"All of us. What we did. What we fought for. Our history. Who we were. They won't teach it in schools. They don't want us to have a history. They don't see us. They don't know we are another country, with invisible borders, that we are a people. You have to make them see. – You have to remember it. And to share it. Please. Time passes and people forget. Don't let them."
- Like a Love Story (Abdi Nazemian)
Olen queerhistorioitsija kahdella eri tavalla. Olen queer ihminen, joka on historioitsija, sekä queerhistorian tutkija. Olen siis tullut ajatelleeksi vuosien saatossa aika paljon sitä, miten queerhistoriasta vaietaan, miten queerihmisten olemassaoloa häivytetään opetuksessa ja sitä, kuinka hiton tärkeää olisi, että queerihmisten menneisyyttä valotettaisiin edes pienin tavoin jo peruskoulussa ja lukiossa. En tarkoita, että lukioiden pitäisi tarjota erillisiä kursseja sukupuolen ja seksuaalisuuden historiasta (vaikka se olisikin upeaa) tai, että peruskouluissa tulisi omistaa tuntikaupalla niiden läpikäymiseen – ymmärrän, ettei tähän ole aikaa tai resursseja. Jo se, että queeriys ja sukupuoli otettaisiin mukaan yleiseen opetukseen ja, että siihen viitattaisiin tilaisuuden tullen, riittäisi näin alkuun.
Miksi tämä on niin tärkeää? Miksi lasten ja nuorten pitäisi tietää kuka historiallinen henkilö oli homo tai hetero tai jotain siltä väliltä? Onko tämä nyt jotain agendaa, jolla yritetään tehdä lapsista woke leftist homoseksuaaleja? Ovatko lapset vaarassa? Tällaiset kysymykset alkavat lennellä aina kuin queerasioiden opetuksesta koulussa keskustellaan. Tähän en voi vastata muuta kuin että toiveeni ei suinkaan ole se, että opetus muuttaisi lapsia homoiksi (ihan kuin se toimisi niin...) vaan se, että lapset ja nuoret oppisivat nopeasti, ettei historia ole heteroiden ja cissukupuolisten yksityisomaisuutta. Homoja, biseksuaaleja, transihmisiä, aseksuaaleja ja muunsukupuolisia ihmisiä on aina ollut olemassa. He ovat osa historiaa, osa maailmaa. Jos jokainen oppisi sisäistämään jo nuorena, ei ihmisten tarvitsisi queervalistuksesta puhuessaan vastailla aivottomiin kysymyksiin woke-agendoista.
Seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden mukaan ottaminen historianopetukseen syvällisemmin kuin pikaisin maininnoin auttaisi ihmisiä näkemään yhä vallalla olevien stereotypioiden juuret ja kyseenalaistamaan itsestäänselvyyksinä pidetyt mielikuvat. Jo se, että lapset ja nuoret saisivat heti eväät ajatella, ettei historia tosiaan kuulu vain heteroille, olisi elintärkeää. Homot tuppaavat esiintymään historian perusopetuksessa – ainakin omien muistikuvieni mukaan – vain antiikin Kreikassa ja AIDS-kriisin aikana. Tämä on pöyristyttävää ja sangen typerää. Tähän väliin minun velvollisuuteni on myös mainita, että antiikin Kreikka on saanut aivan vääränlaisen maineen homojen paratiisina, jossa miehet saivat hässiä ketä halusivat ja homous oli täysin sallittua. Valitettavasti näin ei ollut – masentavaa, tiedän, koska ajatus täysin seksuaalisesti liberaalista kulttuurista on viehättävä. Homoseksuaalisilla suhteilla oli tosiasiassa Kreikassa omat tiukat sääntönsä ja perinteensä (jos kaipaat esimerkkejä, googlaa "pederastia").
Mutta takaisin queerhistorian opetukseen ja siihen, miten se voisi auttaa ihmisiä murtamaan yhteiskuntamme kulmakiviksi miellettyjä uskomuksia. Jos opetukseen sisällytettäisiin jotenkin se, miten eri aikakaudet ovat tulkinneet homoseksuaalisia ihmisiä, voitaisiin ihmiset saada ymmärtämään tai edes tiedostamaan se, että tämän ihmisryhmän syrjimisellä on pitkät mutta usein keinotekoiset juuret. Ihmiset ovat keksineet halki aikakausien syitä pelätä seksuaalivähemmistöjä ja ihmisiä jotka rikkovat sukupuoleen liitettyjä normeja, ja syyt ovat vaihdelleet aikakaudesta toiseen. Joskus ne olivat uskonnon kautta perusteltuja, kun taas joskus tiede oli se, joka määritteli normaalin ja epänormaalin. Se, mikä oli normaalia vaihteli – ja vaihtelee yhä – riippuen kulttuurista, uskonnosta, maantieteellisestä sijainnista ja historiasta.
Viime vuosina on keskusteltu ja riidelty paljon siitä mikä on oikeanlaista maskuliinisuutta. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii se shitshow joka syntyi kun Harry Styles poseerasi mekossa muotilehti Voguen kannessa. Tämän upean kuvan synnyttämä myrsky oli surkuhupaisaa seurattavaa. Esimerkiksi Yhdysvaltalaisen oikeiston seksistinen, homo- ja transfobinen äänitorvi Candace Owens otti asiakseen kommentoida Stylesin muotivalintoja ja julistaa "Bring back manly men", koska hän uskoi Stylesin innoittavan kaikkia miehiä hylkäämään heidän evoluution määrittämän tehtävänsä naisten suojelijoina ja perheen elättäjinä. Hänen videonsa ja twiittinsä tihkuivat seksismiä, homofobiaa ja transfobiaa – tämä "kriisi" oli jälleen hyvä esimerkki siitä, miten nämä asiat ovat kaikki toisiinsa kietoutuneita: Candace Owensin pelkoa Harry Stylesin sukupuolinormeja haastavasta lookista ei voi mitenkään erottaa homofobiasta ja transfobiasta. Aina kun puheeksi tulee maskuliinisuuden tai feminiinisyyden "oikeaoppinen" ilmaisu, nuo kaksi fobiaa tulevat rytinällä paikalle. Me miellämme pukeutumisen ja sukupuolen olevan niin kiinni toisissaan, että kaikki siitä poikkeava on pelottavaa, queeria sanan huonossa merkityksessä. Siksi sukupuolen moninaisuus kaikessa laajuudessaan on osa queer-ajatusta ja siten myös queerhistoriaa. Historiallinen näkökulma tällaisiin kriiseihin voisi auttaa ihmisiä tajuamaan, ettei oikeanlaista mieheyttä, naiseutta tai seksuaalisuutta ole olemassa: nämä asiat ovat kaikki kirjoja, spektrumeja ja historiaa tutkiessa tämä tulee selväksi. Harry Styles mekossa ei tule tuhoamaan mitään, koska miehet ovat ennenkin käyttäneet mekkoja ja hameita, eikä maskuliinisuus ole hävinnyt mihinkään eivätkä kaikki miehet ole homoseksuaaleja.
Jos ne, jotka pelkäsivät Harry Stylesin mekossa tuhoavan mieheyden, vain kunnolla katsoisivat historiankirjojen sivuja komistavien menneisyyden hallitsijoiden kuvia esimerkiksi renessanssi- tai barokkiajalta, huomaisivat he, että nämä aikakautensa mieheyden perikuvat ja valtaapitävät käyttivät kaikkea koruista peruukkeihin ja mekkomaisiin tunikoihin, voisivat he huomata, ettei heidän peloissaan ole mitään järkeä. Esimerkiksi oheinen potretti Ranskan yhdestä kuuluisimmista kuninkaista, Aurinkokuninkaana tunnetusta Ludvig XIV:stä on hyvä esimerkki siitä, kuinka uskomattoman koreasti miehet aikanaan pukeutuivat. En usko kenenkään aikanaan pitäneen – tai ainakaan julkisesti julistaneen – Aurinkokuninkaan olevan naismainen tai homo vaatteidensa takia, saati huono esimerkki miehestä. Hän oli maansa kaikista miehistä suurin ja merkittävin! Kunpa ihmiset vain vähän perehtyisivät historiaan ennen kuin aukovat suitaan ja päästävät ilmoille typerät ajatuksensa ja suoltavat seksististä, transfobista ja homofobista soopaa. Mutta kaipa sitä on toiveajattelua unelmoida, että ihmiset olisivat järkeviä.
Queerhistorian esille tuominen olisi tärkeää myös siksi, että oppitunneilla käyvistä lapsista ja nuorista aika moni on itsekin jollain tavalla queer, tiesivät he sitä vielä tässä vaiheessa tai ei. Representaation tärkeydestä on puhuttu myös viime aikoina paljon, usein median kontekstissa, mutta en voi painottaa liikaa sitä, kuinka tärkeää olisi, että ihmiset saisivat nähdä kaltaisiaan ihmisiä historiassa. Ihmisille, jotka pelkäävät tätä osaa itsestään ja tuntevat olonsa vääriksi ja viallisiksi, voisivat saada lohtua siitä, että heidän kaltaisiaan on aina ollut olemassa. Jos et tiedä, että ihmisiä, jotka ovat rakastaneet ja tunteneet kuten sinä, on aina ollut olemassa voit tuntea eräänlaista historiallista juurettomuutta, tuntea, ettei historia kuulu sinulle, ettei sinun kaltaisesi ihmiset ole koskaan tehneet mitään merkittävää. Minulle on queerihmisenä ollut todella tärkeää tutustua merkittäviin queerhenkilöihin ja heidän tarinoihinsa, aivan kuten minulle on naisena ollut tärkeää perehtyä merkittävien naishenkilöiden saavutuksiin ja tekoihin. Jo se, että historianopettajat mainitsisivat merkkihenkilöistä puhuessaan, että "hei, on mahdollista, että hän oli homoseksuaali, koska hänellä sanottiin olleen samaa sukupuolta oleva kumppani" tai "hei, tämä henkilö oli muuten todistetusti lesbo", riittäisi, ainakin näin alkuun. Tämä rikkoisi ajatuksen siitä, että kaikki historian toimijat ovat heteroita ja pakottaisi ihmiset kyseenalaistamaan sen, että heidät on ns. ohjelmoitu olettamaan kaikkien olevan heteroita ennen kuin toisin todistetaan. Kaipa se räjäyttäisi jokusen nuoren tajunnan saada selville, että Aleksanteri Suurella oli suhteita myös miesten kanssa. Tietenkään monissa tapauksissa me emme voi tietää olivatko historialliset henkilöt 100% varmasti queereja, mutta sillä ei ole niinkään väliä: tärkeää on tuoda ilmi, että heissä on ns. queerpotentiaalia. Se, että tästä mahdollisuudesta vaietaan tyystin, on omanlaistaan straightwashingia, eli kaikkien esittämistä heterona.
Yksi olennainen juttu queerhistoriasta minkä haluaisin kaikkien, mutta erityisesti queerihmisten, saavan selville mahdollisimman pian on se, ettei queerihmisten historia suinkaan ole pelkkää tuskaa. Kyllä, queerihmisiä on halki historian alistettu, vainottu ja kohdeltu kaltoin, mutta se ei tarkoita, etteikö historia olisi myös täynnä rakkautta, -iloa ja -yhteisöllisyyttä. Syrjinnän historian tutkiminen ja esilletuominen on hyvin tärkeää, koska ihmisten täytyy ymmärtää kuinka queerihmisiä on kautta aikojen syrjitty, sorsittu, pahoinpidelty ja halveksittu. Jotta voimme ymmärtää tämän päivän syrjintää, meidän täytyy ymmärtää sen taustat. Minusta on kuitenkin myös aivan yhtä tärkeää tutkia ja tuoda esille queeriloa. Minkään vähemmistön tai alistetussa asemassa olevan ryhmän historia ei ole pelkkää tuskaa, ja näin väittäminen on omanlaistaan sortoa. Julmimpinakin hetkinä, ihmiset ovat löytäneet toisensa ja voineet olla yhdessä, ilmaista tunteitaan. Esimerkkinä tästä toimii toisessa maailmansodassa taistellut Gilbert Bradley, joka oli sodan aikana kirjeenvaihdossa rakastamansa miehen, Gordonin, kanssa. Yhdessä heidän kirjeistään, toinen heistä kirjoitti: "Wouldn't it be wonderful if all our letters could be published in the future in a more enlightened time. Then all the world could see how in love we are." Nämä kirjeet ovat esillä Oswestry Town Museumissa ja saavat palan nousemaan kurkkuuni aina kun ajattelen niitä.
Eikö meidän tulisi tehdä kuten Gilbert ja Gordon toivoivat ja kertoa heidän tarinansa – tarina karuun aikaan löydetystä kauniista asiasta, rakkaudesta? Eikö meidän tulisi kunnioittaa tämän yhteisön kykyä selviytyä ja kertoa myös muiden menneisyyden queerihmisten tarinoita – näyttää ihmisille, kuinka queerihmiset ovat aina löytäneet mahdollisuuksia rakastaa?
Queerhistoria on täynnä vaikka minkälaisia seikkailuja, tapahtumia, kummallisuuksia, kauniita asioita ja mielenkiintoisia henkilöitä. Se ei ala antiikin Kreikassa ja jää sitten tauolle, kunnes se nousee taas parrasvaloihin AIDS-kriisin räjähtäessä. Sukupuolivähemmistöt eivät ole moderni "trendi" – transsukupuolisuutta ja muunsukupuolisuutta löytyy ympäri maailmaa halki historian. Nämä historiat tarvitsevat tutkijoita, uusia ääniä ja tukea akateemiselta maailmalta. Ne tarvitsevat myös ihmisiä, jotka jakavat tietoa kaikille, niin lapsille kuin aikuisille, jotta he voivat oppia, sivistyä ja ehkä ymmärtää nykymaailman queerihmisten ongelmia paremmin. Tämän lisäksi haluan, että kenenkään queerihmisen ei tarvitse kasvaa tai elää vailla historiallisia juuria, omaa historiallista yhteisöä.
Me olemme aina olleet täällä ja tulemme olemaan jatkossakin.
Kuva 1: Harry Styles mekossa Voguen kannessa tuhoamassa mieheyden – all jokes aside, Styles näyttää aivan upealta tuossa asussa!!
Kuva 2: Aurinkokuningas Ludvig XIV, absoluuttisen itsevallan symboli (Hyacinthe Rigaud, n. 1700)
Kuva 3: Kuva Gilbertistä ja hänen säilyttämistään rakkauskirjeistä, kuva: https://www.heritageopendays.org.uk/resource/your-ever-loving-g.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti