"Täällä syntyi mylvivä Dionysos äidistä, joka vietti Zeuksen häitä.
Muratti jo vastasyntyneen varjoonsa kietoi, köynnösti vihreää versovin seppelin kapaloitsi riemuun.
Theeban neitojen tanssima Bakkhos, hurmosta huutavien naisten jumala."
– Foinikian naiset (Euripides, suom. Liisa Kaski)
Kreikkalaisen mytologian jumalista minulle kaikkein rakkain Dionysos (roomalaisittain Bakkhos) oli, kuten monet muutkin Olympoksen jumalista, Zeuksen poika. Erityisen hänen syntytarinastaan tekee kuitenkin se, että hänen äitinsä Semele oli kuolevainen nainen. Dionysos on kreikkalaisen mytologian merkittvimmistä jumalista ainut, joka on vain isänsä puolelta jumalallinen. Dionysosta kutsutaan usein lisänimellä "kahdesti syntynyt", koska kun hänen äitinsä menehtyi, Zeus leikkasi vauvan tämän vatsasta (ensimmäinen syntymä) ja laittoi hänet turvaan reiteensä, josta Dionysos lopulta, hieman myöhemmin syntyi (toinen syntymä). Dionysos varttui salassa Zeuksen kostonhimoiselta vaimolta, Heralta, mutta lopulta jumalten kuningatar sai tietenkin tietää miehensä uudesta lehtolapsesta. Hera kirosi Dionysoksen hulluuteen ja hän vietti vuosia vaeltaen ympäri maailmaa hirveissä tuskissa. Kun hän lopulta palasi Kreikkaan, oltuaan vuosia muun muassa Intiassa, hän otti paikkansa yhtenä Olympoksen kahdestatoista jumalasta. Hän sai jumalatar Hestian valtaistuimen. Hestia halusi elää Olympoksen sijasta maan päällä, ihmisten keskuudessa.
Kuten kaikilla kreikkalaisilla jumalilla, Dionysoksella oli omat erityisalansa. Hänet tunnetaan lähinnä viinin jumalana, mutta hän oli paljon muutakin. Hän oli hedelmällisyyden, juhlien, rituaalisen hulluuden, ekstaasin, uskonnollisen hurmion ja teatterin jumala (fun fact: kreikkalainen teatteriperinne syntyi Dionysoksen palvontamenojen pohjalta). Hänen voimansa ovat hyvin kaksjakoiset, kuten kreikkalaiseen kirjallisuuteen erikoistunut Richard Rutherford kuvailee (The Bacchae and Other Plays 2005): "–Dionysos is a particularly complex figure, hard to assess. He is a bringer of joy and celebration, but also the cause of violence and madness. Even the gift of wine is two-edged, but Dionysos is far more than the god of drinking: he is a god of inspiration and intoxication in every form." Dionysoksessa minua kiehtookin erityisesti juuri tämä kompleksisuus. Hän on leikkisä, kujeileva ja voi antaa seuraajilleen loputonta riemua, mutta hän on vihastuessaan yhtä verinen kuin kuka tahansa jumala.
Dionysoksella oli monia symboleita. Hänen kuvastoonsa kuuluvat muun muassa viinrypäleet, muratti, teatterimaskit, fallokset, pantterit, tiikerit ja käärmeet. Jos satut näkemään maalauksen tai freskon täynnä jumalia ja haluat tunnistaa Dionysoksen, hän on se, jolla on, mitä luultavimmin, hiuksissaan rypäleitä ja kädessään thyrsos, eli sauva, jonka kärjessä on käpy ja jonka varren ympärillä on murattia. Thyrsos oli merkittävä symboli myös Dionysoksen seuraajien keskuudessa, niin mytologiassa kuin oikeassa maailmassa. Dionysoksen seuraajat olivat, mytologiassa sekä historiassa, lähinnä naisia, jotka tunnettiin mainadeina. Hänet tunnistaa taiteessa myös siitä, että hänen ympärillään on usein tanssivia, hurmioituneita naisia. Dionysoksessa on visuaalisesti jotain todella coolia. Hänestä on kuvia, jossa hän ratsastaa pantterilla nakuna, huiskentelee keskellä metsää thyrsosta heilutellen ja seppele päässä: hän ei ole hienostunut tai jäykkä jumala, vaan värikäs ja ihailtavan täynnä elämää. Kuka meistä ei joskus haluaisi ryntäillä ilkosillaan pantterin selässä, pikari täynnä juomaa ja mieli vailla huolia? En usko, että olen ainut.
Tämän tekstin otsikossa kutsun Dionysosta rajoja rikkovaksi jumalaksi, ja sitä hän todellakin on. Hän on Olympoksen jumalten joukon ulkopuolinen, hämmentävän erilainen jumala. Hänen äitinsä oli kuolevainen ja hän myös välitti kuolevaisesta äidistään niin paljon, että pelasti tämän manalasta. Hän vietti pitkän aikaa kreikkalaisen maailman ulkopuolella ja hänen omistautuneimmat seuraajansa olivat naisia, jotka hän kutsui rikkomaan sukupuolinormeja ja hylkäämään perheensä, kotinsa ja viettämään hedonistista, villiä elämää luonnon keskellä. Mainadeja pelättiin ja sorsittiin, koska he hylkäsivät naisille asetetut raamit ja omistautuivat Dionysokselle. He juoksentelivat hiukset auki ja paljain jaloin metsässä, harrastivat vapaasti seksiä, söivät raakaa lihaa, huusivat ja tanssivat, ja imettivät eläinten pentuja. Mainadien toiminnan estäminen johti mytologiassa karmeisiin seurauksiin: Pentheus-kuningas joutui, Euripideen tragediassa Bakkhantit, oman äitinsä ja muiden kaupunkinsa naisten repimäksi. En halua antaa kuvaa, että Dionysoksen mainadeihin liittyminen oli aina naisille vapauttava ja upea kokemus. Joskus jumala istutti hulluutensa tiettyihin naisiin rangaistaakseen heitä tai heidän perheitään. Jos nämä ikävämmät myytit kuitenkin unohtaa, mainadien elämässä on jotain todella houkuttelevaa. Dionysos tarjosi naisille aivan ainutlaatuisen mahdollisuuden elää vapaana, vailla yhteiskunnan kahleita. He olivat väkivaltaisia ja tappoivat ihmisiä, mutta se, että he taistelivat, eivät antaneet miesten satuttaa heitä ja puolustivat elämäntapaansa henkeen ja vereen, on viehättävää ja hyvin epätyypillistä naisille mytologiassa. Dionysoksen kultti oli merkittävä naisille myös meidän maailmassamme: kulttimenot olivat usein naisekslusiivisia, naisilla oli hallussaan tärkeimmät roolit kultissa ja kultti tarjosi naisille niin keinon purkaa raivoaan sortavaa yhteiskuntaa kohtaan, luoda kontakteja muihin naisiin ja vapautua edes hetkeksi arjesta ja rikkoa sukupuolinormeja uskonnollisen toiminnan nimissä.
Dionysos oli myös todella, todella queer hahmo. Caroline Vout kuvailee häntä teoksessaan Sex on Show (2013): "Dionysos was always the misfit, the 'womanly' in the ancient literature as he was phallic, a contradictory force which threatened social order---". Hän ei todellakaan ole ainoa queer jumala kreikkalaisessa mytologiassa (voisin kirjoittaa ihan oman esseensä siitä, kuinka todella monia jumalia leimaa jonkin asteinen queeriys ja kuinka, minun mielestäni, ketään jumalista ei voi yksinkertaisesti kutsua heteroksi tai cis-sukupuoliseksi), mutta hän on silti aivan omanlaisensa tapaus. Dionysosta alettiin kuvata, erityisesti 400-luvulta eaa. alkaen, kauniina ja androgyynisenä miehenä, jolla on pitkät sievät kiharat ja sirot, jopa feminiiniset piirteet. Bakkhantit-tragediassa Pentheus kuvailee Dionysosta naismaisena ja kauniina, ja vaikka hän inhoaa tätä kummaa miestä, hänen vihassaan on lähes seksuaalinen sävy. Hänen sukupuolinen häilyväisyytensä on johtanut siihen, että monet mytologianörtit ovat alkaneet tulkita häntä muunsukupuolisena. Myös minulle hän on ehdottomasti jyrkän sukupuolibinäärin ulkopuolella. Ei Dionysoksen kaltaista henkilöä voi noin vain yksinkertaisesti luokitella. Käsittelen häntä kuitenkin tässä tekstissä miesjumalana, koska sellaisena hänet esitettiin.
Dionysoksen feminiinisyys ei kuitenkaan ollut vain ulkoista, vaan hänestä kerrottiin myös tarinoita, joissa hän käyttäytyi miesjumalille hyvin epätyypillisesti. Eräässä tarinassa, jonka Klemens Aleksandrialainen, kristitty kirjailija, sisällytti teokseensa, jossa hän kuvaili pakanallisia tarinoita (on siis epävarmaa onko myytti kuinka vanha, mutta oletan, että ainakin jokin sen kaltainen oli olemassa kreikkalaisessa maailmassa), Dionysos lupaa häntä auttavalle Prosymnos-miehelle, että hän suostuu tämän rakastetuksi palatessaan matkaltaan. Kun hän palaa, hän saa kuulla Prosymnoksen kuolleen. Täyttääkseen lupauksensa, Dionysos muotoilee puusta falloksen ja penetroi itsensä Prosymnoksen haudalla. Tämä on varsin villi, outo tarina (sellainen jossa vain Dionysos voi olla pääosassa), mutta se on antiikin sukupuolinormit huomioon ottaen todella järisyttävä. Se, että mies "alistuu" toiselle miehelle (eli on ns. passiivisessa asemassa seksissä), oli kreikkalaisessa maailmassa hyvin kyseenalainen asia. Tästä huolimatta Dionysos ottaa vapaaehtoisesti ns. feminiinisen seksiroolin. Apollo on androgyynisen kaunis, mutta hänestä ei todellakaan ole tarinoita, joissa hän asettaisi itsensä passiiviseen rooliin seksissä. Dionysoksella oli kuitenkin myös omia miesrakastettuja. Kuuluisin heistä oli Ampelos, nuori kaunis satyyri, joka menehtyi traagisesti. Hän menehtyi, riippuen versiosta, joko hänelle vihastuneen Selene-jumalattaren lähettämän villisian runnoessa hänet tai yllättäen ollessaan poimimassa rypäleitä. Dionysos suree Ampelosta suunnattomasti ja, kunnioittaakseen rakastettunsa muistoa, hän joko luo hänen verestään ensimmäiset viinirypäleet tai nostaa hänet taivaisiin tähtikuvioksi. Villisikakuoleman ja verestä tehtyjen rypäleiden tapauksessa Dionysoksen merkittävin symboli ja voiman lähde, viini, on hänen surullisen rakkautensa tulos. Olen sen verran iso sydäntäsärkevien romanssien ystävä, että tuo ajatus kaikessa traagisuudessaan kirpaisee ihanasti.
Dionysoksen kenties merkittävin rakkaus oli kuitenkin Kreetan prinsessa Ariadne. Heidän rakkaustarinansa on harvinainen onnellinen kertomus jumalan ja kuolevaisen kohtaamisesta kreikkalaisessa mytologiassa – useimmiten tällaiset suhteet päätyvät kuolevaisen kuolemaan ja jumalan hillittömään suruun. Dionysoksen ja Ariadnen tarinasta on surullinen versionsa, mutta enimmäkseen heidän kerrotaan rakastuneen, menneen naimisiin, saaneen lapsia ja eläneen ikuisesti yhdessä. Dionysoksen nimittäin teki Ariadnesta kuolemattoman, jotta heidän ei tarvitsisi ikinä erota. Pohjan kruunu (corona borealis) tähtikuvio on Ariadnen ja Dionysoksen rakkauden symboli: Dionysos nostatti Ariadnen hääkruunun taivaisiin heidän häidensä kunniaksi. Ohessa oleva vaasimaalaus on yksi suosikkikuviani tästä parista. He näyttävät niin iloisilta ja rennoilta istuskellessaan vieretysten saman peiton alla: he ovat kuin kuka tahansa imelä pariskunta miltä tahansa ajalta, jotka eivät malta pysyä erossaa toisistaan
Dionysos esiintyy monissa antiikin lähteissä. Jos haluat tutustua häneen tarkemmin, suosittelisin ehdottomasti nappaamaan ihan ensimmäiseksi Euripideen Bakkhantit-näytelmän, jonka olen maininnut tässä esseessä useammankin kerran. Tämä tragedia on loistava kuvaus Dionysoksen julmuudesta ja hänen tuomastaan hurmaavasta hulluudesta, sekä siitä, miten hän on valmis rankaisemaan niitä, jotka eivät suostu kunnioittamaan häntä ja hänen kulttiaan. Jos haluat hieman kepeämpää luettavaa, suosittelisin ilolla Arto Kivimäen ja Sampo Vesterisen Lainehtiva malja -teosta, johon he ovat keränneet viiniaiheisia runoja Kreikan ja Rooman kirjallisuudesta. Dionysos, luonnollisesti, esiintyy monessa runossa, ja ne antavatkin aika hyvän kuvan siitä, millainen asema hänellä oli viinin ja humaltumisen jumalana. Jotkut runoista ovat traagisia ja haikeita, mutta kokoelmasta löytyy myös joitain aivan hulvattomia tapauksia, kuten runo, joka kuvaa miestä, joka joi illalla kokonaisen viiniamforan ja joutuu aamulla herätessään pissaamaan kaiken takaisin samaan amforaan, jonka oli aiemmin tyhjentänyt. Jos koskaan erehdyt luulemaan, että kreikkalaiset ja roomalaiset olivat jotenkin sivistyneempiä ja hienostuneempia kuin nykyajan ihmiset, muistele vain tuota runoa. Vessahuumori nauratti vuosituhansiakin sitten.
Olen lukenut/nähnyt monta modernia versiota Dionysoksesta. Yksi parhaista löytyy Jennifer Saintin romaanista Ariadne, jossa Dionysos on, kuten voi olettaa, olennaisessa roolissa. Saint nojaa teoksessaan traagisempiin versioihin tämän parin tarinasta ja kuvailee koskettavasti Dionysoksen sisäistä ristiriitaa. Hän on jumala, mutta hän on muita jumalia inhimillisempi. Hän rakastaa Ariadnea, mutta hän ei malta asettua aloilleen: hänen jumalallisuutensa ei salli sitä. Hän hurmaa lukijan leikkisällä energiallaan, mutta Saint ei anna lukijan unohtaa, että Dionysos on, loppujen lopuksi, olymposlainen. Toinen loistava moderni versio Dionysoksesta löytyy Supergiant Gamesin huippusuositusta Hades-pelistä, jossa manalan prinssi Zagreus yrittää paeta isänsä Hadeksen valtakunnasta maan pinnalle Olympoksella asuvien sukulaistensa lahjojen avulla. Dionysos on yksi hänen tukijoistaan. Cyrus Nematin upeasti näyttelemä Dionysos on kerrassaan täydellinen. Hän puhuu letkeästi, laukoo vitsejä ja suhtautuu kaikeen huvittuneesti. Hänen lahjansa Zagreukselle ovat kaikki hänen voimiensa mukaan nimettyjä – Drunken Dash, Drunken Flourish, Strong Drink, High Tolerance jne. – ja hänet esitetään kuolevaisten suosiossa olevana jumalana, joka tykkää kujeilla mutta myös auttaa hädässä olevaa serkkuaan Zagreusta. Hän myös mainitsee pelissä ohimennen, ettei pidä Theseuksesta koska hän kohteli erästä kuolevaista neitoa kurjasti – tämä oli hauska pieni viittaus Ariadneen. Dionysos näyttää pelissä täydelliseltä: kihara tukka, leveä virne, slutty asu, turkis olalla, rypäleitä hiuksissa ja viinikuppi kädessä.
Kuva 1: Roomalainen Dionysoksen patsas British Museumissa vuosilta 200–300 jaa.
Kuva 2: Mainadit surmaavat Orfeuksen teoksessa The Death of Orpheus (Émile Bin, 1874)
Kuva 3: Bacchus and Ampelos (Fratelli Alinari, 1865)
Kuva 4: Dionysos ja Ariadne kreikkalaisessa vaasimaalauksessa 400-luvulta eaa.
Kuva 5: Hades-pelin Dionysos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti