5 Suosikkia: Trilogiat

Olen lukenut elämäni aikana jokusen trilogian. Viiden suosikin päättäminen oli todella hankalaa, koska mielessäni oli niin monta muuta hyvää trilogiaa, jotka ansaitsisivat tulla mainituksi – ehkä teen joskus kakkososan tähän postaukseen ja pälpätän viidestä muusta loistavasta trilogiasta.

Koska en jaksa liittää trilogian jokaisen kirjan kannen kuvaa tekstin oheen, päätin, että laitan tekstin koristeeksi sen kirjan kannen, joka on minusta trilogian paras osa!

1. Aikavartio-trilogia – Nimetyt, Pimeä, Avain (Marianne Curley)

Aikavartio-trilogia on yksi lapsuuteni merkittävimmistä sarjoista. Isosisarukseni luki trilogian ensimmäisenä, antoi kirjat sitten minulle ja isosiskolleni (tämä malli toistui usein: vanhin luki ensin, sitten keskimmäinen, sitten minä eli nuorin) ja lopulta olimme kaikki rakastuneita tähän tarinaan aikamatkustuksesta, historian suojelemisesta ja profetian valitsemista sankareista. Trilogia on yhä yksi meidän rakkaimmista yhteisistä jutuista ikinä.

Historianörttinä sarjassa minua kiehtoo se, kuinka modernissa Australiassa asuvat sankarit kohtaavat historiallisia hahmoja (esim. Keisari Augustuksen) ja koettavat varmistaa, ettei pahisten järjestö Kaaos pääse häiritsemään historian kulkua. Parasta trilogiassa ovat kuitenkin sen hahmot. Olen lukenut kirjat niin monesti, että tunnen hahmot kuin omat taskuni ja he tuntuvat lähestulkoon ystäviltä. Minua on myös aina viehättänyt se, miten jokaisella hahmolla on sarjassa omat supervoimansa: yksi osaa leijuttaa esineitä, toinen parantaa, kolmas lukea ajatuksia ja neljäs puhua eläimille ja niin edespäin. Olen aina halunnut itse olla parantaja, ja tuo unelma on tämän sarjan peruja. 

Aikavartio-sarjassa on teknisesti neljäskin osa, The Shadow, mutta en suostu hyväksymään tuota kirjaa osaksi tätä palvomaani trilogiaa, koska, not to be too rude, se on aivan surkea kirja ja pilaa niin monta loistavaa asiaa alkuperäisissä kirjoissa.

2. Nälkäpeli-trilogia – Nälkäpeli, Vihän liekit, Matkijanärhi (Suzanne Collins)

En usko, että minun tarvitsee sen kummemmin selittää Nälkäpeli-trilogian juonta. Collinsin moderni klassikko on loistava dystopiatarina – kylmäävä ja juuri tarpeeksi realistinen scifielementeistä huolimatta, ettei lukija voi täysin paeta karmaisevaa ajatusta siitä, että jotain tällaista voisi tapahtua). Nälkäpeli ansaitsee asemansa yhtenä genrensä ja yleisesti nuortenkirjallisuuden kulmakivistä.

Trilogian hahmot ovat ikimuistoisia. Katniss Everdeen on kiehtova, hankala päähahmo, jonka kehitys perhettään elättävästä, jurosta metsästäjätytöstä, jossa ei ole mitään sen ihmeellisempää, vastahakoiseksi messiaaksi ja kapinan symboliksi on upea, koskettava ja musertava. Peeta Mellark on rakas herttainen poikani, Finnick Odair on loistava sekoitus karismaattista hurmuria ja surullista, kärsinyttä poikaa, ja presidentti Snow on yksi karmaisevimpia pahiksia ikinä, koska hän ei ole mitenkään epärealistinen. Hän on juonitteleva, korruptoitunut, julma poliitikko, ja sellaisia maailmastamme löytyy lukuisia.

Arvostan trilogiassa erityisesti sitä, miten rehellisesti se käsittelee median vaarallisia puolia, sortavaa yhteiskuntajärjestelmää, ihmisten obsessioita kauneudesta ja ulkonäöstä sekä, fyysisiä ja henkisiä traumoja ja eri keinoja, joilla ihmiset selviytyvät esimerkiksi sodan kaltaisten asioiden jättämistä arvista.

3. Shadow and Bone -trilogia – Shadow and Bone, Siege and Storm, Ruin and Rising (Leigh Bardugo)

Shadow and Bone -trilogia on monin tavoin perinteinen fantasiatrilogia: nuori orpo maalaistyttö paljastuu ennustetuksi pelastajaksi – ainoaksi joka voi tuhota Ravkan valtiota piinaavan pahuuden ja pimeyden ruumiillistuman, Kuilun – ja päätyy taikakoulussa voimiaan kehitettyään johtamaan vastarintaliikettä korruptoitunutta hallintoa ja pääpahista vastaan. Trilogia ei kuitenkaan etene aina kuten sen odottaisi, vaan se yllättää lukijan muokkaamalla perinteisiä trooppeja ja lähestymällä hahmoja realistisemmin kuin monet fantasiatarinat, joissa esimerkiksi hahmojen ei anneta käsitellä traumaattisia kokemuksia syvällisesti.

Rakastan Grishaversumi-kirjojen maailmaa ja taikuutta. Eri Grishojen voimat ovat kiehtovia ja Bardugo onnistuu luomaan kolmen kirjan aikana kattavan kuvan Ravkan valtion kulttuurista, perinteistä ja historiasta ilman, että kirja tuntuu koskaan sortuvan ns. infodumppaukseen. Sarjan hahmot ovat minulle hyvin rakkaita – Alina on ehkä epäsuosittu mutta minä rakastan häntä, Nikolai Lantsov on lahja maailmalle, Genya Safinin hahmo on sekä huikea että musertava ja Zoya Nazyalensky on ihanan töykeä ja ilkeä olematta koskaan pelkkä karikatyyri. Trilogian kolmiodraama ei ole suosikkini, mutta mainittakoon tässä virallisesti että olen #TeamMalina, vaikka en heitä shippaakkaan sen kummemmin. Välitän paljon enemmän Davidin ja Genyan romanssista, ja Alinan ja Nikolain loistokkaasta ystävyydestä.

Olen lukenut Shadow and Bone -trilogian nyt kahdesti, ja tiedän jo nyt, että tulen lukemaan sen lähivuosina kolmannenkin kerran. Se ei ole uraauurtava, uniikki, ennennäkemätön fantasiatarina, mutta se on hemmetin viihdyttävä ja se iskee tunteisiini kuin leka.

4. Montague Siblings -trilogia – A Gentleman's Guide to Vice and Virtue, A Lady's Guide to Petticoats and Piracy, A Nobleman's Guide to Scandal and Shipwrecks (Mackenzi Lee)

Mackenzi Leen Montague Siblings on kolmen yksittäisen kirjan muodostama löyhä trilogia, jossa seurataan kolmen sisaruksen kaaottisia seikkailuja 1700-luvulla. Kirjat ovat humoristisia, kepeitä, aavistuksen maagisia historiallisia seikkailuja, joissa keskeiset hahmot ovat ihmisiä, joita ei ole aiemmin useinkaan päästetty etualalle tällaisissa tarinoissa. Kirjat ovat täynnä sateenkaari-ihmisiä, ei-valkoisia ihmisiä, itsenäisiä naisia ja ihmisiä, jotka kärsivät mielenterveysongelmista. Historiallinen fiktio tuppaa olemaan yhäkin hyvin valkoista, miehistä ja heteroseksuaalista, joten Leen kirjat tuntuvat ihanan virkistäviltä.

Trilogian jokainen kirja käsittelee jotakin isompaa yhteiskunnallista ongelmaa päähenkilönsä kautta. Ensimmäinessä kirjassa pohditaan 1700-luvulla vallinnutta rasismia ja homofobiaa, toisessa kirjassa teemana on feminismi ja se, miten naiset itsekin voivat olla osa misogynian ongelmaa, ja kolmannessa kirjassa käsitellään 1700-luvun näkökulmia mielenterveysongelmiin ja elämää piinaavan ahdistuksen kanssa. Kiinnostavien teemojen ohella minua viehättää kirjoissa niiden huumori, hahmot ja ihmissuhteet. Montyn ja Percyn romanssi on ihana, ja Montaguen sisarusten paikoittain hyvinkin hankalat välit ovat hulvatonta luettavaa. Adrian Montague on yksi samaistuttavimmista päähenkilöistä ikinä ahdistusspiraaleineen.

Kolmen kirjan ohella sarjaan kuuluu myös yksi miniromaani, The Gentleman's Guide to Getting Lucky, mutta koska se on vain pieni extratarina, olen sitä mieltä, että Montague Siblings -kirjat ovat trilogia. Extrakirjanen kannattaa kuitenkin ehdottomasti lukea – kukapa ei haluaisi hieman lisää Montya ja Percyä olemassa noloja ja söpöjä ja tyystin rakastuneita?

5. Kostaja-trilogia – Kostaja, Varjokapteeni, Luiden hiljaisuus (Alastair Reynolds)

Nappasin trilogian ensimmäisen kirjan kerran suomalaisessa kirjakaupassa, koska minulla oli rohkea ja rikas olo ja halusin valita itselleni lukemista täysin fiiliksen perusteella pohtimatta asiaa sen tarkemmin. Kostaja lähti kassalle kanssani, koska sen takakannessa mainittiin, että tarina kertoo siskoksista (rakastan sisarustarinoita), avaruusmerirosvoista (pidän merirosvoista ja avaruudesta, ja yhdessä ne ovat vielä hauskempia) ja aarteenetsinnästä (Indiana Jonesilla kasvaneena en voi vastustaa kadonneiden aarteiden etsimistä kirjoissa). 

Kostaja-trilogia päätyi kuitenkin olemaan kaiken edellä mainitun ohella myös traaginen ja synkkä tarina traumoista ja niiden vaikutuksesta, nuorten naisten kamppailusta säilyttää omat identiteettinsä, ja universumia järisyttävistä salaisuuksista. Pidin myös kirjan realistisesta sävystä. Esimerkiksi sarjan vaaralliset kohtaukset, taistelut ja avaruusalusten hajoamiset, tuntuvat uhkaavilta, koska lukija ei voi luottaa siihen, että hahmot selviytyvät ongelmitta – hahmoja kuolee ja haavoittuu jatkuvasti. 

Haluan lukea trilogian uudelleen joku päivä, ja tällä kertaa putkeen, koska kirjojen välisten taukojen takia minulla oli ensimmäisellä kerralla välillä hankalaa pysyä perillä sarjan intensiiviestä maailmanrakennuksesta ja kaikista esitellyistä mysteereistä.