On aika palata Jane Austenin maailmaan ja kertoa teille ketkä ovat mielestäni Austenin viisi parasta naishahmoa. Tämän listan tekeminen ei ollut liian helppoa, koska Austenilla on niin monia upeita hahmoja ja minua suretti monen naishahmon puolesta, kun jouduin jättämään heidät ulos.
Tässä ovat valintanti, mutta tietäkää, että nämä eivät todellakaan ole ainoat naishahmot, joista pidän!
Olen valinnut kuvat sen perusteella, mitä pidän parhaimpana versiona tästä hahmosta!
1. Fanny Price (Kasvattitytön tarina)
Fanny Price on, ikuiseksi surukseni, yksi Austenin vähiten arvostetuista päähenkilöistä. Tavallaan ymmärrän miksi – hän ei ole verbaalisesti nokkela, hauska, itsenäinen, reipas tai urhea – mutta toisaalta minusta häntä vihataan myös aivan syyttä. Fanny on, kuten kaikki Austenin päähenkilöt, epätäydellinen ihminen: miksi hänen vikojaan inhotaan niin paljon enemmän kuin muiden? Miksi hiljaiset, ahdistuneet, ujot ja fyysisesti heikot naishahmot nähdään niin helposti tylsinä tai vähemmän kiinnostavina?
Ihailen monia asioita Fannyssa. Hänet on kasvatettu pitämään itseään muita huonompana, olemaan aina kiltti ja olemaan valittamatta mistään – esimerkiksi rouva Norris on pahoinpidellyt häntä henkisesti vuosia ja jopa hänen ainut ystävänsä Edmund kohtelee häntä usein mälsästi – mutta hän on silti kiltti, avulias ja pitää kiinni arvoistaan. Hän tuntee pelonsekaista kunnioitusta setäänsä, perheen patriarkkaa kohtaan, mutta hän uskaltaa silti nousta tätä vastaan puolustaakseen itseään. Pidän myös siitä, ettei Fannyn tarvitse muuttaa luonnettaan tyystin saadakseen onnellisen lopun. Liian usein ujojen ja epävarmojen tyttöjen ja naisten täytyy muuttua ekstroverteiksi ja pirteiksi saadakseen miehensä, mutta ei. Fanny on piinallisen ujo ja arka, mutta se ei ole este onnelle. Hän oppii toki luottamaan itseensä enemmän ja saa itsevarmuutta muiden alkaessa vihdoin kohdella häntä paremmin ja arvostaa häntä, mutta hänen ydinluonteensa ei tarvitse muuttua.
Fanny on ehdottomasti Austenin leideistä samaistuttavin. Olen itsekin lähes kivuliaan arka ja ahdistunut, ja tunnen syvää yhtäläisyyttä Fannyyn, kun luen hänestä vain istumassa huoneen nurkassa, tarkkailemassa muiden menoa ja kamppailemassa pelkojensa kanssa. Fanny on minulle hyvin lohduttava hahmo, hän tuntuu ymmärtävän minua.
Kasvattitytön tarinasta ei ole mielestäni tehty loistavaa adaptaatiota. Fanny esitetään näkemissäni adaptaatioissa myös aina hyvin erilaisena kuin mitä hän kirjassa on, mikä surettaa minua – ihan kuin elokuva ei voi olla hyvä jos sen päähenkilö on hiljainen introvertti. Esimerkiksi vuoden 1999 Kasvattitytön tarina on yksi mälsimmistä versioista Fannysta – hän ei ole tunnistettavissa itsekseen, vaan hänestä on tehty kirjailija, nokkela ja vitsaileva. Parhain versio hänestä, vaikka tämäkään versio ei ole täydellinen, on Billie Piperin roolityö vuoden 2007 leffassa.
2. Emma Woodhouse (Emma)
Ahh, Emma. Ihanainen, rasittava, fiksu, typerä, rakastava Emma. Jos Fanny ei olisi minulle henkilökohtaisella tasolla niin tärkeä, jos en samaistuisi häneen niin paljon, Emma olisi varmaankin suosikkini Austenin sankarittarista.
Pidän Emmassa siitä, että hän on niin ristiriitainen ja monitahoinen. Hän on selvästi älykäs, mutta hän ei osaa lainkaan lukea ihmisiä tai tilanteita. Hän on hyvin rakastava, mutta osaa silti olla todella töykeä ja epäystävällinen. Hän on turhan ylpeä ja itsetietoinen, mutta toisaalta hänen itsenäisyyttään ei voi olla arvostamatta. Hän on välillä ilkeä, mutta hän ei ole koskaan julma. Austen olisi helposti voinut tehdä hänestä raivostuttavan ja niin turhauttavan, että lukija vihaisi häntä ja hänen nenäkkyyttään ja juonittelujaan, mutta ei, hän on, jopa huonoimpina hetkinään, aina rakastettava. Tämä vaatii aikamoista taitoa kirjailijalta, ja sitä jos jotakin niin Austenilta löytyy.
Emman kehityskertomus on yksi Austenin parhaista, koska hän todellakin joutuu kohtaamaan heikot kohtansa, myöntämään ongelmansa ja mokansa, ja opettelemaan olemaan parempi. Hän, kuten Fanny, ei kuitenkaan joudu täysin muuttumaan ollakseen rakastettava ja onnen arvoinen. Hän on Emman lopussa yhä oma pirteä, nokkela ja itsepäinen itsensä – suurin muutos on se, että hän on nyt vain aikuismaisempi, asiallisempi ja saanut hieman tervettä itsetuntemusta.
Vuoden 2009 Emma-sarja on on paras Austen-adaptaatio. Se on kaikinpuolin aikalailla täydellinen. Sarjan musiikki, puvustus, näyttelijävalinnat, kuvaustekniikka, dialogi, kaikki on loistavaa. Sarjan kirkkain tähti on ehdottomasti Emmaa esittävä upea, säkenöivä Romola Garai, jonka jokainen ilme, ele ja teko huokuu emmamaisuutta. Hän onnistuu tasapainottelemaan Emman lukuisia eri puolia loistavasti ja tekee loistavan roolisuorituksen tänä monimutkaisena nuorena naisena. En voi kuvitella ketään toista Emman roolissa.
3. Marianne Dashwood (Järki ja tunteet)
Olen aina pitänyt Mariannesta, mutta luettuani jokunen vuosi sitten Järjen ja tunteen uudelleen, aloin arvostaa häntä aivan uudella tavalla. Nyt hän on yksi suosikeistani.
Rakastan Mariannessa erityisesti hänen häpeilemättömyyttään, hänen avoimuuttaan ja hänen dramaattisuutaan. Toki, kaikki nämä piirteet ovat vahvuuksien ohella myös heikkouksia ja tekevät hänestä paikoittain aika rasittavan hahmon, mutta minä pidän hankalista, turhauttavista hahmoista. Pidän siitä, että ihailen Mariannea hänen uhmakkuudestaan ja välinpitämättömyydestään yhteiskuntansa sääntöjä kohtaan, mutta samalla olen aina pettynyt siihen, kuinka hän heittäytyy kaikkeen niin suurella tunteella, että päätyy aina satuttamaan itseään ja jättämään muiden tarpeet huomiotta. Marianne saattaa olla välillä tahditon ja uppoutua niin syvälle omiin tunteisiinsa, että ei ymmärrä muiden hätää, mutta hän ei, kuten Emmakaan, ole koskaan julma.
Mariannen kehitystä on mainiota seurata. Hän oppii aikana olemaan ystävällisempi ja kärsivällisempi, arvostamaan ihmisiä, jotka hän aiemmin leimasi tyhjänpäiväisiksi tai typeriksi vaan siksi, että he ovat erilaisia kuin hän. Hän ei menetä romanttista luonnettaan, rakkauttaan runoihin ja luontoon, tai voimakkaita tunteitaan, mutta hän oppii hillitsemään itseään, elämään rauhallisemmin ja kiinnittämään enemmän huomiota toisiin ihmisiin. Hän oppii myös ymmärtämään mitä hän ansaitsee romanttiselta kumppanilta, ja lakkaa haikailemasta häntä kaltoin kohdelleiden miesten perään, mikä on aina ilahduttavaa.
Minun on todella hankala valita kumpi on mielestäni parempi Marianne, Charity Wakefield vuoden 2008 sarjasta vai Kate Winslet vuoden 1995 elokuvasta. He ovat kumpikin mielestäni mainioita tässä roolissa, ja pidän kummastakin adaptaatiosta todella paljon. Päätin kuitenkin valita kuvaksi Kate Winsletin Mariannen, koska näin 1995 leffan lapsena ja se taisi olla ensimmäinen Austen-leffa jonka näin, joten sillä – ja Winsletin Mariannella – on hyvin nostalginen paikka sydämessäni.
4. Mary Crawford (Kasvattitytön tarina)
Mary on Austenin vähemmällä moraalilla varustetuista naissivuhenkilöistä ehdottomasti paras. Väittäisin ettei kukaan, vaikka hän kuinka tuomitsisi Maryn tavan elää ja tavoitella suuruuksia, voisi pysyä täysin kylmänä tälle hahmolle. Hän on kaikessa kamaluudessaan vaan kerrassaan liian hurmaava.
Mary on värikäs, tilaa ottava ja, kuten jo sanoinkin, hurmaava hahmo. Hänen dialoginsa on hulvatonta ja äärettömän napakkaa. Väittäisin, että hän on yksi Austenin verbaalisesti nokkelimmista hahmoista – antaisin mitä vain, että saisin nähdä hänen ja Elizabeth Bennetin sanailevan, he eivät ehkä pitäisi toisistaan, mutta ahh, heidän keskustelunsa olisi upeaa luettavaa. Vaikka hän tuppaa olemaan hieman ilkeä, pinnallinen ja kylmänviileä, ihailen hänen päättäväisyyttään, hänen häpeilemätöntä sieluaan ja sitä, ettei hän anna muiden mielipiteiden lannistaa häntä. Hän ei kuitenkaan ole, kuten jotkut muut Austenin moraalittomat sivuhahmot, sisimmiltään julma tai tyystin vailla empatiaa. Mielestäni hän aidosti rakastuu Edmundiin, mutta ei vain suostu luopumaan unelmistaan hänen takiaan. Hän välittää Fannysta ja haluaa suojella tätä, mutta hän ei ole tälle aidosti omistautuva sydänystävä, koska hän ei osaa olla sellainen.
Pidän Maryn suhteista Edmundiin ja Fannyyn – niistä on hyvin kiinnostavaa lukea – mutta kaikkein eniten rakastan hänen läheistä, naljailevaa suhdettaan veljeensä Henryyn. He ovat varsinainen kaksikko, kumpikin niin kauniita ja viehättäviä, että annat heille anteeksi lähes kaiken. He tuntevat toisensa todella hyvin, eivätkä he pelkää haastaa toisiaan, mikä viestii heidän läheisyydestään. He ovat todellinen us against the world -duo, ja vaikka he saattavat pettyä toistensa käytökseen välillä, en voi kuvitella, että he koskaan todella erkanisivat.
Vuoden 2007 Kasvattitytön tarina ei ollut elokuvana täydellinen, mutta ohjaaja teki kuitenkin elämänsä valinnan palkatessaan Hayley Atwellin esittämään Marya. Atwell on loistava kaikessa mitä tekee, eikä hänen roolisuorituksensa Maryna ole poikkeus. Hän on ehdottomasti tämän muutoin aika keskiverron elokuvan tähti.
5. Elizabeth Bennet (Ylpeys ja ennakkoluulo)
Elizabeth Bennetiä ei tarvitse sen kummemmin esitellä. Hän on klassikko, ikoni, Austenin tunnetuin ja rakastetuin sankaritar. Hän ei ole ehkä tämän listan ykkönen, mutta hän on silti minulle hyvin tärkeä ja rakas hahmo.
Elizabethissa minua viehättävät hänen jääräpäisyytensä, kärkevyytensä, nokkeluutensa, älykkyytensä ja se, kuinka uskollinen hän on rakkailleen. Hänen hellä ja läheinen ystävyytensä Jane-siskon on esimerkiksi yksi kirjan kauneimpia puolia. He pitävät aina toistensa puolia ja voivat jakaa kaiken, tuskat ja ilot, keskenään. Elizabeth on ylpeä sekä ennakkoluuloinen, kuten hänen rakkautensa kohde herra Darcykin on. Yhdessä he edustavat kirjan nimen kahta syntiä, ja kumpainenkin kasvaa omalla tahollaan ulos näistä piirteistä ja oppii olemaan muille armollisempi. Elizabeth on aina hauska, aina rohkea ja aina hurmaava, mutta hän ei myöskään ole täydellinen. Hän ei ole heikkouksissaan kenties yhtä turhauttava kuin Marianne tai raivostuttava kuin Emma, mutta hänellä on silti heikkoutensa, hän tekee typeriä päätöksiä ja luottaa vääriin ihmisiin. Jos hän olisi virheetön, hän olisi kovin tylsä.
Elizabeth ei ole minusta kovinkaan samaistuttava hahmo, koska en ole yhtä pirteä, sanavalmis ja itsepäinen kuin hän, mutta haluaisin kovasti olla enemmän hänen kaltaisensa. Olisipa minullakin Elizabethin itsevarmuus ja kyky ilmaista itseäni sanoin, ja osaisinpa puolustaa itseäni ja omaa arvoani yhtä uhmakkaasti kuin hän.
Ehdottomasti paras Elizabeth on vuoden 1995 sarjassa esiintynyt Jennifer Ehle. Rakastan Keira Knightleytä näyttelijänä, mutta en vain pysty näkemään häntä Elizabethina. Vuoden 2005 elokuva on kovasti rakastettu, mutta en ole koskaan kummemmin tykännyt siitä. Vuoden 1995 sarjan taianomaisuus ei hiivu vaikka olen katsonut sen vaikka kuinka monta kertaa, ja joka kerta kun katson sen, en voi kuin ihastella Ehlen suoritusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti