5 Suosikkia: Harley Quinn -tarinat

DC:n sarjakuvista, elokuvista, peleistä ja kirjoista tuttu Harley Quinn on yksi suosikkihahmoistani ikinä. Hän on ehdottomasti DC:n parasta antia, mutta hän on myös yleisesti yksi lemppareistani. 

Kirjoitan hänestä varmaan joskus pidemmänkin tekstin, mutta näin aluksi, ajattelin jakaa listan tarinoista, joissa Harley pääsee mielestäni parhaiten oikeuksiinsa tai ovat muuten vain loistavia tarinoita. Harley on minulle kovin rakas monesta syystä, mutta yksi niistä on ehdottomasti se, miten erilaisia tarinoita hänestä tai hänen kauttaan voi kertoa. Tässä listassa tulee aika hyvin esille hahmon monenkirjavuus: lista sisältää tarinoita, joissa hän on itsenäinen nainen jahtaamassa unelmiaan, nuori opiskelija etsimässä paikkaansa maailmassa, fiksu tohtori, joka hukkuu rakkauteensa mielipuolta kohtaan, ja räväkkä pahis, joka alkaa epäillä rooliaan pahiksena ja unelmoida toisenlaisesta elämästä.

1. Birds of Prey (And the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn)

Birds of Prey on Harleyn sooloelokuva, jossa hän, erottuaan Jokerista, pyrkii löytämään itsensä ja pääsemään eroon julman exänsä varjosta. Hän huomaa kuitenkin pian, että vain rooli Jokerin tyttöystävänä piti hänet turvassa Gothamin rikollispomoilta, ja hän joutuu lyöttäytymään yhteen värikkään naisporukan kanssa päihittääkseen heidät. 

Leffa on hauska, värikäs ja hypähtelee aikatasojen välillä Harleyn kertoessa tarinaansa ja unohdellessaan kertoa asioita loogisessa järjestyksessä, eli on juuri sellainen kuin Harleyn oman elokuvan pitääkin olla. Pidän myös siitä, miten elokuvassa ei taistella alieneita, supervoimakkaita pahiksia ja heidän hirviöiden armeijoitaan vastaan tai muuta supersankarielokuville tyypillistä, vaan kyseessä on hyvin "pieni" tarina – vaakalaudalla ei ole koko maailma tai kokonainen kaupunki, vaan viiden naisen henki ja vapaus. Birds of Prey tuntuu tämän takia virkistävän erilaiselle. Leffasta tekee virkistävän myös se, että sen keskiössä on ryhmä naisia, jotka ovat kaikki erilaisia ja monimutkaisia, ja se, että elokuvan visuaalisesta maailmasta, naisten puvustuksesta ja suhteista näkee, että leffan on ohjannut nainen. Harleyta, kuten ei muitakaan leffan naisia, ei ole ylenpalttisesti seksualisoitu, mikä on supersankarileffoissa valitettavan usein naisen kohtalona. Pakko on myös mainita, että Ewan McGregor tekee leffan pääpahiksena, Roman Sionisina, upean suorituksen!

Birds of Prey on minulle tärkein Harley-tarina, koska se oli ensimmäinen tarina, jossa koskaan kohtasin Harleyn. Menin katsomaan elokuvan, koska ajattelin, että se voisi olla hauska ja koska Harleyn hahmo vaikutti kiinnostavalta. Olen niin iloinen, että menin, koska löysin yhden lempielokuvistani ikinä sekä lemppari-Harleyni ikinä – Margot Robbie loistaa roolissaan.

2. Harleen (Stjepan Sejic)

Harleen on synkkä, upeasti kuvitettu ja koskettava minisarjakuva (se sisältää vain kolme lukua), joka kertoo Harley Quinnin syntytarinan uudella tavalla. Sejic nojaa Paul Dinin ja Bruce Timmin Mad Love -tarinan perusjuoneen, mutta tekee siitä omanlaisensa ja, mielestäni, sitäkin paremman. 

Sejic kuvaa Harleyn ja Jokerin suhteen synnyn ja kehityksen karmaisevan hienolla tavalla. Sarjakuvaa lukiessa tunsin koko ajan valtavaa halua suojella Harleyta Jokerilta ja hänen omilta tunteiltaan, koska minulla on lukijana Harleyta parempi käsitys Jokerista ja siitä mihin Harleyn valinnat tulevat hänet johtamaan. Sejic ei romantisoi Harleyn ja Jokerin suhdetta, mutta hän kertoo eräänlaisensa rakkaustarinan: synkän rakkaustarinan, kaunotar ja hirviö -tarinan, jossa kaunotar ei onnistu pelastamaan hirviötä. Harleyn valumista pimeyden, väkivallan ja viettelevän hulluuden maailmaan oli kuitenkin kiehtovaa lukea. Sejicin omat kuvitukset olivat huikaisevia, ja monet sarjakuvan sivuista sisälsivät kuvia, jotka voisin ilolla printata koristamaan seiniäni. Myös sarjan teksti on kaunista.

Siinä missä Birds of Prey on hauska, räiskähtelevä ja värikäs pläjäys, Harleen on melankolinen, häiritsevä ja monin paikoin masentava. Yhdessä teokset kuvastavat Harley Quinnin hahmon monitasoisuutta parhaimmillaan: tarinat ovat niin erilaiset, mutta niiden keskiössä on silti sama hahmo, eikä kumpikaan versio Harleysta tunnu toista autenttisemmalta tai paremmalta.

3. Mad Love (Paul Dini & Bruce Timm)

Paul Dinin ja Bruce Timmin Mad Love oli ensimmäinen tarina, joka kertoi Harley Quinnin taustatarinan. Se on klassikko ja hyvin tärkeä Harleyn hahmon kehitykselle, mutta se on myös ihan vain todella loistava sarjakuva. 

Tarinan taide on värikästä ja tyyliteltyä (se on piirretty samaan tyyliin kuin klassinen Batman-animaatiosarja), ja hahmojen teot ja eleet ovat sarjakuvamaisen liioteltuja, mutta tarinan ytimessä on hyvin inhimillinen, surullinen tarina. Mad Love on kertomus naisesta, joka on jumissa väkivaltaisessa parisuhteessa, mutta ei kykene sitä itse näkemään tai hyväksymään. Harley palvoo Jokeria, hän antaa tälle kaiken anteeksi ja Jokerin toimiessa julmasti, Harley keksii syitä, jotka oikeuttavat tämän teot. Harley on kenties superpahiksen kätyri, eikä siis mitenkään herttainen tai hyvä ihminen, mutta hän on myös emotionaalisen ja fyysisen väkivallan uhri, ja se, miten Dini ja Timm painottelevat näiden kahden roolin välillä tässä lyhykäisessä sarjakuvassa, on upeaa. Vaikka Harley ei ole hyvis tai sankari, lukija säälii häntä ja haluaa hänen heräävän huumastaan. Jokeri on Mad Lovessa myös pelottavimmillaan, koska hänen julmuutensa ei näyttäydy yliampuvina suunnitelmina tai epärealistisina tempauksina, vaan arkipäiväisenä, tosielämän julmuutena: hän on pahoinpitelevä puoliso, joka halveksuu kumppaniaan.

Mad Love on niitä Harley-tarinoita, jonka soisin kenen tahansa hahmon fanin – tai ns. aloittelevan fanin – lukevan. Se on aidosti koskettava katsaus Harleyn surulliseen tilanteeseen ja hänen kieroutuneeseen suhteeseensa Jokeriin, mutta se on myös merkittävä edistysaskel Harleyn tarinassa. Dini ja Timm antoivat hänelle hänen taustatarinansa, joka on ollut pohjana niin monessa sitä seuranneessa tarinassa.

4. DC Icons: Harley Quinn -trilogia (Rachael Allen)

Rachael Allen on julkaissut DC Icons: Harley Quinn -trilogiassa jo kaksi kirjaa: Reckoning ja Ravenous. Tämä trilogia kertoo aivan uudenlaisen version Harleyn tarinasta. Hän aloittaa Reckoning-kirjan Gothamin yliopistoon pääsystä unelmoivana lukiolaisena, joka pääsee harjoitteluun neuropsykiatriaan keskittyvään labraan. Havaitessaan kuinka akateeminen tieteen maailma on misogynian riivaama ja kohdatessaan itse väkivaltaa miesten taholta, Harley ajautuu kapinallisten tyttöjen porukkaan, joka alkaa taistella naisvihaa vastaan keinoja kaihtamatta. Ravenous jatkaa Harleyn tarinaa, ja tuo kuvioihin muun muassa Poison Ivyn hahmon.

Pidän Allenin kepeästä kirjoitustyylistä ja siitä, miten on vanginnut Harleyn äänen. On myös mielenkiintoista seurata Harleyta, joka on kiinnostunut neuropsykiatriasta ja mielenterveysongelmien biologisemmasta puolesta hoitavan työn sijaan. Trilogian kaksi ensimmäistä osaa ovat olleet aivan omanlaisiaan tarinoita, mutta niissä on silti havaittavissa Harleyn tarinan perinteiset virstanpylväät: psykiatria, merkittävä suhde Jokeriin, ystävyys Poison Ivyn kanssa, muutos hyviksestä joksikin synkemmäksi, sukellus happoaltaaseen ja niin edespäin. Trilogian omalaatuisuus yhdistettynä sen tietynlaiseen perinteisyyteen tekee kirjoista hyvin mielenkiintoisia lukea, koska odotan aina innolla, että pääsen näkemään miten Allen on sisällyttänyt jonkin asian teokseensa ja tehnyt siitä omansa.

Trilogia on myös hyvin queer, mikä on aina plussaa minulle, ja Harley on kirjassa avoimesti ja selkeästi biseksuaali. Harley on DC:n kenties merkittävin ja kuuluisin queerhahmo, ja olen hyvin iloinen siitä, että Allen antaa kirjassaan tilaa Harleyn seksuaalisuuden kehittämiselle ja kunnioittamiselle. 

5. Harley Quinn (2019–)

Aikuisille suunnattu, kieleltään ja sisällöltään räävitön, väkivaltainen ja kaikinpuolin yliampuva animaatiosarja Harley Quinn on todella hauskaa katsottavaa. Sarjassa seurataan Harleyn elämää tämän erottua Jokerista ja aloitellessaan omaa uraansa pahiksena Gothamissa. Apunaan hänellä on hänen paras ystävänsä Poison Ivy, sekä omalaatuiset King Shark ja Clayface. 

Tässä verisessä hupailussa vilahtelee päähenkilöiden ohella vaikka keitä merkittäviä DC-hahmoja: Justice League esiintyy jokusen kerran, kuten myös Lex Luthor, Swamp Thing, Catwoman, Pingviini ja Arvuuttaja. Monet näistä kuuluisista hahmoista eivät kuitenkaan ole sellaisia kuin odotat heidän olevan, vaan sarjassa leikitellään hahmojen perinteisillä rooleilla yllättävillä tavoilla. Bruce Wayne on ehkä dramaattinen, tragedioita kokenut sankari, mutta hän on myös vähän hömelö, rikkaudessaan etuoikeutettu (ja tästä aivan tietämätön) ja rakkaudessa täysi tolvana. Arvuuttaja rakastuu Clock Kingiin, ja yhdessä he tavoittelvat Gothamin parhaimman julkkisparin palkintoa. Pidän siitä, miten tämä sarja ei ota itseään tai DC:n maailmaa liian vakavasti ja tekee jopa hellästi pilkkaa DC:n perinteistä ja hahmoista. Rakastan sarjassa myös erityisesti Harleyn ja Ivyn suhdetta, joka syventyy kausien edetessä ystävyydestä rakkauteen – #harlivyforever.

Sarja ei ole virheetön ja etenkin ensimmäisellä kaudella on joitain mälsiä vitsejä ja tyhmiä juonenkäänteitä, mutta sarja on ollut parempi myöhemmillä kausilla. Se ei siis ole täydellinen tapaus, mutta silti tosi viihdyttävä. Harleyn hahmo on elementissään, koska sarjan ikäraja sallii hänen olla niin kaaottinen, hirveä ja väkivaltainen kuin hän haluaa. Tekijät eivät kuitenkaan ole unohtaneet Harleyn viehättävintä ominaisuutta: kaiken verenvuodatuksen, tappelemisen ja ronskiuden alla, Harley on syvästi rakastava nainen, joka on kokenut kovia ja haluaa löytää oman paikkansa maailmassaan.