Taylor Swift Meets Greek Mythology, vol. 6

Tervetuloa jälleen uuden Taylor Swift Meets Greek Mythology -postauksen äärelle. Hämmentävää, että olen tehnyt tähän sarjaan jo kuusi osaa! 

Kuten aiemmissakin, yhdistelen tässä postauksessa mytologian hahmoja Taylor Swiftin kappaleisiin ja kirjoittelen sitten siitä, miksi kukin biisi sopii minusta valitsemalleni hahmolle ja heidän tarinalleen.

"So they set my life in flames, I regret to say, do you believe me now?" – Cassandra ja Kassandra

Syy tämän biisin ja hahmon yhdistämiseen lienee päivänselvää. The Tortured Poets Department -levyn kappaleessa Cassandra, Taylor Swift kertoo Kassandran hahmon myyttiin nojaten tarinan siitä, millaista on kun kukaan ei kuuntele sinua ja uskoo sen sijaan valheellisten ihmisten sanoja. Jos haluaa pohdiskella tällaisia teemoja, Kassandra tarinoineen on oiva metafora, jota hyödyntää, koska hän on mytologiassa tunnettu siitä, että jumala Apollon kirouksen takia hän näkee tulevaisuuteen mutta kukaan ei koskaan usko hänen ennustuksiaan.

"I was in my tower weaving nightmares / Twisting all my smiles into snarls / They say what doesn't kill you makes you aware / What happens if it becomes who you are?" muistuttaa minua Kassandrasta istuskelemassa omassa huoneessaan, miettien päässään pyöriviä näkyjä ja pelkoja ja sitä, miten hän on tietoinen kaikesta mitä on tulossa. Hän ei ole enää pelkkä yksi Troijan prinsessoista, vaan hänestä on tullut uuden karmean roolinsa myötä hullu papitar, houraileva tyttö. "I was onto somethin' / They all said nothin'" ja "No one heard / Not a single thought was heard" ovat niin täydelliset säkeet Kassandralle. Hänen hahmonsa muserava traagisuus piilee juuri siinä, että hän tietää aina mitä hänen tulevaisuudessaan on – hän on Troijan prinsessa ja hän tietää sodan alkaessa, että hänen perheensä orjuutetaan ja hänen kotinsa tuhotaan – mutta kukaan ei välitä, kuuntele tai usko häntä. Hän voi huutaa niin kovaa kuin haluaa, mutta muiden silmissä hän on vain hullu ja hysteerinen. Joissain tarinoissa troijalaiset halveksuvat ja pelkäävät häntä, pitävät häntä hulluna, ja nämä versiot tulivat mieleen laulun säkeistä: "When the first stone's thrown, they're screamin' / In the streets, there's a raging riot / When it's, 'Burn the bitch', they're shrieking". Troijan kansalaiset eivät kuitenkaan ole ainoita, jotka tarinoissa usein vierastavat Kassandraa – hänen äitinsä Hekabe on myöskin usein häneen hyvin turhautunut, eikä ole Kassandrasta puhuessaan lainkaan yhtä rakastava äiti kuin muiden lastensa tapauksessa.

Kassandra on oikeassa kaikesta. Hän katsoo avuttomana, kun hänen kotinsa tuhotaan. Voin kuvitella hänen ajattelevan, surkeana, vihaisena ja turhautuneena: "So they set my life in flames, I regret to say / Do you believe me now?" Troijan ryöstön, kansan surmaamisen ja naisten ja tyttöjen orjuutuksen jälkeen Troijasta jää jäljelle pelkkiä elottomia raunioita. Voin nähdä Kassandran katsomassa hiljaiseksi vaipunutta kotiaan, jonne hän ei enää koskaan voi palata ja miettimässä: "When the truth comes out / It's quiet".

Kassandrasta on kirjoitettu todella paljon moderneja teoksia, ja hän esiintyi lukuisissa antiikin teksteissä myös. Mielestäni ehkä koskettavin antiikin versio hänestä löytyy Aiskhyloksen Oresteia-trilogian ensimmäisestä osasta Agamemnon, jossa kuningas Agamemnon palaa voitokkaana kotiin Troijan sodasta, mukanaan orjuuttamansa Kassandra. Kassandra esiintyy näytelmässä vain muutamassa kohdassa, mutta ne ovat ehdottomasti tragedian koskettavimpia. Hän muistelee kotiaan, suree perheensä kohtaloa ja kävelee rauhallisesti kohti kuolemaansa.

Moderneista teoksista minun suosikkiversioni Kassandrasta löytyy Jennifer Saintin romaanista Elektra, jossa seurataan kolmea naista, jonka elämä mullistuu Troijan sodan myötä. Yksi näistä on Kassandra. Saint kuvailee Kassandran ahdinkoa ja kirousta niin intiimisti ja kirpaisevasti, että lukija pääsee todella tuntemaan Kassandran turhautumisen ja pelon. Romaani on muutenkin mainio ja kaikki sen hahmot ovat todella hyvin luotuja ja kirjoitettuja – loistavan Kassandran ohella teoksesta löytyy mielestäni ehkä paras moderni versio Troijan Helenasta.

"At all costs, keep your good name, you don't get to tell me you feel bad" – Who's Afraid of Little Old Me ja Medeia

Kirjoitin tässä sarjassa jo kerran aiemminkin Medeiasta (Bad Blood oli silloin biisivalintani hänelle), mutta kun kuulin uuden The Tortured Poets Department -levyn vihaa ja petosta käsittelevän kappaleen Who's Afraid of Little Me, en voinut olla puhumatta jälleen kerran Medeiasta, yhdestä suosikkileideistäni kreikkalaisen mytologian maailmasta.

Who's Afraid of Little Me kertoo naisesta, joka on tullut hyljätyksi ja jonka maailma hänen ympärillään leimaa hirviömäiseksi. Hän omaksuu tämän roolin ja pohdiskelee miten hän ei ollut alunperin tällainen – vaarallinen ja uhkaava – vaan läheisen tekemä petos muutti häntä, teki hänestä tällaisen. Medeia singahti heti mieleeni lyriikoiden sekä biisin katkeran ja vihaisen tunnelman takia. Hän oli alkujaan Kolhiksen prinsessa, mutta jätti tämän elämän taakseen kreikkalaisen Iasonin vuoksi. He menivät naimisiin ja saivat poikia, mutta Iason silti hylkäsi Medeian toisen naisen vuoksi, ja tämä synnyttää Medeiassa jopa kreikkalaisen mytologian mittapuulla karmaisevan reaktion. Hän antautuu kostonhimolleen, eikä anna Iasonille armoa. Säkeet "So I leap from the gallows and I levitate down your street / Crash the party like a record scratch as I scream / 'Who's afraid of little of me?' / You should be" tuovat minulle mieleen Medeian saatuaan uutisen miehensä teoista ja siitä, kuinka hän tuhoaa tämän unelmat uusista häistä. Hän syleilee julmuuttaan, tekee itsestään pelottavan. Lisäksi mielikuva naisesta leijumasta ilman halki toi minulle heti mieleen noidan, ja Medeia on yksi mytologian merkittävimmistä noidista tätinsä Kirken ohella.

Medeian suunnaton rakkaus Iasonia kohtaan muuttuu armottomaksi raivoksi. Hän kokee, että kaikki hänen onnettomuutensa johtuvat Iasonista ja, että kaikki hänen omat julmat tekonsa olivat hänen takiaan, ei hänen oma vikansa tai valintansa. Hän voisi todellakin vaikeroida: "I want to snarl and show you just how disturbed this had made me" tai huutaa: "Because you lured me, and you hurt me, and you taught me / You caged me and then you called me crazy". Ehkä kaikkein osuvin lyriikka on minusta "At all costs, keep your good name / You don't get to tell me you feel bad" koska Iason todellakin uskoo olevansa oikeassa hylätessään vaimonsa ja asettaessaan siten heidän lapsensa vaaralliseen tilaan – pysyvätkö he isänsä perijöinä, vai syrjäytetäänkö heidät? Hän on heidän maailmansa silmissä Medeian uhri, mutta Medeia ei anna hänen kuvitella olevansa viaton tai se, jota on eniten loukattu. Medeia rankaisee häntä tuhoamalla heidän yhteiset lapsensa ja hänen uuden kihlattunsa, jättäen Iasonin tyystin yksin. 

Kuten viimeksikin Medeiasta ja hänen raivostaan kirjoittaessani, en voi olla suosittelematta antiikin lähteistä mitään muuta kuin Euripideen nerokasta tragediaa Medea. Tämä näytelmä on ehkä kaikista antiikin kirjallisista lähteistä minulle kaikkein rakkain. Se on täynnä intensiivistä tunnetta ja se pakottaa lukijan sukeltamaan ihmisyyden synkimpiin syövereihin päähenkilön kanssa. Medeian hahmo on haastava, monimutkainen, karmaiseva ja säälittävä, yhä yksi parhaimmista naishahmoista, joita olen koskaan lukenut.

Medeiasta kiinnostuneille suosittelisin, modernien teosten joukosta, Rosie Hewlettin Medea-romaania (kirja on julkaistu myös nimellä The Witch of Colchis). Hewlettin teoksen alussa Medeia on Kolkhiksen hyljeksitty prinsessa, jota vierastetaan hänen noidan kykyjensä takia. Kun komea sankari Iason ilmaantuu hänen kotinsa rannoille, Medeian elämä muuttuu lopullisesti ja hän ajautuu seikkailuun täynnä hirviöitä, petoksia, rakkautta ja verenvuodatusta. Helwettin teos uhkuu Medeialle ominaista raivoa, magiaa, rakkautta ja tunnetta.

"What if he's written 'mine' on my upper thigh only in my mind?" – Guilty as Sin ja Faidra

The Tortured Poets Department -levyn Guilty as Sin on laulu naisesta, joka kuvittelee rakkautensa kohteen ja itsensä välille intensiivisen romanssin, viettää öitä miettien miltä hänen kosketuksensa tuntuisi ja pohtien onko hän syyllinen syntiin, jos he ovat yhdessä vain hänen ajatuksissaan. Tämä biisi on Faidralle, kuningas Theseuksen onnettomalle vaimolle, täydellinen. 

Faidra on yksi kreikkalaisen mytologian lukuisista traagisista naisista, jotka ihastuvat väärään mieheen. Faidran tapauksessa erityisen väärään ja kiellettyyn mieheen, hänen aviomiehensä poikaan, Hippolytokseen, jonka Theseus sai vuosia sitten amatsoninaisen kanssa. En kuitenkaan voi syyttää Faidraa tästä rakkaudesta hirveästi. Toki omaan poikapuoleen rakastuminen on hieman tukalaa, mutta ottaen huomioon millaisen miehen kanssa Faidra oli naimisissa... Hippolytos on Faidran ikäinen, komea, siveellinen ja rehti, kun taas Theseus on Faidraa paljon vanhempi kusipää, joka ennen avioliittoaan Faidran kanssa karkasi Faidran isosiskon Ariadnen kanssa ja hylkäsi tämän autiolle saarelle. Kuka tahansa, jopa oma poikapuoli, alkaisi varmaan näyttää kivemmalta vaihtoehdolta, kun olet jumissa tuollaisessa avioliitossa. Faidra ei kuitenkaan pidä tunteitaan mitenkään sopivina.  Hän soimaa itseään ajatuksistaan. "I keep recalling things we never did / Messy to lip kiss, how I long for our trysts / Without ever touching his skin / How can I be guilty as sin?" Swift laulaa ja tämä on mielestäni hyvin faidramainen kohta. Hän ei ole tehnyt mitään sopimatonta Hippolytoksen kanssa, mutta hän silti pitää itseään paheellisena ja hirveänä. Hänen ja Hippolytoksen suhde on romanttinen vain hänen unelmissaan: "What if he's written 'mine' on my upper thigh only in my mind?"

Faidran myytissä korostuu se, miten eri asia on ajatella jotain ja toimia sen eteen. Faidra olisi voinut elää pitkän elämän, jos hän olisi vain tyytynyt kuvittelemaan millaista olisi olla Hippolytoksen kanssa, mutta kertomalla tälle tunteistaan ja tultuaan tämän torjumaksi, hän laukaisi tapahtumien ketjun, joka päättyy niin hänen kuin Hippolytoksen ennenaikaiseen kuolemaan. Quilty as Sin -laulussa pohditaan paljon sitä, voiko ihmistä syyttää hänen ajatuksistaan ja sitä, millaista on pitää omia halujaan ja toiveitaan lukkojen takana, vankina oman mielen sisällä. "I keep these longings locked / In lowercase, inside a vault / Someone told me there's no such thing as bad thoughts / Only your actions talk" – Faidra voisi hyvin ajatella jotain tällaista: jos hän ei lähesty Hippolytosta, hän voi pitää kiinni hyveellisen kuningattaren roolista. Hänen roolinsa on kuitenkin vankila, eikä siihen takertuminen muuta hänen tunteitaan: "If long-suffering propriety is what they want from me / They don't know how you've haunted me so stunningly / I choose you and me religiously".

Jos Faidran tarina kiinnostaa, ehdottomasti ensimmäinen etappisi tulisi olla lukea Euripideen Hippolytus-tragedia, joka kuvaa Faidran toivottoman rakkauden seuraamuksia koko hänen perheelleen. Kyseessä on yksi niistä tragedioista, joissa ihmiset tekevät toinen toistaan typerämpiä valintoja, jumalat leikittelevät kuolevaisten kohtaloilla kuin leluilla ja joissa kokonaiset perheet hajoavat. Hippolytus ei ole henkilökohtainen suosikkini Euripideen tuotannosta, mutta se on silti mainio tragedia. Faidran tarinassa on, modernin ihmisen näkökulmasta, monia turhauttavia piirteitä (hänen tarinassaan nainen syyttää miestä valheellisesti raiskauksesta – tämä on ilmiö, jonka kuvitellaan yhäkin olevan yleistä, vaikka tosiasiassa näin tapahtuu vain harvoin) mutta se on silti lukemisen arvoinen ja mielenkiintoinen tarina.

Faidran tarinaan on tartuttu viime vuosina muutaman kerran. Laura Shepperson kirjoitti niin Phaedran kuin The Heroinesin nimellä julkaistun teoksen, joka uudelleenkirjoittaa Faidran tarinan ja tulkitsee hänen ja Hippolytoksen suhteen hyvin omanlaisellaan tavalla. Mutta jos haluat lukea teoksen, jossa Faidra todellakin rakastuu Hippolytokseen, tällainen, hyvin kirjoitettu versio löytyy Jennifer Saintin teoksesta Ariadne. Kirja seuraa nimihahmon, Ariadnen, ohella myös tämän pikkusiskoa Faidraa. Saint onnistui tekemään Faidrasta hankalan, mutta rakastettavan, säälittävän hahmon sekä kirjoittamaan uudenlaisen version turhauttavasta raiskaussyytöksestä, joka ei muuta alkuperäisen myytin kulkua radikaalisti mutta onnistuu silti myös häivyttämään tämän seksuaalisen väkivallan uhreja halventavan narratiivin tarinasta.

Taideteokset:

Kuva 1: Cassandra (Frederick Sandys, 1863–1864)

Kuva 2: Medeia teoksesta Medea (Corrado Giaquinto, 1750–1752)

Kuva 3: Lähikuva teoksesta Phaedra (Alexandre Cabanel, 1880)