Kreikkalaisen mytologian jumalten niin sanottu iso kolmikko oli Kronoksen ja Rhean pojat Zeus, Poseidon ja Haades. Nämä miehet hallitsivat maailmankaikkeuden kolmea merkittävintä tasoa ja aluetta. Zeus oli jumalten kuningas ja hallitsi taivasta ja maata, kun taas Poseidon oli merten kuningas. Haades sai haltuunsa manalan eli kuolleiden valtakunnan, jota kutsuttiin yleensä Haadekseksi jumalan mukaan. Jokaisella heistä oli rinnallaan jumalatar-vaimo. Zeuksen puoliso oli hänen sisarensa, kiivaudestaan tunnettu perheen, äitiyden ja avioliiton jumalatar Hera. Haades kaappasi sisarensa Demeterin ja veljensä Zeuksen kauniin tyttären Persefonen ja teki hänestä, väkipakolla, kuningattarensa.
Mutta kuka oli Poseidonin vaimo? Merten kuningattaresta ei ole säilynyt jännittäviä, toinen toistaan ikimuistoisempia myyttejä, eikä hänen nimensä ole jäänyt Heran ja Persefonen lailla historiankirjoihin. Kuka oli Poseidonin kuningatar, merten valtiatar, paljolti unohdettu jumalatar Amfitrite?
Aina kun kirjoitain antiikin mytologiasta, koen velvollisuudekseni muistuttaa, että jokaisesta hahmosta on monia eri tarinoita, jotka eivät aina sovi yhteen. Hahmoilla voi esimerkiksi olla useampi kuolintapa tai heidän vanhempiensa nimet voivat vaihtua riippuen kirjailijasta ja aikakaudesta, jolloin kyseinen tarina keksittiin. Amfitrite ei ole poikkeus. Tässä on kuitenkin hänen tarinansa ja hahmonsa pääpiirteittäin.
Hesiodoksen runoteos Theogonia eli Jumalten synty, sanoo Amfitriten olleen nereidi eli meren nymfi, yksi Nereuksen, äitimaa-Gaian ja Pontuksen, meren, viidestäkymmenestä (tai sadasta) tyttärestä. Apollodorus, joka kirjasi muistiin lukuisia myyttejä, puolestaan luetteli Amfitriten nimen merijumala Oceanuksen ja tämän vaimon Tehtyksen lapsien listassa. Oli Amfitrite sitten kumman pariskunnan tytär tahansa, hän oli merinymfi ja jumalallinen olento, vaikkakaan ei ihan samalla tasolla Poseidonin kanssa, joka oli osa kreikkalaisten jumalten korkeinta ryhmää, Olymposlaisia.
Amfitriten ja Poseidonin suhteen alusta on myös useampi versio. Yksikään niistä ei ole erityisen romanttinen. Poseidonin sanotaan nähneen Amfitriten tanssivan siskojensa kanssa Naxoksen saarella ja napanneen hänet mukaansa, oletettavasti vastoin hänen tahtoaan. Toisessa tarinassa Amfitrite pakeni Poseidonin lähentelyä Atlaksen, taivasta pitelevän titaanin, luokse, mahdollisimman kauas merestä, Poseidonin valtakunnasta. Poseidon kuitenkin lähetti delfiinin hänen peräänsä ja suostutteli Amfitriten hyväksymään Poseidonin puolisokseen. Hyginus, joka kirjoitti ylös monia antiikin tähtiin ja tähtikuvioihin liittyviä taruja, sanoo Poseidonin kohottaneen häntä avustaneen delfiinin taivaalle tähtikuviöksi, joka tunnetaan nimellä Delphinus. Iloinen päätös delfiinille, vähemmän riemastuttava Amfitritelle. Poseidonin aggressiivinen käytös himonsa kohdetta kohtaan ei ole yllättävää. Kreikan miesjumalten tarustot ovat täynnä toinen toistaan karmeampia kertomuksia seksuaalisesta väkivallasta ja viattomien tyttöjen, naisten ja poikien pahoinpitelystä. Poseidon kerrotaan raiskanneen muun muassa sisarensa Demeterin tämän surressa tyttärensä, Persefonen, kidnappausta ja katoamista. Kuvottavaa, tiedän.
Amfitrite päätyi siis Poseidonin vaimoksi merenalaiseen kultaiseen palatsiin. Poseidon ja Amfitrite molemmat olivat meren representaatioita – homeerisissa runoissa Amfitritea kutsutaan vain nimityksellä "the sea". Joissain tarinoissa Amfitrite on meri, siinä missä hänen miehensä on lihallinen olento, persoona, meren kuningas. Herra ja rouva Meri saivat useita lapsia. Heidän pojallaan Tritonilla (jonka nimi on kuuluisa lähinnä Disneyn Pienen merenneidon ansiosta) oli miehen yläkroppa ja kalan pyrstö, ja hän toimi muun muassa isänsä sanansaattajana. Heidän tyttäriään olivat muun muassa Rhodos (jumalatar, joka päätyi auringon titaanin Helioksen vaimoksi ja antoi nimensä Rhodos-saarelle) ja Benthesikyme. Amfitrite sai myös muita, eriskummallisempia lapsia. Hänen jälkikasvuaan olivat hylkeet ja delfiinit, ja jopa muutamat merihirviöt. Tämä on mielenkiintoinen linkki hänen ja Heran välillä. Heran nimittäin kerrotaan myös, joissain tarinoissa, synnyttäneen hirviö Typhonin partenogeneettisesti eli itsekseen, ilman miespuolisen olennon sukusoluja.
