuorten tyttöjen suojelija ja niin edespäin. Mutta oli miten oli, Artemis vaatii Ifigenian hengen. Ja Agamemnon tekee mitä jumalatar pyytää. Joissain versioissa Artemis pelastaa Ifigenian viime hetkellä, mutta tunnetuin versio on se, jossa Agamemnon surmaa tyttärensä, Artemis palauttaa tuulet ja laivasto purjehtii iloisesti Troijaan. 

Tämä ei varmaan sen kummemmin piristä ketään, mutta välillä Artemis rankaisee naisia myös toisten naisten tekosista. Kun jumalaista sukua oleva kuolevainen Niobe kehuskelee hubriksessaan, että hän on parempi kuin jumalatar Leto, koska hänellä on neljätoista lasta (niobidit) ja Letolla vain kaksi, Artemis ja Apollo suivaantuvat. Heidän äitiään ei loukata! Mutta sen sijaan, että he satuttaisivat Niobea itseään, Apollo tappaa Nioben seitsemän poikaa ja Artemis tämän seitsemän tytärtä. Artemis ja Apollo eivät kohdista vihaansa itse loukkaajaa kohtaan, vaan tietenkin, kuten jumalat yleensä tekevät, he iskevät vihansa kohteen heikkoimpaan kohtaan. Jos he olisivat vain tappaneet Nioben, hän ei olisi kärsinyt tarpeeksi. Tällä tavoin Niobe joutuu ikuisesti elämään tekojensa seurausten kanssa. Jos halutaan keskustella Artemiksen feministisestä tulkinnasta, tätä tarinaa ei tulisi jättää huomiotta: se, että tappaa loukkaavan naisen seitsemän viatonta nuorta tytärtä on aikamoinen isku hänen feministisen idolin asemaansa vasten.

Mitä mieltä minä siis olen? Voiko Artemista laskea feministiseksi idoliksi tai edes feministiseksi hahmoksi? No, kyllä ja ei. Jotkut aspektit hänen myyteistään ja hahmostaan ovat hyvinkin helposti tulkittavissa, näin modernista näkökulmasta, feministisiksi. Hänessä on paljon ihailtavia piirteitä ja hän edustaa aikakaudestaan poikkeavaa, vapaata naista. Kreikkalaisessa mytologiassa ei ole monia taistelevia naisia, jotka elävät ns. maskuliinista elämää (Artemiksen ohella tällaisia hahmoja ovat tietenkin amatsonit ja sankaritar Atalanta). En tarkoita sanoa, että maskuliiniset piirteet ja taidot tekevät naisesta mitenkään parempia kuin naiset, jotka ovat perinteisesti feminiinisiä – tarkoitan vain sitä, että Artemis on harvinainen ja edustaa omanlaistaan, kreikkalaiselle maailmalle hyvin vierasta naiseutta. Ymmärrän hyvin, miksi hänet nostetaan usein feministiselle jalustalle. Ymmärrän myös, miksi hänestä on tullut queer-ikoni, onhan hän miehet tyystin torjuva, itsensä naisilla ympäröivä leidi – häntä on helppo tulkita muun muassa lesbonäkökulmasta.

Artemis ei kuitenkaan ole mikään naisten puolustaja, vaikka onkin tyttöjen suojelija. Hän ei epäröi satuttaa ja rangaista viattomia naisia, jos sattuu sille päälle. Hän on rosoinen, hankala hahmo, mutta sen ei pitäisi yllättää ketään – hän on jumalatar, ja heillä on aivan omat moraalikoodistonsa. Artemista ei tulisi tulkita niinkään ihmisenä, vaan jotain ihmisyyttä ylempänä olevana hahmona, johon eivät päde ihmisiä sitovat säännöt ja ajatukset. Ja kuten jo heti alussa sanoin, hänestä ei tulisi etsiä modernin feminismin piirteitä, koska kun hänet luotiin ja kun hänestä kerrottiin tarinoita vuosituhansia sitten, feminismiä ei aatteena ollut olemassa. Artemiksesta voidaan luoda uusia versioita, joita käsitellä modernin feminismin ottein, koska nämä tarinat on luotu ja kirjoitettu modernina aikana. 

Summa summarum, minua ei haittaa, että Artemista pidetään feministisenä ikonina, kunhan ihmiset ymmärtävät, että Artemis on aikakautensa tuotos. Toivon myös, että Artemiksen huonommat puolet – hänen turha väkivaltaisuutensa ja julma kostonhimonsa – otetaan huomioon, etenkin jos tavoitteena on käydä syvällisempää keskustelua feminismistä ja kreikkalaisista jumalattarista. Minusta siinä, että naishahmoja silotellaan tai pehmennetään, jotta he olisivat miellyttävämpiä ei ole mitään feminististä. Ehkä Artemista voidaan tulkita feministisenä hahmona juuri hänen kamalimpien piirteidensä takia: hän ei ole täydellinen, hän osaa olla kamala, hän tekee kauheita asioita, eli hän on monimutkainen hahmo, joka ei ole helposti määriteltävissä. Hän on hoivaava sekä tuhoava. Onko feminismille tuhoisaa vaatia, että naisten täytyy olla moraalisesti virheettömiä ollakseen feministisiä? Voiko naisia satunnaisesti satuttava jumalatar olla feministinen siksi, että hän on mielenkiintoinen, monitahoinen hahmo, joka on niin paljon muuta kuin isänsä tytär, veljensä sisar tai niin edespäin? 

Ehkä vastaus siihen, onko Artemis feministinen ikoni, on se, että jokainen meistä luo oman Artemiksensa ja joillekin hän on feministinen sankari ja joillekin pelottava ylimaallinen olento, joka targetoi viattomia naisia (vaikka, myönnettäköön, hän tekee sitä todella paljon harvemmin kuin jotkut muut jumalattaret – looking at you, Hera!) Minulle Artemis on rosoinen ja julma, villi ja vapaa, kaunis ja itsepäinen, pelottava sekä lumoava. Hän on yksi suosikkijumalattaristani.

Lopuksi, Artemiksesta kiinnostuneille, pieni lista kirjavinkkejä:

• Atalanta (Jennifer Saint)
• Outrun the Wind (Elizabeth Tammi)
• Great Goddesses (Nikita Gill)
• Goddess of the Hunt (Shelby Eileen)
• Artemis Made Me Do It (Trista Mateer)
• Hippolytus (Euripides)
• Homeric Hymns
• Divine Might (Natalie Haynes)

Taideteokset:

Kuva 1: Artemis on the Hunt (G. Puricelli Guerra, 1801–1900)

Kuva 2: Diana and Actaeon (Tizian, 1556–1559)

Kuva 3: Lähikuva veistoksesta Latona and Her Children (William Henry Rinehart) – kuvassa siis titaani Leto ja hänen ja Zeuksen kaksoset, Apollo ja Artemis

Kuva 4: Lähikuva teoksesta Zeus (Jupiter) in the Guise of Artemis (Diana) and the Nymph Callisto (Francois Boucher, 1744)

Kuva 5: Artemis and Apollo Killing the Niobids (Pierre-Charles Jombert, 1772)

Kuva 6: Lähikuva teoksesta Diana the Huntress (Giovanni Battista Gaulli, n. 1690)

Kuva 7: Diana and Her Hound (Tuntematon taiteilija, n. 1720)