Meren kuningattarena Amfitrite symboloi merta. Hänen omia symboleitaan, joiden avulla hänet voi tunnistaa esimerkiksi vaasimaalauksista, reliefeistä tai patsaista, ovat muun muassa delfiinit ja hylkeet (hänen eläinlapsensa), kolmikärki (ase, jota hänen miehensäkin usein kantaa) ja ravut, joita hän usein kantaa otsallaan tai hiuksissaan. Välillä hänellä on hiuksissaan verkkoja, oletettavasti viittauksena kalastukseen ja merenkäyntiin. Amfitrite on myös kuvattu usein miehensä rinnalla valtaistuimella tai vesihevosten vetämissä vaunuissa. Hänet voi erottaa muista merinymfeistä hänen henkilökohtaisten attribuuttiensa ja yleisien valtaa ja asemaa kuvastavien tekijöiden kautta. On haikeaa, ettei Amfitrite ole paremmin tunnettu, koska hän on todella vahva ja merkittävä jumalatar. Hänen tiedetään olleen aikanaan kreikkalaisessa maailmassa tunnettu ja laajalti palvottu jumalatar – erityisesti häntä palvottiin Egeanmerellä Kykladit-saarilla. Hänestä on myös säilynyt paljon kuvia. Amfitrite ei aikanaan todellakaan ollut mikään vähäpätöinen hahmo vaan arvostettu jumala.
Amfitrite esiintyy monissa myyteissä, olematta kuitenkaan koskaan niiden keskiössä. Hänen ja Poseidonin tapaamista, liittoa ja häitä kuvaavissa tarinoissa hän on luonnollisesti tärkeä, mutta muutoin hän lähinnä piipahtaa tarinassa pienessä roolissa tai on läsnä symbolisesti merenä. Theseuksen, hänen aviomiehensä lehtolapsen (velipoikansa Zeuksen tapaan myöskään Poseidon ei ollut uskollinen vaimolleen, vaikka oli tätä niin epätoivoisesti jahdannut), tarinassa Amfitrite esiintyy lempeänä, Theseuksen jumalallista syntyperää kunnioittavana hahmona, joka kestitsee miestä meren palatsissa. Ennen kuin Theseus lähtee, Amfitrite antaa hänelle hienon viitan ja muita lahjoja. Toisin kuin Hera, joka usein purkaa raivoaan miestään kohtaan tämän lapsiin, Amfitrite on rauhallisempi eikä rankaise Theseusta Poseidonin tekosista. Ehkä Amfitrite ei välitä siitä ketä Poseidon hässii ja on vain iloinen, ettei miehen huomio ole aina hänessä, tai hän osaa purra hammasta ja sietää Theseuksen kaltaiset kävelevät loukkaukset hänen asemaansa kohtaan.
Eräs toinen Amfitritestä kerrottu tarina kertoo erilaisen tarinan. Kun Poseidon ihastui kauniiseen Skyllaan, Amfitriten sanotaan laittaneen tämän kylpyveteen yrttejä, jotka muuttivat Skyllan pelottavaksi, haukkuvaksi merihirviöksi. Amfitriten luonteen näennäinen radikaali muutos johtuu siitä, että nämä ovat kaksi eri tarinaa ja on mahdollista, että toinen versio on toista satojakin vuosia vanhempi. Minusta on kuitenkin hauska ajatella, että Amfitrite on jumalatar, joka ei suoraan ilmaise tunteitaan, vaan piikittelee ja piinaa aviomiestään salakavalasti, teeskennellen kilttiä ja herttaista tämän jälkikasvun edessä mutta valmiina tuhoamaan ne, jotka uhkaavat hänen asemaansa kuningattarena. Tämä versio Amfitritesta ei ehkä ole miellyttävin tai herttaisin, mutta kukin meistä saa tulkita antiikin hahmot omalla tavallaan ja tämä on minun versioni.
Minulla ei valitettavasti ole antaa pitkää kirjavinkkien listaa niille, joita kiinnostaisi tutustua Amfitriteen paremmin. Hän piipahtaa Theogoniassa ja hänet mainitaan siellä täällä esimerkiksi Homeeristen hymnien runoissa, joten toki niitä voi vilkaista jos oikein kiinnostaa. Ehkä merkittävimmin olen häneen törmännyt Nikita Gillin upeassa mytologisessa runokokoelmassa Great Goddesses: Life Lessons from Myths and Monsters, jossa hän esiintyy useammassakin runossa. Toivon, että vielä jonain päivänä joku kirjailija tarttuu Amfitriten hahmoon ja tarinaan ja asettaa hänet ansaitsemalleen paikalle, romaanin tai muun teoksen keskushahmoksi. Hänen tarinassaan on niin paljon potentiaalia. On jo aika antaa mytologian kolmannelle suurelle jumalatar-kuningattarelle hänen hetkensä parrasvaloissa.
Kuva 1: Amphitrite (François Théodore Devaulx, 1866)
Kuva 2: Poseidonin ja Amfitriten (roomalaisittain Neptunuksen ja Salacian) lähikuva roomalaisesta frescosta Pompeijista
Kuva 3: Lähikuva teoksesta Neptune and Amphitrite (Jacob de Gheyn II, 1500-luvun lopulta)
Kuva 4: The Triumph of Amphitrite (Charles-Alphonse Dufresnoy, 1600-luku)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti